Geneettinen saastuminen – lajin hyödyksi vai haitaksi

Kaikilla elävillä eliöillä on geenejä, eli perinnöllistä tietoa joka siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Tämä perinnöllinen tieto siirtyy populaatiosta toiseen geenivirtojen kautta. Geenivirrat ovat normaali keino siirtää perinnöllistä ainesta saman lajin populaatioiden välillä, ylläpitäen samalla geneettistä monimuotoisuutta. Perinnöllinen monimuotoisuus parantaa populaatioiden terveyttä ja taudinkestävyyttä.

Geenivirrat voivat joskus levitä lajien välillä tai epänormaaleissa tilanteissa. Tätä ilmiötä kutsutaan geneettiseksi sekoittumiseksi, tai negatiivisemmin geneettiseksi saastumiseksi. Ilmiö itsessään ei ole automaattisesti huono asia. Esimerkiksi läheiset alalajit saattavat joskus saada jälkeläisiä, joita kutsutaan hybrideiksi. Hybridisaatio voi monipuolistaa perinnöllistä ainesta, nopeuttaa yksilöiden kasvua lisätä taudinkestävyyttä. Ongelmat syntyvät vasta kun läheiset (ala)lajit jotka eivät ennen ole olleet kosketuksissa toisiinsa tapaavat, tai kun geneettisesti muunneltujen eliöiden perinnöllinen materiaali pääsee esteettä leviämään villeihin populaatioihin. Tämänkaltainen geneettiinen saastuminen voi aiheuttaa vakavia vahinkoja yksittäisille lajeille tai kokonaisille ekosysteemeille.

Tunnistamaton sorsalintu ©Sari Holopainen

Tunnistamaton sorsalintu ©Sari Holopainen

Hybridisaatio on vaarallista lajeille, joiden yksilömäärät ovat pieniä. Erityisesti tapauksissa, joissa vieraslaji tai kesytetty alalaji hitaasti tukahduttaa ja heikentää alkuperäisen lajin perinnöllisyyttä. Sinisorsa (Anas platyrhynchos) on esimerkki yleisestä lajista, joka herkästi parittelee muiden sorsalajien kanssa. Pohjois-Amerikassa puolestaan esiintyy hyvin harvinainen täpläpöllö (Strix occidentalis), joka risteytyy huomattavasti yleisemmän amerikanviirupöllön (Strix varia) kanssa. Molemmissa tapauksissa harvinainen laji harvinaistuu entisestään. Monen mielestä tällainen geneettinen saastuminen tulisi estää kaikin tavoin. Nämä ovat kuitenkin esimerkkejä normaalista evoluutiosta, ja on vaikea päättää mikä on järkevää suojelua ja mikä turhaa sekaantumista luonnon kiertokulkuun.

Geneettinen saastuminen on huolestuttavampaa kun geenimanipuloitujen (GM)eliöiden geenivirta siirtyy villeihin populaatioihin, esim. kun GM viljojen siitepöly pölyttää lähialueiden villejä ei-GM-yksilöitä. Näiden geenivirtojen vaikutukset ovat tuntemattomia alkuperäisissä populaatioissa. Tuhoa voi tapahtua myös ekosysteemitasolla, esimerkiksi GM-maissin on todettu merkittävästi lisäävän monarkkiperhosen toukkien kuolleisuutta. Tämä vuorostaan vaikuttaa negatiivisesti paikallisten lintulajien ravinnonsaantiin, vähentäen näiden pesintäonnistumista ja yksilömääriä.

Alalajien risteytymistä tapahtuu jatkuvasti luonnossa. GM-eliöitä sen sijaan ei tavata luonnossa muuta kuin ihmisen toimesta.

GM eliöiden jälkeläiset saattavat olla vähemmän elinkelpoisia, mutta tämä ei estä niitä leviämästä luonnossa helposti. Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa mallinnettiin järveä, johon vapautettiin pieni joukko GM-kaloja. Loppupäätelmänä todettiin GM-kalojen johtavan alkuperäisen terveen kalalajin sukupuuttoon 40 vuoden sisällä, vaikka villien kalojen alkuperäinen populaatio oli 30-kertainen GM-kalapopulaatioon nähden. Kyseessä on vain yksi esimerkki mallinnetusta tilanteesta, mutta villin kalalajin sukupuuttoon johtavat piirteet GM-kaloissa (suurempi koko joka johti korkeampaan parittelumenestykseen villiin lajiin verrattuna) ovat yleisiä muissakin GM-lajeissa ja -risteymissä.

Kesy hanhi ja merihanhi ©Sari Holopainen

Kesy hanhi ja merihanhi ©Sari Holopainen

Toimenpidesuunnitelmien, joilla ongelmat ratkaistaan, tulisi olla tapauskohtaisia. Risteytymisestä kärsivät (ala)lajit kokevat usein myös muunlaista stressiä, kuten elinoloja heikentäviä ympäristömuutoksia (makeanveden saastuminen tai vanhojen metsien katoaminen). Näiden vuoksi lajit ovat alttiita uusille vieraslajeille. Alkuperäinen populaatio saattaa olla liian stressaantunut tai heikentynyt kestääkseen uuden ongelman. Suojelulliset toimenpiteet voivat olla aiheellisia joissain tapauksissa ja turhia toisissa tilanteissa.

GM-lajit ovat eri tarina. Emme tiedä miten geenimanipulointi vaikuttaa lajeihin; kuinka pitkään GM-populaatiot säilyvät elinkelpoisina luonnossa, kuinka helposti ne siirtävät lisättyä perintöainesta villeihin populaatioihin jne. Nämä ovat suuria kysymyksiä kun mietitään lajien vaikutuksia ekosysteemeihin ja kestävään maatalouteen, joista myös ihminen on täysin riippuvainen.

Kuinka kääntää yleinen mielipide metsästystä vastaan, Maltan malli

Kuinka selviät Maltalla: älä ole flamingo. Tai mikään muukaan harvinainen lintu. Maltalla metsästys kohdistuu yleisesti myös rauhoitettuihin lintuihin. https://www.youtube.com/watch?v=v1M8B8XNzpU © Sari Holopainen

Kuinka selviät Maltalla: älä ole flamingo. Tai mikään muukaan harvinainen lintu. Maltalla metsästys kohdistuu yleisesti myös rauhoitettuihin lintuihin.
© Sari Holopainen

Huhtikuussa uutisoitiin Suomessakin Maltan kansan äänestävän lintujen kevätmetsästyksestä. Varsinaisesti kyse oli viiriäisen ja turturikyyhkyn metsästyksestä, mutta todellisuudessa metsästettävien lajien kirjo on laaja. Maltalla metsästetään lähinnä muuttolintuja, sillä oman maan linnusto on harvaa. Metsästäjätiheys sen sijaan on huima: 75 metsästäjää neliökilometriä kohti tarkoittaisi Suomessa yli 25 miljoonaa metsästäjää! Pienellä Välimeren saarella, jonne muuttolinnut hakeutuvat lepäämään, on vastassa tiheä metsästäjäverkko.

Maltalla lintuja ei metsästetä pelkästään ruuaksi, vaan myös urheilun vuoksi. Joka vuosi metsästystä seuraavat järjestöt vapaaehtoisine tarkkailijoineen raportoivat metsästäjien ampuvan paljon myös esimerkiksi petolintuja. Ne eivät päädy ruuaksi, vaan petoje raatoja löytyy maastosta haudattuina kivien alle.

Keväällä esillä olleet lajit, turturikyyhky ja viiriäinen sen sijaan päätyvät ihmisten ruuaksi. Vaikka molempien lajien Euroopan kannat ovat vielä suuria, ovat ne pienentyneet elinympäristöjen muutoksen ja kestämättömän metsästyksen takia. Kevätmetsästys verottaa erityisesti lisääntyvää kantaa ja on suoraan pois kannan tuotosta. Esimerkiksi kyyhkypari tuottaa kesässä noin kuusi poikasta, mikä tarkoittaisi, että keväällä yhden yksilön säästämällä voisi syksyllä teoriassa ampua jopa kolme lintua vaikuttamatta kannan kokoon.

Myös maltalaiset metsästäjät ovat huomanneet lintukantojen pienentyneen, mutta vetoavat syyn olevan pelkästään elinympäristöjen muutoksessa.

Hyvän metsästyskäytännön mukaan metsästyksen pitäisi olla kestävää, eli riistakantoja ei veroteta enempää kuin ne tuottavat. Vaikka syynä litukatoon olisi elinympäristöjen häviäminen, olisi kestävän käytön periaatteen mukaan metsästyspainetta säädeltävä kulloisenkin kannan tuoton mukaiseksi. Maltalaiset näyttävät kuitenkin torjuvan kestävän käytön mallin.

Malta on ainoa Euroopan maa jossa lintujen kevätmetsästys sallitaan, vaikka joissakin muissakin maissa metsästys menee osittain päällekkäin lintujen kevätmuuton kanssa. Maltalaisilla ei silti näyttäisi olevan syytä sälyttää vastuuta muille. Maltalla saaliskiintiöitä ei tarkkailijoiden mukaan valvota asiallisesti ja valvontajärjestelmää käytetään yleisesti väärin. Lisäksi myös muita kuin sallittuja ja jopa uhanalaisia lajeja ammutaan.

Vaikka Maltalla on otettu edistysaskeleita ja viranomaisvalvontaa on parannettu, metsästyksen maineelle Maltan malli ei ole hyväksi. Metsästyksen yksi kantavimpia perusteluja suomalaisessa yhteiskunnassa on ravinnon hankkiminen. Tällä perusteella yhteiskunta antaa oikeutuksen metsästykselle. Riistakantojen liikaverotus ja toisinaan sukupuuttoon asti jatkuva metsästys (jopa maailman yleisin lintu, muuttokyyhky onnistuttiin aikoinaan metsästämään sukupuuttoon) ovat surullisia esimerkkejä piittaamattomuudesta eivätkä varmasti lisää metsästyksen kannatusta suuren yleisön joukossa.

Joissakin maissa metsästys ymmärretään ampumaurheiluna. Urheilumetsästys ei kuitenkaan kuvaa perinteistä suomalaista metsästystä, johon kuuluu olennaisena osana hyvä luonnontuntemus.  © Sari Holopainen

Joissakin maissa metsästys ymmärretään ampumaurheiluna. Urheilumetsästys ei kuitenkaan kuvaa perinteistä suomalaista metsästystä, johon kuuluu olennaisena osana hyvä luonnontuntemus. © Sari Holopainen

Metsästyksen oikeutus yhteiskunnassa muuttuu ajan mukana eikä sen oikeutus ole enää nyky-yhteiskunnassa itsestäänselvyys. Lisääntyvä kiinnostus eläimiä kohtaan ja luonnonsuojelullinen ajanhenki yhdessä vähäisen viestinnän takia on aiheuttanut metsästykselle hallaa Suomessakin (Ilvesviita 2005). Väitökseensä liittyen Ilvesviita on todennut ”Esimerkiksi kestävän verotuksen periaatteen laiminlyönti, vakava erehtyminen riistakantojen arvioinnissa tai eläinsuojelullisten normien rikkominen voisivat asettaa nykymetsästyksen oikeutuksen vakavasti kyseenalaiseksi” Maltalainen metsästys rikkoo tällä hetkellä kaikkia kolmea yllämainittua kohtaa kestämättömillä saalismäärillä, piittaamattomuudella kantojen koosta sekä vähenemisen syistä ja kohdistumalla myös rauhoitettuihin lajeihin.

Lähteet

BirdLife Maltan raportti: The illegal hunting situation in Malta

Ilvesviita 2005 Lapin yliopisto, Väitös: Metsästykseen suhtaudutaan entistä myönteisemmin.

Maltan virallinen kevätmetsätysraportti: Report on the Outcome of the 2014 Spring Hunting Season in Malta

Nummi, P. (toim.) 1995. Metsästys – luonto – yhteiskunta.