Geneettinen saastuminen – lajin hyödyksi vai haitaksi

Kaikilla elävillä eliöillä on geenejä, eli perinnöllistä tietoa joka siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Tämä perinnöllinen tieto siirtyy populaatiosta toiseen geenivirtojen kautta. Geenivirrat ovat normaali keino siirtää perinnöllistä ainesta saman lajin populaatioiden välillä, ylläpitäen samalla geneettistä monimuotoisuutta. Perinnöllinen monimuotoisuus parantaa populaatioiden terveyttä ja taudinkestävyyttä.

Geenivirrat voivat joskus levitä lajien välillä tai epänormaaleissa tilanteissa. Tätä ilmiötä kutsutaan geneettiseksi sekoittumiseksi, tai negatiivisemmin geneettiseksi saastumiseksi. Ilmiö itsessään ei ole automaattisesti huono asia. Esimerkiksi läheiset alalajit saattavat joskus saada jälkeläisiä, joita kutsutaan hybrideiksi. Hybridisaatio voi monipuolistaa perinnöllistä ainesta, nopeuttaa yksilöiden kasvua lisätä taudinkestävyyttä. Ongelmat syntyvät vasta kun läheiset (ala)lajit jotka eivät ennen ole olleet kosketuksissa toisiinsa tapaavat, tai kun geneettisesti muunneltujen eliöiden perinnöllinen materiaali pääsee esteettä leviämään villeihin populaatioihin. Tämänkaltainen geneettiinen saastuminen voi aiheuttaa vakavia vahinkoja yksittäisille lajeille tai kokonaisille ekosysteemeille.

Tunnistamaton sorsalintu ©Sari Holopainen

Tunnistamaton sorsalintu ©Sari Holopainen

Hybridisaatio on vaarallista lajeille, joiden yksilömäärät ovat pieniä. Erityisesti tapauksissa, joissa vieraslaji tai kesytetty alalaji hitaasti tukahduttaa ja heikentää alkuperäisen lajin perinnöllisyyttä. Sinisorsa (Anas platyrhynchos) on esimerkki yleisestä lajista, joka herkästi parittelee muiden sorsalajien kanssa. Pohjois-Amerikassa puolestaan esiintyy hyvin harvinainen täpläpöllö (Strix occidentalis), joka risteytyy huomattavasti yleisemmän amerikanviirupöllön (Strix varia) kanssa. Molemmissa tapauksissa harvinainen laji harvinaistuu entisestään. Monen mielestä tällainen geneettinen saastuminen tulisi estää kaikin tavoin. Nämä ovat kuitenkin esimerkkejä normaalista evoluutiosta, ja on vaikea päättää mikä on järkevää suojelua ja mikä turhaa sekaantumista luonnon kiertokulkuun.

Geneettinen saastuminen on huolestuttavampaa kun geenimanipuloitujen (GM)eliöiden geenivirta siirtyy villeihin populaatioihin, esim. kun GM viljojen siitepöly pölyttää lähialueiden villejä ei-GM-yksilöitä. Näiden geenivirtojen vaikutukset ovat tuntemattomia alkuperäisissä populaatioissa. Tuhoa voi tapahtua myös ekosysteemitasolla, esimerkiksi GM-maissin on todettu merkittävästi lisäävän monarkkiperhosen toukkien kuolleisuutta. Tämä vuorostaan vaikuttaa negatiivisesti paikallisten lintulajien ravinnonsaantiin, vähentäen näiden pesintäonnistumista ja yksilömääriä.

Alalajien risteytymistä tapahtuu jatkuvasti luonnossa. GM-eliöitä sen sijaan ei tavata luonnossa muuta kuin ihmisen toimesta.

GM eliöiden jälkeläiset saattavat olla vähemmän elinkelpoisia, mutta tämä ei estä niitä leviämästä luonnossa helposti. Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa mallinnettiin järveä, johon vapautettiin pieni joukko GM-kaloja. Loppupäätelmänä todettiin GM-kalojen johtavan alkuperäisen terveen kalalajin sukupuuttoon 40 vuoden sisällä, vaikka villien kalojen alkuperäinen populaatio oli 30-kertainen GM-kalapopulaatioon nähden. Kyseessä on vain yksi esimerkki mallinnetusta tilanteesta, mutta villin kalalajin sukupuuttoon johtavat piirteet GM-kaloissa (suurempi koko joka johti korkeampaan parittelumenestykseen villiin lajiin verrattuna) ovat yleisiä muissakin GM-lajeissa ja -risteymissä.

Kesy hanhi ja merihanhi ©Sari Holopainen

Kesy hanhi ja merihanhi ©Sari Holopainen

Toimenpidesuunnitelmien, joilla ongelmat ratkaistaan, tulisi olla tapauskohtaisia. Risteytymisestä kärsivät (ala)lajit kokevat usein myös muunlaista stressiä, kuten elinoloja heikentäviä ympäristömuutoksia (makeanveden saastuminen tai vanhojen metsien katoaminen). Näiden vuoksi lajit ovat alttiita uusille vieraslajeille. Alkuperäinen populaatio saattaa olla liian stressaantunut tai heikentynyt kestääkseen uuden ongelman. Suojelulliset toimenpiteet voivat olla aiheellisia joissain tapauksissa ja turhia toisissa tilanteissa.

GM-lajit ovat eri tarina. Emme tiedä miten geenimanipulointi vaikuttaa lajeihin; kuinka pitkään GM-populaatiot säilyvät elinkelpoisina luonnossa, kuinka helposti ne siirtävät lisättyä perintöainesta villeihin populaatioihin jne. Nämä ovat suuria kysymyksiä kun mietitään lajien vaikutuksia ekosysteemeihin ja kestävään maatalouteen, joista myös ihminen on täysin riippuvainen.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s