Orangin elämä lautasella

Syötkö pikanuudeleita, margariinia, sipsejä tai muroja? Nämä ovat tuotteita, jotka saattavat sisältää palmuöljyä. Sitä voi olla myös shampoissa, huulipunissa ja pesuaineissa. Tuoteselostetta lukiessa kannattaa olla tarkkana, sillä epämääräinen merkintä ”kasviöljy” voi tarkoittaa myös palmuöljyä. Pienempi osa palmuöljyn tuotannosta menee polttoaineisiin. Palmuöljyä saadaan öljypalmuista, joita viljellään pääasiassa Malesiassa ja Indonesiassa. Sademetsiin raivatut viljelmät tuhoavat orankien ja monien muiden sademetsän eläinten elinympäristön. Jopa 80 % orankien alkuperäisistä elinympäristöistä on jo menetetty.

Nenäapina ja oranki ovat molemmat erittäin uhanalaisia lajeja, joiden suurin uhka on elinympäristöjen tuhoutuminen. Nenäapinoita elää ainoastaan Borneon saarella, orankeja Borneon lisäksi myös Sumatralla. Nenäapinaemo poikasineen Kinabatang-joella, ja oranki Rasa Rian luontoreservaatissa Borneossa. © Sari Holopainen

Nenäapina (Nasalis larvatus) ja oranki (Pongo pygmaeus) ovat molemmat erittäin uhanalaisia lajeja, joiden suurin uhka on elinympäristöjen tuhoutuminen. Nenäapinoita elää ainoastaan Borneon saarella, orankeja Borneon lisäksi myös Sumatralla. Nenäapinaemo poikasineen Kinabatang-joella, ja oranki Rasa Rian luontoreservaatissa Borneossa. © Sari Holopainen

Suurin osa öljypalmuviljelmistä raivataan sademetsiin. Tämä tarkoittaa auttamatta alkuperäisen sademetsäluonnon katoamista. Kun viljellyn alueen maaperä on kulutettu loppuun, alue saattaa metsittyä uudelleen, mutta paikalle kasvava sekundäärinen metsä ei vastaa alkuperäistä. Suoalueille raivatut viljelmät taas pahentavat ilmastonmuutosta, sillä soiden kuivattaminen lisää hiilidioksidipäästöjä.

Sademetsään raivattu öljypalmuviljelmä. Maaperä altistuu eroosiolle varsinkin viljelykierron alkuvaiheessa, jolloin kasvipeite on erityisen harvaa. © Sari Holopainen

Sademetsään raivattu öljypalmuviljelmä. Maaperä altistuu eroosiolle varsinkin viljelykierron alkuvaiheessa, jolloin kasvipeite on erityisen harvaa. © Sari Holopainen

Öljypalmun viljelyyn liittyviä ympäristöongelmia on pyritty ratkaisemaan sertifioinnilla. Esimerkiksi WWF on ollut mukana suunnittelemassa Roundtable of Sustainable Palm Oil (RSPO)-sertifikaattia, joka on merkkinä vastuullisesti tuotetusta öljystä. Sertifikaatti edellyttää viljelyltä sekä ympäristö- että sosiaalista kestävyyttä. Ympäristöongelmien lisäksi palmuöljyn viljelyyn liittyy nimittäin myös vakavia sosiaalisia ongelmia. Epäselvät maanomistusoikeudet ovat johtaneet alkuperäiskansojen ja pienviljelijöiden väkivaltaisiin häätöihin mailtaan. Palmuöljyplantaasien työntekijöiksi tuodaan ulkomailta halpatyövoimaa, jonka työskentelyolosuhteet ja palkat ovat herättäneet ihmisoikeusjärjestöjen huomion.

Öljypalmuplantaasit levittäytyvät koskemattomaan sademetsään. Palmujen muodostama monokulttuuri ja yksinkertainen aluskasvillisuus muodostavat valtavan eron sademetsälajiston runsauteen. © Sari Holopainen

Öljypalmuplantaasit levittäytyvät koskemattomaan sademetsään. Palmujen muodostama monokulttuuri ja yksinkertainen aluskasvillisuus muodostavat valtavan eron sademetsälajiston runsauteen. © Sari Holopainen

Kansainväliset vapaaehtoiset sopimukset, kuten RSPO, on suunniteltu vastaamaan kansallisia lakeja tai tehostamaan niiden noudattamisen puutteita. Ruysschaert & Salles (2014) tutkimuksen mukaan RSPO on kuitenkin epäonnistunut Indonesian metsäalueiden, ja ennen kaikkea orankien elinympäristöjen suojelussa. Epäonnistumisen syynä ovat liian pienet korvaukset, jotka eivät kannusta viljelijöitä hakemaan sertifikaattia. Lisäksi ohjeistettu dokumentointi on liian tulkinnanvaraista ja kiistanalaisia asioita on lykätty. Muun ohella tutkimuksessa todettiin, ettei RSPO:ta oltu pystytty integroimaan kansalliseen lainsäädäntöön ja normeihin. Kaiken kaikkiaan sertifikaatin ulkopuolinen valvonta on hyvin puutteellista. Tutkijat ehdottavatkin orankien suojelun tehostamiseksi laajempia sosio-ekologisia raameja. Tämä tarkoittaisi alhaalta-ylöspäin tapahtuvaa lähestymistapaa, jossa suojelu sidottaisiin osaksi Indonesian alueellista kehitystä, joka sisältäisi myös maatalouden uudistuksen.

Orangit tarvitsevat selviytyäkseen suuria metsäalueita. Nykyisellä metsien hävitysvauhdilla orankien pelätään katoavan luonnosta vuoteen 2020 mennessä. Öljypalmun viljelyn yleistyessä Afrikassa, myös simpanssien elinalueet ovat uhattuna.

Orpoa Tenteniä opetetaan orankien tavoille Rasa Rian luontoreservaatissa Borneossa.

Orpoa Tenteniä opetetaan orankien tavoille Rasa Rian luontoreservaatissa Borneossa.

Lue lisää: Ruysschaert, D. & Salles D. 2014. Towards global voluntary standards: Questioning the effectiveness in attaining conservation goals The case of the Roundtable on Sustainable Palm Oil (RSPO). Ecological Economics 107: 438–446.

Tutkimus: Palmuöljyn tuotanto uhkaa simpansseja Afrikassa. Helsingin Sanomat 14.7.2014

 

Mainokset

Lajeista ekosysteemeihin: punaisen kirjan uudet haasteet

Uhanalaisten lajien punainen lista (punainen kirja; RLTS Red List of Threatened Species) on monelle tuttu jo pitkän ajan takaa. Kirjaan on kerätty maailman eliöitä niiden uhanalaisuustilanteen mukaan, ja tämän jälkeen lajit on luokiteltu yhdeksään uhanalaisuusluokkaan. Lajien uhanalaisuuteen vaikuttavat esimerkiksi kannan koko ja elinympäristössä tapahtuneet muutokset.

Punainen kirja perustettiin vuonna 1964, ja sitä pidettiin pitkään tärkeimpänä maailmanlaajuisena suojelukeinona. Alussa punaiseen kirjaan oli tarkoitus kerätä kaikki maailman eliöt, mutta valitettavasti tämä on osoittautunut liian suureksi tehtäväksi. Uutena tavoitteena on kerätä kirjaan 160 000 lajia vuoteen 2020 mennessä. Tämä käsittää ainoastaan 8 % maailman kaikista tunnetuista lajeista. Tehtävä tulee olemaan vaikea ja miltei mahdoton. Vaikka punainen kirja on ollut tärkeässä roolissa joidenkin lajien suojelussa, ei se ole kyennyt pysäyttämään lukuisten lajien kantojen laskua.

Monimuotoisuuden vähentämiseksi punaista kirjaa alettiin kehittää 2000-luvulla. Tällöin luotiin punainen kirja myös ekosysteemeille (RLE, Red List of Ecosystems). Ekosysteemien punainen kirja arvioi kokonaisten ekosysteemien toiminnallisuutta, vakautta ja tuhoutumisen todennäköisyyttä. Ekosysteemin tuhoutumisessa sen toiminnot lakkaavat, mikä johtaa monimuotoisuuden romahdukseen. Kirja on oikeastaan riskikartoitus, jolla mitataan ekosysteemin todennäköisyyttä “kuolla sukupuuttoon”. Arviointikriteereinä käytetään alkuperäisen lajiston muuttumista, heikentymistä ja tuhoutumista sekä kuinka paljon ekosysteemin alkuperäisestä pinta-alasta on jäljellä.

Krimmlin vesiputous Itävallan Alpeilla. © Mia Vehkaoja

Krimmlin vesiputous Itävallan Alpeilla. © Mia Vehkaoja

Ekosysteemien uhanalaisuusluokittelu on hyvin yhtenevä lajien luokittelun kanssa. Siihen kuuluu seitsemän luokkaa: elinvoimainen ekosysteemi (LC, least concern), vaarantunut (VN vulnerable), erittäin uhanalainen (EN, endangered), äärimmäisen uhanalainen ekosysteemi (CR, critically endangered) tai ekosysteemi voi olla lähellä tuhoutumista (EX, extinct). Lisäksi ekosysteemin tilasta saattaa olla liian vähän tietoa (DD, data deficient) tai niiden tilaa ei ole arvioitu ollenkaan (NE, not evaluated). Luokittelun jälkeen ekosysteemin toimintoja voidaan vahvistaa tai pyrkiä palauttamaan oikea-aikaisilla suunnittelu- ja hoitotoimenpiteillä. Nämä yleensä parantavat myös kunkin ekosysteemin vaikutusalueella asuvien ihmisyhteiskuntien vakautta. Esimerkiksi kosteikkojen ennallistaminen hyödyttää yhteiskuntaa tarjoamalla puhtaampaa käyttövettä ja lieventämällä tai jopa täysin estämällä tulva- ja kuivuustuhoja.

Ekosysteemien punainen kirja on tärkeä työkalu ja ohjekirja, jonka avulla ekologit, päättäjät ja suunnittelijat pystyvät viestimään toistensa kanssa. Se tarjoaa suoraviivaisia ja kestäviä ohjeita maailmanlaajuisesti kaikkien ekosysteeminen suojeluun. IUCN (the International Union for Conservation of Nature) yksi tärkeimmistä tavoitteista on määrittää ja esitellä hyväkuntoisia ekosysteemejä. Niiden avulla voidaan määrittää ne syyt ja hoitotoimenpiteet, jotka ovat johtaneet kyseisten ekosysteemien tämän hetkiseen hyvinvointiin.

Kitukasvuista kasvillisuutta Dubain hiekka-aavikolla. © Mia Vehkaoja

Kitukasvuista kasvillisuutta Dubain hiekka-aavikolla. © Mia Vehkaoja

Parantamisen varaa on kuitenkin aina. Yksi kehitystarve on saada kaikki maat toimimaan yhdessä, jotta maiden rajat ylittäviä ekosysteemejä pystytään suojelemaan. Näin voitaisiin luoda ekosysteemien välisiä verkostoja, joilla olisi suuri merkitys erityisesti vaeltaviin lajeihin tai lajeihin, joilla on tiukat vaatimukset elinympäristönsä koon suhteen. Ekosysteemien punainen kirja vaikuttaa lupaavalta, varsinkin jos sitä käyttää yhdessä muiden suojelutoimien, kuten ekosysteemipalveluiden arvioinnin, alueellisen suunnittelun ja IUCN lajien punaisen kirjan kanssa. IUCN:n tavoitteena on kartoittaa kaikki maailman ekosysteemit kansallisella ja laajemmalla alueellisella tasolla vuoteen 2025 mennessä. Tuloksia voi vapaasti tarkastella IUCN:n verkkotietokannassa.

Lisätietoja ja esimerkkitapauksia

Käytännönläheinen arviointiopas