Nokinuppiset – lahopuun pienet väriläiskät

Kun menet metsään ja näet siellä henkilön halailemassa puuta ja tähyilemässä runkoa pitkin korkeuksiin, voit tästä hetkestä eteenpäin huokaista helpotuksesta. Kyseessä ei ole jokin puun halailu –rituaali, vaan olet törmännyt nokinuppistutkijaan työssään.

Nokinuppisten havainnointia puunrungolta. © Stella Thompson

Nokinuppisten havainnointia puunrungolta. © Stella Thompson

Nokinuppiset ovat moninainen jäkäläryhmä, joka elää yleensä lahopuun pinnalla. Ulkonäöltään nokinuppiset muistuttavat nimensä veroisesti nuppineulaa. Ne ovat kooltaan pieniä noin yhdestä millimetristä viiteen senttimetriin. Parhaiten niitä havaitsee juuri puunrunkoa ylöspäin katselemalla. Nokinuppisten itiöt kerääntyvät nuppipään itiömaljaan, josta ne tarttuvat runkoa pitkin kipittelevien eläimien karvoihin ja sulkiin. Itiöt voi havaita omalla sormella nokimaisena pölynä.

Nokinuppisia pystyyn kuolleen puun pinnalla. Mycocalicium subtilella ei ole tällä hetkellä suomenkielistä nimeä, vaikka laji on kohtuullisen yleinen Suomessa. © Mia Vehkaoja

Nokinuppisia pystyyn kuolleen puun pinnalla. Mycocalicium subtilella ei ole tällä hetkellä suomenkielistä nimeä, vaikka laji on kohtuullisen yleinen Suomessa. © Mia Vehkaoja

Vaikka nokinuppiset voi suhteellisen helposti havaita paljaalla silmällä, tehdään lajitunnistus yleensä luupin ja mikroskoopin avulla. Lähempi tarkastelu avaa aivan uuden värimaailman. Usealla lajilla leväosakas kasvaa puun pinnalla kirkkaan keltaisen, vihreän tai punaisen värisenä. Toisilla lajeilla itse nuppirakenteen omaavassa sieniosakkaassa on valkoista, vihreää, keltaista taikka ruskeaa.

Ruosteneulajäkälä (Chaenotheca ferruginea) viihtyy havupuiden pinnalla, ja on hyvin laajalle levinnyt lauhkeiden ja viileiden alueiden laji. © Mia Vehkaoja

Ruosteneulajäkälä (Chaenotheca ferruginea) viihtyy havupuiden pinnalla, ja on hyvin laajalle levinnyt lauhkeiden ja viileiden alueiden laji. © Mia Vehkaoja

Suomessa elää noin 70 nokinuppislajia, mutta ne ovat lajiryhmänä valitettavan puutteellisesti tutkittuja. Osa lajeista on loisia. Ne loisivat joko toisella nokinuppislajilla, levällä tai esimerkiksi sammaleella. Nokinuppisfossiileitakin on löydetty säilyneenä meripihkan sisällä. Nokinuppisten ulkonäkö on säilynyt hyvin samankaltaisena miljoonia vuosia. Löydetyillä fossiilinäytteillä voidaan mallintaa miljoonien vuosien takaisien metsien puustorakenteita. Tämä ulkomuodoltaan pieni mutta sitäkin mielenkiintoisempi lajiryhmä ansaitsisi enemmän huomiota. Lisäksi niiden tarkkailu ja harrastaminen on suhteellisen helppoa, sillä ne eivät liiku ja lähde karkuun. Tarvitaan vain tarkkaavaiset silmät.

Ekologin ja luonnon puolestapuhujan ääni on vaiennut – Professori Ilkka Hanski 1953-2016

Akatemian professori, ekologi Ilkka Hanski menhtyi toukokuun alussa pitkäaikaiseen sairauteen. Hanskin poismenon myötä suomalainen luonnontutkimus menetti tunnetuimman äänensä. Pitkän ja vaikuttavan uran tehnyt Hanski antoi panoksensa niin populaatio-, evoluutio- kuin luonnonsuojelubiologialle. Hanskin johtamassa metapopulaation huippututkimusyksikössä tutkitaan erityisesti pirstoutumisen vaikutusta lajien ekologiaan ja evoluutioon. Mallilajina käytetään täpläverkkoperhosta, jonka tutkimus keskittyy Ahvenanmaan laitumille ja kedoille. Perhonen auttaa ymmärtämään, miten populaatiot asuttavat ja katoavat eristäytyneiltä laikuilta (laitumilta ja kedoilta) ja miten se kietoutuu erilaisten ominaisuuksien ilmenemiseen populaatiossa. Ahvenanmaan lisäksi Hanskilla oli tutkimuksia Madagaskarilla ja Borneolla. Näissä lantakuoriaistutkimuksissa on keskitytty lajiutumisprosesseihin sekä metsien katoamisen vaikutukseen lajien elinkykyyn. Viimeisinä vuosinaan Hanski tutki myös monimuotoisuuden vaikutusta ihmiseen. Monimuotoisuuden havaittiin esimerkiksi vähentävän allergiaa ja astmaa. Hanski sai useita palkintoja merkittävästä urastaan, joista viimeisimpänä tänä vuonna BBVA-säätiön Frontiers of Knowledge -palkinnon uraauurtavasta työstä metapopulaatiobiologian alalla.

Täpläverkkoperhonen toimii metapopulaatioteorian mallilajina. Perhosen toukat kutovat suojakseen seittipesän. Ahvenanmaan perhoskartoitukset ovat työllistäneet kymmeniä biologian opiskelijoita vuosittain.  © Sari Holopainen

Täpläverkkoperhonen toimii metapopulaatioteorian mallilajina. Perhosen toukat kutovat suojakseen seittipesän. Ahvenanmaan perhoskartoitukset ovat työllistäneet kymmeniä biologian opiskelijoita vuosittain. © Sari Holopainen

Niin tai näin, susikannanhoito on aina väärinpäin

Sudet ovat Suomessa tällä hetkellä varsinainen kuuma peruna. Jopa niin polttava, että onvaikea saada puolueetonta tietoa lajin tilanteesta sekä sen metsästämisestä.

Wetland ecology group_University of Helsinki_wolf

Sudenpentu Polar Parkissa, Norjassa. © Sari Holopainen

Susi muodostaa usean yksilön laumoja voidakseen metsästää hirvieläimiä, pääasiallista ravintoaan. Laumaa johtaa alfapari, eli elinikäisen kumppanuuden muodostanut naaras ja uros. Lauman muut jäsenet eivät tuota jälkeläisiä, ja nuoret yksilöt voivat lisäksi vaihtaa silloin tällöin laumaa löytääkseen kumppanin tai nostaakseen asemaansa hierarkiassa. Lauma pysyy koossa alfaparin ansiosta.

Susi on Suomessa luokiteltu erittäin uhanalaiseksi (EN) lajiksi, ja on EU:ssa tiukasti suojeltu. Suojelun ja Venäjältä tulleiden yksilöiden myötä susikanta kasvoi Suomessa 2000-luvun alkupuolella, jonka seurauksena susista aiheutuneet vahingot (mm. metsästyskoirille) ja susihavainnot asutuksen lähellä kasvoivat. Tämä on johtanut sekä tyytymättömyyteen sudensuojelun keinoista että lisääntyneeseen salametsästykseen, joka vuorostaan on lisännyt vastakkainasettelua eri intressitahojen ja yhteiskunnan ryhmien välillä. Susikanta lähti laskuun 2007 voimakkaan salametsästyksen vuoksi, mikä taas aiheutti närää luonnonsuojelurintamalla sekä EU:n tasolla. Siitä lähtien kanta on sahannut edestakaisin.

Lieventääkseen susikiistaa maa- ja metsätalousministeriö (MMM) päätti toteuttaa kahden vuoden kokeellisen kannanhoidollisen metsästyksen 2015–2016, jonka päätteeksi arvioitaisiin metsästyksen vaikutus kantaan. Kannanhoidollinen metsästys perustuu sudenhoitosuunnitelmaan, joka pyrkii sovittamaan yhteen susireviireillä asuvien ihmisten tarpeet ja sudensuojelun. Hoitosuunnitelma on reviiriperusteinen, eli kaikki toimenpiteet suunnitellaan reviiri- ja laumakohtaisesti.

Hoitosuunnitelma määrittelee pienimmäksi elinvoimaiseksi susikannaksi 25 lisääntyvää paria. Luonnonvarakeskus tuottaa arvion susikannan koosta, minkä perusteella MMM asettaa suurimman sallitun vuosittaisen saaliskiintiön, joka voidaan pyytää kannanhoidollisilla poikkeusluvilla. Tähän lukuun ei kuitenkaan tarvitse automaattisesti pyrkiä tai yltää.

Poikkeuslupia myönnetään nuorien yksilöiden metsästykseen, jolla on todennäköisesti pienimmät vaikutukset susilauman elinvoimaisuuteen. Poikkeuslupa voidaan saada myös yksilölle, joka koetaan jollain tapaa häiriöksi tai uhaksi (esim. toistuvasti pihoihin tuleva yksilö). Poikkeuslupia voidaan myöntää ainoastaan susireviireille, joissa on pentuetuottoa, tai häiriösuden ollessa kyseessä erityistilanteessa myös lajin vahvalla esiintymisalueella. Kannanhoidollisten poikkeuslupien lisäksi susia saa metsästää vahinkoperustaisella poikkeusluvalla tai poliisin määräyksellä. Näissä tilanteissa on aina kyseessä häiriösuden metsästäminen.

Wetland ecology group_University of Helsinki_wolf_hunting_management

Susi Polar Parkissa, Norjassa. © Sari Holopainen

Suden kannanvaihtelut ja sen säätely tulevat aiheuttamaan jatkossakin ongelmia. Eri intressitahojen luottamus toisiinsa ja osin valtion sudenhoitosuunnitelmaan on kokenut pahoja kolauksia. On todella vaikea sovittaa yhteen äärimmäisen uhanalaisen petoeläimen suojelua ja säätelyä tilanteessa, jossa laji aiheuttaa vahinkoa ja pelkoa osalle yhteiskunnan ryhmille. Toisaalta myös metsäpeuran, toisen erittäin uhanalaisen lajin, suojelu tarvitsisi selkeitä toimintamalleja suden kannalta. Kainuun metsäpeurakannan vasatuoton uskotaan kärsineen tiheän susikannan takia.

Muutaman vuoden takainen suden täyssuojelu (poikkeuslupia lukuun ottamatta) ei selkeästikään toiminut käytännössä. Kanta kasvoi aluksi, mutta jäi nopeasti täysin kestämättömän salametsästyksen jalkoihin. Vuonna 2006–2010 kanta pieneni jopa 15 % vuodessa. Vuoden 2006 lopulla susia oli arviolta 250–270, vuoden 2007 lopulla luku oli pudonnut kahteensataan. Täyssuojelu ylitti yhteiskunnassa rajan, jonka jälkeen mahdollisia tulevaisuuden vahinkoja estettiin jo etukäteen salametsästyksellä – tilanne jota ei saisi päästää syntymään. Paluu samanlaiseen suojelumalliin vaatisi voimakkaamman otteen salametsästyksen lopettamiseksi.

Kaksivuotinen suden kannanhoidollinen metsästys on päättynyt helmikuun lopulla. Ennen kokeilukauden alkamista vuonna 2015 Luke arvioi Suomen susikannaksi 220–245 yksilöä. Kahden metsästyskauden jälkeen 2016 kannaksi arvioitiin 200–235 sutta. Tämän perusteella kanta on säilynyt suhteellisen vakaana kannanhoidollisen metsästyksen aikana. Kahden vuoden aikana susia on ammuttu 43 yksilöä, joista kuitenkin yli puolet (24) on yli 2-vuotiaita. Näistä kahdeksan on alfanaaraita ja yksi varmistettu alfauros. Alfaurosten tarkka määrä selviää vasta syksyllä. On helppo havaita, ettei metsästys ole kohdistunut tarkoituksenmukaisesti sudenhoitosuunnitelman tai kannanhoidollisen metsästyksen asettamiin tavoitteisiin poistaa pääasiallisesti nuoria yksilöitä. 21 % saaliiksi saaduista oli alfayksilöitä. Se on hurja luku, joka voi vielä nousta urosten osalta. Näin korkea luku on kestämätön tulevaisuuden metsästyskäytäntöjen kannalta.

Jokainen näistä alfojen tapoista on heikentänyt tai hajottanut lauman, jolloin liikkeellä on aiempaa enemmän yksilöitä tai pieniä ryhmiä, jotka eivät kykene optimoimaan saalistusta ja muita lauman toimintoja. Juuri tällä tavoin synnytetään yhä enemmän ongelmasusia, jotka lähestyvät asutusta tai saalistavat metsästyskoiria. Lisäksi esille on tullut huolestuttavia tapauksia, joissa susia on jopa ajettu kohti asutusta tai haavoitettu tahallisesti, jotta poikkeuslupia (kannanhoidollisia tai vahinkoperustaisia) myönnettäisiin enemmän. Sudenhoitosuunnitelman tarkoituksena on ylläpitää maassa elinvoimainen kanta, mutta tällä menolla myös kannanhoidollinen metsästyskin vaikuttaa epäonnistuneen.

Mitä seuraavaksi? Syksyllä 2016 on tarkoitus päättää kannanhoidollisen metsästyksen tulevaisuudesta. Selkeästi susi aiheuttaa yhteiskunnassa niin paljon ristiriitoja, toimintavirheitä ja lain ottamista omiin käsiin, että voi kyseenalaistaa kuuluuko suden säilyä yleisesti metsästettävänä lajina. Kantaa on kuitenkin edelleen säädeltävä ja suojeltava. Ehkä Suomessa tulisi harkita mallia, jossa sudenmetsästys on ainoastaan (riista)viranomaisen vastuulla. Poikkeuslupaprosessi säilyisi samankaltaisena, jolloin häirikkösusiin ja laumakokoon voitaisiin vaikuttaa, mutta viranomaisen ammattitaidolla estettäisiin ylilyöntien ja suden kannanhoidon kannalta äärimmäisen haitallisen alfojen tappamisen. Näin voitaisiin sekä tasapainottaa susikannan kokoa että vaikuttaa susikiistoihin.