Syökö laulujoutsen haapanan habitaatin?

Laulujoutsenen paluu on yksi suomalaisen luonnonsuojelun menestystarinoita. Vielä vähän aikaa sitten laulujoutsen oli harvinainen erämaiden lintu, mutta nyt sen toitotusta kuulee joka puolella Suomea. Joutsen on suuri lintu, ja tarvitsee paljon ravintoa. Joutsenet syövät erilaisia kasveja. Ne kaivavat järvien pohjasta juuria ja nyhtävät versoja. Esimerkiksi järvikortteen on huomattu olevan sille mieluisaa evästä.

Laulujoutsenen kanta on runsastunut viime vuosina reippaasti.

Järvikortteen seassa ruokailee muitakin lajeja. Esimerkiksi haapanapoikueet hakeutuvat järvikortteikkoon etsimään selkärangattomia. Aikaisemmin tänä vuonna julkaistussa tutkimuksessa havaittiin järvikortteen kuitenkin olevan katoamassa niin suomalaisilta kuin ruotsalaisiltakin järviltä. Syytä tälle ei tiedetä, mutta yhdeksi mahdolliseksi syyksi on esitetty lisääntynyttä kortteen laidunnusta. Voimakkaasti runsastuneet laulujoutsenet kuluttavat kortekasvustoja tehokkaasti, joten senkin syyllisyyttä epäiltiin. Samaan aikaan haapana on vähentynyt huolestuttavasti.

Juuri julkaistu tutkimus hyödynsi 60 suomalaisella ja ruotsalaisella järvellä tehtyjä lintulaskentoja ja kasvillisuuskartoituksia 90-luvun alusta sekä vuodelta 2016. Tutkimuksen järvet kattavat boreaalista aluetta laajasti Ruotsin Skoonesta Suomen Lappiin. Tutkimuksen aikavälillä näkyy selvästi joutsenkannan kasvu. Tutkijat selvittivät, voisiko laulujoutsen olla haapanan taantumisen takana joutsenten myllätessä haapanoille mieluisaa kortehabitaattia. Tutkimuksessa käytettiin pariaikaisia laskentoja, joten mahdolliset poikueaikaiset muutokset eivät tulleet ilmi.

Joutsenet ovat laiduntajia, ja isoina lintuina ne tarvitsevat runsaasti kasveja selviytyäkseen.

Tutkimuksen mukaan laulujoutsenet tosiaan vaikuttivat suosineen kortteellisia järviä vielä 1990-luvulla, mutta enää tätä yhteyttä ei ole. Siinä missä joutsenten käyttämien järvien määrä on kasvanut kannan kasvun myötä, on kortejärvien määrä laskenut dramaattisesti. Joutsenella ja kortteen katoamisella järviltä ei kuitenkaan näyttäisi olevan yhteyttä, sillä kortetta on kadonnut myös niiltä järviltä, joilla joutsenia ei tutkimuksessa havaittu. Joillakin joutsenten valtaamilla järvillä korte on sen sijaan runsastunut.

Haapanan käyttämien järvien määrä on vähentynyt, mutta se ei ole ollut voimakkaampaa niillä järvillä, joille myös joutsenet ovat tulleet. Itseasiassa haapana ja joutsen näyttäisivät käyttävän samoja järviä, joten niiden välillä on positiivinen korrelaatio. Vaikka haapanan on todettu suosivan kortteisia järviä, haapanoiden katoaminen järviltä ei myöskään näyttäisi olevan yhteydessä kortteen katoamiseen. Vaikka haapana siis näyttäisi ensisijaisesti käyttävän kortejärviä, se pystyy hyödyntämään myös muitakin järviä. Toisaalta tutkijat spekuloivat sillä, että tutkimuksessa ei tarkasteltu kriittistä poikueaikaa, jolloin kortteen tarjoamat mahdollisuudet ravinnonhankintaan olisivat erityisen tärkeitä.

Lue lisää:

Pöysä et al. 2017. Recovering Whooper Swans do not cause a decline in Eurasian Wigeon via their grazing impact on habitat. Journal of Ornithology.

Pöysä et al. 2017. Habitat associations and habitat change: seeking explanation for population decline in breeding Eurasian wigeon Anas penelope. Hydrobiologia.

Blogiteksti: Häviää haapana, katoaa korte

Mainokset

Häviää haapana, katoaa korte

Kaksikymmentä vuotta sitten Pohjois-projektin sorsatutkijat tekivät Suomessa ja Ruotsissa 60 järvellä kasvillisuuskartoitukset yhdessä vesilintulaskentojen kanssa. Järviä oli mukana Skånesta Hämeeseen ja Karjalaan sekä Suomen ja Ruotsin Lappiin. Monella järvellä oli runsas järvikortekasvusto. Myös haapanoita esiintyi runsaasti.

Järvikorte on rehevien järvien ja kosteikoiden laji. Kortteet ovat olleet olemassa jo yli 100 miljoonaa vuotta, joten ne ovat ”eläviä fossiileja”.

Haapana on myös tyypillinen vähän rehevämpien järvien laji. Se on kasvinsyöjä, mutta poikaset tarvitsevat runsaasti selkärangattomia kasvuvaiheessa.

Haapanapoikue ruokailemassa kortteikossa Lofooteilla © Sari Holopainen

Haapanapoikue ruokailemassa kortteikossa Lofooteilla © Sari Holopainen

Pohjois-projekti uusi vuosina 2013–2014 kasvillisuuskartoitukset ja vesilintulaskennat samoilla järvillä kuin 20 vuotta sitten. Tutkijat halusivat saada selville syitä haapanan jyrkälle pesimäkannan vähenemiselle. Monilta aikaisemmilta haapanajärviltä haapanat olivat viime vuosina hävinneet. Kun haapanaparien käyttämien järvien kasvillisuutta tarkasteltiin, huomattiin parien suosivan kortejärviä. Hämeessä Evolla kerätty 20 vuoden aineisto osoittaa haapanapoikueiden suosivan ruokaillessaan kortekasvustoja.

Haapanat siis suosivat kortejärviä läpi koko lisääntymisajan. Järvikorte on Pohjois-projektin tutkimuksen mukaan kuitenkin vähentynyt monissa järvissä ja useilta paikoilta kadonnut kokonaan sekä Suomesta että Ruotsista. Ilmiö vaikuttaa olevan hyvin laaja-alainen. Haapana todennäköisesti kärsii kortteen katoamisesta. Suomessa tehtävät vuosittaiset poikueaikaiset laskennat osoittavat paitsi haapanaparien vähentyneen, mutta myös poikuetuoton romahtaneen. Ruotsissa poikueita ei lasketa kansallisella tasolla.

Tervettä järvikortekasvustoa Lofooteilla. © Sari Holopainen

Tervettä järvikortekasvustoa Lofooteilla. © Sari Holopainen

Kortteen katoamisen syytä ei tiedetä. Paikallisesti voidaan epäillä vieraslajien vaikutusta. Isosorsimo on ainakin joillakin suomalaisilla järvillä siirtynyt kortteen tilalle. Piisamin laidunnus voi myös olla yksi syy, mutta toisaalta piisamia ei esiinny eteläisessä Ruotsissa, josta korte on kadonnut. Joutsenen laidunnuksen yleistyminen voi myös olla paikallisesti syynä kortteen katoamiselle. Edellä mainitut ovat kuitenkin hyvin paikallisia vaikutuksia, jotka eivät selitä ilmiötä laajemmin. Tutkijat eivät voi sulkea pois esimerkiksi tautien vaikutusta tai järviekosysteemin muuta laajempaa muutosta. Järvikorte on tavannut muodostaa laajoja kasvustoja,  mutta sen merkitys järviekosysteemeissä on huonosti tunnettu. Viitteitä sen merkityksestä on nyt kuitenkin löydetty; kortteen katoaminen näyttäisi vaikuttavan voimakkaasti järvien ravintoverkkoon.

Lue lisää: Pöysä, H., Elmberg, J., Gunnarsson, G., Holopainen, S., Nummi, P. & Sjöberg, K. Habitat associations and habitat change: seeking explanation for population decline in breeding wigeon Anas penelope. Hydrobiologia.

Nokinuppiset – lahopuun pienet väriläiskät

Kun menet metsään ja näet siellä henkilön halailemassa puuta ja tähyilemässä runkoa pitkin korkeuksiin, voit tästä hetkestä eteenpäin huokaista helpotuksesta. Kyseessä ei ole jokin puun halailu –rituaali, vaan olet törmännyt nokinuppistutkijaan työssään.

Nokinuppisten havainnointia puunrungolta. © Stella Thompson

Nokinuppisten havainnointia puunrungolta. © Stella Thompson

Nokinuppiset ovat moninainen jäkäläryhmä, joka elää yleensä lahopuun pinnalla. Ulkonäöltään nokinuppiset muistuttavat nimensä veroisesti nuppineulaa. Ne ovat kooltaan pieniä noin yhdestä millimetristä viiteen senttimetriin. Parhaiten niitä havaitsee juuri puunrunkoa ylöspäin katselemalla. Nokinuppisten itiöt kerääntyvät nuppipään itiömaljaan, josta ne tarttuvat runkoa pitkin kipittelevien eläimien karvoihin ja sulkiin. Itiöt voi havaita omalla sormella nokimaisena pölynä.

Nokinuppisia pystyyn kuolleen puun pinnalla. Mycocalicium subtilella ei ole tällä hetkellä suomenkielistä nimeä, vaikka laji on kohtuullisen yleinen Suomessa. © Mia Vehkaoja

Nokinuppisia pystyyn kuolleen puun pinnalla. Mycocalicium subtilella ei ole tällä hetkellä suomenkielistä nimeä, vaikka laji on kohtuullisen yleinen Suomessa. © Mia Vehkaoja

Vaikka nokinuppiset voi suhteellisen helposti havaita paljaalla silmällä, tehdään lajitunnistus yleensä luupin ja mikroskoopin avulla. Lähempi tarkastelu avaa aivan uuden värimaailman. Usealla lajilla leväosakas kasvaa puun pinnalla kirkkaan keltaisen, vihreän tai punaisen värisenä. Toisilla lajeilla itse nuppirakenteen omaavassa sieniosakkaassa on valkoista, vihreää, keltaista taikka ruskeaa.

Ruosteneulajäkälä (Chaenotheca ferruginea) viihtyy havupuiden pinnalla, ja on hyvin laajalle levinnyt lauhkeiden ja viileiden alueiden laji. © Mia Vehkaoja

Ruosteneulajäkälä (Chaenotheca ferruginea) viihtyy havupuiden pinnalla, ja on hyvin laajalle levinnyt lauhkeiden ja viileiden alueiden laji. © Mia Vehkaoja

Suomessa elää noin 70 nokinuppislajia, mutta ne ovat lajiryhmänä valitettavan puutteellisesti tutkittuja. Osa lajeista on loisia. Ne loisivat joko toisella nokinuppislajilla, levällä tai esimerkiksi sammaleella. Nokinuppisfossiileitakin on löydetty säilyneenä meripihkan sisällä. Nokinuppisten ulkonäkö on säilynyt hyvin samankaltaisena miljoonia vuosia. Löydetyillä fossiilinäytteillä voidaan mallintaa miljoonien vuosien takaisien metsien puustorakenteita. Tämä ulkomuodoltaan pieni mutta sitäkin mielenkiintoisempi lajiryhmä ansaitsisi enemmän huomiota. Lisäksi niiden tarkkailu ja harrastaminen on suhteellisen helppoa, sillä ne eivät liiku ja lähde karkuun. Tarvitaan vain tarkkaavaiset silmät.

Oi kuusipuu, ja lehväs uskolliset

Eläinetiikka yleistyi 1970-luvulla tehden päätelmän, että eläimet ovat kokevia yksilöitä. Eläimillä on siis tunteet, joten niitä koskevat eettiset säännöt. Toki eläinten sielullisuuteen oli uskottu osin jo sitä ennenkin; esimerkiksi antiikin aikana Pythagoras vältteli sielullisten eläinten syöntiä, ja oli siis kasvissyöjä.

Antiikin ajoista ja 1970-luvustakin on tultu paljon eteenpäin. Vain pari vuosikymmentä sitten selvisi, että sienet ovat itseasiassa lähempää sukua eläimille kuin kasveille. Nykytiede selvittelee jo kasvien aistien toimintaa.

Kasvin havaitessa vihollisen se voi puolustautua itse, varoittaa muita kasveja ja kutsua petohyönteisiä © Sari Holopainen

Kasvin havaitessa vihollisen se voi puolustautua itse, varoittaa muita kasveja ja kutsua petohyönteisiä © Sari Holopainen

Koska kasveilla ei ole hermostoa, ne eivät voi tuntea kipua kuten eläimet. Mutta ne selvästi reagoivat ympäristöön ja kokevat stressiä. Jos kasveja vahingoitetaan, ne reagoivat vapauttamalla kemikaaleja, siis ikään kuin ”itkevät”. Kasvit voivat viestiä keskenään näillä kemiallisilla aineilla joutuessaan kasvinsyöjän vahingoittamaksi. Erityyppisille kasvinsyöjille voi olla myös erilaisia varoituskemikaaleja. Lähellä olevat kasvit alkavat viestin saadessaan tuottaa puolustusaineita, jotta kasvinsyöjät jättäisivät ne rauhaan. Kasvien lähettämät kemialliset viestit tavoittavat myös petohyönteiset. Esimerkiksi tupakan havaitessa kiitäjäntoukan sylkeä, se vapauttaa petoluteita houkuttelevaa hätäkemikaalia.

Kasvit ovat yhteydessä toisiinsa myös juurten välityksellä. Eräässä kokeessa isoon havupuuhun injektoitiin radioaktiivisia hiilen isotooppeja. Tutkijat seurasivat isotooppien leviämistä, ja havaitsivat, että vanhat emopuut siirsivät ravinteita varjossa kasvaville pienemmille puille, myös omille jälkeläisilleen, kunnes ne olivat tarpeeksi isoja yltääkseen itse valoon. Yllättäen tutkijat löysivät myös sienirihmaston välityksellä käytävää vuodenajoista riippuvaa vaihtokauppaa ravinteista havupuiden ja lehtipuiden välillä.

Vuonna 2014 julkaistun tutkimuksen mukaan kasvit erottavat ympäristöstään vaarattomat värähtelyt, kuten sateen, vaarallisista värähtelyistä, joita esimerkiksi perhosentoukan liikkeet aiheuttavat. Kasvit voivat myös pumpata myrkkyaineita syötäviin lehtiin. Kasvit siis pystyvät ennakoimaan vaaraa ja reagoivat kun niitä vahingoitetaan. Vuosi sitten julkaistun tutkimuksen jälkeen lehdet julistivatkin otsikoissaan ”huonoja uutisia kasvissyöjille – kasvi kuulee milloin se aiotaan syödä ja puolustautuu”.

Joulukuusen tuoksu muuttuu olosuhteiden mukaan © Mia Vehkaoja

Joulukuusen tuoksu muuttuu olosuhteiden mukaan © Mia Vehkaoja

Jouluna moni tuo sisälle kuusen. Jouluun kuuluva kuusen tuoksukin on itseasiassa puun viestintää. Tuoksun aiheuttavat terpeenit, joiden koostumus muuttuu puun stressitilan mukaan. Puun hajuun vaikuttavat myös lämpötila, valo ja vuoden sekä vuorokauden aika. Huoneen nurkassa käydään siis koko ajan ahkeraa viestinvälitystä ympäristön kanssa.

Kaikkien joulupuiden kunniaksi vielä loppuun Topeliuksen Joulupuun laulu:

”Tuo tumma vuorten valtias oli isänäni
ja kankaan kaunis kanerva armaana äitinäni,
vaahtoisa virta veikkonani
ja sisko taivaan tähtönen, puut metsän ystäväni.

Ja kainalossa korpimaan mä kasvoin kaunihiksi,
ja metsän lampi laineillaan löi kuvan kauniimmmaksi,
mun tuikki tähti latvassain ja kuuhut paistoi oksallain,
kun lepäs tyynnä lahti.

Mä olin korven kaunistus ja uljuus metsämailla,
ei haitannunna ahtaus, en ystäviä vailla,
mun lauloi peippo latvassain, söi oravainen oksallain,
kun oli rauha mailla.

Mutt’ talvipäivän puhteella sai poika juurelleni.
Hän iski minuun katseensa, löi kirveen kuoreheni.
Mä kaaduin nuorna mättäälle, mä kaaduin riemuks’ toisille,
siks kaaduin mielelläni.

Mua herrastaloon vietihin,
se mulle outo retki.
Siell’ käärittihin silkkihin,
sain kultavaattehetkin.
Nyt olin metsän morsian,
sain kynttilöitä oksillein,
kun oli juhlahetki.

Vaan hetken kesti temmellys ja leikki juurellani,
tuo lapsiparven riemastus vei huolen rinnastani.
Mut ulos sitten heitettiin, pois silkit, kukat karsittiin
ja kullat oksiltani.

Pois, pois on kaikki ystäväin,
oi, nyt on kaikki toisin.
Jos juureheni metsähän
nyt jälleen päästä voisin!
Mä silloin muistin peippoain
ja korpimaista kotiain.
Oi, luulen että itkin.”  (Sakari Topelius, säv. Oskar Merikanto)

Rauhallista Joulua & Hyvää Uutta Vuotta 2016!

 

Lue lisää:

Marie Danielsson doctoral thesis 2011: Chemical Defence in Norway Spruce (pfd)

Tiede 11.9.2011 Kasvi näkee, haistaa, kuulee ja maistaa