Rauhallista Joulua!

Rauhallista Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle 2017!

Koskikara © Sari Holopainen

Siinä missä suurin osa linnuista jättää Suomen vesien jäätyessä, on koskikara uskollinen virtapaikkojen asukas talven läpi. © Sari Holopainen

Mainokset

Niin tai näin, susikannanhoito on aina väärinpäin

Sudet ovat Suomessa tällä hetkellä varsinainen kuuma peruna. Jopa niin polttava, että onvaikea saada puolueetonta tietoa lajin tilanteesta sekä sen metsästämisestä.

Wetland ecology group_University of Helsinki_wolf

Sudenpentu Polar Parkissa, Norjassa. © Sari Holopainen

Susi muodostaa usean yksilön laumoja voidakseen metsästää hirvieläimiä, pääasiallista ravintoaan. Laumaa johtaa alfapari, eli elinikäisen kumppanuuden muodostanut naaras ja uros. Lauman muut jäsenet eivät tuota jälkeläisiä, ja nuoret yksilöt voivat lisäksi vaihtaa silloin tällöin laumaa löytääkseen kumppanin tai nostaakseen asemaansa hierarkiassa. Lauma pysyy koossa alfaparin ansiosta.

Susi on Suomessa luokiteltu erittäin uhanalaiseksi (EN) lajiksi, ja on EU:ssa tiukasti suojeltu. Suojelun ja Venäjältä tulleiden yksilöiden myötä susikanta kasvoi Suomessa 2000-luvun alkupuolella, jonka seurauksena susista aiheutuneet vahingot (mm. metsästyskoirille) ja susihavainnot asutuksen lähellä kasvoivat. Tämä on johtanut sekä tyytymättömyyteen sudensuojelun keinoista että lisääntyneeseen salametsästykseen, joka vuorostaan on lisännyt vastakkainasettelua eri intressitahojen ja yhteiskunnan ryhmien välillä. Susikanta lähti laskuun 2007 voimakkaan salametsästyksen vuoksi, mikä taas aiheutti närää luonnonsuojelurintamalla sekä EU:n tasolla. Siitä lähtien kanta on sahannut edestakaisin.

Lieventääkseen susikiistaa maa- ja metsätalousministeriö (MMM) päätti toteuttaa kahden vuoden kokeellisen kannanhoidollisen metsästyksen 2015–2016, jonka päätteeksi arvioitaisiin metsästyksen vaikutus kantaan. Kannanhoidollinen metsästys perustuu sudenhoitosuunnitelmaan, joka pyrkii sovittamaan yhteen susireviireillä asuvien ihmisten tarpeet ja sudensuojelun. Hoitosuunnitelma on reviiriperusteinen, eli kaikki toimenpiteet suunnitellaan reviiri- ja laumakohtaisesti.

Hoitosuunnitelma määrittelee pienimmäksi elinvoimaiseksi susikannaksi 25 lisääntyvää paria. Luonnonvarakeskus tuottaa arvion susikannan koosta, minkä perusteella MMM asettaa suurimman sallitun vuosittaisen saaliskiintiön, joka voidaan pyytää kannanhoidollisilla poikkeusluvilla. Tähän lukuun ei kuitenkaan tarvitse automaattisesti pyrkiä tai yltää.

Poikkeuslupia myönnetään nuorien yksilöiden metsästykseen, jolla on todennäköisesti pienimmät vaikutukset susilauman elinvoimaisuuteen. Poikkeuslupa voidaan saada myös yksilölle, joka koetaan jollain tapaa häiriöksi tai uhaksi (esim. toistuvasti pihoihin tuleva yksilö). Poikkeuslupia voidaan myöntää ainoastaan susireviireille, joissa on pentuetuottoa, tai häiriösuden ollessa kyseessä erityistilanteessa myös lajin vahvalla esiintymisalueella. Kannanhoidollisten poikkeuslupien lisäksi susia saa metsästää vahinkoperustaisella poikkeusluvalla tai poliisin määräyksellä. Näissä tilanteissa on aina kyseessä häiriösuden metsästäminen.

Wetland ecology group_University of Helsinki_wolf_hunting_management

Susi Polar Parkissa, Norjassa. © Sari Holopainen

Suden kannanvaihtelut ja sen säätely tulevat aiheuttamaan jatkossakin ongelmia. Eri intressitahojen luottamus toisiinsa ja osin valtion sudenhoitosuunnitelmaan on kokenut pahoja kolauksia. On todella vaikea sovittaa yhteen äärimmäisen uhanalaisen petoeläimen suojelua ja säätelyä tilanteessa, jossa laji aiheuttaa vahinkoa ja pelkoa osalle yhteiskunnan ryhmille. Toisaalta myös metsäpeuran, toisen erittäin uhanalaisen lajin, suojelu tarvitsisi selkeitä toimintamalleja suden kannalta. Kainuun metsäpeurakannan vasatuoton uskotaan kärsineen tiheän susikannan takia.

Muutaman vuoden takainen suden täyssuojelu (poikkeuslupia lukuun ottamatta) ei selkeästikään toiminut käytännössä. Kanta kasvoi aluksi, mutta jäi nopeasti täysin kestämättömän salametsästyksen jalkoihin. Vuonna 2006–2010 kanta pieneni jopa 15 % vuodessa. Vuoden 2006 lopulla susia oli arviolta 250–270, vuoden 2007 lopulla luku oli pudonnut kahteensataan. Täyssuojelu ylitti yhteiskunnassa rajan, jonka jälkeen mahdollisia tulevaisuuden vahinkoja estettiin jo etukäteen salametsästyksellä – tilanne jota ei saisi päästää syntymään. Paluu samanlaiseen suojelumalliin vaatisi voimakkaamman otteen salametsästyksen lopettamiseksi.

Kaksivuotinen suden kannanhoidollinen metsästys on päättynyt helmikuun lopulla. Ennen kokeilukauden alkamista vuonna 2015 Luke arvioi Suomen susikannaksi 220–245 yksilöä. Kahden metsästyskauden jälkeen 2016 kannaksi arvioitiin 200–235 sutta. Tämän perusteella kanta on säilynyt suhteellisen vakaana kannanhoidollisen metsästyksen aikana. Kahden vuoden aikana susia on ammuttu 43 yksilöä, joista kuitenkin yli puolet (24) on yli 2-vuotiaita. Näistä kahdeksan on alfanaaraita ja yksi varmistettu alfauros. Alfaurosten tarkka määrä selviää vasta syksyllä. On helppo havaita, ettei metsästys ole kohdistunut tarkoituksenmukaisesti sudenhoitosuunnitelman tai kannanhoidollisen metsästyksen asettamiin tavoitteisiin poistaa pääasiallisesti nuoria yksilöitä. 21 % saaliiksi saaduista oli alfayksilöitä. Se on hurja luku, joka voi vielä nousta urosten osalta. Näin korkea luku on kestämätön tulevaisuuden metsästyskäytäntöjen kannalta.

Jokainen näistä alfojen tapoista on heikentänyt tai hajottanut lauman, jolloin liikkeellä on aiempaa enemmän yksilöitä tai pieniä ryhmiä, jotka eivät kykene optimoimaan saalistusta ja muita lauman toimintoja. Juuri tällä tavoin synnytetään yhä enemmän ongelmasusia, jotka lähestyvät asutusta tai saalistavat metsästyskoiria. Lisäksi esille on tullut huolestuttavia tapauksia, joissa susia on jopa ajettu kohti asutusta tai haavoitettu tahallisesti, jotta poikkeuslupia (kannanhoidollisia tai vahinkoperustaisia) myönnettäisiin enemmän. Sudenhoitosuunnitelman tarkoituksena on ylläpitää maassa elinvoimainen kanta, mutta tällä menolla myös kannanhoidollinen metsästyskin vaikuttaa epäonnistuneen.

Mitä seuraavaksi? Syksyllä 2016 on tarkoitus päättää kannanhoidollisen metsästyksen tulevaisuudesta. Selkeästi susi aiheuttaa yhteiskunnassa niin paljon ristiriitoja, toimintavirheitä ja lain ottamista omiin käsiin, että voi kyseenalaistaa kuuluuko suden säilyä yleisesti metsästettävänä lajina. Kantaa on kuitenkin edelleen säädeltävä ja suojeltava. Ehkä Suomessa tulisi harkita mallia, jossa sudenmetsästys on ainoastaan (riista)viranomaisen vastuulla. Poikkeuslupaprosessi säilyisi samankaltaisena, jolloin häirikkösusiin ja laumakokoon voitaisiin vaikuttaa, mutta viranomaisen ammattitaidolla estettäisiin ylilyöntien ja suden kannanhoidon kannalta äärimmäisen haitallisen alfojen tappamisen. Näin voitaisiin sekä tasapainottaa susikannan kokoa että vaikuttaa susikiistoihin.

 

Ainakin miljoona linnunpönttöä

Kukaanhan ei oikeasti tiedä montako niitä on. Siis linnunpönttöjä Suomessa. Mutta 1.3.2016 avataan valtakunnallinen Miljoona linnunpönttöä -kampanja, jonka tavoitteena on kartoittaa jo olemassa olevien pönttöjen lukumäärä ja alueellinen jakautuminen sekä kannustaa ihmisiä ja yhteisöjä rakentamaan uusia pönttöjä.

Jokainen pöntön omistaja voi käydä rekisteröimässä pönttönsä sijainnin osoitteeseen yle.fi/miljoonaponttoa. Rekisteröimismahdollisuus aukeaa 1.3. Samalla on hyvä hetki tarkistaa pöntön kunto, ja kampanja muistutteleekin linnunpönttöjen puhtaanapidon tärkeydestä. Sivusto tarjoaa myös lisätietoja kolopesijöistä, sekä linnunpönttöjen rakennus- ja ripustusohjeita. Kannustetaanpa sivulla myös rakennustalkoiden järjestämiseen.

Wetland_Ecology_Group_University_of_Helsinki_sinitiainen

Sinitiainen lähdössä pöntöltä © Mia Vehkaoja

Mutta eikö miljoona pönttöä ole jo hieman liioittelua, mihin ihmeeseen niitä niin monta tarvitaan?

Kolopesijät ovat eläinlajeja, jotka tarvitsevat pesimisen onnistumiseksi onkalon, mm. monet tiaiset, pöllöt, tikat, liito-orava ja näätä pesivät koloissa. Onkaloita esiintyy luonnossa vanhoissa puissa, joiden runko tai latvusto on vaurioitunut. Vaurio voi saada alkunsa esimerkiksi tuulen katkoessa puun kahtia. Ajan myötä vaurio kasvaa onkaloksi muun muassa lahottajasienten vaikutuksesta. Tikat puolestaan hakkaavat jopa terveisiin puihin koloja. Suomessa kolopesiviä lintulajeja on reilut 40.

Tehostunut metsätalous on vähentänyt vanhojen, lahojen ja järeiden puiden määriä luonnossa, ja näin kolojenkin määrä on pienentynyt huomattavasti. Metsähaapa on suomalaisen metsän parhaimpia koloja muodostavia puita lajin suhteellisen nopean järeytymisen ja puuaineen pehmeyden vuoksi. Onpa haapaa verrattu yhdeksi boreaalisen metsän monimuotoisuuden ja pyhän kolminaisuuden: haapa-haavankääpä-palokärki (tai harmaapäätikka) ylläpitäjäksi. Kyseinen kolmikko on suomalaisen metsän kulmakiviä luonnonkolojen muodostamisen suhteen. Haapa on kuitenkin vähentynyt huomattavasti menneinä vuosikymmeninä sen huonon arvostuksen takia, ja niinpä tikoillekin riittää vähemmän nakutusmateriaalia.

Vähentyneiden kolojen vuoksi myös monien kolopesijöiden kannat ovat laskeneet. Tammikuussa julkaistun uusimman uhanlaisuusarvioinnin mukaan tutut töyhtö- ja hömötiainen luokiteltiin vaarantuneiksi. Hömötiaiskannasta noin 25 % pesii Suomessa, eli Suomella on suuri rooli lajin suojelussa. Luonnonkolojen vähentyminen ja linnunpönttöjen määrän kasvaminen suosii lajeja, jotka kykenevät pesimään asutuksen läheisyydessä ja taajamissa. Juuri näillä alueilla pöntöt ovat yliedustettuja. Keskellä metsää on harvoin linnunpönttöjä, ja esimerkiksi tähän ongelmaan halutaan nyt tarttua uuden kampanjan myötä.

Kaikilla lajeilla on kolojen suhteen omat mieltymyksensä, ja siksi onkaloita tulisi olla paljon erilaisia ja erilaisissa ympäristöissä. Esimerkiksi hömötiainen haluaa kaivaa oman pesäkolonsa, mutta lajin hennolla nokalla onnistuu onkalon kaivuu ainoastaan hyvin lahoon puuhun. Tämän vuoksi myös pönttöjen ja niiden sijoituspaikkojen on oltava mahdollisimman monipuolisia, jotta saadaan tyydytettyä vaikeimmatkin ”nirsoilut”. Hömötiaiselle voi esimerkiksi rakentaa pienen pöntön, jonka täyttää sahanpurulla tms. pehmeällä puuaineella. Näin saadaan hömis hämättyä luulemaan, että se onkin itse kovertanut onkalon pelkän tehokkaan suursiivouksen sijaan.

Wetland_Ecology_Group_University_of_Helsinki_leppälintu

Leppälintu viihtyy tekopöntöissä ©Milla Niemi

Usein luullaan ainoastaan pikkulintujen pesivän tekopönttöihin. Pönttöjä on kuitenkinkaikenkokoisille lajeille, ja esimerkiksi Suomen tuulihaukkakanta on lähtenyt kasvuun osin onnistuneen pöntötyksen avulla. Myös muutamat sorsalinnut, kuten koskelot ja uivelo pesivät pönttöihin ja lähes jokainen pöllölajimme hyväksyy pöntön pesimispaikaksi.

Jo olemassa olevien pönttöjen rekisteröinti antaa arvokasta tietoa pönttöjen maantieteellisestä sijoittumisesta ja pönttötyyppien jakaumasta. Näin voidaan tulevaisuudessa kohdentaa uusia koteja pönttövapaille alueille. Jopa presidenttipari on lupautunut mukaan rakennustalkoisiin, ja heidän saavutuksensa ovat nähtävillä kampanjan aloituspäivänä 1.3. Ylen Aamu-tv:ssä. Miljoona pönttöä ei siis missään nimessä ole liioittelua, vaan ihan hyvä alku laajamittaiselle ja kattavalle suojelutyölle, jonka avulla helpotetaan usean lajin ahdinkoa.

 

Ennen kampanjan alkua lisätietoja tarjoavat:

http://yle.fi/uutiset/suomalaisten_kunnianhimoinen_suunnitelma_rakennamme_miljoona_linnunponttoa/8681847

http://yle.fi/aihe/miljoona-linnunponttoa

 

 

 

Ekosysteemien punainen lista turvaamaan yhtä maailman suurinta taloutta

Wetland  ecology group_University of Helsinki_shallow waters of the Baltic Sea

Matalaa Itämeren rannikkoa. © Stella Thompson

Ekosysteemien punaisen listan (Red List of Ecosystems; RLE) käyttöönotto on lähtenyt käyntiin varsin vauhdikkaasti. Esittelin tämän suhteellisen uuden suojelukeinon aiemmassa blogikirjoituksessani (linkki tekstiin: https://ihmeellinenluonto.wordpress.com/2015/10/20/lajeista-ekosysteemeihin-punaisen-kirjan-uudet-haasteet/). Toistaiseksi esimerkkitutkimuksia on toteutettu IUCN:n kanssa yhteistyössä kaikilla mantereilla Afrikkaa ja Antarktista lukuun ottamatta. Tämän lisäksi usealla maalla (mm. El Salvador, Costa Rica, Marokko, Senegal) on valmis tai lähes valmis esivedos omien ekosysteemiensä RLE arvioinneista. Norja, Suomi ja Australia ovat pisimmällä RLE kategorioiden ja kriteerien sisällyttämisessä kansallisiin luonnonsuojelustandardeihin ja monimuotoisuutta käsittelevään lainsäädäntöön. Pikaisella katsauksella eri ekosysteemeistä varsin hyvin edustettuina vaikuttavat olevan erityyppiset suot ja kosteikot, rantaympäristöt (esim. rantahetteiköt), koralliriutat ja erilaiset lauhkean vyöhykkeen ja boreaalisen alueen metsät.

RLEn konkreettinen hyödyntäminen ekosysteemien terveydentilan ja rappeutumisen arvioinnissa on aloitettu innolla varsinkin eteläisellä pallonpuoliskolla. Australialaiset tutkijat ovat arvioineet (13 tutkimusta) punaisen listan olevan toimiva keino erityyppisten ekosysteemien arvioimiseksi ja luokittelemiseksi. Samalla ekosysteemien suojelun edistämiseksi on noussut esiin monia käytännön keinoja. Tarkoituksena on laajentaa arvioinnit kattamaan kaikki Australian ekosysteemit lähivuosien aikana. Terveydentilan kartoitusten yhteydessä on koottu yhteen tekijät, jotka voimakkaimmin heikentävät Australian ekosysteemien terveydentilaa. Yllätyksenä tuskin tulee ilmastonmuutoksen suuri rooli; arviointien perusteella ilmastonmuutoksella on suurin negatiivinen vaikutus erilaisiin ekosysteemeihin sademetsistä valtameriin ja aavikoista ketoihin. Jokainen ekosysteemi kohtaa kuitenkin omat haasteensa omalla aikataulullaan. Tämä tukee RLE:n laaja-alaista käyttöä. Ei voida ajatella muutaman nykyhetkellä heikossa hapessa olevan ekosysteemin suojelun riittävän, vaan on otettava huomioon lähitulevaisuuden todennäköiset muutokset myös tällä hetkellä terveissä tai suhteellisen terveissä ekosysteemeissä. Tulevaisuus-näkökanta tulisi siis ehdottomasti sisällyttää kansallisiin RLE arviointeihin.

Samanaikaisesti jonkinlainen kilpavarustelu tuntuu olevan käynnissä meriensuojelun saralla; vuoden 2015 aikana ainakin neljä maata ilmoitti perustavansa maailman suurimpia merisuojelualueita. Uuden-Seelannin Kermadecin suojelualue eteläisellä Tyynellä valtamerellä tulee olemaan laajuudeltaan 620 000 km2, Britannia taas kaavailee perustavansa Tyynen ja Atlantin valtameriin kolme suojelualuetta, joiden yhteispinta-ala olisi 1 800 000 km2. Palau hyväksyi 500 000 km2:n suuruisen suojelualueen perustamisen, Chile vuorostaan julkisti suunnittelevansa yli 630 000 km2:n alueen perustamisesta Pääsiäissaarten vesialueille. Näille perustettaville suojelualueille kannattaisi ehdottomasti tehdä myös täydelliset arviot ekosysteemien kunnosta, ja löytää ne alueet jotka hyötyisivät eniten parannuksista. Osalle arvioinnit ovatkin jo suunnitteilla.

Valtamerien suojelun tavoitteena on turvata tärkeitä kasvu-, kutu-, poikastuotto- ja ravinnonsaantialueita. Lisäksi tietyt ekosysteemit, kuten vedenalaiset tulivuorijonot, sekä kalastuksen turvaaminen ovat tärkeitä suojelutavoitteita. WWF:n raportin (ladattavissa osoitteessa http://wwf.panda.org/wwf_news/?244770/Ocean-wealth-valued-at-US24-trillion-but-sinking-fast) mukaan valtamerien yhteenlaskettu taloudellinen arvo on $24 triljoonaa. Tuotettujen tuotteiden ja palveluiden arvoksi on arvioitu $2.5 triljoonaa. Näin arvioituna maapallon meret olisivat itsenäisenä valtiona maailman seitsemänneksi suurin talous, Iso-Britannian ja Brasilian välissä. Raportin mukaan valtamerten monimuotoisuus on huvennut liki 40 % 1970–2010 välisenä aikana mm. ilmastonmuutoksen, merten happanemisen ja liikakalastuksen vuoksi. Kalavesistä noin 2/3 on täysin hyödynnetty. Suuri osa jäljelle jäävästä kolmasosasta ei suinkaan ole ali- vaan ylihyödynnettyjä. WWF:n raportin mukaan valtamerien rahallinen arvo hupenee tällä hetkellä kovaa vauhtia ekosysteemien heikentyessä ja romahtaessa.

Wetland  ecology group_University of Helsinki_fishing boats on the Atlantic

Kalastusveneitä Atlantin valtamerellä © Stella Thompson

Meret ovat pitkään olleet maapallon Villi Länsi, jossa hyödyntäminen ja suoranainen riisto ovat olleet sallittuja ilman mittavia tai kattavia sääntöjä. Lainsäädännön tasolla olisi edelleen paljon tehtävää, mutta valtavien suojelualueiden perustaminen on erinomainen keino valtamerten ekosysteemien (mm. koralliriutat, ruskoleväalueet) terveyden ylläpitämiseksi, ainakin raaka-aineiden ylihyödyntämisen näkökulmasta. Ilmastonmuutoksen negatiivisia vaikutuksia eivät tämän kaltaisetkaan kattavat suojelualueet pysty paljoakaan hillitsemään ilman muita keinoja.

Valtamerten suojelualueet ovat osoitus siitä, miten paljon voimme tehdä ekosysteemien terveydentilan ylläpitämiseksi ja hoitamiseksi, etenkin kun kansallinen päätäntävalta yhdistetään kansainväliseen yhteistyöhön. Valitettavasti tilanne on tiiviin maankäytön ja -omistuksen takia hieman toinen maaekosysteemeissä. Neljän edellä mainitun maan suunnittelemat meriensuojelualueet kun ovat yhteispinta-alaltaan noin 75 % EU:n pinta-alasta. Tällaisten valtavien suojelualueiden perustaminen maalle on hieman haastavampaa. Kansainvälinen yhteistyö on ainoita keinoja helpottaa tilanteen haastavuutta

 

Lisätietoa suunnitteilla olevista merisuojelualueista

http://www.theguardian.com/world/2015/sep/29/new-zealands-new-ocean-sanctuary-will-be-one-of-worlds-largest-protected-areas

http://www.theguardian.com/environment/2015/feb/10/conservationists-call-for-uk-to-create-worlds-largest-marine-reserve

http://www.theguardian.com/environment/2015/oct/22/palau-approves-huge-pacific-marine-sanctuary

 

 

Luonnontutkijalla on kolme hyvää syytä olla tutkija: kesä-, heinä- ja elokuu

Eli mitä luonnontutkijat tekevät kaiket päivät kesällä

Heinäkuun helteillä Suomi lomailee. Myös tutkija lisää aurinkorasvaa naamaan ja asettaa aurinkolasit silmille. Sudenkorennot pörräävät ja sorsapoikue lipuu esiin ruovikosta. Kasvihuonekaasukammion varjossa lämpömittari näyttää +24,5 °C. Kumisaappaat polttavat jaloissa.

Nummelan Portin kosteikon ranta- ja vesikasvillisuus on kehittynyt reheväksi viidessä vuodessa, ja pidättää hyvin huleveden mukana tulevaa kiintoainesta ja ravinteita. Luonnontutkijat selvittävät, miten kosteikon kasvillisuus vaikuttaa hiilenkiertoon. © Sari Holopainen

Nummelan Portin kosteikon ranta- ja vesikasvillisuus on kehittynyt reheväksi viidessä vuodessa, ja pidättää hyvin huleveden mukana tulevaa kiintoainesta ja ravinteita. Luonnontutkijat selvittävät, miten kosteikon kasvillisuus vaikuttaa hiilenkiertoon. © Sari Holopainen

Kesä tuppaa olemaan suomalaiselle luonnontutkijalle kiireistä aikaa. Moni tärkeä ilmiö esiintyy vain lyhyen kesän aikana ja ne on ehdittävä havainnoimaan viikonlopuista ja juhannuksesta välittämättä. Niin kasvit, eläimet kuin levät ja mikrobitkin aktivoituvat kesällä, joten tutkittavaa riittää.

Esimerkiksi Nummelan hulevesikosteikoilla seurataan luonnonilmiöitä tarkasti. Kasvihuonekaasukaasuja mitattiin kesän aikana viidestä eri kasvillisuustyypistä. Mittalaitteistoa siirrettiin yhteensä 15 eri paikalle lutaikolla, jonka tavallinen ulkoilija kiertää visusti ulkoilutietä pitkin. Myös kasvien biomassat mitataan. Mittauksilla selvitetään, miten eri kasvillisuustyypit vaikuttavat kasvihuonekaasupäästöihin, ja miten ne sitovat hiiltä. Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen ovat suuria haasteita, joihin luonnontutkijat yrittävät vastata. Tutkijoiden selvityksistä on hyötyä, kun päättäjät kokoontuvat sopimaan ilmastostrategioista, esimerkiksi Pariisin ilmastokokoukseen. Nummelassa myös kosteikon veden laatua seurataan tarkasti, jotta tiedetään kuinka hyvin kosteikko puhdistaa taajaman ja maatalouden saastuttamaa hulevettä.

Miten paljon kosteikko pidättää kiintoainesta ja fosforia tänä kesänä? Järveen päästessään fosfori saa sinilevän lisääntymään, estäen jopa järven virkistyskäytön. © Sari Holopainen

Miten paljon kosteikko pidättää kiintoainesta ja fosforia tänä kesänä? Järveen päästessään fosfori saa sinilevän lisääntymään, estäen jopa järven virkistyskäytön. © Sari Holopainen

Lenkkipolulla kulkeva pariskunta kuuluu juttelevan, että viereisessä Enäjärvessä voi taas uida. Ehkäpä järveä ympäröivillä hulevesikosteikoilla on siihen osuutta yhdessä monien muiden hoitotoimenpiteiden kanssa. Sudenkorentojen ja perhosten kuvaajat kehuvat kesän mittaan kosteikon luontoa. Luonnontutkija voi olla tyytyväinen. Kosteikko selvästi toteuttaa niitä ekosysteemipalveluita, joita varten se on perustettu, ja joiden toteutumista Nummelassa seurataan. Ekosysteemipalvelut ovat luonnon tarjoamia aineellisia ja aineettomia palveluita. Hulevesien puhdistus ja virkistyspalvelut sekä luonnon monimuotoisuus on selvästi huomattu myös paikallisten keskuudessa.

Professorikin saapuu kosteikolle tarkkailemaan mittausten kulkua. Iltapäivästä hän lähtee opastamaan kosteikolle tutustumaan tullutta ryhmää, joka haluaisi rakentaa hulevesikosteikon oman järvensä suojaksi. Kesä onkin aktiivista oppimisen aikaa; lasten luontoleirit ja yliopistojen kesäkurssit sekä uusinta tietoa hakevat ympäristöammattilaiset ja -harrastajat pitävät luonnontutkijat professoreita myöten kiireisinä tutkimustyön lisäksi. Myös yhteistyökumppanit on pidettävä ajan tasalla, uusia projekteja on suunniteltava ja rahoitusta haettava.

Opettajien loma on koittanut, ja koululaiset siirtyvät luonnontutkijan oppiin. Miten kotikylän kosteikko oikein puhdistaa vettä? Outi Wahlroos opastaa lasten luontoleiriläisiä kosteikon toimintaan © Sari Holopainen

Opettajien loma on koittanut, ja koululaiset siirtyvät luonnontutkijan oppiin. Miten kotikylän kosteikko oikein puhdistaa vettä? Outi Wahlroos opastaa lasten luontoleiriläisiä kosteikon toimintaan © Sari Holopainen

Bongailu (ks. edellinen blogiteksti) on tärkeä osa monen luonnontutkijan kesän työrupeamaa. Kesällä selvitetään eliöiden esiintymistä, lisääntymistä ja selviytymistä. Kysymykset ovat monipuolisia: tuleeko tänä vuonna metsoja metsästettäväksi asti, kukkiiko sinilevä Lahden Vesijärvessä, lentääkö kirjanpainaja aiheuttaen metsätuhoja jne…Työpäivä venyy, jos kohteena sattuu olemaan yöllä seurattavat lepakot tai illalla kurnuttavat sammakot. Osa luonnontutkijoista vetäytyy tutkimuksiinsa kauas takametsiin, tuntureille tai merten saarille, esimerkiksi jollekin tutkimusasemalle. Valitettavasti Suomen ennen kattava tutkimusasemaverkosto on viime vuosina harventunut säästöjen takia. Yhä harvempi luonnontutkija saa kouluttautua ja työskennellä keskellä tutkimusaihettaan tai sen elinympäristöä. Tietotaitoa menetetään ja pitkäjänteisyydestä, jota monien luonnonilmiöiden havaitsemiseen vaaditaan, on tullut ns. ”katoava luonnonvara”.

Tutkimustoiminta Evolla sai alkunsa jo vuonna 1892 kalastuskoeaseman aloittaessa toimintansa. Viimeiset vuodet paikalla toimi Riistan- ja kalantutkimuslaitoksen asema, kunnes se lakkautettiin vuonna 2014 ja henkilökunta siirrettiin kaupunkitoimipisteisiin. © Sari Holopainen

Tutkimustoiminta Evolla Majajoen rannalla sai alkunsa jo vuonna 1892 kalastuskoeaseman aloittaessa. Viimeiset vuodet paikalla toimi Riistan- ja kalantutkimuslaitoksen asema, kunnes se lakkautettiin vuonna 2014 ja henkilökunta siirrettiin kaupunkitoimipisteisiin. © Sari Holopainen

Syksyllä alkaa kerätyn aineiston läpikäyminen. Maaperä- ja sedimenttinäytteet, kasvit, selkärangattomat sekä jäkälät viedään laboratorioihin tarkempiin selvityksiin. Elektroninen aineisto käsitellään ja analysoidaan.

Nummelan luonnontutkija selvittää, toimiko kosteikko tänä vuonna taas vähän paremmin veden puhdistajana, sillä viisi vuotta vanhan kosteikon kasvillisuus oli jälleen edellisvuotta monipuolisempi. Tai mitä kertoo kosteikon eliöstö: onko rakentamalla onnistuttu perustamaan toimiva ja terve kosteikkoekosysteemi, joka osaltaan korvaisi harvinaisten luonnontilaisten saviuomien puutetta? Mitä rakentamisesta on opittu ja mitä voitaisiin tehdä paremmin? Entä ovatko kuntalaiset tyytyväisiä kosteikon toimintaan?

Helsingin Sanomat 27.5.2015: Tieteentekijät loukkaantuivat Stubbin heitosta: professorit tekevät satoja tunteja enemmän töitä kuin muut työntekijät