2010-luvun tutkija Slushissa

Odotan vuoroani lavan sermien takana. Minulle kerrotaan, että menen lavalle 30 sekunnin päästä. Avustaja laskee 4, 3, 2,1, Nyt. Astun lavalle. Tiedän, että minulla on tasan kolme minuuttia aikaa kertoa tutkimuksestani Slushin satapäiselle yleisölle. Valot häikäisevät silmiäni, ja aloitan puheeni kosteikkojen suojelun puolesta. Kolmen minuutin jälkeen mikrofonini suljetaan. Joku voisi ihmetellä mitä biologi tekee Slushissa: start-up yritysten, sijoittajien ja päättäjien tapahtumassa.

Meillä kaikilla on varmasti jonkinlainen stereotyyppinen kuva tutkijasta. Suurimmalle osalle tutkija on ehkä varttuneempi mieshenkilö pienessä huoneessa pölyisten kirjojen, papereiden ja tutkimusaineistojen keskellä. Tämä mielikuva ei ehkä ole kovin kaukana todellisuudesta, sillä kaikkien aikojen 300 kuuluisan tutkijan / tieteentekijän joukosta vain noin 10 % on naisia. Heistä suurin osa on vaikuttanut vasta viime vuosikymmeninä.

Elämme kuitenkin 2010-luvulla, joten meidän olisi aika ravistella pölyjä vanhojen mielikuvien päältä. On aika luoda kuva 2010-luvun tutkijasta. Nykypäivän tutkija kohtaa työssään myös uudenlaisia haasteita. Samalla kun koko yhteiskuntamme muuttuu, uudistuu ja tehostuu, myös tutkimuksen on seurattava mukana valtavirrassa.

Viime vuosien haasteita, uudistuksia ja toisaalta toivottavasti myös mahdollisuuksia ovat olleet yliopistojen ja rahoitusmaailman uudistuminen. Valtio on leikannut yliopistoilta rahaa, jolloin tutkimuksen on löydettävä uusia kanavia rahoittaakseni yhtä perustavanlaatuisinta tarkoitustaan: tutkimusta. Ilman tutkimusta ei synny innovaatioita eikä tyydytetä ihmisen yhtä perustarvetta: tiedon janoa.

Tutkijoilla tuo tiedonjano on ehkä voimakkaampi kuin ihmisillä keskimäärin, ja siksi olemme ammattiimme suuntautuneet. Meidän tutkijoiden on kuitenkin muistettava, että suurin osa meistä tekee työtämme yhteiskunnan varoilla. Me saamme siis tehdä rakastamaamme asiaa itsemme lisäksi myös kaikkien muiden hyödyksi. Tämän vuoksi meillä on myös velvollisuus viestiä maailmalle saamistamme tuloksista, eikä jättää niitä pölyyntymään työhuoneidemme pöydille. Perimmäinen tarkoituksemme on luoda lisää tietoa, ja siitä syntyvää kehitystä maailmaan. Tiedon lisääminen eli itse tutkimus on vain yksi osa työtä. Meidän tulee myös taata, että se on kaikkien saavutettavissa. Hirveä ajatus, jonka kuulin viime keväänä on, että mitä jos kaikkiin maailman ongelmiin onkin jo löydetty ratkaisu, mutta ne vain makaavat jonain pölyisinä raportteina tutkijoiden pöydillä.

2010-luvun tutkijoina meidän tulee taistella kyseistä ajatusta vastaan, ja pikemminkin pyrkiä viestimään työstämme mahdollisimman monipuolisissa kanavissa. Tämän vuoksi minä biologina osallistuin Slushin ensimmäiseen tiedeideakilpailuun (Slush Science Pitching competition). Näin tapahtuman mahdollisuutena saada meille tutkijoille näkyvyyttä, ja lisätä yritysten, rahoittajien ja päättäjien tietoisuutta tutkimuksistamme. Tutkijoiden ei pitäisi pelätä erilaisissa tapahtumissa esiintymistä, vaan nähdä ne ennen kaikkea mahdollisuutena vaikuttaa, hehkuttaa mahtavaa työtämme ja jakaa tietoa kaikkien saataville.

Mitä biologit tekevät kaiket päivät?

Olen jo pidemmän aikaan saanut ystäviltäni ja tutuiltani kuulla kuinka teen tosi outoja juttuja työkseni. Kuulemma muut eivät heilu päivät pitkät kahluuhousut jalassa keskellä jorpakkoa vesikasveja istuttamassa. Olen kuullut lukuisia ekologeihin liittyviä kliseitä, kuten: menemme kesäksi metsään bongailemaan tai matkustamme ilmaiseksi ulkomaankonferensseihin lomailemaan.

Kahluuhousut jalassa keskellä jorpakkoa vesikasveja istuttamassa. Jokainen voi päättää onko tämä ehkä hieman hupaisa tehtävä tarpeellista. © Sari Holopainen

Kahluuhousut jalassa keskellä jorpakkoa vesikasveja istuttamassa. Jokainen voi päättää onko tämä ehkä hieman hupaisa tehtävä tarpeellista. © Sari Holopainen

Kliseisissä väittämissä on myös jotain positiivista. Ystävieni väittämät sisältävät pienenhitusen totuutta. On totta, että kenttätyökautena (yleensä huhti-syyskuu) vietämme paljon aikaa metsässä (tai tutkimuskohteesta riippuen jossain muussa ympäristössä). Jos työstä halutaan käyttää verbiä bongailu, niin ainakin bongailu on tarkoin suunniteltua ja perustuu tieteellisesti hyväksyttyihin ”bongailu”menetelmiin. Bongailua varten on myös hankittu asiantuntevat laitteet. Bongailuun valmistautuminen saattaa vaatia usean viikon valmistelut. Itse käyttäisin verbinä tieteellisen tutkimuksen tekemistä, mutta kukin käyttäköön itselleen sopivaa sanaa

Työhömme kuuluu myös ilmaiseksi matkustelu ulkomaankonferensseihin. En kyllä tiedä ketään, joka joutuisi maksamaan työmatkoistaan, mutta ilmeisesti me biologit olemme tässä(kin) tapauksessa ihmisten mielessä poikkeus. Tosin usein joudumme tekemään tuntien työn jo ennen matkaa vakuuttaaksemme jonkun rahoittajan matkan hyödyllisyydestä. Ulkomaankonferensseissa me esittelemme minkälaista bongailua olemme viime vuosina harjoittaneet kotimaassamme. Lisäksi jaamme bongailumme tuloksia sekä hyviä menetelmiä kehittää bongailua tehokkaammaksi. Tutustumme myös kohdemaan metsien bongailumahdollisuuksiin. Tämä osio, jos mikä, on muiden ihmisten mielestä varmasti juuri se lomailuosuus.

Tänä vuonna (2015) ensimmäistä kertaa Slushissa Science Pitching kilpailu. Pääsin puhumaan kosteikkojen puolesta. © Skolar

Tänä vuonna (2015) ensimmäistä kertaa Slushissa Science Pitching kilpailu. Pääsin puhumaan kosteikkojen puolesta. © Skolar

Loppuosa työstämme on suurimmalle osalle täysin tuntematonta. Jos nyt hieman raotan verhoa tähän mystiseen osaan työtämme. Oletteko koskaan miettineet miten esimerkiksi WWF tietää mitä lajeja tai ekosysteemejä pitää suojella? Tai miksi jätevesiä ei lasketa enää Suomessa suoraan Itämereen tai järveen? Biologien tekemä bongailu on mahdollistanut kummankin.

Bongailun ja matkustelun välissä kokoamme yhteen ja analysoimme bongailumme tulokset, kirjoitamme niistä raportteja ja yritämme saada päättäjiä ja teitä muita ihmisiä vakuuttuneiksi luontomme ja ympäristömme tärkeydestä. Bongailullamme haluamme lisätä tietämystämme elämästä (biologia = oppi elämästä) ja vaikuttaa tällä tiedolla siihen, että tulevaisuudessakin ihmisillä olisi elinkelpoisena paikkana planeetta nimeltä Maa.