Luonnontutkijalla on kolme hyvää syytä olla tutkija: kesä-, heinä- ja elokuu

Eli mitä luonnontutkijat tekevät kaiket päivät kesällä

Heinäkuun helteillä Suomi lomailee. Myös tutkija lisää aurinkorasvaa naamaan ja asettaa aurinkolasit silmille. Sudenkorennot pörräävät ja sorsapoikue lipuu esiin ruovikosta. Kasvihuonekaasukammion varjossa lämpömittari näyttää +24,5 °C. Kumisaappaat polttavat jaloissa.

Nummelan Portin kosteikon ranta- ja vesikasvillisuus on kehittynyt reheväksi viidessä vuodessa, ja pidättää hyvin huleveden mukana tulevaa kiintoainesta ja ravinteita. Luonnontutkijat selvittävät, miten kosteikon kasvillisuus vaikuttaa hiilenkiertoon. © Sari Holopainen

Nummelan Portin kosteikon ranta- ja vesikasvillisuus on kehittynyt reheväksi viidessä vuodessa, ja pidättää hyvin huleveden mukana tulevaa kiintoainesta ja ravinteita. Luonnontutkijat selvittävät, miten kosteikon kasvillisuus vaikuttaa hiilenkiertoon. © Sari Holopainen

Kesä tuppaa olemaan suomalaiselle luonnontutkijalle kiireistä aikaa. Moni tärkeä ilmiö esiintyy vain lyhyen kesän aikana ja ne on ehdittävä havainnoimaan viikonlopuista ja juhannuksesta välittämättä. Niin kasvit, eläimet kuin levät ja mikrobitkin aktivoituvat kesällä, joten tutkittavaa riittää.

Esimerkiksi Nummelan hulevesikosteikoilla seurataan luonnonilmiöitä tarkasti. Kasvihuonekaasukaasuja mitattiin kesän aikana viidestä eri kasvillisuustyypistä. Mittalaitteistoa siirrettiin yhteensä 15 eri paikalle lutaikolla, jonka tavallinen ulkoilija kiertää visusti ulkoilutietä pitkin. Myös kasvien biomassat mitataan. Mittauksilla selvitetään, miten eri kasvillisuustyypit vaikuttavat kasvihuonekaasupäästöihin, ja miten ne sitovat hiiltä. Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen ovat suuria haasteita, joihin luonnontutkijat yrittävät vastata. Tutkijoiden selvityksistä on hyötyä, kun päättäjät kokoontuvat sopimaan ilmastostrategioista, esimerkiksi Pariisin ilmastokokoukseen. Nummelassa myös kosteikon veden laatua seurataan tarkasti, jotta tiedetään kuinka hyvin kosteikko puhdistaa taajaman ja maatalouden saastuttamaa hulevettä.

Miten paljon kosteikko pidättää kiintoainesta ja fosforia tänä kesänä? Järveen päästessään fosfori saa sinilevän lisääntymään, estäen jopa järven virkistyskäytön. © Sari Holopainen

Miten paljon kosteikko pidättää kiintoainesta ja fosforia tänä kesänä? Järveen päästessään fosfori saa sinilevän lisääntymään, estäen jopa järven virkistyskäytön. © Sari Holopainen

Lenkkipolulla kulkeva pariskunta kuuluu juttelevan, että viereisessä Enäjärvessä voi taas uida. Ehkäpä järveä ympäröivillä hulevesikosteikoilla on siihen osuutta yhdessä monien muiden hoitotoimenpiteiden kanssa. Sudenkorentojen ja perhosten kuvaajat kehuvat kesän mittaan kosteikon luontoa. Luonnontutkija voi olla tyytyväinen. Kosteikko selvästi toteuttaa niitä ekosysteemipalveluita, joita varten se on perustettu, ja joiden toteutumista Nummelassa seurataan. Ekosysteemipalvelut ovat luonnon tarjoamia aineellisia ja aineettomia palveluita. Hulevesien puhdistus ja virkistyspalvelut sekä luonnon monimuotoisuus on selvästi huomattu myös paikallisten keskuudessa.

Professorikin saapuu kosteikolle tarkkailemaan mittausten kulkua. Iltapäivästä hän lähtee opastamaan kosteikolle tutustumaan tullutta ryhmää, joka haluaisi rakentaa hulevesikosteikon oman järvensä suojaksi. Kesä onkin aktiivista oppimisen aikaa; lasten luontoleirit ja yliopistojen kesäkurssit sekä uusinta tietoa hakevat ympäristöammattilaiset ja -harrastajat pitävät luonnontutkijat professoreita myöten kiireisinä tutkimustyön lisäksi. Myös yhteistyökumppanit on pidettävä ajan tasalla, uusia projekteja on suunniteltava ja rahoitusta haettava.

Opettajien loma on koittanut, ja koululaiset siirtyvät luonnontutkijan oppiin. Miten kotikylän kosteikko oikein puhdistaa vettä? Outi Wahlroos opastaa lasten luontoleiriläisiä kosteikon toimintaan © Sari Holopainen

Opettajien loma on koittanut, ja koululaiset siirtyvät luonnontutkijan oppiin. Miten kotikylän kosteikko oikein puhdistaa vettä? Outi Wahlroos opastaa lasten luontoleiriläisiä kosteikon toimintaan © Sari Holopainen

Bongailu (ks. edellinen blogiteksti) on tärkeä osa monen luonnontutkijan kesän työrupeamaa. Kesällä selvitetään eliöiden esiintymistä, lisääntymistä ja selviytymistä. Kysymykset ovat monipuolisia: tuleeko tänä vuonna metsoja metsästettäväksi asti, kukkiiko sinilevä Lahden Vesijärvessä, lentääkö kirjanpainaja aiheuttaen metsätuhoja jne…Työpäivä venyy, jos kohteena sattuu olemaan yöllä seurattavat lepakot tai illalla kurnuttavat sammakot. Osa luonnontutkijoista vetäytyy tutkimuksiinsa kauas takametsiin, tuntureille tai merten saarille, esimerkiksi jollekin tutkimusasemalle. Valitettavasti Suomen ennen kattava tutkimusasemaverkosto on viime vuosina harventunut säästöjen takia. Yhä harvempi luonnontutkija saa kouluttautua ja työskennellä keskellä tutkimusaihettaan tai sen elinympäristöä. Tietotaitoa menetetään ja pitkäjänteisyydestä, jota monien luonnonilmiöiden havaitsemiseen vaaditaan, on tullut ns. ”katoava luonnonvara”.

Tutkimustoiminta Evolla sai alkunsa jo vuonna 1892 kalastuskoeaseman aloittaessa toimintansa. Viimeiset vuodet paikalla toimi Riistan- ja kalantutkimuslaitoksen asema, kunnes se lakkautettiin vuonna 2014 ja henkilökunta siirrettiin kaupunkitoimipisteisiin. © Sari Holopainen

Tutkimustoiminta Evolla Majajoen rannalla sai alkunsa jo vuonna 1892 kalastuskoeaseman aloittaessa. Viimeiset vuodet paikalla toimi Riistan- ja kalantutkimuslaitoksen asema, kunnes se lakkautettiin vuonna 2014 ja henkilökunta siirrettiin kaupunkitoimipisteisiin. © Sari Holopainen

Syksyllä alkaa kerätyn aineiston läpikäyminen. Maaperä- ja sedimenttinäytteet, kasvit, selkärangattomat sekä jäkälät viedään laboratorioihin tarkempiin selvityksiin. Elektroninen aineisto käsitellään ja analysoidaan.

Nummelan luonnontutkija selvittää, toimiko kosteikko tänä vuonna taas vähän paremmin veden puhdistajana, sillä viisi vuotta vanhan kosteikon kasvillisuus oli jälleen edellisvuotta monipuolisempi. Tai mitä kertoo kosteikon eliöstö: onko rakentamalla onnistuttu perustamaan toimiva ja terve kosteikkoekosysteemi, joka osaltaan korvaisi harvinaisten luonnontilaisten saviuomien puutetta? Mitä rakentamisesta on opittu ja mitä voitaisiin tehdä paremmin? Entä ovatko kuntalaiset tyytyväisiä kosteikon toimintaan?

Helsingin Sanomat 27.5.2015: Tieteentekijät loukkaantuivat Stubbin heitosta: professorit tekevät satoja tunteja enemmän töitä kuin muut työntekijät

Lajeista ekosysteemeihin: punaisen kirjan uudet haasteet

Uhanalaisten lajien punainen lista (punainen kirja; RLTS Red List of Threatened Species) on monelle tuttu jo pitkän ajan takaa. Kirjaan on kerätty maailman eliöitä niiden uhanalaisuustilanteen mukaan, ja tämän jälkeen lajit on luokiteltu yhdeksään uhanalaisuusluokkaan. Lajien uhanalaisuuteen vaikuttavat esimerkiksi kannan koko ja elinympäristössä tapahtuneet muutokset.

Punainen kirja perustettiin vuonna 1964, ja sitä pidettiin pitkään tärkeimpänä maailmanlaajuisena suojelukeinona. Alussa punaiseen kirjaan oli tarkoitus kerätä kaikki maailman eliöt, mutta valitettavasti tämä on osoittautunut liian suureksi tehtäväksi. Uutena tavoitteena on kerätä kirjaan 160 000 lajia vuoteen 2020 mennessä. Tämä käsittää ainoastaan 8 % maailman kaikista tunnetuista lajeista. Tehtävä tulee olemaan vaikea ja miltei mahdoton. Vaikka punainen kirja on ollut tärkeässä roolissa joidenkin lajien suojelussa, ei se ole kyennyt pysäyttämään lukuisten lajien kantojen laskua.

Monimuotoisuuden vähentämiseksi punaista kirjaa alettiin kehittää 2000-luvulla. Tällöin luotiin punainen kirja myös ekosysteemeille (RLE, Red List of Ecosystems). Ekosysteemien punainen kirja arvioi kokonaisten ekosysteemien toiminnallisuutta, vakautta ja tuhoutumisen todennäköisyyttä. Ekosysteemin tuhoutumisessa sen toiminnot lakkaavat, mikä johtaa monimuotoisuuden romahdukseen. Kirja on oikeastaan riskikartoitus, jolla mitataan ekosysteemin todennäköisyyttä “kuolla sukupuuttoon”. Arviointikriteereinä käytetään alkuperäisen lajiston muuttumista, heikentymistä ja tuhoutumista sekä kuinka paljon ekosysteemin alkuperäisestä pinta-alasta on jäljellä.

Krimmlin vesiputous Itävallan Alpeilla. © Mia Vehkaoja

Krimmlin vesiputous Itävallan Alpeilla. © Mia Vehkaoja

Ekosysteemien uhanalaisuusluokittelu on hyvin yhtenevä lajien luokittelun kanssa. Siihen kuuluu seitsemän luokkaa: elinvoimainen ekosysteemi (LC, least concern), vaarantunut (VN vulnerable), erittäin uhanalainen (EN, endangered), äärimmäisen uhanalainen ekosysteemi (CR, critically endangered) tai ekosysteemi voi olla lähellä tuhoutumista (EX, extinct). Lisäksi ekosysteemin tilasta saattaa olla liian vähän tietoa (DD, data deficient) tai niiden tilaa ei ole arvioitu ollenkaan (NE, not evaluated). Luokittelun jälkeen ekosysteemin toimintoja voidaan vahvistaa tai pyrkiä palauttamaan oikea-aikaisilla suunnittelu- ja hoitotoimenpiteillä. Nämä yleensä parantavat myös kunkin ekosysteemin vaikutusalueella asuvien ihmisyhteiskuntien vakautta. Esimerkiksi kosteikkojen ennallistaminen hyödyttää yhteiskuntaa tarjoamalla puhtaampaa käyttövettä ja lieventämällä tai jopa täysin estämällä tulva- ja kuivuustuhoja.

Ekosysteemien punainen kirja on tärkeä työkalu ja ohjekirja, jonka avulla ekologit, päättäjät ja suunnittelijat pystyvät viestimään toistensa kanssa. Se tarjoaa suoraviivaisia ja kestäviä ohjeita maailmanlaajuisesti kaikkien ekosysteeminen suojeluun. IUCN (the International Union for Conservation of Nature) yksi tärkeimmistä tavoitteista on määrittää ja esitellä hyväkuntoisia ekosysteemejä. Niiden avulla voidaan määrittää ne syyt ja hoitotoimenpiteet, jotka ovat johtaneet kyseisten ekosysteemien tämän hetkiseen hyvinvointiin.

Kitukasvuista kasvillisuutta Dubain hiekka-aavikolla. © Mia Vehkaoja

Kitukasvuista kasvillisuutta Dubain hiekka-aavikolla. © Mia Vehkaoja

Parantamisen varaa on kuitenkin aina. Yksi kehitystarve on saada kaikki maat toimimaan yhdessä, jotta maiden rajat ylittäviä ekosysteemejä pystytään suojelemaan. Näin voitaisiin luoda ekosysteemien välisiä verkostoja, joilla olisi suuri merkitys erityisesti vaeltaviin lajeihin tai lajeihin, joilla on tiukat vaatimukset elinympäristönsä koon suhteen. Ekosysteemien punainen kirja vaikuttaa lupaavalta, varsinkin jos sitä käyttää yhdessä muiden suojelutoimien, kuten ekosysteemipalveluiden arvioinnin, alueellisen suunnittelun ja IUCN lajien punaisen kirjan kanssa. IUCN:n tavoitteena on kartoittaa kaikki maailman ekosysteemit kansallisella ja laajemmalla alueellisella tasolla vuoteen 2025 mennessä. Tuloksia voi vapaasti tarkastella IUCN:n verkkotietokannassa.

Lisätietoja ja esimerkkitapauksia

Käytännönläheinen arviointiopas

Kosteikot kansalaisille

Kaupunkikosteikot ovat tyypillisesti monivaikutteisia. Kosteikot tarjoavat useita ekosysteemipalveluita, kuten veden puhdistus ja virkistyskäyttö. Kaupunkikosteikoita käyttävät ja niistä hyötyvät varsinkin paikalliset asukkaat, mutta joistakin tullaan nauttimaan pidemmänkin matkan takaa. Tutkimukset osoittavat, että paikalliset yleensä tietävät kosteikkojen olemassaolon ja kannattavat niiden suojelua, mutta eivät useinkaan ole tietoisia kosteikkojen ympäristövaikutuksista.

Yli sata jokisurffajaa kokoontuu joka päivä Saksassa Munchenin keskuspuistossa. Puiston läpi virtaavan Isar-joen ryöpytessä putkesta jokiuomaan, syntyy putken suulle pysyvä aallokko. © Sari Holopainen

Yli sata jokisurffajaa kokoontuu joka päivä Saksassa Munchenin keskuspuistossa. Puiston läpi virtaavan Isar-joen ryöpytessä suljetusta putkesta jokiuomaan, syntyy putken suulle pysyvä aallokko. © Sari Holopainen

Parhaiten paikallisten tuntemat ja hyödyntämät ekosysteemipalvelut ovat virkistyskäyttöön liittyviä. Kaupunkikosteikot luovat hyviä ulkoilumahdollisuuksia, etenkin jos kosteikkoa ympäröi puistoalue. Kosteikkopuistosta nauttiessaan ihmisten fyysinen ja henkinen terveys paranevat. Esimerkiksi Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan vihreät alueet, kuten puistot ja metsät, vähentävät tehokkaasti työnjälkeistä stressiä. Koska kosteikkopuistot säätelevät paikallisesti ilman lämpötilaa, ne tarjoavat myös miellyttävän, muuta kaupunkiympärisöä viileämmän ympäristön. Kaupungit ovat yleensä ympäröivää maaseutua kuumempia, sillä rakennetut pinnat, kuten talot ja tiet imevät lämpösäteilyä päivällä. Ilma pysyy kuumana myös öisin, silä rakennetut pinnat vapauttavat lämpöä yisin. Kasvit heijastavat lämpösäteilyä, joten viheralueet eivät kuumene kuten rakennetut alueet.

Joskus kosteikkopuistojen ekosysteemipalvelut tuovat paikallisille myös tuloja. Paikalliset saattavat esimerkiksi hyötyä turisteista, joita kauniit kosteikkopuistot houkuttelevat. Hyvä esimerkki on Skradinin kylä Kroatiassa, joka toimii porttina Krkan kansallipuistoon. Vuosittain puiston vesistöllä vierailee yli 700 000 kävijää. Ennen turistien tuomia tuloja Krka joki tuotti paikallisille sähköä. Läheinen Šibenikin kaupunki oli vuonna 1895 maailman ensimmäinen kaupunki, jolla oli vaihtovirralla toimivat katuvalot.

Krkan kansallispuistossa Kroatiassa voi ihailla monimuotoista joki-, järvi- ja vesiputousmaisemaa. © Sari Holopainen

Krkan kansallispuistossa Kroatiassa voi ihailla monimuotoista joki-, järvi- ja vesiputousmaisemaa. © Sari Holopainen

Kaupunkilaisten kosteikkosuhteita tutkiessa on tullut selvillä, että paikalliset etvät aina ole tietoisia kosteikkojen ympäristövaikutuksista. Kosteikkopuistot ylläpitävät korkeaa luonnon monimuotoisuutta ja erilaisia elinympäristöjä. Luonnon monimuotoisuuden on Suomessa havaittu vähentävän astmaa ja allerigioita. Kosteikot vaikuttavat myös ravinteiden kiertoon ja alkutuotantoon. Nämä ovat hyvin keskeisiä ekosysteemipalveluja, joista ihmiset eivät kuitenkaan aina tiedä. Samoin esimerkiksi kosteikkojen rooli veden puhdistuksessa on usein paikallisille tuntematon. Hulevesijärjestelmät keräävät ravinteita, raskametalleja ja kiinteää aineista johtaen ne lopulta vesistöihin. Kosteikon läpi johdettu hulevesi puhdistuu kasvien napatessa ravinteita ja kiintoaineksen sekä raskametallien vajotessa pohjaan hitaasti virtaavassa vedessä. Kaupunkikosteikot ovat tärkeitä myös tulvasuojelussa, sillä rakennetuilla alueilla vedellä on vain rajoitetusti mahdollisuuksia imeytyä maahan. Kosteikot, joihin on parhaimmillaan suunniteltu tulvaniittyt, ottavat tulvavedet vastaan ja vähentävät siis tulvista johtuvia kuluja yhteiskunnalle.

Nummelan rakennettu kosteikko tarjoaa monenlaisia ulkoiluaktiviteetteja lenkkeilystä lintujen ja perhosten tarkkailuun. Lisäksi kosteikko puhdistaa Nummelan taajaman hulevesiä ennen niiden päätymistä pahasti rehevöityneeseen Enäjärveen © Sari Holopainen

Nummelan rakennettu kosteikkopuisto tarjoaa monenlaisia ulkoiluaktiviteetteja lenkkeilystä lintujen ja perhosten tarkkailuun. Lisäksi kosteikko puhdistaa Nummelan taajaman hulevesiä ennen niiden päätymistä pahasti rehevöityneeseen Enäjärveen © Sari Holopainen

Kaupunkikosteikot ovat maailmanlaajuisesti vähentyneet voimakkaasti. Kosteikkojen tuhoaminen johtaa erilaisiin ympäristöongelmiin ja monien ekosysteemipalveluiden menettämiseen. Valitettavasti näyttää siltä että paikalliset ihmiset eivät useinkaan edes tunne näitä menettämiään ekosysteemipalveluja. Kosteikkojen hävittäminen jatkuu edelleen, ja on voimakasta varsinkin kehitysmaissa. Teollisuusmaista kaupunkikosteikot on usein hävitetty jo aikoja sitten. Useita ekosysteemipalveluita voitaisiin säilyttää ja taata kaupunkilaisille, mikäli kaupunkikoisteikot sisällytettäisiin kaupunkimaisemaan suojelemalla vielä olemassolevat kosteikot ja ennallistamalla vanhoja.