Lintujen muuton seuranta tarkentuu

Lintujen muutto on aiheuttanut päänvaivaa ihmisille jo pitkään. Vuodenaikojen mukaan ilmestyvien lintujen elämä vaikutti mystiseltä. Talveksi katoaville linnuille on aikojen saatossa keksitty mielikuvituksellisia syitä. Vielä 200 vuotta sitten uskottiin pääskyjen katoavan talvehtimaan järvien pohjamutiin, vaikka teorioita pääskyjen talvimuutosta alkoikin esiintyä. Englannissa valkoposkihanhea (Branta leucopsis) taas alettiin kutsua nimellä ”barnacle goose”. ”Barnacle” tarkoittaa siimajalkaisia eläimiä, joista hanhien uskottiin kuoriutuvan, sillä hanhet aina katosivat kesäksi, jolloin siimajalkaisia taas näkyi. Tundralla lisääntyvien valkoposkihanhien poikasia ei Englannissa ymmärrettävästi nähty. 

Wetland ecology group_University of Helsinki_Ib Petersen_Iceland_ringing_merganser

Ib Krag Petersen jatkaa tanskalaisten pitkää historiaa lintujen rengastuksessa. Islannissa rengastettu tukkakoskelonaaras (Mergus serrator) kontrolloitiin pesivänä.

Lintujen rengastus alkoi Tanskassa vuonna 1899, kun Hans Christian Cornelius Mortensen rengasti ensimmäiset kottaraiset (Sturnus vulgaris). Rengastuksesta tuli lintututkimukselle tärkeä työkalu, jolla pystyttiin seuraamaan muun muassa lintujen muuttoa.

Lintujen rengaslöydöt auttavat ymmärtämään lintujen muuttoa ja elinalueita, mutta linnut on yleensä otettava kiinni, jotta renkaan voi lukea. Yleensä tämä tarkoittaa, että rengaslöytöjä tulee kuolleena löydytyistä tai ammutuista linnuista. Renkailla lintujen olinpaikoista saadaan vain pistemäistä tietoa. Usein tiedetään vain linnun rengastus- ja kuolinpaikka. Uusilla seurantalaitteilla sen sijaan päästään käsiksi lintujen koko vuodenkiertoon.

 

Valopaikantimet

Valopaikantimet (eli geolokaattorit) ovat pienikokoisia lintujen muuttomatkan seurantaan kehitettyjä laitteita. Toiminta perustuu valon määrään, jonka perusteella voidaan määrittää linnun olinpaikan auringonnousu ja -lasku. Mittaamalla keskipäivän eroa Greenwichin keskiaikaan, voidaan määrittää linnun olinpaikan pituuspiiri ja päivän pituudesta leveyspiiri. Olinpaikan tarkkuus on parhaimmillaankin kuitenkin vain kymmeniä kilometrejä, usein satoja. Valopaikannin ei lähetä kerättyä aineistoa, vaan lintu on pyydystettävä uudelleen lähettimen ja aineiston talteen saamiseksi. Tästä johtuen menetelmä on työläs ja sopii vain linnuille, joilla on korkea todennäköisyys palata samalle alueelle useana vuonna peräkkäin. Tämän takia paikantimilla merkataan usein pesäpaikkauskollisia naaraslintuja. Koska paikannin on hyvin pienikoinen (jopa alle 0,5 g), se soveltuu pienikokoisillekin linnuille. Paikantimien kanssa käytetään yleensä 5 % sääntöä, eli paikannin ei saa painaa yli 5 % eläimen painosta. Valopaikantimilla voidaan rajoitetusti mitata myös muita tekijöitä, esimerkiksi lämpötilaa.

Valopaikantimilla tutkitaan esimerkiksi Islannissa pesivien sukeltajasorsien talvehtimisalueita. Merellä talvehtivien sorsien liikkeitä on muutoin hyvin vaikea tutkia. Sorsat ovat pesäpaikkauskollisia, joten pesäpaikalta pyydetyt naaraat palaavat hyvin todennäköisesti samalle alueelle vuodesta toiseen. Näin ollen pesältä pyydystetty ja merkattu naaras voidaan löytää vielä uudestaan, mikäli se selviää vuoden ajan hengissä. Takaisin saadut paikantimet paljastavat, missä naaraat ovat viettäneet muun osan vuodesta.

Ib Krag Petersenin tutkimusalueella Pohjois-Islannissa kartoitetaan joka vuosi sorsien pesäpaikat. Kaikki pesivät sukeltajasorsanaaraat pyritään pyydystämään. Vanhat valopaikantimet otetaan talteen ja naaraat saavat uudet tilalle. Tämä allinaaras (Clangula hyemalis) sai paikantimen jalkaansa ensikertaa.

GPS-paikantimet

Tarkinta ja ajantasaisinta tietoa lintujen liikkeistä saadaan GPS-tekniikkaa hyödyntävillä paikantimilla. Paikantimet keräävät hyvinkin tarkkaa tietoa linnun maantieteellisestä sijainnista, minkä lisäksi paikantimia voidaan käyttää keräämään monenlaista tietoa muun muassa linnun korkeudesta ja aktiivisuudesta. GPS-paikantimia on sekä lähettäviä että ei-lähettäviä. Lähettävät paikantimet tuottavat tutkijoille tietoa jopa minuutin tarkkuudella, mikäli lintu on jonkun matkapuhelinverkon alueella: paikannustiedot kulkevat linnulta tutkijalle tekstiviestillä. Joskus yhteydet aiheuttavat yllätyksiä, kuten kävi venäläisille kotkatutkijoille. Tavanomaiselta elinalueeltaan poistunut kotka vietti ensin aikaa matkapuhelinverkon ulkopuolella ja palasi verkon piiriin jälleen Iranissa. Tästä seikkailusta lähti koko pimennon aikainen aineisto kerralla tutkijoille, kalliina tekstiviesteinä Iranista.

Antti Piironen merkitsee merihanhia (Anser anser) GPS-lähettimillä selvittääkseen lintujen muuttoreittejä sekä niiden käyttämiä elinympäristöjä. Merihanhi ”Pärskyn” (F22) matkaa voi seurata Lajitietokeskuksen sivuilla.

Linnuille laitettavissa GPS-lähettimissä hyödynnetään usein pieniä aurinkopaneeleita, mikä mahdollistaa tiedon keräämisen ja lähettämisen jopa usean vuoden ajan. GPS-lähettimet ovat geolokaattoreita painavampia, joten niitä voidaan käyttää vain suuremmilla linnuilla. Lähettimet kiinnitetään linnuille joko kaulaan tai ”repuksi selkään”. Paikantimia asennetaan toisinaan myös implantteina linnun ihon alle.

Suomessa satelliittilähettimillä seurataan useita lajeja, kuten haukkoja, kuikkia, räyskiä ja hanhia. Tietoa on kertynyt muun muassa talvehtimisalueista ja niillä tapahtuneista muutoksista sekä hanhien sulkasatomuutosta Novaja Zemljalle. Hanhien osalta tietoa muuttoreiteistä tarvitaan kansainvälisten kannanhoitosuunnitelmien laatimiseen.  Suomalaisten GPS-lintujen liikkeitä voi seurata Luomuksen sekä Suomen Lajitietokeskuksen sivuilla.

 

Lue lisää:

YLE: 09.10.2015: Tiede uskoi pitkään pääskyjen talvehtivan järven pohjamudassa

Luomuksen seurantasivut

Suomen Lajitietokeskuksen seurantasivut

Helsingin Sanomat 26.10.2019: Venäläisten petolintu­tutkijoiden budjetti kaatui, kun kotka lensi Iraniin ja lähetti koko kesän havainnot kalliina ulkomaan­tekstiviesteinä

Riistan Vuoksi 29.11.2019: Hanhien GPS-seurantaa kannanhoidon kehittämiseksi

YLE 14.6.2019 Merihanhet saavat radiolähettimen kaulaansa – luvassa on ainutlaatuista tietoa lintujen elämästä

Oceanwide Expeditions: Barnacle Goose