Ekosysteemien punainen lista turvaamaan yhtä maailman suurinta taloutta

Wetland  ecology group_University of Helsinki_shallow waters of the Baltic Sea

Matalaa Itämeren rannikkoa. © Stella Thompson

Ekosysteemien punaisen listan (Red List of Ecosystems; RLE) käyttöönotto on lähtenyt käyntiin varsin vauhdikkaasti. Esittelin tämän suhteellisen uuden suojelukeinon aiemmassa blogikirjoituksessani (linkki tekstiin: https://ihmeellinenluonto.wordpress.com/2015/10/20/lajeista-ekosysteemeihin-punaisen-kirjan-uudet-haasteet/). Toistaiseksi esimerkkitutkimuksia on toteutettu IUCN:n kanssa yhteistyössä kaikilla mantereilla Afrikkaa ja Antarktista lukuun ottamatta. Tämän lisäksi usealla maalla (mm. El Salvador, Costa Rica, Marokko, Senegal) on valmis tai lähes valmis esivedos omien ekosysteemiensä RLE arvioinneista. Norja, Suomi ja Australia ovat pisimmällä RLE kategorioiden ja kriteerien sisällyttämisessä kansallisiin luonnonsuojelustandardeihin ja monimuotoisuutta käsittelevään lainsäädäntöön. Pikaisella katsauksella eri ekosysteemeistä varsin hyvin edustettuina vaikuttavat olevan erityyppiset suot ja kosteikot, rantaympäristöt (esim. rantahetteiköt), koralliriutat ja erilaiset lauhkean vyöhykkeen ja boreaalisen alueen metsät.

RLEn konkreettinen hyödyntäminen ekosysteemien terveydentilan ja rappeutumisen arvioinnissa on aloitettu innolla varsinkin eteläisellä pallonpuoliskolla. Australialaiset tutkijat ovat arvioineet (13 tutkimusta) punaisen listan olevan toimiva keino erityyppisten ekosysteemien arvioimiseksi ja luokittelemiseksi. Samalla ekosysteemien suojelun edistämiseksi on noussut esiin monia käytännön keinoja. Tarkoituksena on laajentaa arvioinnit kattamaan kaikki Australian ekosysteemit lähivuosien aikana. Terveydentilan kartoitusten yhteydessä on koottu yhteen tekijät, jotka voimakkaimmin heikentävät Australian ekosysteemien terveydentilaa. Yllätyksenä tuskin tulee ilmastonmuutoksen suuri rooli; arviointien perusteella ilmastonmuutoksella on suurin negatiivinen vaikutus erilaisiin ekosysteemeihin sademetsistä valtameriin ja aavikoista ketoihin. Jokainen ekosysteemi kohtaa kuitenkin omat haasteensa omalla aikataulullaan. Tämä tukee RLE:n laaja-alaista käyttöä. Ei voida ajatella muutaman nykyhetkellä heikossa hapessa olevan ekosysteemin suojelun riittävän, vaan on otettava huomioon lähitulevaisuuden todennäköiset muutokset myös tällä hetkellä terveissä tai suhteellisen terveissä ekosysteemeissä. Tulevaisuus-näkökanta tulisi siis ehdottomasti sisällyttää kansallisiin RLE arviointeihin.

Samanaikaisesti jonkinlainen kilpavarustelu tuntuu olevan käynnissä meriensuojelun saralla; vuoden 2015 aikana ainakin neljä maata ilmoitti perustavansa maailman suurimpia merisuojelualueita. Uuden-Seelannin Kermadecin suojelualue eteläisellä Tyynellä valtamerellä tulee olemaan laajuudeltaan 620 000 km2, Britannia taas kaavailee perustavansa Tyynen ja Atlantin valtameriin kolme suojelualuetta, joiden yhteispinta-ala olisi 1 800 000 km2. Palau hyväksyi 500 000 km2:n suuruisen suojelualueen perustamisen, Chile vuorostaan julkisti suunnittelevansa yli 630 000 km2:n alueen perustamisesta Pääsiäissaarten vesialueille. Näille perustettaville suojelualueille kannattaisi ehdottomasti tehdä myös täydelliset arviot ekosysteemien kunnosta, ja löytää ne alueet jotka hyötyisivät eniten parannuksista. Osalle arvioinnit ovatkin jo suunnitteilla.

Valtamerien suojelun tavoitteena on turvata tärkeitä kasvu-, kutu-, poikastuotto- ja ravinnonsaantialueita. Lisäksi tietyt ekosysteemit, kuten vedenalaiset tulivuorijonot, sekä kalastuksen turvaaminen ovat tärkeitä suojelutavoitteita. WWF:n raportin (ladattavissa osoitteessa http://wwf.panda.org/wwf_news/?244770/Ocean-wealth-valued-at-US24-trillion-but-sinking-fast) mukaan valtamerien yhteenlaskettu taloudellinen arvo on $24 triljoonaa. Tuotettujen tuotteiden ja palveluiden arvoksi on arvioitu $2.5 triljoonaa. Näin arvioituna maapallon meret olisivat itsenäisenä valtiona maailman seitsemänneksi suurin talous, Iso-Britannian ja Brasilian välissä. Raportin mukaan valtamerten monimuotoisuus on huvennut liki 40 % 1970–2010 välisenä aikana mm. ilmastonmuutoksen, merten happanemisen ja liikakalastuksen vuoksi. Kalavesistä noin 2/3 on täysin hyödynnetty. Suuri osa jäljelle jäävästä kolmasosasta ei suinkaan ole ali- vaan ylihyödynnettyjä. WWF:n raportin mukaan valtamerien rahallinen arvo hupenee tällä hetkellä kovaa vauhtia ekosysteemien heikentyessä ja romahtaessa.

Wetland  ecology group_University of Helsinki_fishing boats on the Atlantic

Kalastusveneitä Atlantin valtamerellä © Stella Thompson

Meret ovat pitkään olleet maapallon Villi Länsi, jossa hyödyntäminen ja suoranainen riisto ovat olleet sallittuja ilman mittavia tai kattavia sääntöjä. Lainsäädännön tasolla olisi edelleen paljon tehtävää, mutta valtavien suojelualueiden perustaminen on erinomainen keino valtamerten ekosysteemien (mm. koralliriutat, ruskoleväalueet) terveyden ylläpitämiseksi, ainakin raaka-aineiden ylihyödyntämisen näkökulmasta. Ilmastonmuutoksen negatiivisia vaikutuksia eivät tämän kaltaisetkaan kattavat suojelualueet pysty paljoakaan hillitsemään ilman muita keinoja.

Valtamerten suojelualueet ovat osoitus siitä, miten paljon voimme tehdä ekosysteemien terveydentilan ylläpitämiseksi ja hoitamiseksi, etenkin kun kansallinen päätäntävalta yhdistetään kansainväliseen yhteistyöhön. Valitettavasti tilanne on tiiviin maankäytön ja -omistuksen takia hieman toinen maaekosysteemeissä. Neljän edellä mainitun maan suunnittelemat meriensuojelualueet kun ovat yhteispinta-alaltaan noin 75 % EU:n pinta-alasta. Tällaisten valtavien suojelualueiden perustaminen maalle on hieman haastavampaa. Kansainvälinen yhteistyö on ainoita keinoja helpottaa tilanteen haastavuutta

 

Lisätietoa suunnitteilla olevista merisuojelualueista

http://www.theguardian.com/world/2015/sep/29/new-zealands-new-ocean-sanctuary-will-be-one-of-worlds-largest-protected-areas

http://www.theguardian.com/environment/2015/feb/10/conservationists-call-for-uk-to-create-worlds-largest-marine-reserve

http://www.theguardian.com/environment/2015/oct/22/palau-approves-huge-pacific-marine-sanctuary

 

 

Mainokset

Luonnontutkijalla on kolme hyvää syytä olla tutkija: kesä-, heinä- ja elokuu

Eli mitä luonnontutkijat tekevät kaiket päivät kesällä

Heinäkuun helteillä Suomi lomailee. Myös tutkija lisää aurinkorasvaa naamaan ja asettaa aurinkolasit silmille. Sudenkorennot pörräävät ja sorsapoikue lipuu esiin ruovikosta. Kasvihuonekaasukammion varjossa lämpömittari näyttää +24,5 °C. Kumisaappaat polttavat jaloissa.

Nummelan Portin kosteikon ranta- ja vesikasvillisuus on kehittynyt reheväksi viidessä vuodessa, ja pidättää hyvin huleveden mukana tulevaa kiintoainesta ja ravinteita. Luonnontutkijat selvittävät, miten kosteikon kasvillisuus vaikuttaa hiilenkiertoon. © Sari Holopainen

Nummelan Portin kosteikon ranta- ja vesikasvillisuus on kehittynyt reheväksi viidessä vuodessa, ja pidättää hyvin huleveden mukana tulevaa kiintoainesta ja ravinteita. Luonnontutkijat selvittävät, miten kosteikon kasvillisuus vaikuttaa hiilenkiertoon. © Sari Holopainen

Kesä tuppaa olemaan suomalaiselle luonnontutkijalle kiireistä aikaa. Moni tärkeä ilmiö esiintyy vain lyhyen kesän aikana ja ne on ehdittävä havainnoimaan viikonlopuista ja juhannuksesta välittämättä. Niin kasvit, eläimet kuin levät ja mikrobitkin aktivoituvat kesällä, joten tutkittavaa riittää.

Esimerkiksi Nummelan hulevesikosteikoilla seurataan luonnonilmiöitä tarkasti. Kasvihuonekaasukaasuja mitattiin kesän aikana viidestä eri kasvillisuustyypistä. Mittalaitteistoa siirrettiin yhteensä 15 eri paikalle lutaikolla, jonka tavallinen ulkoilija kiertää visusti ulkoilutietä pitkin. Myös kasvien biomassat mitataan. Mittauksilla selvitetään, miten eri kasvillisuustyypit vaikuttavat kasvihuonekaasupäästöihin, ja miten ne sitovat hiiltä. Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen ovat suuria haasteita, joihin luonnontutkijat yrittävät vastata. Tutkijoiden selvityksistä on hyötyä, kun päättäjät kokoontuvat sopimaan ilmastostrategioista, esimerkiksi Pariisin ilmastokokoukseen. Nummelassa myös kosteikon veden laatua seurataan tarkasti, jotta tiedetään kuinka hyvin kosteikko puhdistaa taajaman ja maatalouden saastuttamaa hulevettä.

Miten paljon kosteikko pidättää kiintoainesta ja fosforia tänä kesänä? Järveen päästessään fosfori saa sinilevän lisääntymään, estäen jopa järven virkistyskäytön. © Sari Holopainen

Miten paljon kosteikko pidättää kiintoainesta ja fosforia tänä kesänä? Järveen päästessään fosfori saa sinilevän lisääntymään, estäen jopa järven virkistyskäytön. © Sari Holopainen

Lenkkipolulla kulkeva pariskunta kuuluu juttelevan, että viereisessä Enäjärvessä voi taas uida. Ehkäpä järveä ympäröivillä hulevesikosteikoilla on siihen osuutta yhdessä monien muiden hoitotoimenpiteiden kanssa. Sudenkorentojen ja perhosten kuvaajat kehuvat kesän mittaan kosteikon luontoa. Luonnontutkija voi olla tyytyväinen. Kosteikko selvästi toteuttaa niitä ekosysteemipalveluita, joita varten se on perustettu, ja joiden toteutumista Nummelassa seurataan. Ekosysteemipalvelut ovat luonnon tarjoamia aineellisia ja aineettomia palveluita. Hulevesien puhdistus ja virkistyspalvelut sekä luonnon monimuotoisuus on selvästi huomattu myös paikallisten keskuudessa.

Professorikin saapuu kosteikolle tarkkailemaan mittausten kulkua. Iltapäivästä hän lähtee opastamaan kosteikolle tutustumaan tullutta ryhmää, joka haluaisi rakentaa hulevesikosteikon oman järvensä suojaksi. Kesä onkin aktiivista oppimisen aikaa; lasten luontoleirit ja yliopistojen kesäkurssit sekä uusinta tietoa hakevat ympäristöammattilaiset ja -harrastajat pitävät luonnontutkijat professoreita myöten kiireisinä tutkimustyön lisäksi. Myös yhteistyökumppanit on pidettävä ajan tasalla, uusia projekteja on suunniteltava ja rahoitusta haettava.

Opettajien loma on koittanut, ja koululaiset siirtyvät luonnontutkijan oppiin. Miten kotikylän kosteikko oikein puhdistaa vettä? Outi Wahlroos opastaa lasten luontoleiriläisiä kosteikon toimintaan © Sari Holopainen

Opettajien loma on koittanut, ja koululaiset siirtyvät luonnontutkijan oppiin. Miten kotikylän kosteikko oikein puhdistaa vettä? Outi Wahlroos opastaa lasten luontoleiriläisiä kosteikon toimintaan © Sari Holopainen

Bongailu (ks. edellinen blogiteksti) on tärkeä osa monen luonnontutkijan kesän työrupeamaa. Kesällä selvitetään eliöiden esiintymistä, lisääntymistä ja selviytymistä. Kysymykset ovat monipuolisia: tuleeko tänä vuonna metsoja metsästettäväksi asti, kukkiiko sinilevä Lahden Vesijärvessä, lentääkö kirjanpainaja aiheuttaen metsätuhoja jne…Työpäivä venyy, jos kohteena sattuu olemaan yöllä seurattavat lepakot tai illalla kurnuttavat sammakot. Osa luonnontutkijoista vetäytyy tutkimuksiinsa kauas takametsiin, tuntureille tai merten saarille, esimerkiksi jollekin tutkimusasemalle. Valitettavasti Suomen ennen kattava tutkimusasemaverkosto on viime vuosina harventunut säästöjen takia. Yhä harvempi luonnontutkija saa kouluttautua ja työskennellä keskellä tutkimusaihettaan tai sen elinympäristöä. Tietotaitoa menetetään ja pitkäjänteisyydestä, jota monien luonnonilmiöiden havaitsemiseen vaaditaan, on tullut ns. ”katoava luonnonvara”.

Tutkimustoiminta Evolla sai alkunsa jo vuonna 1892 kalastuskoeaseman aloittaessa toimintansa. Viimeiset vuodet paikalla toimi Riistan- ja kalantutkimuslaitoksen asema, kunnes se lakkautettiin vuonna 2014 ja henkilökunta siirrettiin kaupunkitoimipisteisiin. © Sari Holopainen

Tutkimustoiminta Evolla Majajoen rannalla sai alkunsa jo vuonna 1892 kalastuskoeaseman aloittaessa. Viimeiset vuodet paikalla toimi Riistan- ja kalantutkimuslaitoksen asema, kunnes se lakkautettiin vuonna 2014 ja henkilökunta siirrettiin kaupunkitoimipisteisiin. © Sari Holopainen

Syksyllä alkaa kerätyn aineiston läpikäyminen. Maaperä- ja sedimenttinäytteet, kasvit, selkärangattomat sekä jäkälät viedään laboratorioihin tarkempiin selvityksiin. Elektroninen aineisto käsitellään ja analysoidaan.

Nummelan luonnontutkija selvittää, toimiko kosteikko tänä vuonna taas vähän paremmin veden puhdistajana, sillä viisi vuotta vanhan kosteikon kasvillisuus oli jälleen edellisvuotta monipuolisempi. Tai mitä kertoo kosteikon eliöstö: onko rakentamalla onnistuttu perustamaan toimiva ja terve kosteikkoekosysteemi, joka osaltaan korvaisi harvinaisten luonnontilaisten saviuomien puutetta? Mitä rakentamisesta on opittu ja mitä voitaisiin tehdä paremmin? Entä ovatko kuntalaiset tyytyväisiä kosteikon toimintaan?

Helsingin Sanomat 27.5.2015: Tieteentekijät loukkaantuivat Stubbin heitosta: professorit tekevät satoja tunteja enemmän töitä kuin muut työntekijät

Kaupunkien hulevedet käsitellään tulevaisuudessa luonnossa

Nummelan Niitun kosteikko näyttää mallia uudelle lainsäädännölle

Nummelan Niitussa kaupunkilaiset kerääntyvät ihastelemaan uudistunutta maisemaa. Alueelle on noussut lyhyessä ajassa vehreä kosteikko, jonka tehtävä on suodattaa sadevesien mukana valuvia saasteita ja ravinteita. Viime syksystä alkaen kaupungit ovat olleet velvoitettuja käsittelemään hulevetensä eli rakennetuilta alueilta pois johdetut sadevedet. Nummelassa ongelman ratkaisemiseen on otettu avuksi luonto. Hulevesien käsittely ei silti ole se vetonaula, joka houkuttelee kaupunkilaisia uuteen puistoon. Vehreä kosteikko on sammakkojen ja vesiliskojen paratiisi, ja innostuneet ulkoilijat kertovat tulleensa katsomaan näitä uusia naapureita.

Nummelan portin kosteikko puhdistaa taajaman hulevesiä ennen niiden valumista Enäjärveen. © Sari Holopainen

Nummelan portin kosteikko puhdistaa taajaman hulevesiä ennen niiden valumista Enäjärveen. © Sari Holopainen

Ilmastonmuutoksen myötä sään ääri-ilmiöt yleistyvät

Nummelan Niittu on vasta kokeilu, jonka taustalla on jättimäinen ongelma. Ilmastonmuutoksen myötä säässä tapahtuvat ääri-ilmiöt yleistyvät myös Suomessa, minkä takia kaupungin katuja ja muita pintoja pitkin valuvien sadevesien eli hulevesien määrät ovat viime vuosina kasvaneet jatkuvasti. Rankkasateet huuhtovat mukaansa runsaasti ravinteita ja saasteita, jotka pitää käsitellä ennen kuin ne päätyvät jokiin, järviin ja mereen.

Suurin osa kosteikosta on tuhottu

Pienten kaupunkikosteikkojen rakentaminen on tehokas tapa käsitellä hulevesiä. Ironista vain on, että kehitys on takaperoinen: sadassa vuodessa kaksi kolmasosaa Euroopan kosteikoista on tuhottu, ja nyt niitä rakennetaan takaisin.

Kaupunkien sisällä kosteikot suodattavat likavettä, joka ei pääse asfaltista läpi. Kosteikot pidättävät ja käsittelevät vedessä esiintyviä epäpuhtauksia. Epäpuhtaudet vajoavat pohjaan ja poistuvat näin kierrosta. Sieltä ne voidaan myös tarvittaessa jatkokäsitellä. Kosteikkojen kasvit voivat puolestaan hyödyntää vedessä esiintyviä ravinteita omaan kasvuunsa.

Kiristynyt lainsäädäntö tuo parhaimmillaan kaupunkilaisten nautittavaksi vihreää luontoa. Myös Helsingin Viikkiin on perustettu neljä pientä taajamakosteikkoa, joiden tarkoitus on veden puhdistuksen lisäksi vaimentaa virtaamia sekä varastoida lunta. Vastaavanlaisia taajamakosteikkoja syntyy tulevaisuudessa uuden lain turvin myös muualle Suomeen. Näin kaupunkilaisille syntyy myös uusia monimuotoisia virkistyskäyttöalueita.

Elinympäristöjen muutokset uhkaavat sorsakantoja sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa

Pan European Duck Symposion raportti, osa 2, populaatiot

Wetland ecology group_University of Helsinki_PEDS4

Pan European Duck Symposion kahden ensimmäisen päivän avauspuheen pitäjät tulivat Pohjois-Amerikasta ja käsittelivät sorsien populaatiodynamiikkaa. Utahin Yliopiston apulaisprofessori David Koons esitteli uuden sukupolven menetelmiä populaatiodynamiikan tutkimiseen. Paikkatietojärjestelmiä käyttäen nykyisin vallitsevasta paikallisen tason tutkimuksesta voidaan siirtyä luontevasti laajojen mittakaavojen tutkimukseen. Koons puhui myös mahdollisuuksista vähentää vääristymien vaikutusta yhdistämällä erilaisia populaatioparatmetrejä. Koons kertoi tutkimuksestaan, jossa he olivat pilkkoneet pikkulapasotkan lisääntymisparametrit vuositasolle löytääkseen syyn lajin huolestuttavalle vähenemiselle. Yksittäisistä parametreista syitä kannanlaskuun ei löytynyt, mutta uusi menetelmä osoitti populaation toipumisvuosien kadonneen. Lajin populaatiot olivat ennenkin vaihdelleet, mutta aikaisemmin laskua seurasi aina toipuminen. Toipumisvuosien kadottua kanta vähenee vääjäämättä.

David Koons Utahin yliopistosta

David Koons Utahin yliopistosta

Dosentti Robert Clark Saskatchewan yliopistosta esitteli ilmastonmuutoksen vaikutuksia Amerikan sorsapopulaatioihin. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat nähtävissä jo nyt. Esimerkiksi Kanadassa lumipeite on ohentunut enemmän kuin rohkeimmatkaan ennusteet olettivat. Kuivat jaksot ovat yleistyneet, mikä vaikuttaa sorsien elinympäristöjen määrään ja laatuun. Kosteikkojen koon on jo tutkimuksissa havaittu pienentyneen ja niiden ravintoverkko on muuttunut. Kevään ajoittumisen muutoksille näyttäisivät olevan erityisen alttiita myöhään pesivät lajit, kuten sotkat. Sen sijaan aikaisin pesivät lajit, kuten telkät, näyttävät sietävän muutoksia paremmin.

Robert Clark Saskatchewan yliopistosta

Robert Clark Saskatchewan yliopistosta

Michael Johnsonilla oli myös vakavaa kerrottavaa. Hän esitteli Pohjois-Amerikan sorsatehtaan, preerian kehitystä nykyisenlaiseksi tuotantoalueeksi. Maanviljely oli muutama vuosikymmen sitten monin paikoin kannattamatonta, joten preerialle syntyi peltojen tilalle valtavasti ruohomaita sorsien pesimäympäristöiksi. Ruohomaiden lisääntymisen jälkeen preerialle sattui myös useita kosteita vuosia, mikä lisäsi alueen kosteikon määriä ja sitä mukaa sorsakanta vahvistui. Vielä yksi hyppäys sorsamääriin saatiin kojoottien tehtyä paluun preerialle, jolloin sorsia saalistaneiden kettujen määrä romahti. Nykyiset luonnonhoitajat ovat Johnsonin mukaan tottuneet korkeisiin sorsakantoihin. Hän kuitenkin huomautti, että viime vuosina ruohomaat on otettu hyvin tehokkaasti takaisin maanviljelyn käyttöön. Vain pieni osa ruohomaista ja kosteikoista on suojeltu. Johnson vaikuttikin skeptiseltä preerian sorsapopulaatioiden tulevaisuuden suhteen. Koska samaan aikaan metsästäjien määrä vähenee, mahdollisuudet kerätä varoja luonnonhoitoon heikkenevät.

Pohjois-Atlantin oskillaation (NAO) vaikutusta sorsien populaatiodynamiikkaan tarkasteltiin monessa tutkimuksessa. Sari Holopainen kertoi tavin poikuetuoton Suomessa vaihtelevan talviaikaisen NAO-indeksin mukaan. Todennäköisesti vaikutus tulee pesimäalueella vallitsevien hyvien olosuhteiden takia positiivisen NAO-indeksin aikana. Positiivinen NAO tuottaa kevättulvia, jolloin ravintorikkaat kausikosteikot täyttyvät vedestä ja toimivat tavin pesimäympäristöinä. Anthony Fox esitteli tutkimustaan haapanan lisääntymismenestyksestä. Foxin mukaan haapanankin menestys on riippuvainen NAO-indeksistä, mutta kesäaikaisesta. Lisäksi haapanalla näyttäisi olevan lisääntymisessä tiheysriippuvuutta.

Ihmiset ovat toiminnallaan tuhonneet puolet maailman kosteikoista. Euroopan kosteikoista 2/3 on kadonnut. © Sari Holopainen

Kausikosteikot saattavat täyttyä vain joinakin vuosina © Sari Holopainen

Suomessa havaittu monien sorsalajien väheneminen ei koske pelkästään rehevien sisävesien lajeja, vaan myös jotkin merilajit, kuten haahka ovat vähentyneet. Lasse Kurvinen esitteli dramaattisia kuvaajia haahkakolonioiden pienenemisestä Suomen rannikolla. Varsinkin suuret koloniat ovat hävinneet. Ilmeisesti ainakin koloniakohtaiseen vaihteluun on vaikuttanut merikotkan aiheuttama saalistuspaine.

Symposiossa saimme kuulla myös joitakin esityksiä metsästyssaaliin tutkimisesta. Kanadalainen Michel Gendron esitteli maansa kaksivaiheista mallia, jossa metsästäjille tehdään sekä laaja kysely että pienemmässä mittakaavassa siipinäytekeräys. Kyselytutkimuksella selvitetään metsästäjien jahtiaktiivisuutta sekä metsästettäviä lajeja. Siipi- ja pyrstönäytekeräyksellä tarkastellaan metsästettävien lajien ikä- ja sukupuolijakaumaa. Venäläinen Alexander Solokha kertoi, että Venäjällä seurataan metsästyssaalista pyytämällä metsästäjiä lähettämään valokuvia saalistaan. Metsästäjien lajituntemus on Venäjällä heikolla tasolla, ja siksi syksyisin toteutettavassa saaliskyselyssä vesilinnut on jaettu vain karkeasti sorsiin ja hanhiin.

Luonnon oma arkkitehti suojelee kosteikkoja

Lapsuudessani lähimetsät olivat täynnä pieniä kosteikkoja, joissa pystyi tarkkailemaan esimerkiksi nuijapäiden kehitystä. Nyt kun haluaisin tarjota vastaavia kokemuksia lapsilleni, on paikkojen löytäminen hankalaa. Miksi kosteikkomme ovat kadonneet?

Ihmiset ovat toiminnallaan tuhonneet puolet maailman kosteikoista. Euroopan kosteikoista 2/3 on kadonnut. © Sari Holopainen

Ihmiset ovat toiminnallaan tuhonneet puolet maailman kosteikoista. Euroopan kosteikoista 2/3 on kadonnut. © Sari Holopainen

Kosteikot ovat vetäneet minua puoleensa jo lapsesta lähtien. Kun ensimmäisen kerran pääsin majavan luomalle kosteikolle, oli minulle selvää, että tätä minä haluaisin tutkia. Ja niinpä minä ryhdyin tuumasta toimeen. Väitöskirjassani tutkin millaisia vaikutuksia majavan luoma tulva aiheuttaa ympäristöön, ja kuinka tämän pohjoisen pallonpuoliskon arkkitehdin avulla voimme suojella ja luoda maahamme uusia kosteikkoja.

Kosteikot ovat ensiarvoisen tärkeitä, ei vain muulle luonnolle, vaan myös meille ihmisille. Ne pidättävät sadevettä, puhdistavat vesistöjä esimerkiksi raskasmetalleista ja nostavat pohjaveden korkeutta. Lisäksi kosteikot lieventävät kuivuuden vaikutuksia, mikä ilmastonmuutoksen myötä nousee yhä tärkeämpään osaan.

Valitettavasti me ihmiset emme ole osanneet arvostaa kosteikkoja niiden vaatimalla tavalla. Päinvastoin! Olemme hävittäneet puolet maapallon kosteikoista viimeisen sadan vuoden aikana. Myös Suomessa kosteikkojen katoaminen on ollut dramaattista. Meillä tuhojen taustalla ovat olleet maankäytön muutokset, saastuminen ja ojitus. Kosteikkokato on ajanut useita kasveja ja eläimiä ahtaalle.

Monien kosteikkolajien onneksi majava on alkanut palata pohjoisen pallonpuoliskon luontoon. Majavat metsästettiin miltei sukupuuttoon 1800-luvulla. Kato koski sekä Euraasiaa että Pohjois-Amerikkaa. Majavat saatiin kuitenkin pelastettua ajoissa aloitettujen suojelutoimien ansiosta, ja viime vuosikymmeninä niiden elpyminen on ollut hyvin tehokasta.

Majava muokkaa ympäristöään voimakkaasti. Sen rakentama pato aiheuttaa tulvan ja vesi nousee ympäröivään metsään tai niitylle. Nouseva vesi huuhtoo maalta orgaanista ainesta ja ravinteita vesistöön. Tämä ravinnerikas vesi runsastuttaa useita pieniä eliöitä, kuten vesikirppuja ja muita veden selkärangattomia. Selkärangattomien runsaus puolestaan tuo kosteikoille monia selkärankaisryhmiä. Erityisesti sammakot ja vesilinnut suosivat majavien luomia kosteikkoja. Kosteikot toimivat näille loistavina lisääntymispaikkoina. Majavakosteikkojen runsas vesikasvillisuus ja pensaikko suojaavat myös syntyviä poikasia: nuijapäitä ja sorsanpoikasia, saalistajilta.

Majavan luomilla kosteikoilla runsas vesikasvillisuus suojaa nuijapäitä pedoilta, kuten kaloilta. © Mia Vehkaoja

Majavan luomilla kosteikoilla runsas vesikasvillisuus suojaa nuijapäitä pedoilta, kuten kaloilta. © Mia Vehkaoja

Metsään nouseva tulva tuottaa myös runsaasti kuollutta puuta. Suuri osa siitä riippuvaisista lajeista on nykyään uhanalaisia. Uhanalaisuuden taustalla on lahopuiden katoaminen metsätalouden tieltä. Majava tuottaa lahopuuta suhteellisen tasaisella tahdilla kaatamalla puita ja tulvaamalla rantametsiä, jolloin lahopuulajien säilyminen on varmempaa. Varsinkin maksasammalissa ja jäkäliin kuuluvassa nokinuppisten ryhmässä löytyy kosteata lahopuuta tarvitsevia lajeja.

Majava on kuulunut Suomeen luontoon koko jääkauden jälkeisen ajan. Sen luomia ympäristöjä voitaisiin käyttää tehokkaammin hyödyksi kosteikkojen ennallistamisessa. Esimerkiksi EU velvoittaa jäsenvaltioitaan ennallistamaan sisävesiään, johon kosteikot kuuluvat. Suomi onkin ryhtynyt tuumasta toimeen, ja perustanut Kotiseutukosteikko Life -hankkeen, jonka tarkoituksena on ennallistaa tai luoda täysin uusia kosteikkoja ihmisvoimin. Majavan avulla voisimme luoda kosteikkoja ilman kone- ja ihmisvoimaa – ja hyödyntää tehokkaammin kosteikkoihin suunnattuja suojeluvaroja.