Lajeista ekosysteemeihin: punaisen kirjan uudet haasteet

Uhanalaisten lajien punainen lista (punainen kirja; RLTS Red List of Threatened Species) on monelle tuttu jo pitkän ajan takaa. Kirjaan on kerätty maailman eliöitä niiden uhanalaisuustilanteen mukaan, ja tämän jälkeen lajit on luokiteltu yhdeksään uhanalaisuusluokkaan. Lajien uhanalaisuuteen vaikuttavat esimerkiksi kannan koko ja elinympäristössä tapahtuneet muutokset.

Punainen kirja perustettiin vuonna 1964, ja sitä pidettiin pitkään tärkeimpänä maailmanlaajuisena suojelukeinona. Alussa punaiseen kirjaan oli tarkoitus kerätä kaikki maailman eliöt, mutta valitettavasti tämä on osoittautunut liian suureksi tehtäväksi. Uutena tavoitteena on kerätä kirjaan 160 000 lajia vuoteen 2020 mennessä. Tämä käsittää ainoastaan 8 % maailman kaikista tunnetuista lajeista. Tehtävä tulee olemaan vaikea ja miltei mahdoton. Vaikka punainen kirja on ollut tärkeässä roolissa joidenkin lajien suojelussa, ei se ole kyennyt pysäyttämään lukuisten lajien kantojen laskua.

Monimuotoisuuden vähentämiseksi punaista kirjaa alettiin kehittää 2000-luvulla. Tällöin luotiin punainen kirja myös ekosysteemeille (RLE, Red List of Ecosystems). Ekosysteemien punainen kirja arvioi kokonaisten ekosysteemien toiminnallisuutta, vakautta ja tuhoutumisen todennäköisyyttä. Ekosysteemin tuhoutumisessa sen toiminnot lakkaavat, mikä johtaa monimuotoisuuden romahdukseen. Kirja on oikeastaan riskikartoitus, jolla mitataan ekosysteemin todennäköisyyttä “kuolla sukupuuttoon”. Arviointikriteereinä käytetään alkuperäisen lajiston muuttumista, heikentymistä ja tuhoutumista sekä kuinka paljon ekosysteemin alkuperäisestä pinta-alasta on jäljellä.

Krimmlin vesiputous Itävallan Alpeilla. © Mia Vehkaoja

Krimmlin vesiputous Itävallan Alpeilla. © Mia Vehkaoja

Ekosysteemien uhanalaisuusluokittelu on hyvin yhtenevä lajien luokittelun kanssa. Siihen kuuluu seitsemän luokkaa: elinvoimainen ekosysteemi (LC, least concern), vaarantunut (VN vulnerable), erittäin uhanalainen (EN, endangered), äärimmäisen uhanalainen ekosysteemi (CR, critically endangered) tai ekosysteemi voi olla lähellä tuhoutumista (EX, extinct). Lisäksi ekosysteemin tilasta saattaa olla liian vähän tietoa (DD, data deficient) tai niiden tilaa ei ole arvioitu ollenkaan (NE, not evaluated). Luokittelun jälkeen ekosysteemin toimintoja voidaan vahvistaa tai pyrkiä palauttamaan oikea-aikaisilla suunnittelu- ja hoitotoimenpiteillä. Nämä yleensä parantavat myös kunkin ekosysteemin vaikutusalueella asuvien ihmisyhteiskuntien vakautta. Esimerkiksi kosteikkojen ennallistaminen hyödyttää yhteiskuntaa tarjoamalla puhtaampaa käyttövettä ja lieventämällä tai jopa täysin estämällä tulva- ja kuivuustuhoja.

Ekosysteemien punainen kirja on tärkeä työkalu ja ohjekirja, jonka avulla ekologit, päättäjät ja suunnittelijat pystyvät viestimään toistensa kanssa. Se tarjoaa suoraviivaisia ja kestäviä ohjeita maailmanlaajuisesti kaikkien ekosysteeminen suojeluun. IUCN (the International Union for Conservation of Nature) yksi tärkeimmistä tavoitteista on määrittää ja esitellä hyväkuntoisia ekosysteemejä. Niiden avulla voidaan määrittää ne syyt ja hoitotoimenpiteet, jotka ovat johtaneet kyseisten ekosysteemien tämän hetkiseen hyvinvointiin.

Kitukasvuista kasvillisuutta Dubain hiekka-aavikolla. © Mia Vehkaoja

Kitukasvuista kasvillisuutta Dubain hiekka-aavikolla. © Mia Vehkaoja

Parantamisen varaa on kuitenkin aina. Yksi kehitystarve on saada kaikki maat toimimaan yhdessä, jotta maiden rajat ylittäviä ekosysteemejä pystytään suojelemaan. Näin voitaisiin luoda ekosysteemien välisiä verkostoja, joilla olisi suuri merkitys erityisesti vaeltaviin lajeihin tai lajeihin, joilla on tiukat vaatimukset elinympäristönsä koon suhteen. Ekosysteemien punainen kirja vaikuttaa lupaavalta, varsinkin jos sitä käyttää yhdessä muiden suojelutoimien, kuten ekosysteemipalveluiden arvioinnin, alueellisen suunnittelun ja IUCN lajien punaisen kirjan kanssa. IUCN:n tavoitteena on kartoittaa kaikki maailman ekosysteemit kansallisella ja laajemmalla alueellisella tasolla vuoteen 2025 mennessä. Tuloksia voi vapaasti tarkastella IUCN:n verkkotietokannassa.

Lisätietoja ja esimerkkitapauksia

Käytännönläheinen arviointiopas

Joskus laji on pakko hävittää luonnosta

10 000 amerikanmajavaa päätyy metsästäjien liipaisimelle, jos Suomi alkaa noudattaa EU:n vieraslajistrategiaa. Mutta miksi laji pitää poistaa?

Vieraslajit, esimerkiksi minkki, kuparisorsa ja jättipalsami, voivat vaikuttaa ihastuttavilta ja mielenkiintoisilta uutuuksilta, mutta ne miltei aina uhkaavat alueen alkuperäisten lajien säilymistä. Vieraslajit haittaavat usein maa- ja metsätaloutta ja pahimmillaan jopa ihmisten terveyttä. Välillä joku eläin- tai kasvilaji päätetään hävittää luonnosta.

Tehokkain tapa vieraslajien karkotukseen on estää niiden saapuminen alueelle. Australia on tässä suhteessa kuuluisin esimerkki. Siellä jopa turistien kengät pestään ennen lentokentältä poistumista. Valitettava tosiasia kuitenkin on, ettei yksikään valtio ole pystynyt estämään vieraslajien saapumista alueelleen.

Yritys on silti kova: Uusi EU:n vieraslajiasetus astui voimaan tämän vuoden alussa.

Asetuksen tärkeimpänä tarkoituksena on koota lista haitallisimmista vieraslajeista ja torjua niitä erilaisin keinoin. Meillä Suomessa haitallisia vieraslajeja on 160. Vielä ei kuitenkaan ole varmaa päätyvätkö kaikki 160 EU:n listalle.

Amerikanmajava ensimmäisenä jonossa

Suomessa arvioidaan olevan noin 10 000 amerikanmajavaa ja vain 2 000 euroopanmajavaa. © Sari Holopainen

Suomessa arvioidaan olevan noin 10 000 amerikanmajavaa ja vain 2 000 euroopanmajavaa. © Sari Holopainen



Nisäkkäistä yksi potentiaalisista vaihtoehdoista EU:n listalle on amerikanmajava. Amerikanmajava tuotiin Suomen luontoon 1930-luvulla pelastamaan Suomen majavakannan säilyminen. Tuolloin ei vielä tiedetty, että euroopan- ja amerikanmajavat eroavat geneettisesti toisistaan enemmän kuin ihminen ja simpanssi.

Kummatkin majavalajit vaativat samanlaisen ympäristön. Ne siis syövät samaa ravintoa ja patoavat samalla lailla vesistöjä. Näiden kahden lajin vaikutukset ympäristöön ovat lähes identtiset.

Suomessa on tällä hetkellä Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan noin 12 000 majavaa. Amerikanmajavia on suurin osa eli 10 000 ja euroopanmajavia vain noin viidennes amerikanmajavien määrästä.

Amerikanmajava uhkaa alkuperäisen lajin olemassaoloa. Käyttöön pitäisi ottaa varovaisuusperiaate, sillä amerikanmajavan voidaan katsoa rajoittavan Suomen alkuperäisen euroopanmajavan kannan kasvua ja levittäytymistä. Tästä huolimatta lajin poistosuunnitelmaa ei ole kuulunut. Amerikanmajavan poistosuunnitelma noudattaisi sekä IUCN:n vieraslajiryhmän suosituksia että olisi myös linjassa Suomen vieraslajistrategian kanssa.

Miten laji käytännössä poistetaan?

Amerikanmajavan laajamittainen poisto olisi ainakin teoriassa mahdollinen.

Menetelminä hyödynneittäisiin todennäköisesti metsästystä, elävänäpyyntiä ja sterilointia, euroopanamajavan uudelleenistutuksia sekä populaatioiden tarkkailua.

Majavanmetsästys olisi myös taloudellisesti houkuttelevaa. Majavan turkiksen suosio Kiinassa on jälleen kasvussa, joten turkeille olisi varmasti kysyntää. Amerikanmajavan steriloinnin tai lopetuksen jälkeen kannattaisi tilalle istuttaa euroopanmajavaa.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen. Vaikka euroopanmajava ja amerikanmajava eroavat geneettisesti toisistaan, niiden vaikutukset ympäristöön ovat samanlaiset. Majavia pidetään luonnon omina insinööreinä ja niiden rakentamista ympäristöistä on hyötyä Suomen luonnon monille muille lajeille. Nykyisen kokoinen amerikanmajavakanta auttaa esimeriksi metsävikloa ja vesisiippaa. Tosin, jos kaikki amerikanmajavat korvattaisiin euroopanmajavilla, ei poistoista olisi haittaa. Mikään ei kuitenkaan takaa, että euroopanmajavan istutukset onnistuvat.

Jos amerikanmajava nousee EU:n vieraslajiasetuksen listalle, poistotoimiin on ryhdyttävä. Kansalaisaktiivisuus ja metsästäjien aktiivisuus ratkaisevat sen, miten hyvin lajin poistossa onnistutaan. Päätöksistä ja poistotoimista Suomessa vastaa maa- ja metsätalousministeriö yhteistyössä Vieraslajiasioiden neuvottelukunnan sekä erilaisten tutkimuslaitosten kanssa.