Majava – kosteikkoluontomme pelastaja

Sukupuuton partaalta toipunut majava (Castor sp.) palasi kosteikkoluontomme pelastajaksi. Kosteikkojemme katoamisen taustalla on kaksi merkittävää tapahtumaa: majavan sukupuutto sekä laajamittaiset ojitukset. Majavan rakentamat padot ovat tuottaneet Eurooppaan viimeisen 70 vuoden aikana lähes 1 000 neliökilometriä kosteikkoja.

 

Kaikki alkaa tulvan noususta. Rantametsään noussut vesi huuhtoo maa-ainesta ja kasvillisuutta vesistöön. Vesistön orgaanisen hiilen määrä nousee erityisesti kolmena ensimmäisenä tulvavuotena, ja alkaa tämän jälkeen vähitellen palata alkuperäiseen tasoonsa. Orgaanisen hiilen määrän kasvu edesauttaa vaiheittain koko kosteikon ravintoverkkoa alkaen planktoneista ja selkärangattomista, päättyen sammakkoihin, lintuihin sekä nisäkkäisiin.

 

Majavakosteikot ovatkin sammakoille varsinaisia paratiiseja. Runsas matalan veden osuus luo sopivia kutu- ja poikasten kasvuympäristöjä. Matala vesi lämpiää nopeasti, ja näin kiihdyttää nuijapäiden kuoriutumista ja kasvua. Majavakosteikoilla riittää myös runsaasti ravintoa. Orgaanisen hiilen määrän kasvu kosteikolla on lisännyt nuijapäiden ravintoa: planktonia ja alkueläimiä, sekä aikuisten sammakoiden ravintoa: selkärangattomia. Lisäksi rehevä vesikasvillisuus luo piilopaikkoja saalistajilta niin nuijapäille kuin aikuisillekin sammakoille.

Majavakosteikot ovat ihanteellisia sammakoiden lisääntymispaikkoja. Lämmin vesi kiihdyttää munien ja nuijapäiden kehitystä sekä vesikasvillisuus suojaa pedoilta. © Mia Vehkaoja

Majavakosteikot ovat ihanteellisia sammakoiden lisääntymispaikkoja. Lämmin vesi kiihdyttää munien ja nuijapäiden kehitystä sekä vesikasvillisuus suojaa pedoilta. © Mia Vehkaoja

Maalle noussut tulva yhdessä majavan kanssa tappaa rannan puustoa. Lahopuu onkin nykyään katoava luonnonvara Suomen metsissä. Keskiarvollisesti Suomen metsät sisältävät vain 10 kuutiota lahopuuta hehtaarilla. Majavan toiminnan seurauksena maisemaan syntyy lahopuuta 7-kertaa enemmän. Majavan tuottama lahopuu on lisäksi hyvin monipuolista. Metsän muina luontaisina häiriöinä metsäpalot ja tuuli tuottavat pääasiassa kahden tyyppistä lahopuuta: pystyyn kuollutta paksua puuta sekä paksua maapuuta. Majavan toiminta puolestaan tuottaa sekä pystyyn kuollutta että maapuuta, jotka vaihtelevat huomattavasti ympärysmitaltaan. Myös vähälukuista lehtilahopuuta esiintyy majavakosteikoilla muita ympäristöjä enemmän. Mitä monipuolisempi lahopuuvalikoima metsässä on, sitä moninaisempi lahopuusta riippuva lajisto alueelle kehittyy.

Majavan nostattama tulva tuottaa suuri määriä pystyyn kuollutta puuta. © Mia Vehkaoja

Majavan nostattama tulva tuottaa suuri määriä pystyyn kuollutta puuta. © Mia Vehkaoja

Lahopuusta riippuvainen lajisto on yksi maailman uhanalaisimmista. Maailmassa elää 400 000–1 000 000 eliötä, jotka ovat riippuvaisia lahopuusta. Suomenkin lajisto kattaa yli 7000 lajia, johon kuuluu esimerkiksi jäkäliä, kovakuoriaisia ja sieniä. Nokinuppiset ovat jäkäläryhmä, joka on erikoistunut kasvamaan pystyyn kuolleella lahopuulla. Majavan toiminnan tuloksena syntyy eniten tulvan tappamaa pystyyn kuollutta puuta, mikä takaa huomattavasti monipuolisemman nokinuppislajiston majavakosteikoille. Vedessä seisovasta kosteasta lahopuusta nokinuppiset saavat tasaisella syötöllä vettä. Lisäksi avoimessa ympäristössä nokinuppiset nauttivat runsaasta auringonvalosta. Valon ja veden oikea tasapaino on lajiryhmälle tärkeää.

Ilmakuvasta pystyy helposti havaitsemaan alkuperäisen järven rantaviivan sekä majavan tulvaaman alueen. © Antti Nykänen

Ilmakuvasta pystyy helposti havaitsemaan alkuperäisen järven rantaviivan sekä majavan tulvaaman alueen. © Antti Nykänen

Majavakannan elpyminen on edesauttanut Suomen kosteikkojen ja lahopuusta riippuvaisten lajien säilymistä. Majavakannan toipuminen 1900-luvun alun sukupuutosta nykyiseen noin 10 000 yksilöön on varmasti ollut yksi merkittävä tekijä kosteikkoluontomme säilymisen puolesta. Suomella on kuitenkin vielä työsarkaa jäljellä, jotta saavuttaisimme EU:n edellyttämät sisävesien ennallistamistavoitteet niin määrällisesti kuin laadullisesti. Vesistöjen laadulliseen tasoon vaikuttavat niin veden kemiallinen tila kuin siinä asustavan eliöstön moninaisuus.

 

Lisää tietoa tutkimuksesta

Mainokset

Nokinuppiset – lahopuun pienet väriläiskät

Kun menet metsään ja näet siellä henkilön halailemassa puuta ja tähyilemässä runkoa pitkin korkeuksiin, voit tästä hetkestä eteenpäin huokaista helpotuksesta. Kyseessä ei ole jokin puun halailu –rituaali, vaan olet törmännyt nokinuppistutkijaan työssään.

Nokinuppisten havainnointia puunrungolta. © Stella Thompson

Nokinuppisten havainnointia puunrungolta. © Stella Thompson

Nokinuppiset ovat moninainen jäkäläryhmä, joka elää yleensä lahopuun pinnalla. Ulkonäöltään nokinuppiset muistuttavat nimensä veroisesti nuppineulaa. Ne ovat kooltaan pieniä noin yhdestä millimetristä viiteen senttimetriin. Parhaiten niitä havaitsee juuri puunrunkoa ylöspäin katselemalla. Nokinuppisten itiöt kerääntyvät nuppipään itiömaljaan, josta ne tarttuvat runkoa pitkin kipittelevien eläimien karvoihin ja sulkiin. Itiöt voi havaita omalla sormella nokimaisena pölynä.

Nokinuppisia pystyyn kuolleen puun pinnalla. Mycocalicium subtilella ei ole tällä hetkellä suomenkielistä nimeä, vaikka laji on kohtuullisen yleinen Suomessa. © Mia Vehkaoja

Nokinuppisia pystyyn kuolleen puun pinnalla. Mycocalicium subtilella ei ole tällä hetkellä suomenkielistä nimeä, vaikka laji on kohtuullisen yleinen Suomessa. © Mia Vehkaoja

Vaikka nokinuppiset voi suhteellisen helposti havaita paljaalla silmällä, tehdään lajitunnistus yleensä luupin ja mikroskoopin avulla. Lähempi tarkastelu avaa aivan uuden värimaailman. Usealla lajilla leväosakas kasvaa puun pinnalla kirkkaan keltaisen, vihreän tai punaisen värisenä. Toisilla lajeilla itse nuppirakenteen omaavassa sieniosakkaassa on valkoista, vihreää, keltaista taikka ruskeaa.

Ruosteneulajäkälä (Chaenotheca ferruginea) viihtyy havupuiden pinnalla, ja on hyvin laajalle levinnyt lauhkeiden ja viileiden alueiden laji. © Mia Vehkaoja

Ruosteneulajäkälä (Chaenotheca ferruginea) viihtyy havupuiden pinnalla, ja on hyvin laajalle levinnyt lauhkeiden ja viileiden alueiden laji. © Mia Vehkaoja

Suomessa elää noin 70 nokinuppislajia, mutta ne ovat lajiryhmänä valitettavan puutteellisesti tutkittuja. Osa lajeista on loisia. Ne loisivat joko toisella nokinuppislajilla, levällä tai esimerkiksi sammaleella. Nokinuppisfossiileitakin on löydetty säilyneenä meripihkan sisällä. Nokinuppisten ulkonäkö on säilynyt hyvin samankaltaisena miljoonia vuosia. Löydetyillä fossiilinäytteillä voidaan mallintaa miljoonien vuosien takaisien metsien puustorakenteita. Tämä ulkomuodoltaan pieni mutta sitäkin mielenkiintoisempi lajiryhmä ansaitsisi enemmän huomiota. Lisäksi niiden tarkkailu ja harrastaminen on suhteellisen helppoa, sillä ne eivät liiku ja lähde karkuun. Tarvitaan vain tarkkaavaiset silmät.