Suojelkaa vesiä kaloilta!

Kirjoittanut: Petri Nummi

Otsikko voi vaikuttaa kummalliselta, mutta siinä on mieltä kun tarkastellaan luonnon monimuotoisuutta. On nimittäin monia eliöitä, jotka eivät tule toimeen vesissä, joissa on kaloja saalistamassa. Meikäläisistä otuksista hyvä esimerkki on vesilisko eli manteri.

Mantereita tapaa keväiseen kutuaikaan ojista ja lammikoista, joissa ei ole kaloja ainakaan suurempia määriä. Manterinpoikaset nousevat maalle vasta 3-4 kuukauden kulutta kuoriutumisesta, joten manterin kutuveden täytyy olla suhteellisen pysyvä.

Vesilisko eli manteri pyrkii välttämään kalaisia vesistöjä elinympäristönään. © Mia Vehkaoja

Vesilisko eli manteri pyrkii välttämään kalaisia vesistöjä elinympäristönään. © Mia Vehkaoja

Sammakonpojat sen sijaan kehittyvät parissa kuukaudessa. Sammakko l. ruskosammakko voi siis kutea myös kausikosteikoihin, joista niistäkin kalat puuttuvat. Sammakko pärjää paremmin myös kalaisissa vesissä rehevän rantakasvillisuuden suojissa. Niinpä sille on edelleen tarjolla enemmän ympäristöjä kuin manterille.

Pulaa ympäristöistä

Sammakkoeläinten ympäristöt ovat huvenneet kosteikkojen kuivatuksen myötä, mutta niitä on myös vähennetty kalaistutuksin. Esimerkiksi Yhdysvaltojen länsiosien 16 000 vuoristojärvestä 95 prosentissa ei alun perin ollut kaloja, mutta nykyään niistä on säilynyt kalattomina vain alle puolet.
Myös Euroopassa kalojen istutus on nähty kansalaishyveenä. Eteläisessä Euroopassa muun muassa alppivesilisko on rajusti vähentynyt vieraskalojen istutusten seurauksena. Siellä lähes puolet aiemmin kalattomista vesistä on kultakalan ja vieraiden lohikalojen valtaamia – Montenegrossa kalattomia ei ole jäljellä laisinkaan.

Sammakkoeläimet eivät ole ainoita kaloista kärsiviä. Länsi-Yhdysvaltojen järvissä havaittiin, että kalat ratkaisivat myös selkärangattomien yhteisökoostumuksen. Joitain vesiluteita ja sukeltajakuoriaisia tavattiin vain kalattomista järvistä, ja monet ryhmät olivat runsaampia niissä. Luteiden ja kuoriaisten lisäksi kalat rajoittavat sudenkorentojen esiintymistä.

Hoidon tarpeita

Kalat vaikuttavat vesiekosysteemissä niin voimakkaasti, että tämä tulee tietyn tyyppisten kosteikkojen hoidossa ottaa huomioon. Esimerkiksi lintuja hoidettaessa kannattaa kalat pyrkiä pitämään kosteikolta poissa.

Kausikosteikot ovat yleensä kalattomia kuivumisriskin vuoksi. © Mia Vehkaoja

Kausikosteikot ovat yleensä kalattomia kuivumisriskin vuoksi. © Mia Vehkaoja

Samoin sammakkoeläimille ja kaloille alttiille selkärangattomille täytyy turvata kalattomia vesiä. Niinpä kalattomille paikoille ei ole syytä harkitsemattomasti kuskata sen enempää kotimaisia ahvenia kuin vieraita hopearuutanoitakaan.

Lisälukemista:
Selkärangattomat ja kalattomat vedet (engl.)

Euroopan vesiliskot ja kalaistutusten haitat (engl.)

Unohdetut kausikosteikot

                                                                                              Kirjoittanut Petri Nummi

Metsässä kulkija saattaa notkelmassa kohdata touko- ja heinäkuussa aivan erilaisen ympäristön: keväisin voi painanteissa lillua hehtaarinkin vesiallas, josta ei myöhemmin kesällä ole jäljellä kuin kostea saraikko. Kyseessä on kausikosteikko eli allikko, josta on myös aikoinaan käytetty termiä aro.

Kausikosteikot ovat yksi huonoiten tunnettuja ekosysteemeitä. Eteläisillä alueilla niihin on kiinnitetty jonkin verran huomiota muun muassa siksi, että ne ovat tärkeitä sammakkoeläinten kutupaikkoja. Meillä sammakoita on niin vähän, että nekään eivät ole kirvoittaneet tutkimusta.

Kausikosteikkolaikkujen muuttuvaisuus tekee niistä jännittäviä. Jokaisella niistä tuntuu olevan omansalainen vesitalous, jota vielä kunkin vuoden olosuhteet muuntelevat; lumensulamisvesiä on vaihteleva määrä, alkukesinä sataa eri tavoin ja ehkä routaisuudellakin on joissain tapauksessa vaikutusta.

Monilla allikoiden asujilla on taktiikkana säilyä kuiva kausi pohjassa lepomuotona. Tällaisia ovat äyriäisistä hankajalkaiset ja vesikirput sekä hyönteisistä hyttyset ja jotkin surviaissääsket. Monet malluaiset ja sukeltajakuoriaiset taas lentävät keväällä pysyvistä vesistä kausikosteikoihin ruokailemaan.

Monille sammakkoeläimille kausikosteikot ovat keskeinen lisääntymisympäristö, kun niiden kutu on niissä turvassa kalojen saalistukselta. Meikäläisistä lajeista sammakkoita ja ennen kaikkea vesiliskoja tavataan kutuaikaan allikoissa. Sammakko näkyy ja kuuluu hyvin, mutta vesiliskoa ei niin vain havaitse.

Common frog (Rana temporaria) mating in temporary pond / Sammakko parittelemassa kausikosteikolla © Mia Vehkaoja

Sammakko parittelemassa kausikosteikolla © Mia Vehkaoja

Kausikosteikoiden lajeista ja yhteisöistä tiedetään vähän.  Viimeisten kymmenen vuoden aikana tietämystä on sentään kerätty pariin kirjaan: Colburnin ”Vernal Pools” ilmestyi 2004 ja Calhounin ja De Maynadierin ”Science and Conservation of Vernal Pools in Northeastern North America” 2008.

Kirjoistakin näkyy, että sammakoista tiedetään Pohjois-Amerikoissa yhtä ja toista, mutta allikoilla ruokailevista sorsista ja kahlaajista taas ei paljon mitään. Kiinnostavaa on, että kookkaita lehtijalkais-äyriäisiä tavataan Pohjois-Amerikassa laajalti, kun meiltä vain Lapista.

Kausikosteikot häviävät erilaisten kuivatustoimien yhteydessä helposti, ja ne ovatkin suurelta osin kadonneet maisemista kuin huomaamatta. Itsekin muistan Laajalahden pohjukasta muutaman vuoden takaisia vesiliskopaikkoja, jotka ovat jääneet Espoon Perkkaan alle.

On selvää, että sammakkoeläinten suojelemiseksi on kausikosteikkoja vaalittava. Sitä, mitä kaikkea muuta suojelunarvoista niissä on, ei vielä edes tunneta.

Smooth newt (Triturus vulgaris) in a temporary pond © Mia Vehkaoja

Vesilisko suomalaisella kausikosteikolla  © Mia Vehkaoja