Vieraspedot lintujen kimpussa

Pienen altaan täyttää piipitys ja pulputus, kun useampi telkkä- ja haapanapoikue ruokailee emojen vahtiessa valppaina. Äkkiä telkkäemo nostaa mekkalan ja lentää rääpättäen altaan halki. Minkin hahmo ilmestyy halkomaan vedenpintaa, ja sorsapoikueet pakenevat hädissään. Minkki on tehokas peto, joka ei kuulu Suomen luontoon. Silti se on levinnyt jo koko maahan. Vieraspedot meillä ja maailmalla ovat vakava uhka linnuille.

Minkin ilmestyminen kosteikolle saa sorsanpoikaset pakenemaan. Hälytyksen teki valpas telkkäemo. © Sari Holopainen

Tarhakarkulaisesta tuli riesa

Minkki on pohjoisamerikkalainen laji, jota tuotiin tarhattavaksi Suomeen ja muualle Pohjois-Eurooppaan 1900-luvun alkupuolella. Tarhoista karanneet minkit menestyivät hyvin ja Venäjän puolella niitä myös istutettiin luontoon. Pian minkkejä tavattiin koko Fennoskandiassa.

Minkki on vesistöjen liepeillä viihtyvä peto, joka verottaa tehokkaasti vesilintukantoja. Sille kelpaavat niin munat kuin linnut. Etenkin saaristossa minkki on aiheuttanut tuhoja, ja jotkin lajit, kuten riskilä, ovat erityisesti uhattuina. Suomen saariston linnut eivät ole sopeutuneet minkin kaltaisiin petoihin. Minkin eurooppalainen vastinlaji vesikko ei viihtynyt saaristossa. Linnuissa on kuitenkin havaittu potentiaalia sopeutua uuteen saalistajaan.

Minkki on yleinen peto kosteikoilla. © Sari Holopainen

 

Supikoira EU:n vieraslajien mustalle listalle

Supikoira on aasialainen laji, jota istutettiin Neuvostoliittoon turkiseläimeksi. Sieltä supikoirat tulivat Suomeenkin ja ovat nyt levittäytymässä Ruotsiin. Viivytystaistelu supikoiran leviämiseksi on käynnissä. Supikoira listattiin vastikään EU:n haitallisten vieraslajien joukkoon. Yksi syy on sen vaikutus lintuihin.

Helsingin yliopiston petopoistokokeissa on havaittu selvä yhteys supikoiratiheyden ja kosteikoille sijoitettujen koepesien tuhoutumisen välillä. Toisissa tutkimuksissa riistakamerat ovat kuvanneet supikoiria tihutöissä niin fasaanin kuin sorsien keinopesillä. Tarkkanenäinen peto vaikuttaa olevan tehokas maapesien tuhoaja. Supikoirakannan rajoittaminen kosteikoilla ja lintuvesien ympäristöissä olisikin tärkeää. Supikoira tulee virallisesti haitallisten lajien listalle vuoden 2019 alussa ja samalla laji rinnastetaan rauhoittamattomaan eläimeen.

Wetland ecology group_University of Helsinki_supikoira_raccoon dog_vieraslaji

Supikoira tuhomassa sorsan keinopesää. Riistakamerakuva.

 

15 pientä isovilistäjää, joista jäljellä ei enää yhtäkään

1800-luvun lähestyessä loppuaan eräällä Uuden-Seelannin saarella Tibbles-niminen kissa toi majakanvartijan pihalle kummallisia lintuja, isovilistäjiä. Se saalisti ainakin 15 lintua, kunnes jäljellä ei ollut enää ainuttakaan. Rotat ja kissat olivat todennäköisesti hävittäneet nämä pienet lentokyvyttömät linnut jo aikaisemmin kaikilta muilta saarilta. Isovilistäjä ei ole kissojen ainoa uhri. Australiassa kissojen on arveltu olleen osallisena peräti 20 alkuperäisen eläinlajin katoamiseen. Kissojen on laskettu tappavan pelkästään USA:ssa satoja miljoonia lintuja vuosittain. Suurin osa näistä tuhoista on villiintyneiden kissojen tekemiä. Kissat tappavat näin ollen enemmän eläimiä kuin mikään muu ihmislähtöinen tekijä USA:ssa. Maailmanlaajuisesti lasketaan kissojen tappaneen sukupuuttoon 33 eläinlajia.

Kissa ei ole Suomen luontoon kuuluva laji, vaan on villiintyneenä vieraslajiksi luokiteltava. Turussa tehdyn tutkimuksen mukaan noin neljäsosa kissojen saaliista on lintuja. Varsinkin pihalintuihin kissoilla on huono vaikutus.

Kissa kyttää sorsapoikuetta kosteikon laidalla. Tässä tapauksessa kasvillisuuden niittäminen pelasti poikueen.

Supi eli pesukarhu valtaa Eurooppaa

Pohjois-Amerikasta on Eurooppaan rantautunut minkin lisäksi myös toinen kosteikkojen tuholainen. Supi (pesukarhu) tuotiin sekin Eurooppaan turkiseläimeksi. Tämä erittäin sopeutuvainen eläin on menestynyt hyvin, ja nyt supeja tavataan laajalti Saksassa ja Ranskassa. Saksassa arvellaan olevan jo yli miljoona supia. Levittäytyminen pohjoiseen on vaiheessa, ja tällä hetkellä Suomea lähinnä oleva vakaa supikanta löytyy Tanskasta. Supien etujoukot yrittävät maihinnousua Etelä-Ruotsissa, josta yksittäisiä supeja on jo löytynytkin. Supikoiraan verrattuna supit menestyvät hyvin myös kaupungeissa. Mutta samoin kuin supikoira, supikin hakee ravintoa mielellään kosteikoilta ja sillä voi siksi olla tuhoisa vaikutus paikallisiin lintukantoihin.

Supi on tehokas lisääntyjä, joten sen hävittäminen kannan vakiinnuttua on osoittautunut mahdottomaksi. Tämän takia supin leviämisen torjuntaan kannattaa panostaa. EU on julistanut supin haitalliseksi vieraslajiksi, jonka tarhaaminen tai pitäminen lemmikkinä on kielletty.

 

Lähteet & lue lisää

Suomen luonnonsuolejuliitto: Vieraslajit

KSML 20.6.2017: Supikoira on nyt haitallinen vieraslaji, sanoo EU

Väänänen, V.-M. 2007: Vieraspeto kosteikolla – vaikuttaako supikoira vesilintujen ja kahlaajien poikueiden määrään? Suomen Riista (PDF)

PHYS.ORG 29.1. 2014: Cats in US kill billions of birds, mammals, study finds

Loss, S.R. et al. 2013: The impact of free-ranging domestic cats on wildlife of the United States. Nature Communications

Marra, P. & Santella C. 2017. Cat Wars. The Obituary of the Stephens Island Wren

Spiegel Online 3.8.2012. Germany Overrun by Hordes of Masked Omnivores

NOBANIS Invasive Alien fact sheets, Raccoon (PDF)

Mainokset

Ei niin söpö ja halittava sitten kuitenkaan

Kesykissa (Felis catus) on levinnyt tasaisesti ympäri mailman kiitos söpön lemmikin maineensa. Lajin elinympäristön käyttö on hyvin moninaista, vaihdellen mm. kaupungista maatalous-, metsä- ja ruohotasankoympäristöihin. Kesykissa lisäksi puolivilliintyy nopeasti saadessaan mahdollisuuden liikkua vapaasti ulkona. Kun yhdistetään lajin nopea levittäytyminen ja monipuolinen ravinto (pienet nisäkkäät, linnut, matelijat, sammakkoeläimet, kaikki kelpaavat), on kasassa aikamoinen ongelmavyyhti kotoperäislajistolle. Ja vaikka kesykissa on suhteellisen pienikokoinen petonisäkäs, se ei saalista ainoastaan pienikokoisia eläimiä. Saaliiksi on saatu jopa nelikiloisia yksilöitä.

Kesykissoja on kutsuttu “pakonomaisiksi tappajiksi”. Ne eivät siis saalista ainoastaan henkensä pitimiksi, vaan myös hetkellisesti pihalla liikkuvat kotikissat jahtaavat kaikkea liikkuvaa, vaikka niitä odottaakin kotona täysi ruokakuppi. Lisäksi ne valtaavat monen pienen tai keskikokoisen pedon ekolokeron, sekoittaen toiminnallaan samalla ruokaverkkoja ja ekosysteemejä. Kaiken huipuksi kesykissa levittää tehokkaasti toxoplasmoosia, loisen aiheuttamaa tautia joka vaarantaa sekä ihmisiä että mm. karjaa (esim. Australian lampaat).

Villiintyneet kesykissat elävät kaupungeissa ja maaseudulla, aiheuttaen kotoperäiselle lajistolle huomattavia vahinkoja. ©Stella Thompson

Villiintyneet kesykissat elävät kaupungeissa ja maaseudulla, aiheuttaen kotoperäiselle lajistolle huomattavia vahinkoja. ©Stella Thompson

Kotoperäiset ja endeemiset saarilajit ovat kärsineet erityisen paljon kesykissan leviämisestä, mutta kissaeläimen valloituksen mittakaava ovat kaikkialla lähes käsittämätön. Yksistään Australiassa kesykissat syövät vuosittain noin 18 miljoonaa kotoperäislajiston eläintä, ja yhden kissan arvioidaan syövän päivittäin viidestä kolmeenkymmeneen eläintä. Mistään pienestä ongelmasta ei siis ole kyse: Suomessa on noin 592 000 kissaa, joista jokainen tappaa viidestä viiteentoista lintua vuosittain. Siis yhteensä 8 880 000 lintua. Isossa-Britanniassa vastaavan luvun arvioidaan olevan 50 miljoonaa, ja USAssa luku kohoaa 1500 000 000 lintuun joka vuosi.

Australia on reagoinut voimakkaimmin kesykissa-ongelmaan. Arviolta sata kotoperäislajia on vaarassa kuolla siellä sukupuuttoon kesykissan vuoksi, ja maassa on aloitettu kansallinen kampanja joka tähtää uhan poistamiseen. Uudessa-Seelannissa puolestaan taistellaan useita vahingollisia nisäkkäitä vastaan, ja muun muassa kesykissa on tarkoitus poistaa saarelta kokonaan (paitsi lemmikkinä) tulevaisuudessa.

Kesykissa-sotaa käydään joka puolella maailmaa samanlaisen arsenaalin turvin: teknologia on valjastettu mukaan vahinkojen estämiseksi ja minimoimiseksi. Käytössä on mm. lämpökuvaa, liiketunnistimia, kaukokartoituskameroita ja GPS paikantimia perinteisempien pyydystämisen ja jäljestyskoirien rinnalla. Useassa maassa on käytössä myös sterilisointiohjelmia ja kissa-vapaiden alueiden perustamista erityisen tärkeille tai herkille alueille (esim. pesintäalueet). Monet maat (Suomi mukaanluettuna) lisäksi sakottavat kissanomistajia jos voidaan todistaa kissan tappaneen villieläimiä. Sakot voivat tapetusta lajista riippuen nousta tuhansiin euroihin.

Ei liene todennäköistä, että lemmikkikissat katoaisivat lähitulevaisuudessa (ja miksi niiden pitäisikään?), mutta tulisi ehkä harkita tarkasti niiden ulkonaliikkumisen rajoittamista tai mahdollisia lakeja jotka ohjeistavat kissanomistajia pukemaan kissoilleen kiliseviä tiukuja tai värikkäitä kaulureita. Molempien on todettu selvästi vähentävän lintu-, matelija- ja sammakkoeläin-saalismääriä. Kaikkien tulisi ymmärtää sen verran, että kotona söpöltä vaikuttava “leikki” on ulkona pihalla ihan oikeata saaliin väijymistä, joka voi hyvinkin johtaa saalistukseen ja eläimen tappamiseen. Asenteiden tulisi myös muuttua; aivan liian yleisesti ajatellaan kissan hylkäämisen olevan sallittua kun eläintä ei jaksa enää hoitaa. Kesykissan villiintyessä voi maaseudulle ja kaupunkeihin nopeasti kasvaa kymmenien tai jopa satojen kissayksilöiden ryhmiä, jotka elävät hylätyissä rakennuksissa. Saalistuspaine voi kasvaa näillä alueilla niin kovaksi, että paikallissukupuutot ovat täysin mahdollisia. On helppo ajatella tämän olevan vain pienen mittakaavan ilmiö, mutta mm. Suomessa hylätään vuosittain noin 20 000 lemmikkikissaa.