Majava – kosteikkoluontomme pelastaja

Sukupuuton partaalta toipunut majava (Castor sp.) palasi kosteikkoluontomme pelastajaksi. Kosteikkojemme katoamisen taustalla on kaksi merkittävää tapahtumaa: majavan sukupuutto sekä laajamittaiset ojitukset. Majavan rakentamat padot ovat tuottaneet Eurooppaan viimeisen 70 vuoden aikana lähes 1 000 neliökilometriä kosteikkoja.

 

Kaikki alkaa tulvan noususta. Rantametsään noussut vesi huuhtoo maa-ainesta ja kasvillisuutta vesistöön. Vesistön orgaanisen hiilen määrä nousee erityisesti kolmena ensimmäisenä tulvavuotena, ja alkaa tämän jälkeen vähitellen palata alkuperäiseen tasoonsa. Orgaanisen hiilen määrän kasvu edesauttaa vaiheittain koko kosteikon ravintoverkkoa alkaen planktoneista ja selkärangattomista, päättyen sammakkoihin, lintuihin sekä nisäkkäisiin.

 

Majavakosteikot ovatkin sammakoille varsinaisia paratiiseja. Runsas matalan veden osuus luo sopivia kutu- ja poikasten kasvuympäristöjä. Matala vesi lämpiää nopeasti, ja näin kiihdyttää nuijapäiden kuoriutumista ja kasvua. Majavakosteikoilla riittää myös runsaasti ravintoa. Orgaanisen hiilen määrän kasvu kosteikolla on lisännyt nuijapäiden ravintoa: planktonia ja alkueläimiä, sekä aikuisten sammakoiden ravintoa: selkärangattomia. Lisäksi rehevä vesikasvillisuus luo piilopaikkoja saalistajilta niin nuijapäille kuin aikuisillekin sammakoille.

Majavakosteikot ovat ihanteellisia sammakoiden lisääntymispaikkoja. Lämmin vesi kiihdyttää munien ja nuijapäiden kehitystä sekä vesikasvillisuus suojaa pedoilta. © Mia Vehkaoja

Majavakosteikot ovat ihanteellisia sammakoiden lisääntymispaikkoja. Lämmin vesi kiihdyttää munien ja nuijapäiden kehitystä sekä vesikasvillisuus suojaa pedoilta. © Mia Vehkaoja

Maalle noussut tulva yhdessä majavan kanssa tappaa rannan puustoa. Lahopuu onkin nykyään katoava luonnonvara Suomen metsissä. Keskiarvollisesti Suomen metsät sisältävät vain 10 kuutiota lahopuuta hehtaarilla. Majavan toiminnan seurauksena maisemaan syntyy lahopuuta 7-kertaa enemmän. Majavan tuottama lahopuu on lisäksi hyvin monipuolista. Metsän muina luontaisina häiriöinä metsäpalot ja tuuli tuottavat pääasiassa kahden tyyppistä lahopuuta: pystyyn kuollutta paksua puuta sekä paksua maapuuta. Majavan toiminta puolestaan tuottaa sekä pystyyn kuollutta että maapuuta, jotka vaihtelevat huomattavasti ympärysmitaltaan. Myös vähälukuista lehtilahopuuta esiintyy majavakosteikoilla muita ympäristöjä enemmän. Mitä monipuolisempi lahopuuvalikoima metsässä on, sitä moninaisempi lahopuusta riippuva lajisto alueelle kehittyy.

Majavan nostattama tulva tuottaa suuri määriä pystyyn kuollutta puuta. © Mia Vehkaoja

Majavan nostattama tulva tuottaa suuri määriä pystyyn kuollutta puuta. © Mia Vehkaoja

Lahopuusta riippuvainen lajisto on yksi maailman uhanalaisimmista. Maailmassa elää 400 000–1 000 000 eliötä, jotka ovat riippuvaisia lahopuusta. Suomenkin lajisto kattaa yli 7000 lajia, johon kuuluu esimerkiksi jäkäliä, kovakuoriaisia ja sieniä. Nokinuppiset ovat jäkäläryhmä, joka on erikoistunut kasvamaan pystyyn kuolleella lahopuulla. Majavan toiminnan tuloksena syntyy eniten tulvan tappamaa pystyyn kuollutta puuta, mikä takaa huomattavasti monipuolisemman nokinuppislajiston majavakosteikoille. Vedessä seisovasta kosteasta lahopuusta nokinuppiset saavat tasaisella syötöllä vettä. Lisäksi avoimessa ympäristössä nokinuppiset nauttivat runsaasta auringonvalosta. Valon ja veden oikea tasapaino on lajiryhmälle tärkeää.

Ilmakuvasta pystyy helposti havaitsemaan alkuperäisen järven rantaviivan sekä majavan tulvaaman alueen. © Antti Nykänen

Ilmakuvasta pystyy helposti havaitsemaan alkuperäisen järven rantaviivan sekä majavan tulvaaman alueen. © Antti Nykänen

Majavakannan elpyminen on edesauttanut Suomen kosteikkojen ja lahopuusta riippuvaisten lajien säilymistä. Majavakannan toipuminen 1900-luvun alun sukupuutosta nykyiseen noin 10 000 yksilöön on varmasti ollut yksi merkittävä tekijä kosteikkoluontomme säilymisen puolesta. Suomella on kuitenkin vielä työsarkaa jäljellä, jotta saavuttaisimme EU:n edellyttämät sisävesien ennallistamistavoitteet niin määrällisesti kuin laadullisesti. Vesistöjen laadulliseen tasoon vaikuttavat niin veden kemiallinen tila kuin siinä asustavan eliöstön moninaisuus.

 

Lisää tietoa tutkimuksesta

Luonnontutkijalla on kolme hyvää syytä olla tutkija: kesä-, heinä- ja elokuu

Eli mitä luonnontutkijat tekevät kaiket päivät kesällä

Heinäkuun helteillä Suomi lomailee. Myös tutkija lisää aurinkorasvaa naamaan ja asettaa aurinkolasit silmille. Sudenkorennot pörräävät ja sorsapoikue lipuu esiin ruovikosta. Kasvihuonekaasukammion varjossa lämpömittari näyttää +24,5 °C. Kumisaappaat polttavat jaloissa.

Nummelan Portin kosteikon ranta- ja vesikasvillisuus on kehittynyt reheväksi viidessä vuodessa, ja pidättää hyvin huleveden mukana tulevaa kiintoainesta ja ravinteita. Luonnontutkijat selvittävät, miten kosteikon kasvillisuus vaikuttaa hiilenkiertoon. © Sari Holopainen

Nummelan Portin kosteikon ranta- ja vesikasvillisuus on kehittynyt reheväksi viidessä vuodessa, ja pidättää hyvin huleveden mukana tulevaa kiintoainesta ja ravinteita. Luonnontutkijat selvittävät, miten kosteikon kasvillisuus vaikuttaa hiilenkiertoon. © Sari Holopainen

Kesä tuppaa olemaan suomalaiselle luonnontutkijalle kiireistä aikaa. Moni tärkeä ilmiö esiintyy vain lyhyen kesän aikana ja ne on ehdittävä havainnoimaan viikonlopuista ja juhannuksesta välittämättä. Niin kasvit, eläimet kuin levät ja mikrobitkin aktivoituvat kesällä, joten tutkittavaa riittää.

Esimerkiksi Nummelan hulevesikosteikoilla seurataan luonnonilmiöitä tarkasti. Kasvihuonekaasukaasuja mitattiin kesän aikana viidestä eri kasvillisuustyypistä. Mittalaitteistoa siirrettiin yhteensä 15 eri paikalle lutaikolla, jonka tavallinen ulkoilija kiertää visusti ulkoilutietä pitkin. Myös kasvien biomassat mitataan. Mittauksilla selvitetään, miten eri kasvillisuustyypit vaikuttavat kasvihuonekaasupäästöihin, ja miten ne sitovat hiiltä. Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen ovat suuria haasteita, joihin luonnontutkijat yrittävät vastata. Tutkijoiden selvityksistä on hyötyä, kun päättäjät kokoontuvat sopimaan ilmastostrategioista, esimerkiksi Pariisin ilmastokokoukseen. Nummelassa myös kosteikon veden laatua seurataan tarkasti, jotta tiedetään kuinka hyvin kosteikko puhdistaa taajaman ja maatalouden saastuttamaa hulevettä.

Miten paljon kosteikko pidättää kiintoainesta ja fosforia tänä kesänä? Järveen päästessään fosfori saa sinilevän lisääntymään, estäen jopa järven virkistyskäytön. © Sari Holopainen

Miten paljon kosteikko pidättää kiintoainesta ja fosforia tänä kesänä? Järveen päästessään fosfori saa sinilevän lisääntymään, estäen jopa järven virkistyskäytön. © Sari Holopainen

Lenkkipolulla kulkeva pariskunta kuuluu juttelevan, että viereisessä Enäjärvessä voi taas uida. Ehkäpä järveä ympäröivillä hulevesikosteikoilla on siihen osuutta yhdessä monien muiden hoitotoimenpiteiden kanssa. Sudenkorentojen ja perhosten kuvaajat kehuvat kesän mittaan kosteikon luontoa. Luonnontutkija voi olla tyytyväinen. Kosteikko selvästi toteuttaa niitä ekosysteemipalveluita, joita varten se on perustettu, ja joiden toteutumista Nummelassa seurataan. Ekosysteemipalvelut ovat luonnon tarjoamia aineellisia ja aineettomia palveluita. Hulevesien puhdistus ja virkistyspalvelut sekä luonnon monimuotoisuus on selvästi huomattu myös paikallisten keskuudessa.

Professorikin saapuu kosteikolle tarkkailemaan mittausten kulkua. Iltapäivästä hän lähtee opastamaan kosteikolle tutustumaan tullutta ryhmää, joka haluaisi rakentaa hulevesikosteikon oman järvensä suojaksi. Kesä onkin aktiivista oppimisen aikaa; lasten luontoleirit ja yliopistojen kesäkurssit sekä uusinta tietoa hakevat ympäristöammattilaiset ja -harrastajat pitävät luonnontutkijat professoreita myöten kiireisinä tutkimustyön lisäksi. Myös yhteistyökumppanit on pidettävä ajan tasalla, uusia projekteja on suunniteltava ja rahoitusta haettava.

Opettajien loma on koittanut, ja koululaiset siirtyvät luonnontutkijan oppiin. Miten kotikylän kosteikko oikein puhdistaa vettä? Outi Wahlroos opastaa lasten luontoleiriläisiä kosteikon toimintaan © Sari Holopainen

Opettajien loma on koittanut, ja koululaiset siirtyvät luonnontutkijan oppiin. Miten kotikylän kosteikko oikein puhdistaa vettä? Outi Wahlroos opastaa lasten luontoleiriläisiä kosteikon toimintaan © Sari Holopainen

Bongailu (ks. edellinen blogiteksti) on tärkeä osa monen luonnontutkijan kesän työrupeamaa. Kesällä selvitetään eliöiden esiintymistä, lisääntymistä ja selviytymistä. Kysymykset ovat monipuolisia: tuleeko tänä vuonna metsoja metsästettäväksi asti, kukkiiko sinilevä Lahden Vesijärvessä, lentääkö kirjanpainaja aiheuttaen metsätuhoja jne…Työpäivä venyy, jos kohteena sattuu olemaan yöllä seurattavat lepakot tai illalla kurnuttavat sammakot. Osa luonnontutkijoista vetäytyy tutkimuksiinsa kauas takametsiin, tuntureille tai merten saarille, esimerkiksi jollekin tutkimusasemalle. Valitettavasti Suomen ennen kattava tutkimusasemaverkosto on viime vuosina harventunut säästöjen takia. Yhä harvempi luonnontutkija saa kouluttautua ja työskennellä keskellä tutkimusaihettaan tai sen elinympäristöä. Tietotaitoa menetetään ja pitkäjänteisyydestä, jota monien luonnonilmiöiden havaitsemiseen vaaditaan, on tullut ns. ”katoava luonnonvara”.

Tutkimustoiminta Evolla sai alkunsa jo vuonna 1892 kalastuskoeaseman aloittaessa toimintansa. Viimeiset vuodet paikalla toimi Riistan- ja kalantutkimuslaitoksen asema, kunnes se lakkautettiin vuonna 2014 ja henkilökunta siirrettiin kaupunkitoimipisteisiin. © Sari Holopainen

Tutkimustoiminta Evolla Majajoen rannalla sai alkunsa jo vuonna 1892 kalastuskoeaseman aloittaessa. Viimeiset vuodet paikalla toimi Riistan- ja kalantutkimuslaitoksen asema, kunnes se lakkautettiin vuonna 2014 ja henkilökunta siirrettiin kaupunkitoimipisteisiin. © Sari Holopainen

Syksyllä alkaa kerätyn aineiston läpikäyminen. Maaperä- ja sedimenttinäytteet, kasvit, selkärangattomat sekä jäkälät viedään laboratorioihin tarkempiin selvityksiin. Elektroninen aineisto käsitellään ja analysoidaan.

Nummelan luonnontutkija selvittää, toimiko kosteikko tänä vuonna taas vähän paremmin veden puhdistajana, sillä viisi vuotta vanhan kosteikon kasvillisuus oli jälleen edellisvuotta monipuolisempi. Tai mitä kertoo kosteikon eliöstö: onko rakentamalla onnistuttu perustamaan toimiva ja terve kosteikkoekosysteemi, joka osaltaan korvaisi harvinaisten luonnontilaisten saviuomien puutetta? Mitä rakentamisesta on opittu ja mitä voitaisiin tehdä paremmin? Entä ovatko kuntalaiset tyytyväisiä kosteikon toimintaan?

Helsingin Sanomat 27.5.2015: Tieteentekijät loukkaantuivat Stubbin heitosta: professorit tekevät satoja tunteja enemmän töitä kuin muut työntekijät

Lajeista ekosysteemeihin: punaisen kirjan uudet haasteet

Uhanalaisten lajien punainen lista (punainen kirja; RLTS Red List of Threatened Species) on monelle tuttu jo pitkän ajan takaa. Kirjaan on kerätty maailman eliöitä niiden uhanalaisuustilanteen mukaan, ja tämän jälkeen lajit on luokiteltu yhdeksään uhanalaisuusluokkaan. Lajien uhanalaisuuteen vaikuttavat esimerkiksi kannan koko ja elinympäristössä tapahtuneet muutokset.

Punainen kirja perustettiin vuonna 1964, ja sitä pidettiin pitkään tärkeimpänä maailmanlaajuisena suojelukeinona. Alussa punaiseen kirjaan oli tarkoitus kerätä kaikki maailman eliöt, mutta valitettavasti tämä on osoittautunut liian suureksi tehtäväksi. Uutena tavoitteena on kerätä kirjaan 160 000 lajia vuoteen 2020 mennessä. Tämä käsittää ainoastaan 8 % maailman kaikista tunnetuista lajeista. Tehtävä tulee olemaan vaikea ja miltei mahdoton. Vaikka punainen kirja on ollut tärkeässä roolissa joidenkin lajien suojelussa, ei se ole kyennyt pysäyttämään lukuisten lajien kantojen laskua.

Monimuotoisuuden vähentämiseksi punaista kirjaa alettiin kehittää 2000-luvulla. Tällöin luotiin punainen kirja myös ekosysteemeille (RLE, Red List of Ecosystems). Ekosysteemien punainen kirja arvioi kokonaisten ekosysteemien toiminnallisuutta, vakautta ja tuhoutumisen todennäköisyyttä. Ekosysteemin tuhoutumisessa sen toiminnot lakkaavat, mikä johtaa monimuotoisuuden romahdukseen. Kirja on oikeastaan riskikartoitus, jolla mitataan ekosysteemin todennäköisyyttä “kuolla sukupuuttoon”. Arviointikriteereinä käytetään alkuperäisen lajiston muuttumista, heikentymistä ja tuhoutumista sekä kuinka paljon ekosysteemin alkuperäisestä pinta-alasta on jäljellä.

Krimmlin vesiputous Itävallan Alpeilla. © Mia Vehkaoja

Krimmlin vesiputous Itävallan Alpeilla. © Mia Vehkaoja

Ekosysteemien uhanalaisuusluokittelu on hyvin yhtenevä lajien luokittelun kanssa. Siihen kuuluu seitsemän luokkaa: elinvoimainen ekosysteemi (LC, least concern), vaarantunut (VN vulnerable), erittäin uhanalainen (EN, endangered), äärimmäisen uhanalainen ekosysteemi (CR, critically endangered) tai ekosysteemi voi olla lähellä tuhoutumista (EX, extinct). Lisäksi ekosysteemin tilasta saattaa olla liian vähän tietoa (DD, data deficient) tai niiden tilaa ei ole arvioitu ollenkaan (NE, not evaluated). Luokittelun jälkeen ekosysteemin toimintoja voidaan vahvistaa tai pyrkiä palauttamaan oikea-aikaisilla suunnittelu- ja hoitotoimenpiteillä. Nämä yleensä parantavat myös kunkin ekosysteemin vaikutusalueella asuvien ihmisyhteiskuntien vakautta. Esimerkiksi kosteikkojen ennallistaminen hyödyttää yhteiskuntaa tarjoamalla puhtaampaa käyttövettä ja lieventämällä tai jopa täysin estämällä tulva- ja kuivuustuhoja.

Ekosysteemien punainen kirja on tärkeä työkalu ja ohjekirja, jonka avulla ekologit, päättäjät ja suunnittelijat pystyvät viestimään toistensa kanssa. Se tarjoaa suoraviivaisia ja kestäviä ohjeita maailmanlaajuisesti kaikkien ekosysteeminen suojeluun. IUCN (the International Union for Conservation of Nature) yksi tärkeimmistä tavoitteista on määrittää ja esitellä hyväkuntoisia ekosysteemejä. Niiden avulla voidaan määrittää ne syyt ja hoitotoimenpiteet, jotka ovat johtaneet kyseisten ekosysteemien tämän hetkiseen hyvinvointiin.

Kitukasvuista kasvillisuutta Dubain hiekka-aavikolla. © Mia Vehkaoja

Kitukasvuista kasvillisuutta Dubain hiekka-aavikolla. © Mia Vehkaoja

Parantamisen varaa on kuitenkin aina. Yksi kehitystarve on saada kaikki maat toimimaan yhdessä, jotta maiden rajat ylittäviä ekosysteemejä pystytään suojelemaan. Näin voitaisiin luoda ekosysteemien välisiä verkostoja, joilla olisi suuri merkitys erityisesti vaeltaviin lajeihin tai lajeihin, joilla on tiukat vaatimukset elinympäristönsä koon suhteen. Ekosysteemien punainen kirja vaikuttaa lupaavalta, varsinkin jos sitä käyttää yhdessä muiden suojelutoimien, kuten ekosysteemipalveluiden arvioinnin, alueellisen suunnittelun ja IUCN lajien punaisen kirjan kanssa. IUCN:n tavoitteena on kartoittaa kaikki maailman ekosysteemit kansallisella ja laajemmalla alueellisella tasolla vuoteen 2025 mennessä. Tuloksia voi vapaasti tarkastella IUCN:n verkkotietokannassa.

Lisätietoja ja esimerkkitapauksia

Käytännönläheinen arviointiopas

Sammakot rakastavat majavakosteikoita

Sammakkoeläimet ja kosteikot katoavat kiihtyvään tahtiin maailmanlaajuisesti. Viimeisen sadan vuoden aikana noin puolet maailman kosteikoista ja kaksi kolmasosaa Euroopan kosteikoista on tuhoutunut. Samaan aikaan 23 % Euroopan sammakkoeläimistä on uhanalaisia. Kosteikkoluonnon pelastajan roolissa on varsinkin pohjoisella pallonpuoliskolla toiminut majava (Castor sp.). Majavat metsästettiin 1800-luvun lopulla miltei sukupuuttoon niin Euraasiassa kuin Pohjois-Amerikassa. Sittemmin majavakannat ovat alkaneet elpyä liikametsästyksestä.

Ekosysteemi-insinööreiksikin tituleeratut majavat rakentavat uusia kosteikkoja boreaaliselle alueelle. Majavien rakentamat padot tuottavat hyvin omalaatuisen ympäristön. Pato nostattaa veden vesistöä ympäröivään metsään, jolloin rannan läheinen puusto kuolee hapen puutteeseen. Majava-altaat ovatkin tyypillisesti avoimia ja aurinkoisia. Tulva myös huuhtoo maalta paljon hajoavaa kasviainesta vesistöön, mikä hyödyttää lukuisia selkärangattomia, kuten vesikirppuja ja sukeltajia.

Selkärangattomien lisäksi majava-altailla esiintyy myös monipuolisempi sammakkolajisto kuin muilla lähellä olevilla vesistöillä. Lisäksi sammakoiden yksilömäärät ovat korkeammat majava-altailla. Suomessa esiintyy vain kolme alkuperäistä sammakkolajia (tavallinen sammakko eli ruskosammakko, viitasammakko ja rupikonna), ja niitä kaikkia tavataan majava-altailla. Viitasammakko (Rana arvalis) suosii boreaalisella alueella majava-altaita, joissa myös ruskosammakkoa (Rana temporaria) on runsaasti. Rupikonna (Bufo bufo) puolestaan viihtyy syvemmissä vesistöissä kuin kaksi edellä mainittua, mutta koska majava-altailla on sekä matalampia että syvempiä osia, viihtyy se normaalien järvien lisäksi myös majava-altailla.

Ruskosammakko (Rana temporaria) esiintyy majavan luomilla kosteikoilla runsaslukuisena. © Mia Vehkaoja

Ruskosammakko (Rana temporaria) esiintyy majavan luomilla kosteikoilla runsaslukuisena. © Mia Vehkaoja

Majava-altaat tarjoavat erinomaisen elinympäristön sammakoille. Matala ja lämmin vesi kiihdyttää niiden nuijapäiden kuoriutumista ja muodonmuutosta. Runsas vesikasvillisuus puolestaan toimii kudun kiinnityspaikkana sekä antaa suojaa petoja vastaan. Kasvi- ja eläinplanktonin sekä vesiselkärangattomien runsaus tarjoaa ravintoa niin nuijapäille kuin aikuisille sammakoille. Lisäksi majava-altailla löytyy sammakoille hyviä talvehtimispaikkoja, koska ne harvemmin jäätyvät pohjaa myöten.

Majavakosteikkojen kasvillisuus on vaihtelevaa ja monipuolista. Sammakoille runsas kasvillisuus antaa suojaa saalistajia, kuten kaloja, vastaan. © Mia Vehkaoja

Majavakosteikkojen kasvillisuus on vaihtelevaa ja monipuolista. Sammakoille runsas kasvillisuus antaa suojaa saalistajia, kuten kaloja, vastaan. © Mia Vehkaoja

Sammakot hyötyvät majavan toimista hyvin moninaisesti. Majava sekä luo paremman elinympäristön lisääntymiselle ja selviytymiselle että takaa runsaan ravinnon. Sammakot eivät kuitenkaan ole ainoa ryhmä, joka hyötyy majavan toiminnasta. Majava-altaat runsastuttavat myös sorsia, lepakoita, tikkoja sekä monia selkärangattomia. Tulevaisuudessa majavaa voitaisiin hyödyntää kosteikkojen ennallistamisessa sekä sammakoiden suojelussa.

Kaupunkien hulevedet käsitellään tulevaisuudessa luonnossa

Nummelan Niitun kosteikko näyttää mallia uudelle lainsäädännölle

Nummelan Niitussa kaupunkilaiset kerääntyvät ihastelemaan uudistunutta maisemaa. Alueelle on noussut lyhyessä ajassa vehreä kosteikko, jonka tehtävä on suodattaa sadevesien mukana valuvia saasteita ja ravinteita. Viime syksystä alkaen kaupungit ovat olleet velvoitettuja käsittelemään hulevetensä eli rakennetuilta alueilta pois johdetut sadevedet. Nummelassa ongelman ratkaisemiseen on otettu avuksi luonto. Hulevesien käsittely ei silti ole se vetonaula, joka houkuttelee kaupunkilaisia uuteen puistoon. Vehreä kosteikko on sammakkojen ja vesiliskojen paratiisi, ja innostuneet ulkoilijat kertovat tulleensa katsomaan näitä uusia naapureita.

Nummelan portin kosteikko puhdistaa taajaman hulevesiä ennen niiden valumista Enäjärveen. © Sari Holopainen

Nummelan portin kosteikko puhdistaa taajaman hulevesiä ennen niiden valumista Enäjärveen. © Sari Holopainen

Ilmastonmuutoksen myötä sään ääri-ilmiöt yleistyvät

Nummelan Niittu on vasta kokeilu, jonka taustalla on jättimäinen ongelma. Ilmastonmuutoksen myötä säässä tapahtuvat ääri-ilmiöt yleistyvät myös Suomessa, minkä takia kaupungin katuja ja muita pintoja pitkin valuvien sadevesien eli hulevesien määrät ovat viime vuosina kasvaneet jatkuvasti. Rankkasateet huuhtovat mukaansa runsaasti ravinteita ja saasteita, jotka pitää käsitellä ennen kuin ne päätyvät jokiin, järviin ja mereen.

Suurin osa kosteikosta on tuhottu

Pienten kaupunkikosteikkojen rakentaminen on tehokas tapa käsitellä hulevesiä. Ironista vain on, että kehitys on takaperoinen: sadassa vuodessa kaksi kolmasosaa Euroopan kosteikoista on tuhottu, ja nyt niitä rakennetaan takaisin.

Kaupunkien sisällä kosteikot suodattavat likavettä, joka ei pääse asfaltista läpi. Kosteikot pidättävät ja käsittelevät vedessä esiintyviä epäpuhtauksia. Epäpuhtaudet vajoavat pohjaan ja poistuvat näin kierrosta. Sieltä ne voidaan myös tarvittaessa jatkokäsitellä. Kosteikkojen kasvit voivat puolestaan hyödyntää vedessä esiintyviä ravinteita omaan kasvuunsa.

Kiristynyt lainsäädäntö tuo parhaimmillaan kaupunkilaisten nautittavaksi vihreää luontoa. Myös Helsingin Viikkiin on perustettu neljä pientä taajamakosteikkoa, joiden tarkoitus on veden puhdistuksen lisäksi vaimentaa virtaamia sekä varastoida lunta. Vastaavanlaisia taajamakosteikkoja syntyy tulevaisuudessa uuden lain turvin myös muualle Suomeen. Näin kaupunkilaisille syntyy myös uusia monimuotoisia virkistyskäyttöalueita.

Suojelkaa vesiä kaloilta!

Kirjoittanut: Petri Nummi

Otsikko voi vaikuttaa kummalliselta, mutta siinä on mieltä kun tarkastellaan luonnon monimuotoisuutta. On nimittäin monia eliöitä, jotka eivät tule toimeen vesissä, joissa on kaloja saalistamassa. Meikäläisistä otuksista hyvä esimerkki on vesilisko eli manteri.

Mantereita tapaa keväiseen kutuaikaan ojista ja lammikoista, joissa ei ole kaloja ainakaan suurempia määriä. Manterinpoikaset nousevat maalle vasta 3-4 kuukauden kulutta kuoriutumisesta, joten manterin kutuveden täytyy olla suhteellisen pysyvä.

Vesilisko eli manteri pyrkii välttämään kalaisia vesistöjä elinympäristönään. © Mia Vehkaoja

Vesilisko eli manteri pyrkii välttämään kalaisia vesistöjä elinympäristönään. © Mia Vehkaoja

Sammakonpojat sen sijaan kehittyvät parissa kuukaudessa. Sammakko l. ruskosammakko voi siis kutea myös kausikosteikoihin, joista niistäkin kalat puuttuvat. Sammakko pärjää paremmin myös kalaisissa vesissä rehevän rantakasvillisuuden suojissa. Niinpä sille on edelleen tarjolla enemmän ympäristöjä kuin manterille.

Pulaa ympäristöistä

Sammakkoeläinten ympäristöt ovat huvenneet kosteikkojen kuivatuksen myötä, mutta niitä on myös vähennetty kalaistutuksin. Esimerkiksi Yhdysvaltojen länsiosien 16 000 vuoristojärvestä 95 prosentissa ei alun perin ollut kaloja, mutta nykyään niistä on säilynyt kalattomina vain alle puolet.
Myös Euroopassa kalojen istutus on nähty kansalaishyveenä. Eteläisessä Euroopassa muun muassa alppivesilisko on rajusti vähentynyt vieraskalojen istutusten seurauksena. Siellä lähes puolet aiemmin kalattomista vesistä on kultakalan ja vieraiden lohikalojen valtaamia – Montenegrossa kalattomia ei ole jäljellä laisinkaan.

Sammakkoeläimet eivät ole ainoita kaloista kärsiviä. Länsi-Yhdysvaltojen järvissä havaittiin, että kalat ratkaisivat myös selkärangattomien yhteisökoostumuksen. Joitain vesiluteita ja sukeltajakuoriaisia tavattiin vain kalattomista järvistä, ja monet ryhmät olivat runsaampia niissä. Luteiden ja kuoriaisten lisäksi kalat rajoittavat sudenkorentojen esiintymistä.

Hoidon tarpeita

Kalat vaikuttavat vesiekosysteemissä niin voimakkaasti, että tämä tulee tietyn tyyppisten kosteikkojen hoidossa ottaa huomioon. Esimerkiksi lintuja hoidettaessa kannattaa kalat pyrkiä pitämään kosteikolta poissa.

Kausikosteikot ovat yleensä kalattomia kuivumisriskin vuoksi. © Mia Vehkaoja

Kausikosteikot ovat yleensä kalattomia kuivumisriskin vuoksi. © Mia Vehkaoja

Samoin sammakkoeläimille ja kaloille alttiille selkärangattomille täytyy turvata kalattomia vesiä. Niinpä kalattomille paikoille ei ole syytä harkitsemattomasti kuskata sen enempää kotimaisia ahvenia kuin vieraita hopearuutanoitakaan.

Lisälukemista:
Selkärangattomat ja kalattomat vedet (engl.)

Euroopan vesiliskot ja kalaistutusten haitat (engl.)

Elinympäristöjen muutokset uhkaavat sorsakantoja sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa

Wetland ecology group_University of Helsinki_PEDS4

Pan European Duck Symposion raportti, osa 1, kosteikot

Järjestyksessään neljäs Pan European Duck Symposium (PEDS4) järjestettiin Hangossa 7.-11.4. Kokoukseen eurooppalaisten lisäksi osallistuneet pohjoisamerikkalaiset ja afrikkalaiset tutkijat sekä luonnonhoitajat käsittelivät laajasti aiheita sorsien elinympäristöjen hoidosta sekä muutoksesta kantojen kehitykseen ja seurantaan. Monissa puheissa sekä postereissa kiinnitettiin huomiota sorsakantojen vähenemiseen.

Mikael Kilpi ja Aleksi Lehikoinen avasivat neljännen Pan European Duck Symposion Hangossa © Sari Holopainen

Mikael Kilpi (Aronia) ja Aleksi Lehikoinen (Luomus) avasivat neljännen Pan European Duck Symposion Hangossa © Sari Holopainen

Alkupuheessaan riistatalouspäällikkö Jarkko Nurmi Suomen riistakeskuksesta toi esille kansainvälisen yhteistyön sorsakantojen hoidossa. Siinä missä vaikkapa metsäkanalintukantoja voidaan hoitaa hyvin paikallisella tasolla, muuttavat sorsat elinympäristöt löytyvät usein monen valtion alueelta. Tehokas kantojen hoito vaatisi yhteistyötä yli rajojen. Suomessa olisi huolehdittava hyvälaatuisten pesimäympäristöjen olemassaolosta.

Riistakeskuksen Mikko Alhainen esittelikin EU-rahoitteisen Kotiseutukosteikko Life+ hankkeen hienoja tuloksia. Hankkeen tavoitteena oli kannustaa palauttamaan kuivattuja kosteikkoja sekä perustamaan uusia. Hankkeessa tavoiteltiin kustannustehokkuutta pitämällä byrokratia kevyenä ja luottamalla maanomistajien toimiin. Hankkeen tukemana kosteikkojen perustaminen oli mahdollista jopa alle vuodessa, ideasta valmiiseen kosteikkoon. Vuonna 2015 valmiina on 44 mallikosteikkoa sekä joukko mallien innoittamina syntyneitä kosteikkoja. Sorsat ovat löytäneet kosteikot hyvin ja kosteikkojen hoitoa ohjeistetaan edelleen laadun varmistamiseksi.

Monien sorsalintujen kannat ovat laskeneet Suomessa. Erityisesti alamäessä ovat rehevillä järvillä pesivät lajit, ja vähemmän ovat laskeneet karujen järvien lajit. Järvien umpeenkasvua, esimerkiksi järviruon täyttäessä vesitilan, on epäilty syyksi huoneen menestymiseen rehevillä järvillä.

Järvien rehevyys on sorsille yleensä hyödyksi. Rehevillä vesillä ravintoverkot ovat tuottoisia ja siis myös sorsien ravinto, selkärangattomat eläimet sekä kasvien siemenet ovat runsaasti saatavilla. Niin kutsutut lintuvedet, joilla sorsalajirunsaus on korkeimmillaan, ovatkin yleensä reheviä ja matalia järviä. Sorsat kuitenkin tarvitsevat myös avovettä. Paras suhde kasvillisuuden ja avoveden välillä onkin puolet ja puolet.

Järvien umpeenkasvua voidaan ehkäistä monin tavoin. Uudessa tutkimuksessa vertailtiin eri menetelmien tehokkuutta kustannusten ja toisaalta monimuotoisuusvaikutusten kannalta. Vaikka kaikki toimenpiteet (laidunnus, niitto ja ruoppaus) olivat hyödyllisiä linnuille, niiden kustannustehokkuudessa ja vaikutuksessa oli eroja. Kaikkien tehokkaimmaksi keinoksi havaittiin laidunnus. Rantaniityillä laiduntavat lehmät siirtävät biomassaa järvestä pois. Osa palautuu alueelle lannan mukana, mutta lannalla havaittiin olevan toisaalta joitakin lintulajeja hyödyttävä vaikutus. Jotkin lintulajit eivät esimerkiksi hyötyneet niitosta, vaikka se toimenpiteenä vastaakin jossain määrin laidunnusta. Ilmeisesti lanta ylläpitää parempaa lintujen ravinnoksi kelpaavaa hyönteiskantaa. Ruoppaus oli kallista ja vieläpä epätehokasta. Ainoa linturyhmä, joka ei hyötynyt hoitotoimenpiteistä, olivat kalaa syövät sorsat, kuten koskelot. Ilmeisesti lajien näköön perustuva saalistus kärsii veden samentuessa väliaikaisesti hoitotoimenpiteiden jälkeen. Kuitenkin yleisesti linnut hyötyivät ja toimenpiteet olivat ilahduttavasti hyödyllisiä myös uhanalaisille lajeille.

Vesistöjen kunto huolestutti symposion osallistujia. Sorsien lisäksi muutkin lajit kärsivät. Seppo Leinosen ajankohtainen piirros PEDSin posterisessiosta.

Vesistöjen kunto huolestutti symposion osallistujia. Sorsien lisäksi muutkin lajit kärsivät. Seppo Leinosen ajankohtainen piirros PEDSin posterisessiosta.