Elinympäristöjen muutokset uhkaavat sorsakantoja sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa

Wetland ecology group_University of Helsinki_PEDS4

Pan European Duck Symposion raportti, osa 1, kosteikot

Järjestyksessään neljäs Pan European Duck Symposium (PEDS4) järjestettiin Hangossa 7.-11.4. Kokoukseen eurooppalaisten lisäksi osallistuneet pohjoisamerikkalaiset ja afrikkalaiset tutkijat sekä luonnonhoitajat käsittelivät laajasti aiheita sorsien elinympäristöjen hoidosta sekä muutoksesta kantojen kehitykseen ja seurantaan. Monissa puheissa sekä postereissa kiinnitettiin huomiota sorsakantojen vähenemiseen.

Mikael Kilpi ja Aleksi Lehikoinen avasivat neljännen Pan European Duck Symposion Hangossa © Sari Holopainen

Mikael Kilpi (Aronia) ja Aleksi Lehikoinen (Luomus) avasivat neljännen Pan European Duck Symposion Hangossa © Sari Holopainen

Alkupuheessaan riistatalouspäällikkö Jarkko Nurmi Suomen riistakeskuksesta toi esille kansainvälisen yhteistyön sorsakantojen hoidossa. Siinä missä vaikkapa metsäkanalintukantoja voidaan hoitaa hyvin paikallisella tasolla, muuttavat sorsat elinympäristöt löytyvät usein monen valtion alueelta. Tehokas kantojen hoito vaatisi yhteistyötä yli rajojen. Suomessa olisi huolehdittava hyvälaatuisten pesimäympäristöjen olemassaolosta.

Riistakeskuksen Mikko Alhainen esittelikin EU-rahoitteisen Kotiseutukosteikko Life+ hankkeen hienoja tuloksia. Hankkeen tavoitteena oli kannustaa palauttamaan kuivattuja kosteikkoja sekä perustamaan uusia. Hankkeessa tavoiteltiin kustannustehokkuutta pitämällä byrokratia kevyenä ja luottamalla maanomistajien toimiin. Hankkeen tukemana kosteikkojen perustaminen oli mahdollista jopa alle vuodessa, ideasta valmiiseen kosteikkoon. Vuonna 2015 valmiina on 44 mallikosteikkoa sekä joukko mallien innoittamina syntyneitä kosteikkoja. Sorsat ovat löytäneet kosteikot hyvin ja kosteikkojen hoitoa ohjeistetaan edelleen laadun varmistamiseksi.

Monien sorsalintujen kannat ovat laskeneet Suomessa. Erityisesti alamäessä ovat rehevillä järvillä pesivät lajit, ja vähemmän ovat laskeneet karujen järvien lajit. Järvien umpeenkasvua, esimerkiksi järviruon täyttäessä vesitilan, on epäilty syyksi huoneen menestymiseen rehevillä järvillä.

Järvien rehevyys on sorsille yleensä hyödyksi. Rehevillä vesillä ravintoverkot ovat tuottoisia ja siis myös sorsien ravinto, selkärangattomat eläimet sekä kasvien siemenet ovat runsaasti saatavilla. Niin kutsutut lintuvedet, joilla sorsalajirunsaus on korkeimmillaan, ovatkin yleensä reheviä ja matalia järviä. Sorsat kuitenkin tarvitsevat myös avovettä. Paras suhde kasvillisuuden ja avoveden välillä onkin puolet ja puolet.

Järvien umpeenkasvua voidaan ehkäistä monin tavoin. Uudessa tutkimuksessa vertailtiin eri menetelmien tehokkuutta kustannusten ja toisaalta monimuotoisuusvaikutusten kannalta. Vaikka kaikki toimenpiteet (laidunnus, niitto ja ruoppaus) olivat hyödyllisiä linnuille, niiden kustannustehokkuudessa ja vaikutuksessa oli eroja. Kaikkien tehokkaimmaksi keinoksi havaittiin laidunnus. Rantaniityillä laiduntavat lehmät siirtävät biomassaa järvestä pois. Osa palautuu alueelle lannan mukana, mutta lannalla havaittiin olevan toisaalta joitakin lintulajeja hyödyttävä vaikutus. Jotkin lintulajit eivät esimerkiksi hyötyneet niitosta, vaikka se toimenpiteenä vastaakin jossain määrin laidunnusta. Ilmeisesti lanta ylläpitää parempaa lintujen ravinnoksi kelpaavaa hyönteiskantaa. Ruoppaus oli kallista ja vieläpä epätehokasta. Ainoa linturyhmä, joka ei hyötynyt hoitotoimenpiteistä, olivat kalaa syövät sorsat, kuten koskelot. Ilmeisesti lajien näköön perustuva saalistus kärsii veden samentuessa väliaikaisesti hoitotoimenpiteiden jälkeen. Kuitenkin yleisesti linnut hyötyivät ja toimenpiteet olivat ilahduttavasti hyödyllisiä myös uhanalaisille lajeille.

Vesistöjen kunto huolestutti symposion osallistujia. Sorsien lisäksi muutkin lajit kärsivät. Seppo Leinosen ajankohtainen piirros PEDSin posterisessiosta.

Vesistöjen kunto huolestutti symposion osallistujia. Sorsien lisäksi muutkin lajit kärsivät. Seppo Leinosen ajankohtainen piirros PEDSin posterisessiosta.

Luonnon oma arkkitehti suojelee kosteikkoja

Lapsuudessani lähimetsät olivat täynnä pieniä kosteikkoja, joissa pystyi tarkkailemaan esimerkiksi nuijapäiden kehitystä. Nyt kun haluaisin tarjota vastaavia kokemuksia lapsilleni, on paikkojen löytäminen hankalaa. Miksi kosteikkomme ovat kadonneet?

Ihmiset ovat toiminnallaan tuhonneet puolet maailman kosteikoista. Euroopan kosteikoista 2/3 on kadonnut. © Sari Holopainen

Ihmiset ovat toiminnallaan tuhonneet puolet maailman kosteikoista. Euroopan kosteikoista 2/3 on kadonnut. © Sari Holopainen

Kosteikot ovat vetäneet minua puoleensa jo lapsesta lähtien. Kun ensimmäisen kerran pääsin majavan luomalle kosteikolle, oli minulle selvää, että tätä minä haluaisin tutkia. Ja niinpä minä ryhdyin tuumasta toimeen. Väitöskirjassani tutkin millaisia vaikutuksia majavan luoma tulva aiheuttaa ympäristöön, ja kuinka tämän pohjoisen pallonpuoliskon arkkitehdin avulla voimme suojella ja luoda maahamme uusia kosteikkoja.

Kosteikot ovat ensiarvoisen tärkeitä, ei vain muulle luonnolle, vaan myös meille ihmisille. Ne pidättävät sadevettä, puhdistavat vesistöjä esimerkiksi raskasmetalleista ja nostavat pohjaveden korkeutta. Lisäksi kosteikot lieventävät kuivuuden vaikutuksia, mikä ilmastonmuutoksen myötä nousee yhä tärkeämpään osaan.

Valitettavasti me ihmiset emme ole osanneet arvostaa kosteikkoja niiden vaatimalla tavalla. Päinvastoin! Olemme hävittäneet puolet maapallon kosteikoista viimeisen sadan vuoden aikana. Myös Suomessa kosteikkojen katoaminen on ollut dramaattista. Meillä tuhojen taustalla ovat olleet maankäytön muutokset, saastuminen ja ojitus. Kosteikkokato on ajanut useita kasveja ja eläimiä ahtaalle.

Monien kosteikkolajien onneksi majava on alkanut palata pohjoisen pallonpuoliskon luontoon. Majavat metsästettiin miltei sukupuuttoon 1800-luvulla. Kato koski sekä Euraasiaa että Pohjois-Amerikkaa. Majavat saatiin kuitenkin pelastettua ajoissa aloitettujen suojelutoimien ansiosta, ja viime vuosikymmeninä niiden elpyminen on ollut hyvin tehokasta.

Majava muokkaa ympäristöään voimakkaasti. Sen rakentama pato aiheuttaa tulvan ja vesi nousee ympäröivään metsään tai niitylle. Nouseva vesi huuhtoo maalta orgaanista ainesta ja ravinteita vesistöön. Tämä ravinnerikas vesi runsastuttaa useita pieniä eliöitä, kuten vesikirppuja ja muita veden selkärangattomia. Selkärangattomien runsaus puolestaan tuo kosteikoille monia selkärankaisryhmiä. Erityisesti sammakot ja vesilinnut suosivat majavien luomia kosteikkoja. Kosteikot toimivat näille loistavina lisääntymispaikkoina. Majavakosteikkojen runsas vesikasvillisuus ja pensaikko suojaavat myös syntyviä poikasia: nuijapäitä ja sorsanpoikasia, saalistajilta.

Majavan luomilla kosteikoilla runsas vesikasvillisuus suojaa nuijapäitä pedoilta, kuten kaloilta. © Mia Vehkaoja

Majavan luomilla kosteikoilla runsas vesikasvillisuus suojaa nuijapäitä pedoilta, kuten kaloilta. © Mia Vehkaoja

Metsään nouseva tulva tuottaa myös runsaasti kuollutta puuta. Suuri osa siitä riippuvaisista lajeista on nykyään uhanalaisia. Uhanalaisuuden taustalla on lahopuiden katoaminen metsätalouden tieltä. Majava tuottaa lahopuuta suhteellisen tasaisella tahdilla kaatamalla puita ja tulvaamalla rantametsiä, jolloin lahopuulajien säilyminen on varmempaa. Varsinkin maksasammalissa ja jäkäliin kuuluvassa nokinuppisten ryhmässä löytyy kosteata lahopuuta tarvitsevia lajeja.

Majava on kuulunut Suomeen luontoon koko jääkauden jälkeisen ajan. Sen luomia ympäristöjä voitaisiin käyttää tehokkaammin hyödyksi kosteikkojen ennallistamisessa. Esimerkiksi EU velvoittaa jäsenvaltioitaan ennallistamaan sisävesiään, johon kosteikot kuuluvat. Suomi onkin ryhtynyt tuumasta toimeen, ja perustanut Kotiseutukosteikko Life -hankkeen, jonka tarkoituksena on ennallistaa tai luoda täysin uusia kosteikkoja ihmisvoimin. Majavan avulla voisimme luoda kosteikkoja ilman kone- ja ihmisvoimaa – ja hyödyntää tehokkaammin kosteikkoihin suunnattuja suojeluvaroja.