Mitä biologit tekevät kaiket päivät?

Olen jo pidemmän aikaan saanut ystäviltäni ja tutuiltani kuulla kuinka teen tosi outoja juttuja työkseni. Kuulemma muut eivät heilu päivät pitkät kahluuhousut jalassa keskellä jorpakkoa vesikasveja istuttamassa. Olen kuullut lukuisia ekologeihin liittyviä kliseitä, kuten: menemme kesäksi metsään bongailemaan tai matkustamme ilmaiseksi ulkomaankonferensseihin lomailemaan.

Kahluuhousut jalassa keskellä jorpakkoa vesikasveja istuttamassa. Jokainen voi päättää onko tämä ehkä hieman hupaisa tehtävä tarpeellista. © Sari Holopainen

Kahluuhousut jalassa keskellä jorpakkoa vesikasveja istuttamassa. Jokainen voi päättää onko tämä ehkä hieman hupaisa tehtävä tarpeellista. © Sari Holopainen

Kliseisissä väittämissä on myös jotain positiivista. Ystävieni väittämät sisältävät pienenhitusen totuutta. On totta, että kenttätyökautena (yleensä huhti-syyskuu) vietämme paljon aikaa metsässä (tai tutkimuskohteesta riippuen jossain muussa ympäristössä). Jos työstä halutaan käyttää verbiä bongailu, niin ainakin bongailu on tarkoin suunniteltua ja perustuu tieteellisesti hyväksyttyihin ”bongailu”menetelmiin. Bongailua varten on myös hankittu asiantuntevat laitteet. Bongailuun valmistautuminen saattaa vaatia usean viikon valmistelut. Itse käyttäisin verbinä tieteellisen tutkimuksen tekemistä, mutta kukin käyttäköön itselleen sopivaa sanaa

Työhömme kuuluu myös ilmaiseksi matkustelu ulkomaankonferensseihin. En kyllä tiedä ketään, joka joutuisi maksamaan työmatkoistaan, mutta ilmeisesti me biologit olemme tässä(kin) tapauksessa ihmisten mielessä poikkeus. Tosin usein joudumme tekemään tuntien työn jo ennen matkaa vakuuttaaksemme jonkun rahoittajan matkan hyödyllisyydestä. Ulkomaankonferensseissa me esittelemme minkälaista bongailua olemme viime vuosina harjoittaneet kotimaassamme. Lisäksi jaamme bongailumme tuloksia sekä hyviä menetelmiä kehittää bongailua tehokkaammaksi. Tutustumme myös kohdemaan metsien bongailumahdollisuuksiin. Tämä osio, jos mikä, on muiden ihmisten mielestä varmasti juuri se lomailuosuus.

Tänä vuonna (2015) ensimmäistä kertaa Slushissa Science Pitching kilpailu. Pääsin puhumaan kosteikkojen puolesta. © Skolar

Tänä vuonna (2015) ensimmäistä kertaa Slushissa Science Pitching kilpailu. Pääsin puhumaan kosteikkojen puolesta. © Skolar

Loppuosa työstämme on suurimmalle osalle täysin tuntematonta. Jos nyt hieman raotan verhoa tähän mystiseen osaan työtämme. Oletteko koskaan miettineet miten esimerkiksi WWF tietää mitä lajeja tai ekosysteemejä pitää suojella? Tai miksi jätevesiä ei lasketa enää Suomessa suoraan Itämereen tai järveen? Biologien tekemä bongailu on mahdollistanut kummankin.

Bongailun ja matkustelun välissä kokoamme yhteen ja analysoimme bongailumme tulokset, kirjoitamme niistä raportteja ja yritämme saada päättäjiä ja teitä muita ihmisiä vakuuttuneiksi luontomme ja ympäristömme tärkeydestä. Bongailullamme haluamme lisätä tietämystämme elämästä (biologia = oppi elämästä) ja vaikuttaa tällä tiedolla siihen, että tulevaisuudessakin ihmisillä olisi elinkelpoisena paikkana planeetta nimeltä Maa.

Neljä syytä miksi lahopuiden katoaminen olisi suuri katastrofi

Kaikkialta maailmasta raportoidaan lahopuumäärien dramaattisesti vähentyneen. Neljä syytä, miksi metsiemme lahopuut ovat niin tärkeitä?

1. Kuollut puu säilyy metsässä pitkään
Kun puu lahoaa, se muuttuu hiilidioksidiksi, vedeksi ja mineraaleiksi eli juuri niiksi aineiksi, joita puu sitoo itseensä yhteyttämisen avulla sen ollessa vielä elossa ja kasvavana. Pohjoisilla alueilla puulla kestää 50 – 100 vuotta, jotta se on täydellisesti hajonnut. Lahopuu pysyy siis osana metsän monimuotoisuutta hyvin pitkän ajan, ja mahdollistaa näin ollen siitä riippuvaisten eliöiden selviytymisen.

Puulla kestää jopa 100 vuotta ennen kuin se on kokonaan lahonnut. © Mia Vehkaoja

Puulla kestää jopa 100 vuotta ennen kuin se on kokonaan lahonnut. © Mia Vehkaoja

2. Lahopuu on sienten ja selkärangattomien ravintoa
Puun lahoamisesta vastaavat pääasiallisesti sienet, mutta myös bakteerit ja selkärangattomat. Näiden eliöiden ruoansulatusyhdisteet, entsyymit, pilkkovat puun rakennetta helpommin syötävään muotoon. Aivan kuten ihmisen mahalaukun entsyymit pilkkovat syömämme ravinnon meille paremmin hyödynnettävään muotoon. Sienet voidaan jakaa kahteen päälahottajatyyppiin: rusko- ja valkolahottajiin. Valkolahottajia, kuten aarnikääpää, kasvaa pääasiassa lehtipuilla, kun taas ruskolahottajat, kuten tummakesikkä, vastaavat enimmäkseen havupuiden lahotuksesta. Selkärangattomista esimerkiksi kovakuoriaiset, muurahaiset ja termiitit käyttävät kuollutta puuta ravintonaan. Myös jäkäliin kuuluvat nokinuppiset pystyvät ainakin jossain määrin lahottamaan puuta.

3. Kuollut puu toimii kotina eläinten poikasille
Lahoava puu tarjoaa elinympäristön tuhansille lajeille. Joillekin se on munien haudontapaikka ja vastasyntyneiden poikasten turvallinen koti. Monet kovakuoriaiset ja termiitit laskevat munansa lahoavan puun sisään, jossa kuoriutuvat toukat ovat turvassa omissa kammioissaan. Sääsket ja kärpäset sekä myrkkypistiäiset puolestaan hyödyntävät lahopuiden sieniä toukkiensa kotina. Selkärangattomien lisäksi myös linnut, lepakot ja liito-orava hyödyntävät lahopuun koloja poikastensa pesinä. Kolopesijöinä, tikat ovat hyvä ja helposti havaittava mittari osoittamaan lahopuun runsautta metsässä.

Lahopuu tarjoaa ravintoa tai kodin tuhansille lajeille, esimerkiksi erilaisille limasienille ja muurahaisille. © Mia Vehkaoja

Lahopuu tarjoaa ravintoa tai kodin tuhansille lajeille, esimerkiksi erilaisille limasienille ja muurahaisille. © Mia Vehkaoja

4. Lahopuun katoaminen aiheuttaa ainakin paikallisia sukupuuttoja
Lahopuu on nykyään katoava luonnonvara. Metsäteollisuus on vähentänyt suomalaisten metsien lahopuumääriä yli 90 prosenttia. Samalla se on aiheuttanut usean eliölajin paikallisia sukupuuttoja. Suurimman uhan alla ovat lajit, joiden kaikki elämänvaiheet ovat riippuvaisia lahopuusta. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi arinakääpä ja pohjantikka.