Naalin jäljet katoavat tunturista

Kirjoittanut: Samuli Karppinen

”Tämä oli jo viides kettu samalle päivälle. Näitähän näkee joka puolella!” Ajattelin työnteon ohessa, Inarissa kesällä 2015. Olin hämmästynyt kuinka paljon kettuja (Vulpes vulpes) niinkin pohjoisessa esiintyy. Lähestulkoon joka päivä tuli havaintoja ketuista, huolimatta siitä missä päin liikuin. Näköhavaintoja tuli niin asutuksen läheisyydestä kuin myös kaukaisimpien asumattomien metsäautoteiden päistä. Oli yksinliikkuvia aikuisia kuin myös saman vuoden pesueita. Kettujen menestymisestä alueella kertoivat myös lukuisat asutut pesäonkalot.

Ketunpoikanen Inarissa kesällä 2015. © Samuli Karppinen

Ketunpoikanen Inarissa kesällä 2015. © Samuli Karppinen

Suomen alkuperäinen arktinen kettulaji on naali (Vulpes lagopus). Suomessa naali on pesinyt Inarin ja Utsjoen kuntien alueilla. Naalin kohdalla ei voida puhua Suomen naalipopulaatiosta, sillä maamme naalikanta on yhteinen Ruotsin ja Norjan kanssa. Kannan koko oli 1800 – luvun lopulla 15 000 yksilöä. Nykyään koko Skandinavian naalikannaksi arvioidaan vain 120 yksilöä. Vaikka Suomessa tehdään havaintoja naalista vuosittain, on viimeisimmistä varmistetusta naalin pesinnästä kohta jo 20 vuotta. Havaitessani Ylä-Lapin ketturunsautta mieleeni hiipi väistämättä ajatus, mikä onkaan ketun merkitys naalin taantumiselle.

Perimmäinen syy naalikannan romahtamiselle on 1900 -luvun alun metsästys. Vaikka naali rauhoitettiin 1940, ei sen kanta ole siitä huolimatta noussut romahdusta edeltäneelle tasolle. Syitä miksi kanta ei ole kyennyt elpymään on useita. Muutokset poronhoidon tehostumisessa ovat vähentäneet porojen kuolleisuutta tauteihin ja päätymistä suurpetojen saaliiksi. Naalien ravintona käyttämien haaskojen sekä teurasjätteiden määrät ovat tunturialueilla näin vähentyneet. Ilmastonmuutos aiheuttaa ongelmia naalille, kuten monille muille arktisen alueen lajeille. Ilmastonlämpeneminen on arktisille lajeille julma. Naaliin se vaikuttaa ohentamalla lumipeitettä, mikä taas vaikuttaa myyriin ja sopuleihin. Pienjyrsijät ovat naaleille tärkein ravinnonlähde. Naalit eivät penikoi ravintotilanteen ollessa huono. Myyrä – ja sopulisyklien huippujen aikana naalit saavat suurempia pentueita. Ilmastonmuutos myös nostaa puurajaa ylemmäksi paljakka-alueille, mikä edistää naalin kilpailijan, ketun, selviytymistä naalin elinalueella.

Naali Norjan Polar Parkissa. © Sari Holopainen

Naali Norjan Polar Parkissa. © Sari Holopainen

Naali ja kettu eivät voi elää samalla reviirillä. Tutkimusten mukaan ketut valtaavat sekä tuhoavat naalien pesiä. Kettu on hyvin sopeutuvainen ja kilpailee ravinnosta naalin kanssa. Kuten pysäyttävä Wildlife Photographer of the Year 2015– kilpailun voittokuva osoittaa, ei pienikokoisemmasta naalista ole vastusta ketulle. Lajien pentuelaskennat osoittavat kuinka kettupentueiden määrän kasvu romahduttaa naalipentueiden määrää. Ratkaisuna kettuongelmaan tulee ensimmäisenä mieleen laajamittainen metsästys. Vuosituhannen alussa kettuja teho metsästettiin Naali Life – hankkeen puitteissa Enontekiön ja Utsjoen tunturialueilla. Ministeriön asettamat saaliskiintiöt saatiin täyteen ilmeisen helposti jokaisena pyyntitalvena. Kyseisellä metsästyksellä tuskin oli minkäänlaista merkitystä naalikannan elpymiseen. Metsästys todennäköisesti vain paransi jäljelle jääneiden kettujen elinoloja ja niiden kanta ehkä jopa vahvistui. Metsästys lyhytkestoisesti suoritettuna tuskin pystyy yksinään toimimaan naalikannan pelastajana.

Suomalaiset metsästäjät ovat hyvin aktiivisia pienpetojen, kuten ketun, metsästäjiä. Aktiivista pyyntiä esiintyy suurin piirtein napapiirin korkeudelle asti. Siirryttäessä Ylä-Lappiin, ei aktiivista pienpetopyyntiä esiinny, ainakaan samoissa mittasuhteissa. Syyt Ylä-Lapin pienpetopyynnin tehottomuuteen voidaan nähdä selvinä: pitkät etäisyydet, harva tieverkosto, lumisuus ja innokkaiden pyytäjien vähäisyys. Ehkäpä pienpetojen, kuten ketun, pyyntiä ei nähdä samalla lailla velvollisuudeksi riistakantojen hoidossa kuin muualla Suomessa. Jotta kettujen tehometsästyksellä olisi positiivia vaikutuksia naalipopulaatioon, olisi metsästyksen oltava jatkuvaa ja intensiivistä vuodesta toiseen. Suomen riistakeskus järjesti vuonna 2015, osana Yhteispohjoismaista supikoirahanketta (Management of invasive Raccoon Dogs (Nyctereutes procyonoides) in the north-European countries) Suomen Lapin supikoirien tehopyyntihankkeen. Samantapainen hanke ketun poistoon naalin elinalueilta voisi toimia paikallisia metsästäjiä innostava tekijänä.

Ilveksen (Lynx lynx) on todettu säätelevän kettukantojen tiheyttä. Runsailla ilvesalueilla kettukannat ovat alhaalla. Ilveksen puuttuminen paljakka-alueilta voidaan nähdä yhtenä syynä kettujen menestymiselle. Ylä-Lapin ilveskannan runsastuminen ei kuitenkaan ole realistinen pelastuskeino naalipopulaatiolle. Pohjoismainen naali Life+ -hanke kuitenkin osoitti että yhdistämällä eri toimia, kuten naalin lisäruokinnan, ketun metsästyksen sekä naalipesiensuojelun, voidaan naalipopulaation aleneminen pysäyttää ja jopa saada populaatio kasvuun. Väistämättä tulee kuitenkin mieleen ajatus, ovatko kaikki toimet Pohjoismaiden naalipopulaation pelastamiseksi vain pelkkää viivytystaistelua?Populaatio on pieni ja geneettinen monimuotoisuus on alentunut . Pienessä populaatiossa myös tautien merkitys lisääntyy. Oman ongelmansa muodostavat tarhaketut, jotka kykenevät lisääntymään naalin kanssa. Risteymät eivät kuitenkaan pärjää luonnossa. Uhkakuvia ja haasteita naalin eli saameksi ’njallan’ kohdalla on paljon.

Mainokset

Massoittain myyriä kolmen vuoden välein

Harmaakuvemyyrä (Myodes rufocanus) ©Sari Holopainen

Harmaakuvemyyrä (Myodes rufocanus) ©Sari Holopainen

Elokuinen Lapin vaellus sai minut pohtimaan myyriä. Niitä pieniä viikareita oli aivan joka paikassa. Öisin ne iloisesti (tai kostonhimoisesti) jyrsivät rinkkojamme ruoan toivossa. Autiotupien kämppäkirjojen mukaan moni retkeilijä oli kokenut meitä ikävämmän kohtalon: kahden rinkkaan myyrät olivat onnistuneesti jyrsineet reiät ja erään pähkinäpussi katosi myyrän syötyä itsensä teltasta läpi.

Palattuamme Etelä-Suomessa tajusin, ettei myyristä näy karvaakaan missään. Miksi? Mitä myyräsykli oikeastaan tarkoittaa, miten se toimii, ja miksi myyräkannat ajoittain romahtavat? Ja millä tavoin sykli vaikuttaa muihin eläimiin?

Myyrä voi saavuttaa sukukypsyyden jopa kolmen tai neljän viikon ikäisenä, lajista riippuen. Nopea aikuistuminen, suuret pesuekoot ja useampi pesue saman lisääntymiskauden aikana mahdollistavat myyrien massiiviset esiintymiset(tätä kutsutaan syklin huipuksi). Tällöin myös pienpetojen (esim. kärpän Mustela erminea) ja lumikon Mustela nivalis) määrät lähtevät kasvamaan, jolloin myyräpopulaatio vuorostaan romahtaa kuolleisuuden lisääntyessä. Sykli kestää kolmesta viiteen vuotta Pohjois-Euroopassa, mutta ei kulje samassa tahdissa kaikkialla. Tämän vuoksi myyriä on nyt Lapissa miljoonapäin, samalla kun Etelä-Suomen kannat romahtivat jo viime talvena ja ovat nyt todella alhaalla.

Myyräkannat vaihtelevat vuosittain. Kuvaaja Hannu Pietiäinen.

Myyräkannat vaihtelevat vuosittain. Kuvaaja Hannu Pietiäinen.

Myyrät ovat äärimmäisen tärkeää ravintoa monelle petoeläimelle. Vaelluksen aikana näimme hiiripöllön (Surnia ulula) ja useita piekanoja (Buteo lagopus). Joka puolella oli kärppien ja lumikkojen ulostetta. Tunturipöllöä (Bubo scandiacus) emme harmi kyllä nähneet, vaikka olosuhteet olivatkin otolliset. Nämä ovat kaikki lajeja, joiden elämänkiertoon myyräkannat vaikuttavat. Ne tuottavat suuren määrän jälkikasvua myyrärikkaina vuosina. Huonoina myyrävuosina lisääntyminen saattaa puolestaan romahtaa olemattomaksi. Moni tiukasti myyriä syövä pöllölaji on nomadinen, eli vaeltaa suuria välimatkoja varmistaakseen olevansa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jotkin pöllölajit taas ovat paikkauskollisia, kuten lehtopöllö (Strix aluco), eivätkä kulje ruoan perässä. Etenkin näille lajeilla myyräsykli ei vaikuta ainoastaan lisääntymismenestykseen tai pesuekokoon, vaan myös pesivien parien määrään kokonaispopulaatiossa, pesimisen alkamisajankohtaan ja jopa nuoren pöllön elinodotteeseen ja elämänlaatuun. Esimerkkinä: myyräsyklin vaihe pöllön ensimmäisen elinvuoden aikana korreloi sen aikuisena kantaman loiskuorman kanssa. Myyräsykli määrittää myös minkä ikäisenä paikkauskollinen pöllö kykenee pesimään ensimmäisen kerran (eli yhden vai kahden vuoden ikäisenä), koska pöllönaaraat eivät lisäänny jos niiden terveydentila on liian heikko.

Myyräsyklin vain vaikuttaa pöllöjen pesintään ja poikasten selviytymiseen. Kuvaaja Hannu Pietiäinen.

Myyräsyklin vain vaikuttaa pöllöjen pesintään ja poikasten selviytymiseen. Kuvaaja Hannu Pietiäinen.

Myyräsykleissä on viime vuosikymmeninä havaittu muutamaan otteeseen huolestuttava ilmiö. Sykli on tällä aikavälillä hajonnut kahdesti, ja odotettua huippua ei ole esiintynyt. Myyräsyklien häiriintymisen lisääntyminen aiheuttaisi suuria vaikeuksia lukemattomille pohjoisen lajeille. Häiriön syytä ei toistaiseksi tunneta, mutta erään teorian mukaan lämpenevä ilmasto ohuen lumipeitteen kera saattaa olla avainasemassa.

Piekana käyttää myyriä pääasiallisena ravintonaan.©Sari Holopainen

Piekana käyttää myyriä pääasiallisena ravintonaan.©Sari Holopainen