Teille liiskaantuu vuosittain miljardeja sammakoita

Sammakkoeläimiä jää selkärankaisten ryhmistä kaikkein eniten autojen alle. Monilla alueilla sammakkoeläimiä kuolee vuosittain noin 250 yksilöä per tiekilometri. Tämän laskukaavan mukaan Suomen tieverkostossa (454 000 km) kuolee 113,5 miljoonaa sammakkoa joka vuosi. Puolestaan Brasiliassa liikenne tappaa vuosittain 9420 sammakkoa per tiekilometri, eli yhteensä koko Brasilian liikenteessä kuolee yli 16 miljardia sammakkoa vuosittain.

 

Kosteikkojen läheisyyteen rakennetut tiet ovat sammakkoeläimien ja matelijoiden merkittävin kuolinsyy monilla alueilla, etenkin Euroopassa. Helpotusta ongelmaan ei ole näkyvissä tulevaisuudessa, sillä liikennemäärät kasvavat maailmanlaajuisesti.

 

Nopeasti liikkuvien sammakkolajien kuolleisuus vähäliikenteisillä teillä (24–40 autoa tunnissa) on suhteellisen pientä, jopa 94 % yksilöistä selviää tien ylityksestä hengissä. Hitaasti liikkuvien lajien, kuten suomalaisen rupikonnan (Bufo bufo) selviytyminen on paljon heikompaa; vain puolet rupikonnista jää eloon. Vilkkaammin liikennöidyillä teillä (60 autoa tunnissa) rupikonnien selviytyminen on vielä huonompaa; jopa 90 % yksilöistä kuolee auton alle.

Hitaasti liikkuva rupikonna (Bufo bufo) on Suomen sammakoista herkin jäämään auton alle. © Mia Vehkaoja

Tieverkosto ja liikenne vaikuttavat sammakkoeläimiin negatiivisesti sekä suoraan tappamalla että epäsuoraan eristämällä elinalueita toisistaan. Sammakkoeläimet vaeltavat vuodenaikojen mukaan elinalueelta toiselle, erityisesti keväällä lisääntymisalueille ja syksyllä talvehtimisalueille, mikä aiheuttaa niille suurimman riskin joutua autojen yliajamiksi. Vuodenaikaista vaeltamista esiintyy varsinkin lauhkeilla vyöhykkeillä, kuten Euroopassa, jossa liikenteestä on paikoin tullut suurin uhka sammakkoeläimien säilymiselle.

 

Tiekuolemat pienentävät populaatioiden kokoa sekä vähentävät sammakoiden liikkuvuutta elinympäristöjen välillä, mikä vähentää geenivirtaa populaatioiden välillä ja johtaa geneettisen monimuotoisuuden katoamiseen. Pienemmillä populaatioilla on suurempi riski hävitä alueelta kokonaan.

 

Ennen nykyisiä kosteikkojen suojelulakeja tuhansia kilometrejä teitä rakennettiin kosteikkojen läpi, mikä aiheutti elinympäristöjen katoamista, pirstaloitumista sekä heikentymistä. Teiden rakentaminen vaikuttaa myös vesistöjen kiertoon ja toimintaan. Rakentaminen on kuivattanut ja saastuttanut teiden läheisyyteen jätettyjä kosteikkoja.

Teiden rakentaminen on vaikeuttanut myös ruskosammakon (Rana temporaria) siirtymistä talvehtimispaikoille. © Mia Vehkaoja

Suojelutoimien tulisi keskittyä teiden rakennusmääräysten tiukentumisen lisäksi estämään sammakoiden pääsyn teille esimerkiksi suoja-aidoilla ja tierummuilla. Ranskalaisen tutkimuksen mukaan aitojen ja alikulkutunnelien yhdistelmä on toimivin ratkaisu, koska sillä sammakot ohjataan käyttämään tunneleita. Valitettavasti edelleen tiedetään aivan liian vähän siitä, minkälaiset ratkaisut olisivat sammakkoeläimille kaikkein parhaita.

Mainokset

Elinympäristöjen muutokset uhkaavat sorsakantoja sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa

Pan European Duck Symposion raportti, osa 2, populaatiot

Wetland ecology group_University of Helsinki_PEDS4

Pan European Duck Symposion kahden ensimmäisen päivän avauspuheen pitäjät tulivat Pohjois-Amerikasta ja käsittelivät sorsien populaatiodynamiikkaa. Utahin Yliopiston apulaisprofessori David Koons esitteli uuden sukupolven menetelmiä populaatiodynamiikan tutkimiseen. Paikkatietojärjestelmiä käyttäen nykyisin vallitsevasta paikallisen tason tutkimuksesta voidaan siirtyä luontevasti laajojen mittakaavojen tutkimukseen. Koons puhui myös mahdollisuuksista vähentää vääristymien vaikutusta yhdistämällä erilaisia populaatioparatmetrejä. Koons kertoi tutkimuksestaan, jossa he olivat pilkkoneet pikkulapasotkan lisääntymisparametrit vuositasolle löytääkseen syyn lajin huolestuttavalle vähenemiselle. Yksittäisistä parametreista syitä kannanlaskuun ei löytynyt, mutta uusi menetelmä osoitti populaation toipumisvuosien kadonneen. Lajin populaatiot olivat ennenkin vaihdelleet, mutta aikaisemmin laskua seurasi aina toipuminen. Toipumisvuosien kadottua kanta vähenee vääjäämättä.

David Koons Utahin yliopistosta

David Koons Utahin yliopistosta

Dosentti Robert Clark Saskatchewan yliopistosta esitteli ilmastonmuutoksen vaikutuksia Amerikan sorsapopulaatioihin. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat nähtävissä jo nyt. Esimerkiksi Kanadassa lumipeite on ohentunut enemmän kuin rohkeimmatkaan ennusteet olettivat. Kuivat jaksot ovat yleistyneet, mikä vaikuttaa sorsien elinympäristöjen määrään ja laatuun. Kosteikkojen koon on jo tutkimuksissa havaittu pienentyneen ja niiden ravintoverkko on muuttunut. Kevään ajoittumisen muutoksille näyttäisivät olevan erityisen alttiita myöhään pesivät lajit, kuten sotkat. Sen sijaan aikaisin pesivät lajit, kuten telkät, näyttävät sietävän muutoksia paremmin.

Robert Clark Saskatchewan yliopistosta

Robert Clark Saskatchewan yliopistosta

Michael Johnsonilla oli myös vakavaa kerrottavaa. Hän esitteli Pohjois-Amerikan sorsatehtaan, preerian kehitystä nykyisenlaiseksi tuotantoalueeksi. Maanviljely oli muutama vuosikymmen sitten monin paikoin kannattamatonta, joten preerialle syntyi peltojen tilalle valtavasti ruohomaita sorsien pesimäympäristöiksi. Ruohomaiden lisääntymisen jälkeen preerialle sattui myös useita kosteita vuosia, mikä lisäsi alueen kosteikon määriä ja sitä mukaa sorsakanta vahvistui. Vielä yksi hyppäys sorsamääriin saatiin kojoottien tehtyä paluun preerialle, jolloin sorsia saalistaneiden kettujen määrä romahti. Nykyiset luonnonhoitajat ovat Johnsonin mukaan tottuneet korkeisiin sorsakantoihin. Hän kuitenkin huomautti, että viime vuosina ruohomaat on otettu hyvin tehokkaasti takaisin maanviljelyn käyttöön. Vain pieni osa ruohomaista ja kosteikoista on suojeltu. Johnson vaikuttikin skeptiseltä preerian sorsapopulaatioiden tulevaisuuden suhteen. Koska samaan aikaan metsästäjien määrä vähenee, mahdollisuudet kerätä varoja luonnonhoitoon heikkenevät.

Pohjois-Atlantin oskillaation (NAO) vaikutusta sorsien populaatiodynamiikkaan tarkasteltiin monessa tutkimuksessa. Sari Holopainen kertoi tavin poikuetuoton Suomessa vaihtelevan talviaikaisen NAO-indeksin mukaan. Todennäköisesti vaikutus tulee pesimäalueella vallitsevien hyvien olosuhteiden takia positiivisen NAO-indeksin aikana. Positiivinen NAO tuottaa kevättulvia, jolloin ravintorikkaat kausikosteikot täyttyvät vedestä ja toimivat tavin pesimäympäristöinä. Anthony Fox esitteli tutkimustaan haapanan lisääntymismenestyksestä. Foxin mukaan haapanankin menestys on riippuvainen NAO-indeksistä, mutta kesäaikaisesta. Lisäksi haapanalla näyttäisi olevan lisääntymisessä tiheysriippuvuutta.

Ihmiset ovat toiminnallaan tuhonneet puolet maailman kosteikoista. Euroopan kosteikoista 2/3 on kadonnut. © Sari Holopainen

Kausikosteikot saattavat täyttyä vain joinakin vuosina © Sari Holopainen

Suomessa havaittu monien sorsalajien väheneminen ei koske pelkästään rehevien sisävesien lajeja, vaan myös jotkin merilajit, kuten haahka ovat vähentyneet. Lasse Kurvinen esitteli dramaattisia kuvaajia haahkakolonioiden pienenemisestä Suomen rannikolla. Varsinkin suuret koloniat ovat hävinneet. Ilmeisesti ainakin koloniakohtaiseen vaihteluun on vaikuttanut merikotkan aiheuttama saalistuspaine.

Symposiossa saimme kuulla myös joitakin esityksiä metsästyssaaliin tutkimisesta. Kanadalainen Michel Gendron esitteli maansa kaksivaiheista mallia, jossa metsästäjille tehdään sekä laaja kysely että pienemmässä mittakaavassa siipinäytekeräys. Kyselytutkimuksella selvitetään metsästäjien jahtiaktiivisuutta sekä metsästettäviä lajeja. Siipi- ja pyrstönäytekeräyksellä tarkastellaan metsästettävien lajien ikä- ja sukupuolijakaumaa. Venäläinen Alexander Solokha kertoi, että Venäjällä seurataan metsästyssaalista pyytämällä metsästäjiä lähettämään valokuvia saalistaan. Metsästäjien lajituntemus on Venäjällä heikolla tasolla, ja siksi syksyisin toteutettavassa saaliskyselyssä vesilinnut on jaettu vain karkeasti sorsiin ja hanhiin.