Uudet tuulet muuttavien lintujen kannanhoidossa

Suomen järvillä syntyneet jouhisorsat jättävät Suomen syksyllä ja lentävät aina Afrikkaan saakka talvehtimaan. Matkalla ne ohittavat monta maata ja kohtaavat erilaisia riistanhoitotoimia sekä metsästyskäytäntöjä. Muuttolinnut ovat monen maan jakama resurssi. Elokuussa järjestetty International Union of Game Biologists (IUGB) konferenssi kokosi yhteen tutkijoita ympäri maailman ja tänä vuonna vesilintukantojen hoidon kehitys oli voimakkaasti painottuneena ohjelmassa.

Maaninkalaisilla jouhisorsanpoikasilla on pitkä matka talvehtimisalueille Afrikkaan.

Sopeutuvan kannanhoidon haasteet

Amerikassa sorsakantojen hoidossa mietitään paljon metsästyksen ja tiheysriippuvuuden suhdetta. Heti ensimmäisessä avauspuheessa Jean-Dominique Lebreton (CNRS) käski unohtaa tiheysriippuvuuden ja kompensoivan kuolleisuuden pohdinnan. Hän vertasi, että jos populaatio pienenee 5%, ei selviytyminen vastaavasti kasva 5%. Kuitenkin se, mitä yksilöitä metsästetään, on tärkeää. Lebreton painotti heikkojen yksilöiden metsästystä, sillä nämä ovat niitä, jotka kuolisivat muutenkin pois. Esimerkiksi kasvatetuilla sinisorsilla selviytyminen on muista huonompaa, eli metsästystä kannattaisi kohdentaa niihin. Joillakin lajeilla koiraiden lisääntymisarvo saattaa olla lähellä nollaa, jolloin metsästyksen säätelyssä naaras-koiras-suhde on tärkeä huomioida.

Jesper Madsen (Aarhusin yliopisto) piti esitelmän hanhien sopeutuvan kannanhoidon aloittamisesta Euroopassa. Kannanhoitoa on suunniteltu niin lajeille, joiden populaatiot ovat kasvussa kuin toisaalta taas taantuville lajeille. Hanhien kannanhoidossa on etsitty tavoitepopulaatiokokoa, jossa ylärajan määrittää sosiaalinen kestävyys ja alaraja turvaa kannan säilymisen pitkällä aikavälillä. Sosiaalisen kestävyysrajan yläpuolella esimerkiksi maatalousvahingot ovat korkeat. Toisaalta tiheä kanta voi myös tuhota luontaisia elinympäristöjä, kuten on havaittu lyhytnokkahanhien laiduntamalla tundralla. Lyhytnokkahanhen kohdalla metsästäjien koulutuksella ja metsästyksen suunnitellulla on päästy hyviin tuloksiin. Hanhet viipyvät kauemmin Norjassa ja Tanskassa, missä ne aiheuttavat vähemmän vahinkoja, kuin eteläisimmillä talvehtimisalueilla, missä niitä ei edes saa metsästää. Vaikka lintuja ammutaan enemmän, niitä häiritään vähemmän ja haavakoiden määrää on myös saatu laskettua. Vaikka lyhytnokkahanhen kohdalla metsästystä on voitu lisätä, kannan pelätään karkaavan säätelyn käsistä ja ylittävän kannalle asetetun ylärajan. Madsen heittikin ajatuksen, voisivatko Belgia ja Hollanti taas sallia lajin metsästyksen, jotta kanta saataisiin pidettyä tavoiterajoissa.

Taigametsähanhen kantaa yritetään tukea sopeutuvalla kannanhoidon suunnitelmalla.

Taigametsähanhen kohdalla Madsen muistutti, että jos metsästäjillä ei ole mahdollisuutta metsästää, voi into elinympäristöjen hoitoon laskea. Pienen metsästyspaineen salliminen voisikin olla paras vaihtoehto.

Ludwig Le Maresquierin (Euroopan komissio) kertoi EU:n suhtautuvan hyvin suopeasti sopeutuvan kannanhoidon suunnitelmiin. Hän myöntää, että tällä hetkellä EU:lla ei ole mekanismeja kansainvälisesti koordinoituun kantojen seurantaan. Sopeutuvan kannanhoidon suunnitelmat voivat kuitenkin tarjota työkalun kestävän metsästyksen suunnitteluun. Vastauksena EU:n heikkoon vesilintujen seurantaan on nyt tulossa pieniä parannuksia. EU-maiden on raportoiva lintukannoistaan kuuden vuoden välein ja jatkossa myös saalismääristä on raportoitava, mutta siitä miten usein tämä tapahtuisi, ei ollut vielä tietoa. Valkoposkihanhen hoitoon liittyen Le Maresquier totesi EU:n tukevan lajin kannanhoidollisia menetelmiä, ja muistutti, että jäsenmaiden olisi todistettava miten kannan suotuisan suojelun taso taataan. Esimerkiksi Itä-Euroopassa seurantojen puutteen takia mitään takeita kannan suotuisan suojelun tason pysymisestä ei ole.

Valkoposkihanhikanta on Suomessa kasvanut nopeasti 1990-luvulta lähtien. © Sari Holopainen

AEWA:n Jacques Trouvilliez kertoi Euroopassa mentävän kohti sopeutuvan kannanhoidon mallia. Tällä hetkellä lajikohtaiset suunnitelmat ovat kustantaneet noin 500 000 e/laji, mikä on paljon vähemmän, kuin esimerkiksi Hollannissa käytetään vuosittain hanhituhojen korvauksiin ja tuhojen hallintaan. Trouvilliezin mukaan tähän asti asioita on ratkaistu paikallisesti, mutta nyt pitäisi mennä kohti kansainvälistä hallintaa. Hän korosti myös elinympäristöjen hoitoa osana kannanhoidon suunnitelmia.

Fred Johnson (U.S. Geological Survey) kertoi taigametsähanhen sopeutuvan kannanhoidon mallista. Hanhien ikärakennetta on vaikea tarkastella ilman kunnollista aineistoa. Kuitenkin populaatiokoon perusteella voidaan arvata kannan ikärakenne kohtalaisen hyvin. Sopeutuvaa kannanhoitoa varten tarvittaisiin vielä seurantaa, jolloin malleja voidaan muokata ja verrata niiden onnistumisia.

David Scallan (FACE) & Szabolcs Nagy (Wetlands Internatinal, Rubicon Foundation) mukaan sopeutuvaan kannanhoitoon tarvitaan tietoa kasvukertoimesta, populaatio koosta, tiheysriippuvuudesta sekä saalismääristä. Saalistiedon puute Euroopassa on ilmeinen. Toisinaan tietoja ei julkaista, toisinaan niitä ei ole. Tiedonvaihtoa ja aineiston laatua pitäisi pystyä parantamaan, ja tätä varten köyhempiä maita pitäisi tukea seurantojen kehityksessä. FACE pitää yllä keskustelua, mutta Scallanin mukaan kehitystyö on EU:n vastuulla.

Hanhilajien joukossa on niin taantuvia kuin populaatiotaan kasvattavia lajeja.

Vesilintujen elinympäristöt muutoksessa

Robert Clark (Environment & Climate Change Canad) kertoi preerian sorsien ahdingosta. Luontaisten heinämaiden kato Yhdysvalloissa on käynyt kovana, ja esimerkiksi Manitobassa jopa 99% heinämaista on hävitetty. Sorsat pesivät tilalle tulleille pelloille. Viljelykäytäntöjen muuttuminen ja koneellistuminen on pesille riskialtista. Tuhotuista pesistä 25% menevät pedoille, kun taas loput 75% tuhoutuvat koneiden alle. Esimerkiksi jouhisorsa on yksi kärsijöistä, sillä se pesii avoimilla ruohomailla. Monien muiden sorsien kannat ovat olleet nousussa kaudella 2006–2016 kesämonsuunien luotua preerialle runsaasti kosteikoita. Jouhisorsan kannat sen sijaan ovat pysyneet tavoitteiden alapuolella, ja sille muut hoitotoimet olisivat tarpeen.

Tanskassa on onnistuttu vähentämään hauleja kantavien lyhytnokkahanhien määrää kansallisen koulutusohjelman avulla.

Metsästäjien koulutuksella hyviä tuloksia

Tanskassa on oltu jo pitkään huolissaan haulien kertymisestä riistaeläimiin. Thomas Eske Holm kertoi Tanskan kansallisesta ohjelmasta vähentää metsästyksestä koituvien haavakoiden määrää. Ohjelma aloitettiin vuonna 1997 valistamalla metsästäjiä ja se on osoittautunut hyvin menestyksekkääksi. Kampanjan alussa esimerkiksi 36% tarkistetuista lyhytnokkahanhista oli hauleja, mutta osuus on nyt ohjelman aikana laskenut jo noin 19%:iin. Positiivisen kehityksen on todettu olevan suurelta osin koulutusohjelman ansiota. Hanhien kohdalla koulutukseen on kuulunut muun muassa suositella maksimiampumisetäisyydeksi 25 metriä.

Lue lisää:

IUGB:n abstraktikirja

Noer et al. 2007: Reducing wounding of game by shotgun hunting: effects of a Danish action plan on pink-footed geese

Mainokset

Elinympäristöjen muutokset uhkaavat sorsakantoja sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa

Pan European Duck Symposion raportti, osa 2, populaatiot

Wetland ecology group_University of Helsinki_PEDS4

Pan European Duck Symposion kahden ensimmäisen päivän avauspuheen pitäjät tulivat Pohjois-Amerikasta ja käsittelivät sorsien populaatiodynamiikkaa. Utahin Yliopiston apulaisprofessori David Koons esitteli uuden sukupolven menetelmiä populaatiodynamiikan tutkimiseen. Paikkatietojärjestelmiä käyttäen nykyisin vallitsevasta paikallisen tason tutkimuksesta voidaan siirtyä luontevasti laajojen mittakaavojen tutkimukseen. Koons puhui myös mahdollisuuksista vähentää vääristymien vaikutusta yhdistämällä erilaisia populaatioparatmetrejä. Koons kertoi tutkimuksestaan, jossa he olivat pilkkoneet pikkulapasotkan lisääntymisparametrit vuositasolle löytääkseen syyn lajin huolestuttavalle vähenemiselle. Yksittäisistä parametreista syitä kannanlaskuun ei löytynyt, mutta uusi menetelmä osoitti populaation toipumisvuosien kadonneen. Lajin populaatiot olivat ennenkin vaihdelleet, mutta aikaisemmin laskua seurasi aina toipuminen. Toipumisvuosien kadottua kanta vähenee vääjäämättä.

David Koons Utahin yliopistosta

David Koons Utahin yliopistosta

Dosentti Robert Clark Saskatchewan yliopistosta esitteli ilmastonmuutoksen vaikutuksia Amerikan sorsapopulaatioihin. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat nähtävissä jo nyt. Esimerkiksi Kanadassa lumipeite on ohentunut enemmän kuin rohkeimmatkaan ennusteet olettivat. Kuivat jaksot ovat yleistyneet, mikä vaikuttaa sorsien elinympäristöjen määrään ja laatuun. Kosteikkojen koon on jo tutkimuksissa havaittu pienentyneen ja niiden ravintoverkko on muuttunut. Kevään ajoittumisen muutoksille näyttäisivät olevan erityisen alttiita myöhään pesivät lajit, kuten sotkat. Sen sijaan aikaisin pesivät lajit, kuten telkät, näyttävät sietävän muutoksia paremmin.

Robert Clark Saskatchewan yliopistosta

Robert Clark Saskatchewan yliopistosta

Michael Johnsonilla oli myös vakavaa kerrottavaa. Hän esitteli Pohjois-Amerikan sorsatehtaan, preerian kehitystä nykyisenlaiseksi tuotantoalueeksi. Maanviljely oli muutama vuosikymmen sitten monin paikoin kannattamatonta, joten preerialle syntyi peltojen tilalle valtavasti ruohomaita sorsien pesimäympäristöiksi. Ruohomaiden lisääntymisen jälkeen preerialle sattui myös useita kosteita vuosia, mikä lisäsi alueen kosteikon määriä ja sitä mukaa sorsakanta vahvistui. Vielä yksi hyppäys sorsamääriin saatiin kojoottien tehtyä paluun preerialle, jolloin sorsia saalistaneiden kettujen määrä romahti. Nykyiset luonnonhoitajat ovat Johnsonin mukaan tottuneet korkeisiin sorsakantoihin. Hän kuitenkin huomautti, että viime vuosina ruohomaat on otettu hyvin tehokkaasti takaisin maanviljelyn käyttöön. Vain pieni osa ruohomaista ja kosteikoista on suojeltu. Johnson vaikuttikin skeptiseltä preerian sorsapopulaatioiden tulevaisuuden suhteen. Koska samaan aikaan metsästäjien määrä vähenee, mahdollisuudet kerätä varoja luonnonhoitoon heikkenevät.

Pohjois-Atlantin oskillaation (NAO) vaikutusta sorsien populaatiodynamiikkaan tarkasteltiin monessa tutkimuksessa. Sari Holopainen kertoi tavin poikuetuoton Suomessa vaihtelevan talviaikaisen NAO-indeksin mukaan. Todennäköisesti vaikutus tulee pesimäalueella vallitsevien hyvien olosuhteiden takia positiivisen NAO-indeksin aikana. Positiivinen NAO tuottaa kevättulvia, jolloin ravintorikkaat kausikosteikot täyttyvät vedestä ja toimivat tavin pesimäympäristöinä. Anthony Fox esitteli tutkimustaan haapanan lisääntymismenestyksestä. Foxin mukaan haapanankin menestys on riippuvainen NAO-indeksistä, mutta kesäaikaisesta. Lisäksi haapanalla näyttäisi olevan lisääntymisessä tiheysriippuvuutta.

Ihmiset ovat toiminnallaan tuhonneet puolet maailman kosteikoista. Euroopan kosteikoista 2/3 on kadonnut. © Sari Holopainen

Kausikosteikot saattavat täyttyä vain joinakin vuosina © Sari Holopainen

Suomessa havaittu monien sorsalajien väheneminen ei koske pelkästään rehevien sisävesien lajeja, vaan myös jotkin merilajit, kuten haahka ovat vähentyneet. Lasse Kurvinen esitteli dramaattisia kuvaajia haahkakolonioiden pienenemisestä Suomen rannikolla. Varsinkin suuret koloniat ovat hävinneet. Ilmeisesti ainakin koloniakohtaiseen vaihteluun on vaikuttanut merikotkan aiheuttama saalistuspaine.

Symposiossa saimme kuulla myös joitakin esityksiä metsästyssaaliin tutkimisesta. Kanadalainen Michel Gendron esitteli maansa kaksivaiheista mallia, jossa metsästäjille tehdään sekä laaja kysely että pienemmässä mittakaavassa siipinäytekeräys. Kyselytutkimuksella selvitetään metsästäjien jahtiaktiivisuutta sekä metsästettäviä lajeja. Siipi- ja pyrstönäytekeräyksellä tarkastellaan metsästettävien lajien ikä- ja sukupuolijakaumaa. Venäläinen Alexander Solokha kertoi, että Venäjällä seurataan metsästyssaalista pyytämällä metsästäjiä lähettämään valokuvia saalistaan. Metsästäjien lajituntemus on Venäjällä heikolla tasolla, ja siksi syksyisin toteutettavassa saaliskyselyssä vesilinnut on jaettu vain karkeasti sorsiin ja hanhiin.

Elinympäristöjen muutokset uhkaavat sorsakantoja sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa

Wetland ecology group_University of Helsinki_PEDS4

Pan European Duck Symposion raportti, osa 1, kosteikot

Järjestyksessään neljäs Pan European Duck Symposium (PEDS4) järjestettiin Hangossa 7.-11.4. Kokoukseen eurooppalaisten lisäksi osallistuneet pohjoisamerikkalaiset ja afrikkalaiset tutkijat sekä luonnonhoitajat käsittelivät laajasti aiheita sorsien elinympäristöjen hoidosta sekä muutoksesta kantojen kehitykseen ja seurantaan. Monissa puheissa sekä postereissa kiinnitettiin huomiota sorsakantojen vähenemiseen.

Mikael Kilpi ja Aleksi Lehikoinen avasivat neljännen Pan European Duck Symposion Hangossa © Sari Holopainen

Mikael Kilpi (Aronia) ja Aleksi Lehikoinen (Luomus) avasivat neljännen Pan European Duck Symposion Hangossa © Sari Holopainen

Alkupuheessaan riistatalouspäällikkö Jarkko Nurmi Suomen riistakeskuksesta toi esille kansainvälisen yhteistyön sorsakantojen hoidossa. Siinä missä vaikkapa metsäkanalintukantoja voidaan hoitaa hyvin paikallisella tasolla, muuttavat sorsat elinympäristöt löytyvät usein monen valtion alueelta. Tehokas kantojen hoito vaatisi yhteistyötä yli rajojen. Suomessa olisi huolehdittava hyvälaatuisten pesimäympäristöjen olemassaolosta.

Riistakeskuksen Mikko Alhainen esittelikin EU-rahoitteisen Kotiseutukosteikko Life+ hankkeen hienoja tuloksia. Hankkeen tavoitteena oli kannustaa palauttamaan kuivattuja kosteikkoja sekä perustamaan uusia. Hankkeessa tavoiteltiin kustannustehokkuutta pitämällä byrokratia kevyenä ja luottamalla maanomistajien toimiin. Hankkeen tukemana kosteikkojen perustaminen oli mahdollista jopa alle vuodessa, ideasta valmiiseen kosteikkoon. Vuonna 2015 valmiina on 44 mallikosteikkoa sekä joukko mallien innoittamina syntyneitä kosteikkoja. Sorsat ovat löytäneet kosteikot hyvin ja kosteikkojen hoitoa ohjeistetaan edelleen laadun varmistamiseksi.

Monien sorsalintujen kannat ovat laskeneet Suomessa. Erityisesti alamäessä ovat rehevillä järvillä pesivät lajit, ja vähemmän ovat laskeneet karujen järvien lajit. Järvien umpeenkasvua, esimerkiksi järviruon täyttäessä vesitilan, on epäilty syyksi huoneen menestymiseen rehevillä järvillä.

Järvien rehevyys on sorsille yleensä hyödyksi. Rehevillä vesillä ravintoverkot ovat tuottoisia ja siis myös sorsien ravinto, selkärangattomat eläimet sekä kasvien siemenet ovat runsaasti saatavilla. Niin kutsutut lintuvedet, joilla sorsalajirunsaus on korkeimmillaan, ovatkin yleensä reheviä ja matalia järviä. Sorsat kuitenkin tarvitsevat myös avovettä. Paras suhde kasvillisuuden ja avoveden välillä onkin puolet ja puolet.

Järvien umpeenkasvua voidaan ehkäistä monin tavoin. Uudessa tutkimuksessa vertailtiin eri menetelmien tehokkuutta kustannusten ja toisaalta monimuotoisuusvaikutusten kannalta. Vaikka kaikki toimenpiteet (laidunnus, niitto ja ruoppaus) olivat hyödyllisiä linnuille, niiden kustannustehokkuudessa ja vaikutuksessa oli eroja. Kaikkien tehokkaimmaksi keinoksi havaittiin laidunnus. Rantaniityillä laiduntavat lehmät siirtävät biomassaa järvestä pois. Osa palautuu alueelle lannan mukana, mutta lannalla havaittiin olevan toisaalta joitakin lintulajeja hyödyttävä vaikutus. Jotkin lintulajit eivät esimerkiksi hyötyneet niitosta, vaikka se toimenpiteenä vastaakin jossain määrin laidunnusta. Ilmeisesti lanta ylläpitää parempaa lintujen ravinnoksi kelpaavaa hyönteiskantaa. Ruoppaus oli kallista ja vieläpä epätehokasta. Ainoa linturyhmä, joka ei hyötynyt hoitotoimenpiteistä, olivat kalaa syövät sorsat, kuten koskelot. Ilmeisesti lajien näköön perustuva saalistus kärsii veden samentuessa väliaikaisesti hoitotoimenpiteiden jälkeen. Kuitenkin yleisesti linnut hyötyivät ja toimenpiteet olivat ilahduttavasti hyödyllisiä myös uhanalaisille lajeille.

Vesistöjen kunto huolestutti symposion osallistujia. Sorsien lisäksi muutkin lajit kärsivät. Seppo Leinosen ajankohtainen piirros PEDSin posterisessiosta.

Vesistöjen kunto huolestutti symposion osallistujia. Sorsien lisäksi muutkin lajit kärsivät. Seppo Leinosen ajankohtainen piirros PEDSin posterisessiosta.