Neljä syytä miksi lahopuiden katoaminen olisi suuri katastrofi

Kaikkialta maailmasta raportoidaan lahopuumäärien dramaattisesti vähentyneen. Neljä syytä, miksi metsiemme lahopuut ovat niin tärkeitä?

1. Kuollut puu säilyy metsässä pitkään
Kun puu lahoaa, se muuttuu hiilidioksidiksi, vedeksi ja mineraaleiksi eli juuri niiksi aineiksi, joita puu sitoo itseensä yhteyttämisen avulla sen ollessa vielä elossa ja kasvavana. Pohjoisilla alueilla puulla kestää 50 – 100 vuotta, jotta se on täydellisesti hajonnut. Lahopuu pysyy siis osana metsän monimuotoisuutta hyvin pitkän ajan, ja mahdollistaa näin ollen siitä riippuvaisten eliöiden selviytymisen.

Puulla kestää jopa 100 vuotta ennen kuin se on kokonaan lahonnut. © Mia Vehkaoja

Puulla kestää jopa 100 vuotta ennen kuin se on kokonaan lahonnut. © Mia Vehkaoja

2. Lahopuu on sienten ja selkärangattomien ravintoa
Puun lahoamisesta vastaavat pääasiallisesti sienet, mutta myös bakteerit ja selkärangattomat. Näiden eliöiden ruoansulatusyhdisteet, entsyymit, pilkkovat puun rakennetta helpommin syötävään muotoon. Aivan kuten ihmisen mahalaukun entsyymit pilkkovat syömämme ravinnon meille paremmin hyödynnettävään muotoon. Sienet voidaan jakaa kahteen päälahottajatyyppiin: rusko- ja valkolahottajiin. Valkolahottajia, kuten aarnikääpää, kasvaa pääasiassa lehtipuilla, kun taas ruskolahottajat, kuten tummakesikkä, vastaavat enimmäkseen havupuiden lahotuksesta. Selkärangattomista esimerkiksi kovakuoriaiset, muurahaiset ja termiitit käyttävät kuollutta puuta ravintonaan. Myös jäkäliin kuuluvat nokinuppiset pystyvät ainakin jossain määrin lahottamaan puuta.

3. Kuollut puu toimii kotina eläinten poikasille
Lahoava puu tarjoaa elinympäristön tuhansille lajeille. Joillekin se on munien haudontapaikka ja vastasyntyneiden poikasten turvallinen koti. Monet kovakuoriaiset ja termiitit laskevat munansa lahoavan puun sisään, jossa kuoriutuvat toukat ovat turvassa omissa kammioissaan. Sääsket ja kärpäset sekä myrkkypistiäiset puolestaan hyödyntävät lahopuiden sieniä toukkiensa kotina. Selkärangattomien lisäksi myös linnut, lepakot ja liito-orava hyödyntävät lahopuun koloja poikastensa pesinä. Kolopesijöinä, tikat ovat hyvä ja helposti havaittava mittari osoittamaan lahopuun runsautta metsässä.

Lahopuu tarjoaa ravintoa tai kodin tuhansille lajeille, esimerkiksi erilaisille limasienille ja muurahaisille. © Mia Vehkaoja

Lahopuu tarjoaa ravintoa tai kodin tuhansille lajeille, esimerkiksi erilaisille limasienille ja muurahaisille. © Mia Vehkaoja

4. Lahopuun katoaminen aiheuttaa ainakin paikallisia sukupuuttoja
Lahopuu on nykyään katoava luonnonvara. Metsäteollisuus on vähentänyt suomalaisten metsien lahopuumääriä yli 90 prosenttia. Samalla se on aiheuttanut usean eliölajin paikallisia sukupuuttoja. Suurimman uhan alla ovat lajit, joiden kaikki elämänvaiheet ovat riippuvaisia lahopuusta. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi arinakääpä ja pohjantikka.

Mainokset

Boreaalisen metsän vaativa kovakuoriainen

Eläimet, kasvit ja sienet voidaan jakaa erikoistumisasteensa mukaan kahteen ryhmään. Generalistit (mm. rotat) ovat lajeja jotka pärjäävät hyvin erilaisissa ympäristöissä; ne käyttävät ravintonaan useita lajeja, kasvavat vaihtelevissa olosuhteissa ja/tai kykenevät liikkumaan suhteellisen tehokkaasti. Spesialistit (esim. koala) taas ovat valikoivampia, tarviten lajityypillisiä ravintokohteita tai valon määrää tai tuottaen suhteellisen vähän jälkikasvua. Spesialistit ajautuvat helpommin ongelmiin elinympäristön muuttuessa.

Elinympäristöjen katoaminen ohjaa sukupuuttoja maailmanlaajuisesti. Maankäytön muutokset johtajat tilanteeseen, jossa elinympäristöistä tulee huonolaatuisia ja resurssiköyhiä, ja fragmentoituminen ja epäyhtenäistyminen estää eliölajien leviämisen alueelta toiselle. Uhanalaisten lajien suojelu onnistuu ainoastaan ymmärtämällä lajikohtaisia piirteitä. Useimmilla punaisen listan metsälajeilla on erikoistumiseen viittaavia piirteitä ja näitä lajeja esiintyy yleisimmin ravintorikkaissa, luonnontilaisissa, sulkeutuneissa ja yhtenäisissä metsissä. Elinympäristön suhteen erikoistuneet lajit kärsivät erityisen paljon fragmentaatiosta.

Generalistit taas voivat pärjätä erityisen hyvin fragmentoituneissa ympästöissä, koska ne voivat mm. ottaa käyttöön resursseja joita spesialistit aiemmin hyödynsivät. Generalistit ovat usein huonoja kilpailijoita, jotka hyötyvät spesialistien katoamisesta. Spesialistit hyötyvät laaja-alaisista suojelutoimista kun taas generalisteja auttavat pienipiirteiset suojelutoimet esim. säästöpuiden jättäminen hakkuualoille. Generalisteista voi levittäytyessään tulla vahingollisia vieraslajeja.

Joskus valikoiva käytös voidaan viedä äärimmäisyyksiin. Korukeräpallokas on pieni kovakuoriainen, joka elää ainoastaan vanhoissa kuusimetsissä joissa kasvaa myös haapaa. Laji on yksi harvinaisimpia kovakuoriaisia Euroopassa, ja sen elämänkierto on edelleen huonosti tunnettu. Etenkin haavan rooli lajin elämässä on suuri kysymys. Kuoriainen syö ainoastaan yhtä limasienilajia, nimeltään nuijanuoranen. Limasieni on yhdistetty suuriläpimittaiseen ja suhteellisen lahonneeseen kuusen, haavan ja koivun lahopuuhun. Myös kovakuoriaista on tavattu näiltä kaikilta puulajeilta, kunhan paikalta löytyy myös nuijanuorasta. Limasieni on elinympäristössään varsin yleinen boreaalisella ja temperaattisella vyöhykkeellä, ja sitä voidaan tavata myös talousmetsistä, joissa on riittävästi lahopuuta. Korukeräpallokas sen sijaan tarvitsee kolminkertaisen määrän lahopuuta limasieneen verrattuna, mutta syytä tähän ei tunneta.

Tietyissä tilanteissa sekä kovakuoriainen että limasieni voivat käyttää resurssinaan myös pieniläpimittaista lahopuuta. Ympäristön lisääntyneellä kosteudella saattaa olla jotain tekemistä tämän kanssa. Majavan tulvaamat metsiköt saattavat osoittautua suotuisiksi myös korukeräpallokkaalle, koska näiltä alueilta löytyy kosteaa ja suhteellisen lahonnutta lehtipuuta. Kovakuoriaisen vaatimukset ovat myös samansuuntaisia kuin liito-oravalla, joten molempien lajien suojelun kohdentaminen samanlaisiin elinympäristöihin voisi olla tehokasta. Voi myös olla, että nykyisissä liito-oravan suojelukohteissa esiintyy myös korukeräpallokasta, eli näiden alueiden kunnollinen kartoittaminen olisi tärkeää.