Kevään (lopputalven) koittaessa metsissä käy kuhina. Koloissa pesivät eläimet etsivät sopivia puiden onkaloita, jonne asettua munimaan ja kasvattamaan jälkeläisiä. Onkalot tarjoavat vakaan ympäristön, jossa pesintä onnistuu.
Luonnon onkalot ovat usein vanhoissa paksuissa puissa, jolloin onkalon lämpötila säilyy tasaisempana kuin ulkolämpötila. ©Elina Peuhu
Matkassa on vain yksi mutka. Puiden onkaloita syntyy yleensä vanhoihin ja vähintäänkin lahoihin puihin, mutta metsätalous yksipuolistaa puuston rakennetta. Yhä harvempi puu kasvaa metsänhoitosuosituksia vanhemmaksi, eli metsissämme on vähemmän suurikokoisia, ikääntyviä puita, johon lahosieni voi iskeytyä kovertamaan. Puunkoloista on huutava pula. Tätä ongelmaa on pyritty ratkomaan linnunpöntöillä. Ajatus on yksinkertainen: kuka tahansa voi rakentaa pöntön ja ripustaa sen omaan (tai luvan kanssa toisen) metsään paikkaamaan onkalopulaa. Näin on saatu joidenkin kolopesijöiden kannat nousuun, muun muassa kirjosieppo (Ficedula hypoleuca) ja talitiainen (Parus major) ovat hyötyneet pöntöistä.
Olisi mukava ajatella, että ongelma on ratkaistu, tai ainakin ratkaistavissa mikäli pönttöjen määrä nostettaisiin riittäväksi. Mutta tilanne ei ole näin yksinkertainen. Linnunpönttöjen toimivuutta on tutkittu useaan otteeseen. Aiemminkin on havaittu, että onkaloiden ja pönttöjen mikroilmastot eroavat toisistaan lämpötilan ja kosteuden suhteen. Tämän eron osoittivat viimeisimpänä Wroclavin yliopiston tutkijat, jotka lisäksi
Kettukusu on australialainen puiden onkaloissa pesivä nisäkäs. Kuva: Wikimedia Commons. https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/b4/Brush_tail_possum_4-colour_corr.jpg. By user:benjamint444 modified by Tony Wills [GFDL
Wroclawin yliopiston tutkimuksessa linnunpönttöjen sisälämpötila vaihteli merkitsevästi enemmän kuin luonnon onkaloissa. Lisäksi pönttöjen sisälämpötila muuttui samaan tahtiin kuin ulkoilman lämpötila. Lämpötila pöntöissä voikin kesällä nousta vaarallisen korkeaksi poikasten terveyden kannalta, ja laskea luonnon onkaloita alemmas talvella, jolloin monet pikkulinnut käyttävät onkaloita suojautuakseen pakkaselta.
Pönttöjen sisäilman kosteus on lisäksi keskimäärin alhaisempaa luonnon onkaloihin verrattuna. Riittävä kosteus on tarpeen, tosin kosteuden nousu liian korkeaksi voi lisätä homeenkasvua onkaloissa. Pönttöjen alhaisempi kosteus voi rohkaista ampiaisia (Vespidae) tai kartanokimalaisia (Bombus hypnorum) pesimään pöntöissä. Myös kirppujen (Siphonaptera) määrä voi lisääntyä kuivassa ja lämpimässä, eli kilpailijoiden ja ulkoloisien määrä voi kasvaa.
Toisin sanoen, rakenteellisesta näkökulmasta pöntöt ja luonnon onkalot eivät korvaa toisiaan ja kaikki lajit eivät suostu asettumaan pönttöihin. Valtaosa rakennetuista linnunpöntöistä ovat ns. standardimallia, eli ne ovat toistensa kopioita koon ja lentoaukon halkaisijan suhteen. Todellisuudessa standardimallinen linnunpönttö soveltuu varsin rajalliselle määrälle kolopesijöitä, eli parasta olisi säilyttää vanhat lahoavat puut, joiden onkalot eivät ole koskaan samankokoisia. Oman pihan lahopuut
Tikat kovertavat onkaloita pystyynkuolleisiin tai lahoaviin puihin. ©Stella Thompson
kannattaa ainakin säästää; puun voi aina katkaista muutaman metrin korkeudelta pökkelöksi, jolloin siitä ei ole tulevaisuudessakaan vaaraa rakennuksille. Koivupökkelöllä voi saada jopa pesämateriaaleistaan nirson hömötiaisen (Poecile montanus) pesimään pihapiirissään.
Seuraavaksi paras vaihtoehto on varmistaa pönttömallien monimuotoisuus, eli rakentaa pönttöjä, jotka soveltuvat myös esimerkiksi leppälinnuille (Phoenicurus phoenicurus), pöllöille (Strigidae), vaativammille tiaisille, ja jopa liito-oraville (Pteromys volans). Linnunpöntön rakentamisessa voi tällöin joutua kikkailemaan jonkin verran, mutta tämä on ainoa keino maksimoida pesimäpaikat käsitellyissä metsissä. Ideoita pönttömalleille voi ammentaa netistä, muun muassa Pinterestissä on valtava määrä erilaisia pönttömalleja. Täytyy kuitenkin pitää mielessä Birdlife Suomen pöntön rakennusohjeet, eli netistä löytyneitä malleja tulee soveltaa niin, että ne ovat mahdollisimman turvallisia. Myös pöntön sijoittelulla on väliä; puuston lehvästöllä on suojaava vaikutus ja keinopönttöjen lämpötila säilyy siksi lehvästön suojissa tasaisempana kuin paahteisessa paikassa.
Sinitiainen on ahkera linnunpönttöjen hyödyntäjä. ©Mia Vehkaoja
Yksi mahdollinen tapa viedä keinopönttöjen kanssa kikkailu seuraavalle tasolle on lisätä niihin eristävää materiaalia. Jäljitelläkseen luonnon kolojen mikroilmastoa australialaiset tutkijat vertasivat keskenään kolmea keinopönttöihin asennettua lämpöeristettä tai lämpöä heijastavaa materiaalia. Koepönttöihin asennetut polystyreenilevyt ylläpitivät tasaisimman lämpötilan vuorokauden ympäri. Yhden polystyreenipöntön sisälämpötila oli lähes kuusi astetta alempi kuin ulkolämpötila. Polystyreenipöntöt pitivät myös yöllä sisälämpötilan korkeampana eristämättömiin pönttöihin verrattuna, kun pöntöissä pidettiin lämpöä tuottava tyyny, joka jäljitteli pöntössä yöpyvää lintua. Tutkimuksessa pöntön eristyksellä oli merkitsevämpi vaikutus kuin pöntön sijoittamisella varjoon tai valoisaan paikkaan. Ympäristön ja pönttöjen hengittävyyden kannalta olisi kuitenkin järkevämpää käyttää jotain eristevillan kaltaista tuotetta kuten ekovillaa. Ja muistaa, että tutkimuksen polystyreenipönttöjenkin lämpötilavaihtelu oli suurempaa kuin luonnon onkaloissa, eli mitkään rakenteelliset jipot eivät täysin kykene korvaamaan luonnon onkaloiden katoamista.
Ihmeellinen luonto 
