Sammakot rakastavat majavakosteikoita

Sammakkoeläimet ja kosteikot katoavat kiihtyvään tahtiin maailmanlaajuisesti. Viimeisen sadan vuoden aikana noin puolet maailman kosteikoista ja kaksi kolmasosaa Euroopan kosteikoista on tuhoutunut. Samaan aikaan 23 % Euroopan sammakkoeläimistä on uhanalaisia. Kosteikkoluonnon pelastajan roolissa on varsinkin pohjoisella pallonpuoliskolla toiminut majava (Castor sp.). Majavat metsästettiin 1800-luvun lopulla miltei sukupuuttoon niin Euraasiassa kuin Pohjois-Amerikassa. Sittemmin majavakannat ovat alkaneet elpyä liikametsästyksestä.

Ekosysteemi-insinööreiksikin tituleeratut majavat rakentavat uusia kosteikkoja boreaaliselle alueelle. Majavien rakentamat padot tuottavat hyvin omalaatuisen ympäristön. Pato nostattaa veden vesistöä ympäröivään metsään, jolloin rannan läheinen puusto kuolee hapen puutteeseen. Majava-altaat ovatkin tyypillisesti avoimia ja aurinkoisia. Tulva myös huuhtoo maalta paljon hajoavaa kasviainesta vesistöön, mikä hyödyttää lukuisia selkärangattomia, kuten vesikirppuja ja sukeltajia.

Selkärangattomien lisäksi majava-altailla esiintyy myös monipuolisempi sammakkolajisto kuin muilla lähellä olevilla vesistöillä. Lisäksi sammakoiden yksilömäärät ovat korkeammat majava-altailla. Suomessa esiintyy vain kolme alkuperäistä sammakkolajia (tavallinen sammakko eli ruskosammakko, viitasammakko ja rupikonna), ja niitä kaikkia tavataan majava-altailla. Viitasammakko (Rana arvalis) suosii boreaalisella alueella majava-altaita, joissa myös ruskosammakkoa (Rana temporaria) on runsaasti. Rupikonna (Bufo bufo) puolestaan viihtyy syvemmissä vesistöissä kuin kaksi edellä mainittua, mutta koska majava-altailla on sekä matalampia että syvempiä osia, viihtyy se normaalien järvien lisäksi myös majava-altailla.

Ruskosammakko (Rana temporaria) esiintyy majavan luomilla kosteikoilla runsaslukuisena. © Mia Vehkaoja

Majava-altaat tarjoavat erinomaisen elinympäristön sammakoille. Matala ja lämmin vesi kiihdyttää niiden nuijapäiden kuoriutumista ja muodonmuutosta. Runsas vesikasvillisuus puolestaan toimii kudun kiinnityspaikkana sekä antaa suojaa petoja vastaan. Kasvi- ja eläinplanktonin sekä vesiselkärangattomien runsaus tarjoaa ravintoa niin nuijapäille kuin aikuisille sammakoille. Lisäksi majava-altailla löytyy sammakoille hyviä talvehtimispaikkoja, koska ne harvemmin jäätyvät pohjaa myöten.

Majavakosteikkojen kasvillisuus on vaihtelevaa ja monipuolista. Sammakoille runsas kasvillisuus antaa suojaa saalistajia, kuten kaloja, vastaan. © Mia Vehkaoja

Sammakot hyötyvät majavan toimista hyvin moninaisesti. Majava sekä luo paremman elinympäristön lisääntymiselle ja selviytymiselle että takaa runsaan ravinnon. Sammakot eivät kuitenkaan ole ainoa ryhmä, joka hyötyy majavan toiminnasta. Majava-altaat runsastuttavat myös sorsia, lepakoita, tikkoja sekä monia selkärangattomia. Tulevaisuudessa majavaa voitaisiin hyödyntää kosteikkojen ennallistamisessa sekä sammakoiden suojelussa.

Unohdetut kausikosteikot

                                                                                              Kirjoittanut Petri Nummi

Metsässä kulkija saattaa notkelmassa kohdata touko- ja heinäkuussa aivan erilaisen ympäristön: keväisin voi painanteissa lillua hehtaarinkin vesiallas, josta ei myöhemmin kesällä ole jäljellä kuin kostea saraikko. Kyseessä on kausikosteikko eli allikko, josta on myös aikoinaan käytetty termiä aro.

Kausikosteikot ovat yksi huonoiten tunnettuja ekosysteemeitä. Eteläisillä alueilla niihin on kiinnitetty jonkin verran huomiota muun muassa siksi, että ne ovat tärkeitä sammakkoeläinten kutupaikkoja. Meillä sammakoita on niin vähän, että nekään eivät ole kirvoittaneet tutkimusta.

Kausikosteikkolaikkujen muuttuvaisuus tekee niistä jännittäviä. Jokaisella niistä tuntuu olevan omansalainen vesitalous, jota vielä kunkin vuoden olosuhteet muuntelevat; lumensulamisvesiä on vaihteleva määrä, alkukesinä sataa eri tavoin ja ehkä routaisuudellakin on joissain tapauksessa vaikutusta.

Monilla allikoiden asujilla on taktiikkana säilyä kuiva kausi pohjassa lepomuotona. Tällaisia ovat äyriäisistä hankajalkaiset ja vesikirput sekä hyönteisistä hyttyset ja jotkin surviaissääsket. Monet malluaiset ja sukeltajakuoriaiset taas lentävät keväällä pysyvistä vesistä kausikosteikoihin ruokailemaan.

Monille sammakkoeläimille kausikosteikot ovat keskeinen lisääntymisympäristö, kun niiden kutu on niissä turvassa kalojen saalistukselta. Meikäläisistä lajeista sammakkoita ja ennen kaikkea vesiliskoja tavataan kutuaikaan allikoissa. Sammakko näkyy ja kuuluu hyvin, mutta vesiliskoa ei niin vain havaitse.

Sammakko parittelemassa kausikosteikolla © Mia Vehkaoja

Kausikosteikoiden lajeista ja yhteisöistä tiedetään vähän.  Viimeisten kymmenen vuoden aikana tietämystä on sentään kerätty pariin kirjaan: Colburnin ”Vernal Pools” ilmestyi 2004 ja Calhounin ja De Maynadierin ”Science and Conservation of Vernal Pools in Northeastern North America” 2008.

Kirjoistakin näkyy, että sammakoista tiedetään Pohjois-Amerikoissa yhtä ja toista, mutta allikoilla ruokailevista sorsista ja kahlaajista taas ei paljon mitään. Kiinnostavaa on, että kookkaita lehtijalkais-äyriäisiä tavataan Pohjois-Amerikassa laajalti, kun meiltä vain Lapista.

Kausikosteikot häviävät erilaisten kuivatustoimien yhteydessä helposti, ja ne ovatkin suurelta osin kadonneet maisemista kuin huomaamatta. Itsekin muistan Laajalahden pohjukasta muutaman vuoden takaisia vesiliskopaikkoja, jotka ovat jääneet Espoon Perkkaan alle.

On selvää, että sammakkoeläinten suojelemiseksi on kausikosteikkoja vaalittava. Sitä, mitä kaikkea muuta suojelunarvoista niissä on, ei vielä edes tunneta.

Vesilisko suomalaisella kausikosteikolla  © Mia Vehkaoja