Uudet tuulet muuttavien lintujen kannanhoidossa

Suomen järvillä syntyneet jouhisorsat jättävät Suomen syksyllä ja lentävät aina Afrikkaan saakka talvehtimaan. Matkalla ne ohittavat monta maata ja kohtaavat erilaisia riistanhoitotoimia sekä metsästyskäytäntöjä. Muuttolinnut ovat monen maan jakama resurssi. Elokuussa järjestetty International Union of Game Biologists (IUGB) konferenssi kokosi yhteen tutkijoita ympäri maailman ja tänä vuonna vesilintukantojen hoidon kehitys oli voimakkaasti painottuneena ohjelmassa.

Maaninkalaisilla jouhisorsanpoikasilla on pitkä matka talvehtimisalueille Afrikkaan.

Sopeutuvan kannanhoidon haasteet

Amerikassa sorsakantojen hoidossa mietitään paljon metsästyksen ja tiheysriippuvuuden suhdetta. Heti ensimmäisessä avauspuheessa Jean-Dominique Lebreton (CNRS) käski unohtaa tiheysriippuvuuden ja kompensoivan kuolleisuuden pohdinnan. Hän vertasi, että jos populaatio pienenee 5%, ei selviytyminen vastaavasti kasva 5%. Kuitenkin se, mitä yksilöitä metsästetään, on tärkeää. Lebreton painotti heikkojen yksilöiden metsästystä, sillä nämä ovat niitä, jotka kuolisivat muutenkin pois. Esimerkiksi kasvatetuilla sinisorsilla selviytyminen on muista huonompaa, eli metsästystä kannattaisi kohdentaa niihin. Joillakin lajeilla koiraiden lisääntymisarvo saattaa olla lähellä nollaa, jolloin metsästyksen säätelyssä naaras-koiras-suhde on tärkeä huomioida.

Jesper Madsen (Aarhusin yliopisto) piti esitelmän hanhien sopeutuvan kannanhoidon aloittamisesta Euroopassa. Kannanhoitoa on suunniteltu niin lajeille, joiden populaatiot ovat kasvussa kuin toisaalta taas taantuville lajeille. Hanhien kannanhoidossa on etsitty tavoitepopulaatiokokoa, jossa ylärajan määrittää sosiaalinen kestävyys ja alaraja turvaa kannan säilymisen pitkällä aikavälillä. Sosiaalisen kestävyysrajan yläpuolella esimerkiksi maatalousvahingot ovat korkeat. Toisaalta tiheä kanta voi myös tuhota luontaisia elinympäristöjä, kuten on havaittu lyhytnokkahanhien laiduntamalla tundralla. Lyhytnokkahanhen kohdalla metsästäjien koulutuksella ja metsästyksen suunnitellulla on päästy hyviin tuloksiin. Hanhet viipyvät kauemmin Norjassa ja Tanskassa, missä ne aiheuttavat vähemmän vahinkoja, kuin eteläisimmillä talvehtimisalueilla, missä niitä ei edes saa metsästää. Vaikka lintuja ammutaan enemmän, niitä häiritään vähemmän ja haavakoiden määrää on myös saatu laskettua. Vaikka lyhytnokkahanhen kohdalla metsästystä on voitu lisätä, kannan pelätään karkaavan säätelyn käsistä ja ylittävän kannalle asetetun ylärajan. Madsen heittikin ajatuksen, voisivatko Belgia ja Hollanti taas sallia lajin metsästyksen, jotta kanta saataisiin pidettyä tavoiterajoissa.

Taigametsähanhen kantaa yritetään tukea sopeutuvalla kannanhoidon suunnitelmalla.

Taigametsähanhen kohdalla Madsen muistutti, että jos metsästäjillä ei ole mahdollisuutta metsästää, voi into elinympäristöjen hoitoon laskea. Pienen metsästyspaineen salliminen voisikin olla paras vaihtoehto.

Ludwig Le Maresquierin (Euroopan komissio) kertoi EU:n suhtautuvan hyvin suopeasti sopeutuvan kannanhoidon suunnitelmiin. Hän myöntää, että tällä hetkellä EU:lla ei ole mekanismeja kansainvälisesti koordinoituun kantojen seurantaan. Sopeutuvan kannanhoidon suunnitelmat voivat kuitenkin tarjota työkalun kestävän metsästyksen suunnitteluun. Vastauksena EU:n heikkoon vesilintujen seurantaan on nyt tulossa pieniä parannuksia. EU-maiden on raportoiva lintukannoistaan kuuden vuoden välein ja jatkossa myös saalismääristä on raportoitava, mutta siitä miten usein tämä tapahtuisi, ei ollut vielä tietoa. Valkoposkihanhen hoitoon liittyen Le Maresquier totesi EU:n tukevan lajin kannanhoidollisia menetelmiä, ja muistutti, että jäsenmaiden olisi todistettava miten kannan suotuisan suojelun taso taataan. Esimerkiksi Itä-Euroopassa seurantojen puutteen takia mitään takeita kannan suotuisan suojelun tason pysymisestä ei ole.

Valkoposkihanhikanta on Suomessa kasvanut nopeasti 1990-luvulta lähtien. © Sari Holopainen

AEWA:n Jacques Trouvilliez kertoi Euroopassa mentävän kohti sopeutuvan kannanhoidon mallia. Tällä hetkellä lajikohtaiset suunnitelmat ovat kustantaneet noin 500 000 e/laji, mikä on paljon vähemmän, kuin esimerkiksi Hollannissa käytetään vuosittain hanhituhojen korvauksiin ja tuhojen hallintaan. Trouvilliezin mukaan tähän asti asioita on ratkaistu paikallisesti, mutta nyt pitäisi mennä kohti kansainvälistä hallintaa. Hän korosti myös elinympäristöjen hoitoa osana kannanhoidon suunnitelmia.

Fred Johnson (U.S. Geological Survey) kertoi taigametsähanhen sopeutuvan kannanhoidon mallista. Hanhien ikärakennetta on vaikea tarkastella ilman kunnollista aineistoa. Kuitenkin populaatiokoon perusteella voidaan arvata kannan ikärakenne kohtalaisen hyvin. Sopeutuvaa kannanhoitoa varten tarvittaisiin vielä seurantaa, jolloin malleja voidaan muokata ja verrata niiden onnistumisia.

David Scallan (FACE) & Szabolcs Nagy (Wetlands Internatinal, Rubicon Foundation) mukaan sopeutuvaan kannanhoitoon tarvitaan tietoa kasvukertoimesta, populaatio koosta, tiheysriippuvuudesta sekä saalismääristä. Saalistiedon puute Euroopassa on ilmeinen. Toisinaan tietoja ei julkaista, toisinaan niitä ei ole. Tiedonvaihtoa ja aineiston laatua pitäisi pystyä parantamaan, ja tätä varten köyhempiä maita pitäisi tukea seurantojen kehityksessä. FACE pitää yllä keskustelua, mutta Scallanin mukaan kehitystyö on EU:n vastuulla.

Hanhilajien joukossa on niin taantuvia kuin populaatiotaan kasvattavia lajeja.

Vesilintujen elinympäristöt muutoksessa

Robert Clark (Environment & Climate Change Canad) kertoi preerian sorsien ahdingosta. Luontaisten heinämaiden kato Yhdysvalloissa on käynyt kovana, ja esimerkiksi Manitobassa jopa 99% heinämaista on hävitetty. Sorsat pesivät tilalle tulleille pelloille. Viljelykäytäntöjen muuttuminen ja koneellistuminen on pesille riskialtista. Tuhotuista pesistä 25% menevät pedoille, kun taas loput 75% tuhoutuvat koneiden alle. Esimerkiksi jouhisorsa on yksi kärsijöistä, sillä se pesii avoimilla ruohomailla. Monien muiden sorsien kannat ovat olleet nousussa kaudella 2006–2016 kesämonsuunien luotua preerialle runsaasti kosteikoita. Jouhisorsan kannat sen sijaan ovat pysyneet tavoitteiden alapuolella, ja sille muut hoitotoimet olisivat tarpeen.

Tanskassa on onnistuttu vähentämään hauleja kantavien lyhytnokkahanhien määrää kansallisen koulutusohjelman avulla.

Metsästäjien koulutuksella hyviä tuloksia

Tanskassa on oltu jo pitkään huolissaan haulien kertymisestä riistaeläimiin. Thomas Eske Holm kertoi Tanskan kansallisesta ohjelmasta vähentää metsästyksestä koituvien haavakoiden määrää. Ohjelma aloitettiin vuonna 1997 valistamalla metsästäjiä ja se on osoittautunut hyvin menestyksekkääksi. Kampanjan alussa esimerkiksi 36% tarkistetuista lyhytnokkahanhista oli hauleja, mutta osuus on nyt ohjelman aikana laskenut jo noin 19%:iin. Positiivisen kehityksen on todettu olevan suurelta osin koulutusohjelman ansiota. Hanhien kohdalla koulutukseen on kuulunut muun muassa suositella maksimiampumisetäisyydeksi 25 metriä.

Lue lisää:

IUGB:n abstraktikirja

Noer et al. 2007: Reducing wounding of game by shotgun hunting: effects of a Danish action plan on pink-footed geese

Mainokset

Kielletään lyijyhaulit!

Lyijyhaulien käyttö metsästyksessä ja kalastuksessa on maailmanlaajuisesti yleinen ilmiö.

wetland-ecology-group_university-of-helsinki_blog_pyy

Myös metsäkanalintujen on todettu kärsivän lyijyn vaikutuksista. Kuvassa pyy. ©Stella Thompson

Vasta viime vuosikymmeninä on havahduttu myrkyllisten lyijyammusten haitallisiin vaikutuksiin ekosysteemeissä. Muun muassa linnut kuolevat lyijymyrkytykseen hauleja syötyään. Ne erehtyvät luulemaan niitä soraksi tai hiekaksi, jota käyttävät edistämään ruoansulatustaan. Linnun kivipiira ja vatsahapot sulattavat niellyn haulin kokonaan, jolloin lyijy kerääntyy luustoon. Jo kaksi haulia sisältää riittävästi lyijyä aiheuttaakseen sorsalinnun kokoisen eläimen kuoleman.

1980-luvun alkupuolella Yhdysvaltojen Fish and Wildlife Service (USFWS) toteutti laajamittaisen tutkimuksen lyijyaltistumisen vaikutuksista vesilintuihin. Nieltyjä lyijyhauleja löytyi eniten kokosukeltajista, mutta yleisesti myös puolisukeltajista, hanhista ja joutsenista. Saman järjestön pitkäaikaisseuranta havaitsi lyijyhaulien negatiiviset vaikutukset valkopäämerikotkakantoihin, ja vuosien varrella useat kansainväliset tutkimukset ovat havainneet haitallisia vaikutuksia mm. karhuissa, kauriseläimissä, peto-, kyyhky-, kuikka- ja sorsalinnuissa sekä sammakoissa. Lisäksi moni kansainvälinen tutkimus yhdistää lyijyhaulit riistaa syövien ihmisten korkeampiin lyijypitoisuuksiin.

Lyijyhaulit kiellettiin vesilintujen metsästyksessä liittovaltion tasolla USA:ssa vuonna 1991. Tämän jälkeen 34 osavaltiota on lisäksi säätänyt tiukempia lakeja lyijyhaulien osalta, mm. Kalifornia kielsi vuonna 2008 lyijyhaulit kokonaan kaliforniankondorin (Gymnogyps californianus) elinalueilla. Täydellinen lyijyhaulikielto astuu Kaliforniassa voimaan heinäkuussa 2019, ensimmäisenä osavaltiona Yhdysvalloissa.

Suomessa lyijyhaulit ovat olleet kiellettyjä vesilintujen metsästyksessä vuodesta 1996 lähtien. Nyt EU:n tasolla pohditaan kokonaiskieltoa, mutta esitys on vasta ajatustasolla.

Kaikki eivät ole olleet tyytyväisiä laadukkaiden, edullisten ja aseille turvallisten lyijyhaulien poistuttua kuviosta. Kielto on aiheuttanut vuosien varrella paljon keskustelua ja kritiikkiä, ja mm. Suomessa on kerätty kansalaisaloitetta kiellon lopettamiksi, tosin heikolla menestyksellä. Monen toiveena on vähintäänkin heikentää lyijyhaulikieltoa vesilintumetsästyksessä koskemaan ainoastaan tiettyjä matalapohjaisia kosteikoita tai muuton kannalta erityisen tärkeitä levähdysalueita. Lyijyhaulikiellon vastustajat ovat perustelleet kantansa muutamalla 90-luvulla syntyneellä väitteellä, jotka on sittemmin voitu pitkälti todistaa vääriksi lisääntyneen tutkimustiedon avulla:

 

Väite 1: Lyijyhaulit eivät ole vaarallisia, koska niiden uskotaan painuvan nopeasti vesistöjen pohjakerroksiin, johon sorsalinnut eivät yllä.

USFWS aloitti pitkäaikaisseurannan kiellon vaikutuksista, ja kuudessa vuodessa sinisorsien kuolleisuus lyijymyrkytyksiin todettiin vähentyneen 64 %:ia, vaikka sinisorsa on puolisukeltajalaji, jonka ei arveltu kärsivän eniten lyijymyrkytyksistä. Vaikutukset ovat todennäköisesti vielä voimakkaammat pohjamudista ravintoa siivilöivillä kokosukeltajilla tai pienillä sorsalajeilla kuten taveilla. Lisäksi lyijy aiheuttaa muun muassa lisääntymistehottomuutta, mikä voi pitkällä aikavälillä heikentää lajien kantoja vaikka ei suoranaisesti tappaisikaan kaikkia yksilöitä. Muun muassa ranskalainen tutkijaryhmä havaitsi naarastavien kantavan hauleja kivipiiraassaan koiraita yleisemmin, jolloin naaraiden selviytymisaste oli heikompi. Yhdysvalloissa kuikkalinnuilla 17–46 % kuolemista johtuu lyijystä, joutsenilla 31 %, ja valkopäämerikotkalla 12 %. Yhdysvalloissa lyijyhaulikiellon on arvioitu pelastaneen vuosittain noin 1,4 miljoonaa sorsalintua. Kanadassa vesilintujen luustosta mitatut lyijypitoisuudet vähenivät 50–70 %:ia. Vaikka kuikkalintuja ei ravinnoksi metsästetäkään, niiden kantojen väheneminen lyijyhaulien ja -painojen vuoksi on silti otettava tärkeänä seikkana huomioon lyijyhaulikiellon tulevaisuuden kannalta.

wetland-ecology-group_university-of-helsinki_blog_tavi_sinisorsa

Sekä tavi että sinisorsa kärsivät lyijymyrkytyksistä. Myrkytys aiheuttaa kuoleman lisäksi käyttäymyshäiriöitä, altistaen yksilöitä mm. predaatiolle, esimerkiksi metsästämiselle. ©Veli-Matti Väänänen

Väite 2: Vaihtoehtoiset haulityypit (lähinnä teräs-, vismutti ja sinkkihaulit) ovat tehottomia ja kalliita.

Vuonna 2015 Yhdysvalloissa toteutetussa tutkimuksessa vertailtiin lyijy- ja kahden teräshaulimerkin vaikutuksia vaikertajakyyhkyn (Zenaida macroura) metsästyksessä. Eroja ei löydetty osumatarkkuudessa, haavakoiden määrässä, metsästäjien tyytyväisyydessä tai toteutuneissa saaliskiintiöissä. Lintujen ruumiinavauksissa ei havaittu eroja läpi-kehon tunkeutuneiden iskujen määrissä tai keskimääräisissä iskusyvyyksissä. Teräshaulien tappavuus todettiin siis riittävän tarkaksi kyyhkyjen metsästämiseen. Toisessa kyselytutkimuksessa Yhdysvalloissa lähes 80 % metsästäjistä piti teräshauleja parempina tai vähintään yhtä hyvinä lyijyhauleihin verrattuna. Aluksi muun muassa Suomessa myytiin teräspatruunoita, jotka pyrkivät matkimaan lyijypatruunoiden ominaisuuksia. Tällöin alhaiset lähtönopeudet ja suuri koko takasivat huonon lopputuloksen. Nykyään markkinoilla on huomattavasti toimivampia teräspatruunoita, mutta vahinko saatiin aikaan heti kiellon alkumetreillä huonoilla patruunoilla, joiden vuoksi teräshauleilla on edelleen huono maine. Moni kokeili niitä kerran tai pari, ja palasi kiellosta huolimatta käyttämään lyijyä.

Teräshaulien hinnat olivat selkeästi lyijyvastineitaan kalliimpia (noin nelinkertaisia) kiellon astuessa voimaan, mutta kysynnän kasvaessa niiden hinta on pudonnut selvästi Yhdysvalloissa. Samoin kävisi todennäköisesti myös Suomessa, mikäli kysyntä kasvaisi.

 

Väite 3: Vaihtoehtoisilla hauleilla metsästäminen lisää haavakoiden määrää. Tälle on ehdotettu syyksi sekä haulien tehottomuutta että metsästäjien tottumattomuutta lyijyhauleja kevyempiin vaihtoehtoihin.

USFWS vuosittain keräämässä kyselytutkimuksessa inventoidaan muun muassa saaliin ja haavakoiden määriä. 1950–60-luvuilla haavakkoaste oli noin 20 %, mutta kasvoi lyijyhaulikiellon astuttua voimaan noin 24 %:iin. Muutama vuosi kiellon astumisen jälkeen taso putosi kuitenkin alkuperäiseen, kun metsästäjät tottuivat teräshaulien käyttöön. Viime vuosina luku on pudonnut 14 %:iin. Vaikertajakyyhkytutkimuksessa ei myöskään havaittu lisääntyneitä haavakkomääriä. Jos suomalaismetsästäjien osumatarkkuus on edelleen huonompi kaikkien näiden vuosien jälkeen, voisi olla aika hieman vilkaista peiliin.

 

Väite 4: Lyijyhaulikielto on vähentänyt sorsasaaliita mm. metsästyksen vähennyttyä ja pyyntituloksen heikettyä.

Kummankaan syyn kohdalla ei ole esittää tutkimustietoa väitteiden varmistamiseksi, mutta sen sijaan sorsakannat ovat pienentyneet huomattavasti kyseisenä ajanjaksona lajien elinympäristöjen kadotessa ja muuttuessa epäsopivammiksi. Olisiko tässä todellinen syy saalismäärien pienenemiseen? Etenkin kun tutkimusten ja arvioiden perusteella metsästäjät ovat varsin huonosti totelleet lyijyhaulikieltoa. Muun muassa Suomessa jopa 90 %:n arvioidaan käyttävän edelleen lyijyhauleja. Britanniassa 70 % ammuttavista sorsista kantaa lyijyhauleja. Tällöin teräshaulien käyttö ei ole voinut vähentää sorsasaaliita, koska teräshauleja ei yksinkertaisesti ole käytetty.

Jonkintasoinen ongelma on kuitenkin se, ettei vanhemmilla haulikoilla voi käyttää teräspatruunoita. Tämä on todennäköisesti hieman vähentänyt iäkkäämpien metsästäjien sorsastusintoa.

 

Valitettavasti Euroopan Komissio haluaa keskittyä lyijyn vähentämiseen ainoastaan kosteikkoalueilta. EU on allekirjoittanut YK:n Yleissopimuksen muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemisesta, joten lyijyammuksista olisi päästävä eroon kolmessa vuodessa. Sen vuoksi onkin mielenkiintoista, ettei täyskiellosta keskustella nykyistä enempää. Toistaiseksi mm. Tanska ja Hollanti ovat toteuttaneet täyskiellot, jolloin lyijyä ei saa käyttää lainkaan ammuksissa. Myöskään Yhdysvalloissa ei tunnuta kulkevan kohti täyskieltoa. Lyijymyrkytysten vähentymisestä ja rohkaisevista tuloksista huolimatta osittaisten kieltojen teho on selkeästi liian heikko. Oxfordin yliopiston katsauksessa vuodelta 2015 todettiin edelleen 50 000–100 000 linnun kuolevan lyijymyrkytykseen vuosittain pelkästään Britanniassa. Eviran ja Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkimuksessa jopa joka kolmas merikotka on kuollut lyijymyrkytykseen. Yhdysvalloissa lyijyhaulit ovat edelleen niin laajasti käytössä muissa metsästysmuodoissa, että arviolta 10–20 miljoonaa ei-kohdeyksilöä kuolee vuosittain lyijymyrkytykseen. Osittaiset kiellot ovat tehottomia eikä niiden täytäntöön panemista voida valvoa. Täyskielto asettaisi lisäksi paineita kehitellä sopivia vaihtoehtoisia haulityyppejä myös vanhoihin aseisiin. Nyt on viimeistään aika kieltää lyijyhaulit täysin.

 

Lisätietoja

lyijymyrkytyksistä useilla lintulajeilla

http://link.springer.com/article/10.1007/BF00119051

http://www.nwhc.usgs.gov/disease_information/lead_poisoning/

vaikertajakyyhkytutkimuksesta

http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/wsb.504/full

lyijyn vaikutuksesta taveihin

http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0006320707001346

Suomen merikotkista ja lyijystä http://yle.fi/uutiset/merikotkien_kuolemiin_yllattava_syy_lyijymyrkytys/7889294

Jos lajin suojelu johtaakin konfliktiin?

Luonnonsuojeluaate nousi viime vuosisadalla vastaamaan ympäristön heikentyneeseen tilaan. Monien eläinlajien kannat olivat laskeneet ja suojelutoimilla lähdettiin pelastamaan niitä vääjäämättömältä sukupuutolta. Useiden lajien kohdalla suojelutoimet ovat kantaneet hedelmää, ja kannat on saatu kasvamaan. Tämä on lajin selviämisen kantilta tietenkin hyväksi, mutta kykeneekö nykyinen luonnonsuojelu vastaamaan, jos kantojen kasvu johtaa konfliktiin?

Isot lintukonfliktit

Ensimmäisen kerran törmäsin tähän ongelmaan vuosia sitten hanhilla. Monet hanhilajit ovat olleet tiukan suojelun piirissä kantojen elvyttämiseksi. Joidenkin kohdalla suojelutoimet ovat purreet hyvin, jopa niin että hanhien aiheuttamat ongelmat ovat paikoin ylittäneet viljelijöiden sietokyvyn. Luin kirjoituksen, jossa pohdittiin hoitotoimien jäykkyyttä: osaammeko siirtyä suojelun leimaamasta kantojen hoidosta pois, mikäli siihen olisi taas varaa?

Hanhien kohdalla varsinkin viljelyvahingot ovat kasvaneet ja nyt jo kaupunkilaistenkin sietokykyä koetellaan. Hanhia vastaava tilanne vallitsee tällä hetkellä myös kurjen ja laulujoutsenen kohdalla. Molemmat lajit ovat runsastuneet aallonpohjansa jälkeen, ja aiheuttavat nykyään jonkin verran maatalousvahinkoja. Lintujen ja ihmisten välisiä konflikteja on ratkaistu maksamalla viljelijöille korvauksia, mutta pidemmän päälle tämä ei ole tavoiteltava ratkaisu. Yksi luovempi ratkaisu on houkutella esimerkiksi kurkia tietyille peltoalueille, joilla ne eivät aiheuta hallitsematonta vahinkoa. Lintujen massaesiintymäalueille viljelijä voi hakea korvausta kurki-, hanhi- ja joutsenpellon perustamiseen. Riistalajien kohdalla harkittavana on tietenkin myös suojelutoimien ja metsästyksen suhde ja muuttavien lajien kohdalla tämä tarkoittaisi kansainvälistä keskustelua. Runsastuneen valkoposkihanhen metsästyksen sallimista on Suomessa ehdotettu, mutta tähän ei ole ryhdytty. Sen sijaan heti Itämeren eteläpuolella Virossa valkoposkea saa metsästää satovahinkojen ehkäisemiseksi.

 

Merikotka aiheuttaa haasteita haahkan lisääntymiselle © Sari Holopainen

Merikotka aiheuttaa haasteita haahkan lisääntymiselle © Sari Holopainen

Suojeltukin peto syö lihaa

Erityisen hankala tilanne syntyy siitä, kun yhden lajin suojelun onnistuminen johtaa konfliktiin toisen lajin suojelun kanssa. Tällainen tilanne voi tulla esimerkiksi saalislajin ja sen saalistajan välille. Merikotkan (nyt uhanalainen) pelastaminen sukupuuton partaalta on yksi suomalaisen luonnonsuojelun menestystarinoista. Uusimpien tutkimusten mukaan kotkat ovat kuitenkin yksi syy haahkakantojen taantumiselle saaristossa. Merikotkien saalistuksen takia osa saaristosta on käytännössä tyhjentynyt pesivistä haahkanaaraista. Pesimäajan jälkeen kotkat harventavat myös merellä uiskentelevia poikueita. Merikotkan vaikutus ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen: toisaalta kotka rajoittaa haahkan pesiä tuhoavan minkin määrää saaristossa. Petojen lisäksi haahkakantaa uhkaa myös Itämeren rehevöityminen ja suolapitoisuuteen liittyvät ekosysteemimuutokset.  Suomen uudessa lintujen uhanlaisuusarviossa haahka onkin määritelty vaarantuneeksi lajiksi. Ellei haahkakannan kehitys muutu, joudutaan tämän perinteisen riistalajin metsästysmahdollisuuksia arvioimaan, mutta haahkan monisyisten ongelmien ratkaisemiseen tämä keino tuskin riittää.

Metsäpeuran vasatuotto on kärsinyt petopaineen takia. Tämä vasa syntyi Korkeasaareen © Sari Holopainen

Metsäpeuran vasatuotto on kärsinyt petopaineen takia. Tämä vasa syntyi Korkeasaareen © Sari Holopainen

Konfliktitilanne tilanne on syntynyt myös suden (erittäin uhanalainen) ja metsäpeuran (silmälläpidettävä) välille. Kainuun susikannan kasvu on johtanut metsäpeurakannan kasvun taittumiseen. Peuran vasatuotto on laskenut, osa vasomisaluista tyhjentynyt kokonaan ja pannoitettujen naaraiden suurimmaksi kuolinsyyksi on osoittautunut susi. Myös peuran ahdingon taustalta löytyy muutos elinympäristössä: metsärakenteen nuorentuminen on suosinut hirveä, mikä taas ylläpitää tiheää petokantaa. Metsäpeura kärsii tilanteesta kaksin verroin. Nuorentunut metsärakenne ei ole peuralle edullista, ja hirveä harvalukuisampana lajina tiheän petokannan vaikutus kohdistuu voimakkaasti peuraan.

Sudenpentu Polar Parkissa, Norjassa. © Sari Holopainen

Suden ja metsäpeuran suojelu ovat ristiriidassa Kainuussa. Susi Polar Parkissa, Norjassa. © Sari Holopainen

Puista tulee metsä

Ylläolevat esimerkit osoittavat hyvin, miten yhdenkin eläinlajin suojelun ympärille voi kietoutua monimutkaisia ekologisia vaikutuksia, puhumattakaan ihmisyhteyksistä. Nämä yhteydet olisi syytä ottaa huomioon lajien suojelussa. Sen sijaan että (ainakin itselle) luonnonsuojelukeskustelu näyttäytyy usein melko suoraviivaisena yhden lajin suojeluna, jossa toki tunnistetaan riskit ja uhat, voisi enemmänkin ottaa esille näitä monimutkaisia vaikutusverkkoja. Mitä tehdä jos suojeltu laji alkaa uhata toista lajia, mikä on niiden luontainen suhde? Tai jos kannan kasvaessa laji alkaa aiheuttaa aineellisia vahinkoja? Osaammeko hahmottaa tilanteen ja käyttää koko palettia parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi, vai luisutaanko polarisoituneeseen väittelyyn vailla rakentavia ratkaisuja? Yksi esimerkki ihmiskonfliktin liennyttämisestä on tällä hetkellä Suomessa menossa oleva suden kannanhoidollinen metsästys, jossa suden arvoa pyritään nostamaan sallimalla sen metsästys. Samalla toivotaan salametsästyksen vähenevän. Tuloksia kokeilun onnistumisesta odotellaan parhaillaan.

Kun tyhjästä on paha nyhjästä – mitä muuttoreittitasoiseen sopeutuvaan kannanhoitoon tarvitaan?

Euroopan vesilintukantojen hoito on käännekohdassa. Näin vakuutti Mikko Alhainen Suomen riistakeskuksesta Riistapäivillä tammikuussa. Muutoksella tarkoitetaan siirtymistä kansallisesta, ja varsin heikkotehoisesta, kannanhoidosta muuttoreittitasoiseen (”flyway”) valtioiden rajat ylittävään kannanhoitoon. Muutos on alkanut, sillä joillekin hanhille kansainväliset hoitosuunnitelmat on jo laadittu. Mallia on otettu Pohjois-Amerikasta, jossa sopeutuva muuttoreittitason kannanhoito on ollut arkipäivää jo pitkään. Amerikan ”adaptive harvest management” (AHM) malli tarkoittaa käytännössä sopeutuvaa luonnonvarojen käyttöä metsästystä säätelemällä. Amerikassa käytännöllä pyritään takaamaan metsästyksen kestävyys Pohjois-Amerikan sorsakannoille.

Euroopassa sorsien kanta-arviot perustuvat talvilintulaskentoihin © Sari Holopainen

Euroopassa sorsien kanta-arviot perustuvat talvilintulaskentoihin © Sari Holopainen

Hanhien kannanhoito osoittaa Euroopassa siis uutta suuntaa Amerikan mallia seuraten. Suunta on epäilemättä oikea, mutta Amerikkaan nähden meiltä puuttuu huomattavan paljon tietoa varsinaisen sopeutuvan säätelyn saavuttamiseksi. Nummi ym. kirjoittivat jo vuonna 2009, että eurooppalainen tietämys on vielä liian hataraa ennustearvoltaan käyttökelpoisten mallien pohjaksi, eikä tilanne ole kuudessa vuodessa juurikaan muuttunut. Euroopan sorsatutkijoiden verkosto (NOWAC) keräsi vuoden 2010 jälkeen yhteen kaiken aineiston mitä tiedossa on, löytäen yhä suuria puutteita.

Mihin Amerikan sopeutuva sorsakantojen hoito sitten perustuu? Kyseessä on monimutkainen malli, jota parannetaan koko ajan. Siinä yhdistetään metsästyksen, elinympäristöjen ja ympäristövaihtelut yhteen malliin. Mallin avaimet ovat:

  • Rajallinen määrä säätelymahdollisuuksia. Ne kuvaavat kauden pituutta, saalismääriä ja kauden alkamis- sekä loppumispäiviä (”viitekehys”)
  • Kokoelma kilpailevia populaatiomalleja. Mallit selittävät metsästyksen ja ympäristön vaihtelun vaikutusta vesilintupopulaatioihin epävarmuuksineen
  • Tavoitemalli, jonka avulla erilaisen säätelypolitiikan vaikutuksia voidaan vertailla
  • Sorsakantojen seuranta, joka mahdollistaa paikkakohtaiset säätelypäätökset ja mallipohjaisten ennustuksien tekemisen sekä havaitut populaatioiden vasteet

Amerikkalaisten AHM on perustunut maankolkan keskiosien (preerialta tundralle) sinisorsapopulaatiodynamiikkaan jo perustamisvuodestaan 1995 lähtien. Sinisorsa on yleisin ja metsästetyin laji. Keskiosien sinisorsat ovat perinteisesti olleet luotettava indikaattori muillekin lajeille. Mitä parametreja amerikkalaiset sisällyttävät sorsamalliinsa?

  • 1. Lisääntyvän populaation koko
  • 2. Koiraiden osuus populaatiosta
  • 3. Aikuisten naaraiden, koiraiden sekä nuorten naaraiden ja -koiraiden selviytymiskertoimet
  • 4. Lisääntymiskerroin (määritetään naaraiden syksyisestä ikäjakaumasta)
  • 5. Naaraiden kesäaikainen selviytyvyys verrattuna koiraiden selviytyvyyteen
  • 6. Selviytymistä ja lisääntymistä arvioivien parametrien korjaus

Neljää vaihtoehtoista mallia käytetään havaitsemaan avainasemassa olevia epävarmuuksia sinisorsapopulaatioissa. Epävarmuutta malleihin aiheuttavat metsästys ja ympäristötekijät. Neljä mallia muodostuvat yhdistelemällä kahta eri kuolleisuus- ja lisääntymishypoteesia. ”Kuolleisuus”-hypoteesi sisältää kaksi eri näkemystä metsästyksen vaikutuksesta vuotuiseen kuolleisuuteen: toisen hypoteesin mukaan kuolleisuus on additiivista, toisen mukaan kompensoivaa. Ensimmäisessä mallissa selviytyminen vähenee lineaarisesti metsästyksen mukana, kun taas jälkimmäisessä metsästyksellä ei ole vaikutusta kokonaisselviytyvyyteen tiettyyn rajaan asti. Lisääntymishypoteesit taas kuvaavat mahdollisia tiheysriippuvaisia yksilön vasteita lisääntymismenestykseen. Kaikkiin neljään malliin sisällytetään myös ympäristötekijä, joka saadaan preerian toukokuisesta kosteikkojen määrästä.

Kannanhoidolla pyritään maksimoimaan saaliin ”arvo” pitkällä aikavälillä. Arvoon voi sisältyä niin saaliin määrä kuin kannan koko. Esimerkiksi kannan laskiessa alle tavoitteen, voidaan saaliin määrän arvoa laskea kannan koon hyödyksi.

Sinisorsapoikue © Sari Holopainen

Sinisorsapoikue © Sari Holopainen

Vuotuisen sinisorsasaaliin ennuste puolestaan riippuu valitusta sääntelystä. Metsästyskaudelle on määritetty kolme mahdollista vaihtoehtoa, ja ne perustuvat aikaisemmille säätelyehdoille: tiukka, keskimääräinen ja vapaa. Metsästyspaineen jakautuminen näihin luokkiin tarkistetaan vuosittain mallinnuksin ja rengastusaineistoa hyödyntäen. Vaikka amerikkalaisilla on kertynyt aineistoa jo monelta vuodelta, metsästyspaineen vaihtelu eri säätelyvaihtoehdoilla on suuri. Siihen vaikuttavatkin ilmeisesti muuton ajoitus sekä säätekijät.

Sopeutuvassa mallissa on omat heikkoutensa. Yksi niistä on se, että sinisorsalle luotu malli ei sovi kaikille lajeille, sillä lajien saalispotentiaali vaihtelee. Amerikkalaiset ovat myös huomanneet, että sinisorsakannan kehitys on viimeaikoina alkanut erota joistakin muista lajeista. Malli onkin kohdannut nyt haasteen: pidetäänkö sinisorsan metsästyspaine korkealla yhdessä monimutkaisen säätelyn kanssa, vai matalalla säätelyn helppouden kanssa.

Metsästyssäätelyn (AHM) ja elinympäristöjen hoidon kehitys (North American Waterfowl Managment Plan, NAWMP) ovat kulkeneet Amerikassa omia polkujaan. Näiden kahden ohjelman kehitys erillään nähdäänkin esteenä tehokkaalle ja johdonmukaiselle kannan hoidon suunnittelulle ja arvioinnille.

Miten Amerikan malli soveltuisi Eurooppaan? Eurooppa muodostaa pääasiassa yhden kokonaisen flywayn, joten tarvitsisimme tietoja koko Euroopasta. Monissa Euroopan maissa laskenta-aineisto on kuitenkin huonolaatuista ja ainoastaan Suomessa tehdään pitkäaikaista kattavaa pesimäkannan seurantaa. Mitä sinisorsasta sitten tiedetään Euroopassa?

1-4. Lisääntyvän populaation koko ja muut lisääntymisaikaiset tiedot tunnetaan laskentoihin perustuen ainoastaan Suomesta. Koska Suomen osuus Euroopassa lisääntyvästä kannasta on vain 6 %, ei otos ole kattava. Muissa maissa lisääntyvä kanta ilmoitetaan asiantuntija-arvioina ja aineiston laatu on monesta maasta heikko. Kolmasosa Euroopan sinisorsista pesii Venäjällä ja loput hyvin hajautuneesti eri maissa.

5. Naaraiden kesäaikainen selviytyminen verrattuna koiraiden selviytymiseen ei ole tiedossa.

6. Selviytymistä ja lisääntymistä arvioivien muuttujien korjauskertoimia Euroopasta ei ole.

Tunnistamaton sinisorsatyyppinen lintu ©Sari Holopainen

Euroopassa on lisättävä myös kohta 7) istutettujen sorsien vaikutus. Euroopan koko sinisorsakannan koko on noin 8 miljoonaa lintua. Sinisorsia istutetaan vuosittain noin 4,5 miljoonaa , joten on selvää, että populaatiomuuttujien arvioiminen mutkistuu. Vaikka suurin osa istutetuista sorsista ammutaan, pääsee osa silti sekoittumaan luonnonpopulaatioihin. Euroopan sinisorsakannat ovatkin saaneet jo melko paljon geneettistä lisää tarhalinnuilta.

Euroopassa ole juurikaan tutkittu, miten metsästys vaikuttaa sorsakantoihin. Jatkuvia siipinäytekeräyksiä toteutetaan ainoastaan Tanskassa. Esimerkiksi Suomessa näytteitä kerätään vain silloin tällöin.

Valtavan kysymysmerkin aiheuttaa myös ympäristötekijöiden hallinta. Pohjois-Amerikassa suurin osa sinisorsista pesii preerialla ja alueen vetisyyden vaihtelu heijastuu sinisorsan lisääntymismenestykseen. Preerian vetisyys heijastuu myös boreaalisella alueella lisääntyvään kantaan. Euroopassa vastaavaa mekanismia ei ole. Meillä ei ole tietoa siitä mikä rajoittaa sinisorsan vuotuista lisääntymismenestystä.

Olen Alhaisen kannalla siinä, että asian hoito vaatisi ennen kaikkea poliittista tahtoa. Euroopan Unioniin kenties tarvittaisiin Amerikan mallinen ”Fish and Wildlife Service”-vastaava toimija, joka määräisi siipinäytekeräykset ja pesimäaikaiset laskennat aloitettavaksi ja hallinnoisi aineistoja. Suomen kattavat laskennat tehdään tällä hetkellä pitkälti vapaaehtoisvoimin. Saman systeemin järjestäminen Euroopan muihin maihin voi olla haastavaa ja vaatisi ehdottomasti pitkän ajan. Amerikan malliset laskennat palkkatyönä taas ovat kalliita, joten poliittisen tahdon lujuus joutunee koville.

Lue lisää:

U.S. Fish & Wildlife Service: Adaptive harvest management

Dalby et al. 2003: The status of the Nordic populations of the Mallard (Anas platyrhynchos) in a changing world. Ornis Fennica

Gunnarsson et al. 2008: Survival estimates, mortality patterns, and population growth of Fennoscandian mallards Anas platyrhynchos. Ann. Zool. Fennici

Kuinka kääntää yleinen mielipide metsästystä vastaan, Maltan malli

Kuinka selviät Maltalla: älä ole flamingo. Tai mikään muukaan harvinainen lintu. Maltalla metsästys kohdistuu yleisesti myös rauhoitettuihin lintuihin. https://www.youtube.com/watch?v=v1M8B8XNzpU © Sari Holopainen

Kuinka selviät Maltalla: älä ole flamingo. Tai mikään muukaan harvinainen lintu. Maltalla metsästys kohdistuu yleisesti myös rauhoitettuihin lintuihin.
© Sari Holopainen

Huhtikuussa uutisoitiin Suomessakin Maltan kansan äänestävän lintujen kevätmetsästyksestä. Varsinaisesti kyse oli viiriäisen ja turturikyyhkyn metsästyksestä, mutta todellisuudessa metsästettävien lajien kirjo on laaja. Maltalla metsästetään lähinnä muuttolintuja, sillä oman maan linnusto on harvaa. Metsästäjätiheys sen sijaan on huima: 75 metsästäjää neliökilometriä kohti tarkoittaisi Suomessa yli 25 miljoonaa metsästäjää! Pienellä Välimeren saarella, jonne muuttolinnut hakeutuvat lepäämään, on vastassa tiheä metsästäjäverkko.

Maltalla lintuja ei metsästetä pelkästään ruuaksi, vaan myös urheilun vuoksi. Joka vuosi metsästystä seuraavat järjestöt vapaaehtoisine tarkkailijoineen raportoivat metsästäjien ampuvan paljon myös esimerkiksi petolintuja. Ne eivät päädy ruuaksi, vaan petoje raatoja löytyy maastosta haudattuina kivien alle.

Keväällä esillä olleet lajit, turturikyyhky ja viiriäinen sen sijaan päätyvät ihmisten ruuaksi. Vaikka molempien lajien Euroopan kannat ovat vielä suuria, ovat ne pienentyneet elinympäristöjen muutoksen ja kestämättömän metsästyksen takia. Kevätmetsästys verottaa erityisesti lisääntyvää kantaa ja on suoraan pois kannan tuotosta. Esimerkiksi kyyhkypari tuottaa kesässä noin kuusi poikasta, mikä tarkoittaisi, että keväällä yhden yksilön säästämällä voisi syksyllä teoriassa ampua jopa kolme lintua vaikuttamatta kannan kokoon.

Myös maltalaiset metsästäjät ovat huomanneet lintukantojen pienentyneen, mutta vetoavat syyn olevan pelkästään elinympäristöjen muutoksessa.

Hyvän metsästyskäytännön mukaan metsästyksen pitäisi olla kestävää, eli riistakantoja ei veroteta enempää kuin ne tuottavat. Vaikka syynä litukatoon olisi elinympäristöjen häviäminen, olisi kestävän käytön periaatteen mukaan metsästyspainetta säädeltävä kulloisenkin kannan tuoton mukaiseksi. Maltalaiset näyttävät kuitenkin torjuvan kestävän käytön mallin.

Malta on ainoa Euroopan maa jossa lintujen kevätmetsästys sallitaan, vaikka joissakin muissakin maissa metsästys menee osittain päällekkäin lintujen kevätmuuton kanssa. Maltalaisilla ei silti näyttäisi olevan syytä sälyttää vastuuta muille. Maltalla saaliskiintiöitä ei tarkkailijoiden mukaan valvota asiallisesti ja valvontajärjestelmää käytetään yleisesti väärin. Lisäksi myös muita kuin sallittuja ja jopa uhanalaisia lajeja ammutaan.

Vaikka Maltalla on otettu edistysaskeleita ja viranomaisvalvontaa on parannettu, metsästyksen maineelle Maltan malli ei ole hyväksi. Metsästyksen yksi kantavimpia perusteluja suomalaisessa yhteiskunnassa on ravinnon hankkiminen. Tällä perusteella yhteiskunta antaa oikeutuksen metsästykselle. Riistakantojen liikaverotus ja toisinaan sukupuuttoon asti jatkuva metsästys (jopa maailman yleisin lintu, muuttokyyhky onnistuttiin aikoinaan metsästämään sukupuuttoon) ovat surullisia esimerkkejä piittaamattomuudesta eivätkä varmasti lisää metsästyksen kannatusta suuren yleisön joukossa.

Joissakin maissa metsästys ymmärretään ampumaurheiluna. Urheilumetsästys ei kuitenkaan kuvaa perinteistä suomalaista metsästystä, johon kuuluu olennaisena osana hyvä luonnontuntemus.  © Sari Holopainen

Joissakin maissa metsästys ymmärretään ampumaurheiluna. Urheilumetsästys ei kuitenkaan kuvaa perinteistä suomalaista metsästystä, johon kuuluu olennaisena osana hyvä luonnontuntemus. © Sari Holopainen

Metsästyksen oikeutus yhteiskunnassa muuttuu ajan mukana eikä sen oikeutus ole enää nyky-yhteiskunnassa itsestäänselvyys. Lisääntyvä kiinnostus eläimiä kohtaan ja luonnonsuojelullinen ajanhenki yhdessä vähäisen viestinnän takia on aiheuttanut metsästykselle hallaa Suomessakin (Ilvesviita 2005). Väitökseensä liittyen Ilvesviita on todennut ”Esimerkiksi kestävän verotuksen periaatteen laiminlyönti, vakava erehtyminen riistakantojen arvioinnissa tai eläinsuojelullisten normien rikkominen voisivat asettaa nykymetsästyksen oikeutuksen vakavasti kyseenalaiseksi” Maltalainen metsästys rikkoo tällä hetkellä kaikkia kolmea yllämainittua kohtaa kestämättömillä saalismäärillä, piittaamattomuudella kantojen koosta sekä vähenemisen syistä ja kohdistumalla myös rauhoitettuihin lajeihin.

Lähteet

BirdLife Maltan raportti: The illegal hunting situation in Malta

Ilvesviita 2005 Lapin yliopisto, Väitös: Metsästykseen suhtaudutaan entistä myönteisemmin.

Maltan virallinen kevätmetsätysraportti: Report on the Outcome of the 2014 Spring Hunting Season in Malta

Nummi, P. (toim.) 1995. Metsästys – luonto – yhteiskunta.