Teille liiskaantuu vuosittain miljardeja sammakoita

Sammakkoeläimiä jää selkärankaisten ryhmistä kaikkein eniten autojen alle. Monilla alueilla sammakkoeläimiä kuolee vuosittain noin 250 yksilöä per tiekilometri. Tämän laskukaavan mukaan Suomen tieverkostossa (454 000 km) kuolee 113,5 miljoonaa sammakkoa joka vuosi. Puolestaan Brasiliassa liikenne tappaa vuosittain 9420 sammakkoa per tiekilometri, eli yhteensä koko Brasilian liikenteessä kuolee yli 16 miljardia sammakkoa vuosittain.

 

Kosteikkojen läheisyyteen rakennetut tiet ovat sammakkoeläimien ja matelijoiden merkittävin kuolinsyy monilla alueilla, etenkin Euroopassa. Helpotusta ongelmaan ei ole näkyvissä tulevaisuudessa, sillä liikennemäärät kasvavat maailmanlaajuisesti.

 

Nopeasti liikkuvien sammakkolajien kuolleisuus vähäliikenteisillä teillä (24–40 autoa tunnissa) on suhteellisen pientä, jopa 94 % yksilöistä selviää tien ylityksestä hengissä. Hitaasti liikkuvien lajien, kuten suomalaisen rupikonnan (Bufo bufo) selviytyminen on paljon heikompaa; vain puolet rupikonnista jää eloon. Vilkkaammin liikennöidyillä teillä (60 autoa tunnissa) rupikonnien selviytyminen on vielä huonompaa; jopa 90 % yksilöistä kuolee auton alle.

Hitaasti liikkuva rupikonna (Bufo bufo) on Suomen sammakoista herkin jäämään auton alle. © Mia Vehkaoja

Tieverkosto ja liikenne vaikuttavat sammakkoeläimiin negatiivisesti sekä suoraan tappamalla että epäsuoraan eristämällä elinalueita toisistaan. Sammakkoeläimet vaeltavat vuodenaikojen mukaan elinalueelta toiselle, erityisesti keväällä lisääntymisalueille ja syksyllä talvehtimisalueille, mikä aiheuttaa niille suurimman riskin joutua autojen yliajamiksi. Vuodenaikaista vaeltamista esiintyy varsinkin lauhkeilla vyöhykkeillä, kuten Euroopassa, jossa liikenteestä on paikoin tullut suurin uhka sammakkoeläimien säilymiselle.

 

Tiekuolemat pienentävät populaatioiden kokoa sekä vähentävät sammakoiden liikkuvuutta elinympäristöjen välillä, mikä vähentää geenivirtaa populaatioiden välillä ja johtaa geneettisen monimuotoisuuden katoamiseen. Pienemmillä populaatioilla on suurempi riski hävitä alueelta kokonaan.

 

Ennen nykyisiä kosteikkojen suojelulakeja tuhansia kilometrejä teitä rakennettiin kosteikkojen läpi, mikä aiheutti elinympäristöjen katoamista, pirstaloitumista sekä heikentymistä. Teiden rakentaminen vaikuttaa myös vesistöjen kiertoon ja toimintaan. Rakentaminen on kuivattanut ja saastuttanut teiden läheisyyteen jätettyjä kosteikkoja.

Teiden rakentaminen on vaikeuttanut myös ruskosammakon (Rana temporaria) siirtymistä talvehtimispaikoille. © Mia Vehkaoja

Suojelutoimien tulisi keskittyä teiden rakennusmääräysten tiukentumisen lisäksi estämään sammakoiden pääsyn teille esimerkiksi suoja-aidoilla ja tierummuilla. Ranskalaisen tutkimuksen mukaan aitojen ja alikulkutunnelien yhdistelmä on toimivin ratkaisu, koska sillä sammakot ohjataan käyttämään tunneleita. Valitettavasti edelleen tiedetään aivan liian vähän siitä, minkälaiset ratkaisut olisivat sammakkoeläimille kaikkein parhaita.

Mainokset

Majava – kosteikkoluontomme pelastaja

Sukupuuton partaalta toipunut majava (Castor sp.) palasi kosteikkoluontomme pelastajaksi. Kosteikkojemme katoamisen taustalla on kaksi merkittävää tapahtumaa: majavan sukupuutto sekä laajamittaiset ojitukset. Majavan rakentamat padot ovat tuottaneet Eurooppaan viimeisen 70 vuoden aikana lähes 1 000 neliökilometriä kosteikkoja.

 

Kaikki alkaa tulvan noususta. Rantametsään noussut vesi huuhtoo maa-ainesta ja kasvillisuutta vesistöön. Vesistön orgaanisen hiilen määrä nousee erityisesti kolmena ensimmäisenä tulvavuotena, ja alkaa tämän jälkeen vähitellen palata alkuperäiseen tasoonsa. Orgaanisen hiilen määrän kasvu edesauttaa vaiheittain koko kosteikon ravintoverkkoa alkaen planktoneista ja selkärangattomista, päättyen sammakkoihin, lintuihin sekä nisäkkäisiin.

 

Majavakosteikot ovatkin sammakoille varsinaisia paratiiseja. Runsas matalan veden osuus luo sopivia kutu- ja poikasten kasvuympäristöjä. Matala vesi lämpiää nopeasti, ja näin kiihdyttää nuijapäiden kuoriutumista ja kasvua. Majavakosteikoilla riittää myös runsaasti ravintoa. Orgaanisen hiilen määrän kasvu kosteikolla on lisännyt nuijapäiden ravintoa: planktonia ja alkueläimiä, sekä aikuisten sammakoiden ravintoa: selkärangattomia. Lisäksi rehevä vesikasvillisuus luo piilopaikkoja saalistajilta niin nuijapäille kuin aikuisillekin sammakoille.

Majavakosteikot ovat ihanteellisia sammakoiden lisääntymispaikkoja. Lämmin vesi kiihdyttää munien ja nuijapäiden kehitystä sekä vesikasvillisuus suojaa pedoilta. © Mia Vehkaoja

Majavakosteikot ovat ihanteellisia sammakoiden lisääntymispaikkoja. Lämmin vesi kiihdyttää munien ja nuijapäiden kehitystä sekä vesikasvillisuus suojaa pedoilta. © Mia Vehkaoja

Maalle noussut tulva yhdessä majavan kanssa tappaa rannan puustoa. Lahopuu onkin nykyään katoava luonnonvara Suomen metsissä. Keskiarvollisesti Suomen metsät sisältävät vain 10 kuutiota lahopuuta hehtaarilla. Majavan toiminnan seurauksena maisemaan syntyy lahopuuta 7-kertaa enemmän. Majavan tuottama lahopuu on lisäksi hyvin monipuolista. Metsän muina luontaisina häiriöinä metsäpalot ja tuuli tuottavat pääasiassa kahden tyyppistä lahopuuta: pystyyn kuollutta paksua puuta sekä paksua maapuuta. Majavan toiminta puolestaan tuottaa sekä pystyyn kuollutta että maapuuta, jotka vaihtelevat huomattavasti ympärysmitaltaan. Myös vähälukuista lehtilahopuuta esiintyy majavakosteikoilla muita ympäristöjä enemmän. Mitä monipuolisempi lahopuuvalikoima metsässä on, sitä moninaisempi lahopuusta riippuva lajisto alueelle kehittyy.

Majavan nostattama tulva tuottaa suuri määriä pystyyn kuollutta puuta. © Mia Vehkaoja

Majavan nostattama tulva tuottaa suuri määriä pystyyn kuollutta puuta. © Mia Vehkaoja

Lahopuusta riippuvainen lajisto on yksi maailman uhanalaisimmista. Maailmassa elää 400 000–1 000 000 eliötä, jotka ovat riippuvaisia lahopuusta. Suomenkin lajisto kattaa yli 7000 lajia, johon kuuluu esimerkiksi jäkäliä, kovakuoriaisia ja sieniä. Nokinuppiset ovat jäkäläryhmä, joka on erikoistunut kasvamaan pystyyn kuolleella lahopuulla. Majavan toiminnan tuloksena syntyy eniten tulvan tappamaa pystyyn kuollutta puuta, mikä takaa huomattavasti monipuolisemman nokinuppislajiston majavakosteikoille. Vedessä seisovasta kosteasta lahopuusta nokinuppiset saavat tasaisella syötöllä vettä. Lisäksi avoimessa ympäristössä nokinuppiset nauttivat runsaasta auringonvalosta. Valon ja veden oikea tasapaino on lajiryhmälle tärkeää.

Ilmakuvasta pystyy helposti havaitsemaan alkuperäisen järven rantaviivan sekä majavan tulvaaman alueen. © Antti Nykänen

Ilmakuvasta pystyy helposti havaitsemaan alkuperäisen järven rantaviivan sekä majavan tulvaaman alueen. © Antti Nykänen

Majavakannan elpyminen on edesauttanut Suomen kosteikkojen ja lahopuusta riippuvaisten lajien säilymistä. Majavakannan toipuminen 1900-luvun alun sukupuutosta nykyiseen noin 10 000 yksilöön on varmasti ollut yksi merkittävä tekijä kosteikkoluontomme säilymisen puolesta. Suomella on kuitenkin vielä työsarkaa jäljellä, jotta saavuttaisimme EU:n edellyttämät sisävesien ennallistamistavoitteet niin määrällisesti kuin laadullisesti. Vesistöjen laadulliseen tasoon vaikuttavat niin veden kemiallinen tila kuin siinä asustavan eliöstön moninaisuus.

 

Lisää tietoa tutkimuksesta

Sammakot rakastavat majavakosteikoita

Sammakkoeläimet ja kosteikot katoavat kiihtyvään tahtiin maailmanlaajuisesti. Viimeisen sadan vuoden aikana noin puolet maailman kosteikoista ja kaksi kolmasosaa Euroopan kosteikoista on tuhoutunut. Samaan aikaan 23 % Euroopan sammakkoeläimistä on uhanalaisia. Kosteikkoluonnon pelastajan roolissa on varsinkin pohjoisella pallonpuoliskolla toiminut majava (Castor sp.). Majavat metsästettiin 1800-luvun lopulla miltei sukupuuttoon niin Euraasiassa kuin Pohjois-Amerikassa. Sittemmin majavakannat ovat alkaneet elpyä liikametsästyksestä.

Ekosysteemi-insinööreiksikin tituleeratut majavat rakentavat uusia kosteikkoja boreaaliselle alueelle. Majavien rakentamat padot tuottavat hyvin omalaatuisen ympäristön. Pato nostattaa veden vesistöä ympäröivään metsään, jolloin rannan läheinen puusto kuolee hapen puutteeseen. Majava-altaat ovatkin tyypillisesti avoimia ja aurinkoisia. Tulva myös huuhtoo maalta paljon hajoavaa kasviainesta vesistöön, mikä hyödyttää lukuisia selkärangattomia, kuten vesikirppuja ja sukeltajia.

Selkärangattomien lisäksi majava-altailla esiintyy myös monipuolisempi sammakkolajisto kuin muilla lähellä olevilla vesistöillä. Lisäksi sammakoiden yksilömäärät ovat korkeammat majava-altailla. Suomessa esiintyy vain kolme alkuperäistä sammakkolajia (tavallinen sammakko eli ruskosammakko, viitasammakko ja rupikonna), ja niitä kaikkia tavataan majava-altailla. Viitasammakko (Rana arvalis) suosii boreaalisella alueella majava-altaita, joissa myös ruskosammakkoa (Rana temporaria) on runsaasti. Rupikonna (Bufo bufo) puolestaan viihtyy syvemmissä vesistöissä kuin kaksi edellä mainittua, mutta koska majava-altailla on sekä matalampia että syvempiä osia, viihtyy se normaalien järvien lisäksi myös majava-altailla.

Ruskosammakko (Rana temporaria) esiintyy majavan luomilla kosteikoilla runsaslukuisena. © Mia Vehkaoja

Ruskosammakko (Rana temporaria) esiintyy majavan luomilla kosteikoilla runsaslukuisena. © Mia Vehkaoja

Majava-altaat tarjoavat erinomaisen elinympäristön sammakoille. Matala ja lämmin vesi kiihdyttää niiden nuijapäiden kuoriutumista ja muodonmuutosta. Runsas vesikasvillisuus puolestaan toimii kudun kiinnityspaikkana sekä antaa suojaa petoja vastaan. Kasvi- ja eläinplanktonin sekä vesiselkärangattomien runsaus tarjoaa ravintoa niin nuijapäille kuin aikuisille sammakoille. Lisäksi majava-altailla löytyy sammakoille hyviä talvehtimispaikkoja, koska ne harvemmin jäätyvät pohjaa myöten.

Majavakosteikkojen kasvillisuus on vaihtelevaa ja monipuolista. Sammakoille runsas kasvillisuus antaa suojaa saalistajia, kuten kaloja, vastaan. © Mia Vehkaoja

Majavakosteikkojen kasvillisuus on vaihtelevaa ja monipuolista. Sammakoille runsas kasvillisuus antaa suojaa saalistajia, kuten kaloja, vastaan. © Mia Vehkaoja

Sammakot hyötyvät majavan toimista hyvin moninaisesti. Majava sekä luo paremman elinympäristön lisääntymiselle ja selviytymiselle että takaa runsaan ravinnon. Sammakot eivät kuitenkaan ole ainoa ryhmä, joka hyötyy majavan toiminnasta. Majava-altaat runsastuttavat myös sorsia, lepakoita, tikkoja sekä monia selkärangattomia. Tulevaisuudessa majavaa voitaisiin hyödyntää kosteikkojen ennallistamisessa sekä sammakoiden suojelussa.

Kaupunkien hulevedet käsitellään tulevaisuudessa luonnossa

Nummelan Niitun kosteikko näyttää mallia uudelle lainsäädännölle

Nummelan Niitussa kaupunkilaiset kerääntyvät ihastelemaan uudistunutta maisemaa. Alueelle on noussut lyhyessä ajassa vehreä kosteikko, jonka tehtävä on suodattaa sadevesien mukana valuvia saasteita ja ravinteita. Viime syksystä alkaen kaupungit ovat olleet velvoitettuja käsittelemään hulevetensä eli rakennetuilta alueilta pois johdetut sadevedet. Nummelassa ongelman ratkaisemiseen on otettu avuksi luonto. Hulevesien käsittely ei silti ole se vetonaula, joka houkuttelee kaupunkilaisia uuteen puistoon. Vehreä kosteikko on sammakkojen ja vesiliskojen paratiisi, ja innostuneet ulkoilijat kertovat tulleensa katsomaan näitä uusia naapureita.

Nummelan portin kosteikko puhdistaa taajaman hulevesiä ennen niiden valumista Enäjärveen. © Sari Holopainen

Nummelan portin kosteikko puhdistaa taajaman hulevesiä ennen niiden valumista Enäjärveen. © Sari Holopainen

Ilmastonmuutoksen myötä sään ääri-ilmiöt yleistyvät

Nummelan Niittu on vasta kokeilu, jonka taustalla on jättimäinen ongelma. Ilmastonmuutoksen myötä säässä tapahtuvat ääri-ilmiöt yleistyvät myös Suomessa, minkä takia kaupungin katuja ja muita pintoja pitkin valuvien sadevesien eli hulevesien määrät ovat viime vuosina kasvaneet jatkuvasti. Rankkasateet huuhtovat mukaansa runsaasti ravinteita ja saasteita, jotka pitää käsitellä ennen kuin ne päätyvät jokiin, järviin ja mereen.

Suurin osa kosteikosta on tuhottu

Pienten kaupunkikosteikkojen rakentaminen on tehokas tapa käsitellä hulevesiä. Ironista vain on, että kehitys on takaperoinen: sadassa vuodessa kaksi kolmasosaa Euroopan kosteikoista on tuhottu, ja nyt niitä rakennetaan takaisin.

Kaupunkien sisällä kosteikot suodattavat likavettä, joka ei pääse asfaltista läpi. Kosteikot pidättävät ja käsittelevät vedessä esiintyviä epäpuhtauksia. Epäpuhtaudet vajoavat pohjaan ja poistuvat näin kierrosta. Sieltä ne voidaan myös tarvittaessa jatkokäsitellä. Kosteikkojen kasvit voivat puolestaan hyödyntää vedessä esiintyviä ravinteita omaan kasvuunsa.

Kiristynyt lainsäädäntö tuo parhaimmillaan kaupunkilaisten nautittavaksi vihreää luontoa. Myös Helsingin Viikkiin on perustettu neljä pientä taajamakosteikkoa, joiden tarkoitus on veden puhdistuksen lisäksi vaimentaa virtaamia sekä varastoida lunta. Vastaavanlaisia taajamakosteikkoja syntyy tulevaisuudessa uuden lain turvin myös muualle Suomeen. Näin kaupunkilaisille syntyy myös uusia monimuotoisia virkistyskäyttöalueita.

Suojelkaa vesiä kaloilta!

Kirjoittanut: Petri Nummi

Otsikko voi vaikuttaa kummalliselta, mutta siinä on mieltä kun tarkastellaan luonnon monimuotoisuutta. On nimittäin monia eliöitä, jotka eivät tule toimeen vesissä, joissa on kaloja saalistamassa. Meikäläisistä otuksista hyvä esimerkki on vesilisko eli manteri.

Mantereita tapaa keväiseen kutuaikaan ojista ja lammikoista, joissa ei ole kaloja ainakaan suurempia määriä. Manterinpoikaset nousevat maalle vasta 3-4 kuukauden kulutta kuoriutumisesta, joten manterin kutuveden täytyy olla suhteellisen pysyvä.

Vesilisko eli manteri pyrkii välttämään kalaisia vesistöjä elinympäristönään. © Mia Vehkaoja

Vesilisko eli manteri pyrkii välttämään kalaisia vesistöjä elinympäristönään. © Mia Vehkaoja

Sammakonpojat sen sijaan kehittyvät parissa kuukaudessa. Sammakko l. ruskosammakko voi siis kutea myös kausikosteikoihin, joista niistäkin kalat puuttuvat. Sammakko pärjää paremmin myös kalaisissa vesissä rehevän rantakasvillisuuden suojissa. Niinpä sille on edelleen tarjolla enemmän ympäristöjä kuin manterille.

Pulaa ympäristöistä

Sammakkoeläinten ympäristöt ovat huvenneet kosteikkojen kuivatuksen myötä, mutta niitä on myös vähennetty kalaistutuksin. Esimerkiksi Yhdysvaltojen länsiosien 16 000 vuoristojärvestä 95 prosentissa ei alun perin ollut kaloja, mutta nykyään niistä on säilynyt kalattomina vain alle puolet.
Myös Euroopassa kalojen istutus on nähty kansalaishyveenä. Eteläisessä Euroopassa muun muassa alppivesilisko on rajusti vähentynyt vieraskalojen istutusten seurauksena. Siellä lähes puolet aiemmin kalattomista vesistä on kultakalan ja vieraiden lohikalojen valtaamia – Montenegrossa kalattomia ei ole jäljellä laisinkaan.

Sammakkoeläimet eivät ole ainoita kaloista kärsiviä. Länsi-Yhdysvaltojen järvissä havaittiin, että kalat ratkaisivat myös selkärangattomien yhteisökoostumuksen. Joitain vesiluteita ja sukeltajakuoriaisia tavattiin vain kalattomista järvistä, ja monet ryhmät olivat runsaampia niissä. Luteiden ja kuoriaisten lisäksi kalat rajoittavat sudenkorentojen esiintymistä.

Hoidon tarpeita

Kalat vaikuttavat vesiekosysteemissä niin voimakkaasti, että tämä tulee tietyn tyyppisten kosteikkojen hoidossa ottaa huomioon. Esimerkiksi lintuja hoidettaessa kannattaa kalat pyrkiä pitämään kosteikolta poissa.

Kausikosteikot ovat yleensä kalattomia kuivumisriskin vuoksi. © Mia Vehkaoja

Kausikosteikot ovat yleensä kalattomia kuivumisriskin vuoksi. © Mia Vehkaoja

Samoin sammakkoeläimille ja kaloille alttiille selkärangattomille täytyy turvata kalattomia vesiä. Niinpä kalattomille paikoille ei ole syytä harkitsemattomasti kuskata sen enempää kotimaisia ahvenia kuin vieraita hopearuutanoitakaan.

Lisälukemista:
Selkärangattomat ja kalattomat vedet (engl.)

Euroopan vesiliskot ja kalaistutusten haitat (engl.)

Unohdetut kausikosteikot

                                                                                              Kirjoittanut Petri Nummi

Metsässä kulkija saattaa notkelmassa kohdata touko- ja heinäkuussa aivan erilaisen ympäristön: keväisin voi painanteissa lillua hehtaarinkin vesiallas, josta ei myöhemmin kesällä ole jäljellä kuin kostea saraikko. Kyseessä on kausikosteikko eli allikko, josta on myös aikoinaan käytetty termiä aro.

Kausikosteikot ovat yksi huonoiten tunnettuja ekosysteemeitä. Eteläisillä alueilla niihin on kiinnitetty jonkin verran huomiota muun muassa siksi, että ne ovat tärkeitä sammakkoeläinten kutupaikkoja. Meillä sammakoita on niin vähän, että nekään eivät ole kirvoittaneet tutkimusta.

Kausikosteikkolaikkujen muuttuvaisuus tekee niistä jännittäviä. Jokaisella niistä tuntuu olevan omansalainen vesitalous, jota vielä kunkin vuoden olosuhteet muuntelevat; lumensulamisvesiä on vaihteleva määrä, alkukesinä sataa eri tavoin ja ehkä routaisuudellakin on joissain tapauksessa vaikutusta.

Monilla allikoiden asujilla on taktiikkana säilyä kuiva kausi pohjassa lepomuotona. Tällaisia ovat äyriäisistä hankajalkaiset ja vesikirput sekä hyönteisistä hyttyset ja jotkin surviaissääsket. Monet malluaiset ja sukeltajakuoriaiset taas lentävät keväällä pysyvistä vesistä kausikosteikoihin ruokailemaan.

Monille sammakkoeläimille kausikosteikot ovat keskeinen lisääntymisympäristö, kun niiden kutu on niissä turvassa kalojen saalistukselta. Meikäläisistä lajeista sammakkoita ja ennen kaikkea vesiliskoja tavataan kutuaikaan allikoissa. Sammakko näkyy ja kuuluu hyvin, mutta vesiliskoa ei niin vain havaitse.

Common frog (Rana temporaria) mating in temporary pond / Sammakko parittelemassa kausikosteikolla © Mia Vehkaoja

Sammakko parittelemassa kausikosteikolla © Mia Vehkaoja

Kausikosteikoiden lajeista ja yhteisöistä tiedetään vähän.  Viimeisten kymmenen vuoden aikana tietämystä on sentään kerätty pariin kirjaan: Colburnin ”Vernal Pools” ilmestyi 2004 ja Calhounin ja De Maynadierin ”Science and Conservation of Vernal Pools in Northeastern North America” 2008.

Kirjoistakin näkyy, että sammakoista tiedetään Pohjois-Amerikoissa yhtä ja toista, mutta allikoilla ruokailevista sorsista ja kahlaajista taas ei paljon mitään. Kiinnostavaa on, että kookkaita lehtijalkais-äyriäisiä tavataan Pohjois-Amerikassa laajalti, kun meiltä vain Lapista.

Kausikosteikot häviävät erilaisten kuivatustoimien yhteydessä helposti, ja ne ovatkin suurelta osin kadonneet maisemista kuin huomaamatta. Itsekin muistan Laajalahden pohjukasta muutaman vuoden takaisia vesiliskopaikkoja, jotka ovat jääneet Espoon Perkkaan alle.

On selvää, että sammakkoeläinten suojelemiseksi on kausikosteikkoja vaalittava. Sitä, mitä kaikkea muuta suojelunarvoista niissä on, ei vielä edes tunneta.

Smooth newt (Triturus vulgaris) in a temporary pond © Mia Vehkaoja

Vesilisko suomalaisella kausikosteikolla  © Mia Vehkaoja

Luonnon oma arkkitehti suojelee kosteikkoja

Lapsuudessani lähimetsät olivat täynnä pieniä kosteikkoja, joissa pystyi tarkkailemaan esimerkiksi nuijapäiden kehitystä. Nyt kun haluaisin tarjota vastaavia kokemuksia lapsilleni, on paikkojen löytäminen hankalaa. Miksi kosteikkomme ovat kadonneet?

Ihmiset ovat toiminnallaan tuhonneet puolet maailman kosteikoista. Euroopan kosteikoista 2/3 on kadonnut. © Sari Holopainen

Ihmiset ovat toiminnallaan tuhonneet puolet maailman kosteikoista. Euroopan kosteikoista 2/3 on kadonnut. © Sari Holopainen

Kosteikot ovat vetäneet minua puoleensa jo lapsesta lähtien. Kun ensimmäisen kerran pääsin majavan luomalle kosteikolle, oli minulle selvää, että tätä minä haluaisin tutkia. Ja niinpä minä ryhdyin tuumasta toimeen. Väitöskirjassani tutkin millaisia vaikutuksia majavan luoma tulva aiheuttaa ympäristöön, ja kuinka tämän pohjoisen pallonpuoliskon arkkitehdin avulla voimme suojella ja luoda maahamme uusia kosteikkoja.

Kosteikot ovat ensiarvoisen tärkeitä, ei vain muulle luonnolle, vaan myös meille ihmisille. Ne pidättävät sadevettä, puhdistavat vesistöjä esimerkiksi raskasmetalleista ja nostavat pohjaveden korkeutta. Lisäksi kosteikot lieventävät kuivuuden vaikutuksia, mikä ilmastonmuutoksen myötä nousee yhä tärkeämpään osaan.

Valitettavasti me ihmiset emme ole osanneet arvostaa kosteikkoja niiden vaatimalla tavalla. Päinvastoin! Olemme hävittäneet puolet maapallon kosteikoista viimeisen sadan vuoden aikana. Myös Suomessa kosteikkojen katoaminen on ollut dramaattista. Meillä tuhojen taustalla ovat olleet maankäytön muutokset, saastuminen ja ojitus. Kosteikkokato on ajanut useita kasveja ja eläimiä ahtaalle.

Monien kosteikkolajien onneksi majava on alkanut palata pohjoisen pallonpuoliskon luontoon. Majavat metsästettiin miltei sukupuuttoon 1800-luvulla. Kato koski sekä Euraasiaa että Pohjois-Amerikkaa. Majavat saatiin kuitenkin pelastettua ajoissa aloitettujen suojelutoimien ansiosta, ja viime vuosikymmeninä niiden elpyminen on ollut hyvin tehokasta.

Majava muokkaa ympäristöään voimakkaasti. Sen rakentama pato aiheuttaa tulvan ja vesi nousee ympäröivään metsään tai niitylle. Nouseva vesi huuhtoo maalta orgaanista ainesta ja ravinteita vesistöön. Tämä ravinnerikas vesi runsastuttaa useita pieniä eliöitä, kuten vesikirppuja ja muita veden selkärangattomia. Selkärangattomien runsaus puolestaan tuo kosteikoille monia selkärankaisryhmiä. Erityisesti sammakot ja vesilinnut suosivat majavien luomia kosteikkoja. Kosteikot toimivat näille loistavina lisääntymispaikkoina. Majavakosteikkojen runsas vesikasvillisuus ja pensaikko suojaavat myös syntyviä poikasia: nuijapäitä ja sorsanpoikasia, saalistajilta.

Majavan luomilla kosteikoilla runsas vesikasvillisuus suojaa nuijapäitä pedoilta, kuten kaloilta. © Mia Vehkaoja

Majavan luomilla kosteikoilla runsas vesikasvillisuus suojaa nuijapäitä pedoilta, kuten kaloilta. © Mia Vehkaoja

Metsään nouseva tulva tuottaa myös runsaasti kuollutta puuta. Suuri osa siitä riippuvaisista lajeista on nykyään uhanalaisia. Uhanalaisuuden taustalla on lahopuiden katoaminen metsätalouden tieltä. Majava tuottaa lahopuuta suhteellisen tasaisella tahdilla kaatamalla puita ja tulvaamalla rantametsiä, jolloin lahopuulajien säilyminen on varmempaa. Varsinkin maksasammalissa ja jäkäliin kuuluvassa nokinuppisten ryhmässä löytyy kosteata lahopuuta tarvitsevia lajeja.

Majava on kuulunut Suomeen luontoon koko jääkauden jälkeisen ajan. Sen luomia ympäristöjä voitaisiin käyttää tehokkaammin hyödyksi kosteikkojen ennallistamisessa. Esimerkiksi EU velvoittaa jäsenvaltioitaan ennallistamaan sisävesiään, johon kosteikot kuuluvat. Suomi onkin ryhtynyt tuumasta toimeen, ja perustanut Kotiseutukosteikko Life -hankkeen, jonka tarkoituksena on ennallistaa tai luoda täysin uusia kosteikkoja ihmisvoimin. Majavan avulla voisimme luoda kosteikkoja ilman kone- ja ihmisvoimaa – ja hyödyntää tehokkaammin kosteikkoihin suunnattuja suojeluvaroja.