Koillisväylä on auki sorsille

Allihaahka (Polysticta stelleri) on näyttävä sorsalaji, jonka perinteiset talvehtimisalueet ovat sijainneet Itämerellä. 1990-luvulla laji herätti suurta huolta biologeissa, sillä talvilintulaskennat osoittivat allihaahkakannan alkaneen romahtaa hälyttävästi. Tarkemmissa tutkimuksissa kuitenkin selvisi, että allihaahkapopulaation kadon syynä ei ollutkaan kannan pieneneminen, vaan lajin talvehtimisalueen siirtyminen. Iso osa linnuista oli alkanut talvehtia Barentsin- ja Karanmerellä Pohjois-Venäjällä Itämeren sijaan. Hyppäyksen on mahdollistanut ilmastomuutos, jonka takia Koillisväylä on nyt auki, myös sorsille.

Suomen rannikolla jäitä on joinakin talvina vain sisäsaaristossa.

Allihaahkan esimerkki osoittaa ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat haasteet luonnonsuojelulle ja tutkimukselle. Juuri julkaistun tutkimukseen mukaan ilmastonmuutos paitsi uhkaa monia eläinlajeja, se myös haastaa kykymme havainnoida populaatioita, sillä ne voivat siirtyä aivan uusille alueille, missä kantoja ei ole perinteisesti seurattu.

Muutokset talviluonnossa ovat olleet erityisen merkittäviä Pohjois-Euroopassa, jossa merijää on huvennut viimeisten 15–20 vuoden aikana. Merijää on ohentunut ja kadonnut myös laajoilta alueilta arktisia merialueita. Esimerkiksi Barentsinmeren lämpötila on noussut (4,9˚C vuosikymmenessä sitten vuoden 1989), minkä vuoksi yhä suuremmat alueet ovat talvisin jäättömiä. Sorsille tämä tarkoittaa uusia käyttökelpoisia elinalueita, jotka aikaisemmin olivat tukevasti jäässä.

Tukkasotka on yksi lajeista, jotka eivät syksyn tullen enää välttämättä muutakaan etelään, vaan lajia tavataan yhä suuremmassa määrin Suomen vesillä.

Sama ilmiö on havaittu myös Itämerellä. Suomen, Ruotsin ja Viron rannikoilla talvehtii yhä enemmän tukkasotkia (Aythya ferina), telkkiä (Bucephala clangula) ja isokoskeloita (Mergus merganser). Ne hyödyntävät sulana pysyvät matalan meren alueet, jotka ovat tarjoutuneet niiden käytettäväksi.

Uusien pohjoisten alueiden valtaukseen liittyy kuitenkin kysymyksiä. Sorsien on pystyttävä hyödyntämään lyhyt valoisa aika tai ruokailemaan pimeässä. Sorsat kuitenkin vaikuttaisivat sopeutuvan pimeyteen ja jo nyt monet lajit talvehtivat kaamostalvessa esimerkiksi Grönlannin rannikolla.

Sorsia talvehtii myös kaupunkien sulissa.

Merisorsien laskennat ovat haastavia, sillä merellä oleilevat parvet on laskettava ilmasta käsin. Vuonna 2016 Itämerellä organisoitiin kattava sorsalaskenta ilmasta ja laskenta on tarkoitus uusia vuonna 2020. Voi kuitenkin olla, että huomattava osa sorsista on tuolloin jo kadonnut Itämereltä ja siirtynyt Venäjän arktisille alueille talvehtimaan. Lintulaskentojen luotettavuuden kannalta ilmiö on hankala. On vaikea arvioida populaatioiden kehityssuuntaa, jos niiden talvehtimisalueet muuttuvat. Näin ollen laskettavaksi tulevien lintujen määrä hämärtyy. Monet vesilintukannat ovat taantuneet ilmeisesti heikentyneen poikastuoton ja vääristyneen sukupuolijakauman takia. Olisikin tärkeää pystyä erottamaan toisistaan talvehtimisalueissa tapahtuvat muutokset oikeista populaation koon muutoksista. Merisorsien luotettava laskeminen vaatiikin entistä enemmän kansainvälistä yhteistyötä. Sorsien laskeminen kaamoksen aikaan merellä on kuitenkin haastavaa ja lajien erottaminen toisistaan saattaa olla mahdotonta.

 

Lue lisää:

Fox A.D., Nielsen R. D. & Petersen I. 2019. Climate-change not only threatens bird populations but also challenges our ability to monitor them. Ibis 161

Screen J. A. & Simmonds I. 2010. Increasing fall‐winter energy loss from the Arctic Ocean and its role in Arctic temperature amplification. GEOPHYSICAL RESEARCH LETTERS 37

Mitä sorsanpoika syö?

Sorsan poikaset kasvavat nopeasti. Vain parissa kuukaudessa munasta kehittyy lintu, joka lentää tuhansia kilometrejä. Sulkien kasvattaminen vaatii paljon proteiineja. Mistä sorsan poikaset sitä saavat?

Sorsanpoikasilla on monia menetelmiä etsiä ravintoa.

Kosteikolla käydessäsi olet ehkä huomannut, että siellä on paljon selkärangattomia. Ilmassa pörrää hyttysiä, sudenkorentoja ja perhosia. Moni lentävistä hyönteisistä aloittaa kuitenkin elämänsä vedestä. Toukat kehittyvät vedessä, ennen kuin kuoriutuvat ja lähtevät lentoon. Lentävät hyönteiset lepäilevät usein kosteikon kasvien varsilla. Sekä lentävät että uivat selkärangattomat ovat sorsien ruokaa.

Hyttysen toukkia eri kehitysvaiheissa. Toukat kehittyvät vedessä.

 

Kosteikkoja kansoittavat monenlaiset selkärangattomat pienestä eläinplanktonista suuriin kovakuoriaisiin. Ne kaikki ovat sorsan ruokaa. Sorsista on selkärangattomille kuitenkin myös hyötyä, sillä sorsat levittävät selkärangattomia kosteikolta toiselle: aikuiset yksilöt ja munat voivat kulkeutua sorsien höyhenissä tai suolessa pitkiäkin matkoja.

Se mitä sorsa syö, riippuu sen lajista. Eri lajit ovat erikoistuneet erilaiseen ravintoon ja esimerkiksi nokan lamellien (hammasmainen siivilärakenne) koko vaihtelee lajeittain. Puolisukeltajat ja sukeltajasorsat hakevat ravintonsa eritavoin. Pienetkin sukeltajasorsien poikaset kykenevät hakemaan ravintoa veden pohjasta.

Nokan lamellien tiheys vaihtelee lajeittain. Lamelleja käytetään ravinnon siivilöintiin.

Naaraiden tehtävänä on löytää hyviä ruokailualueita poikueilleen. Poikueet voivat liikkua pitkiäkin matkoja pesäpaikalta hyville ruokailuapajille. Suurin osa Euroopan sorsista pesii boreaalisella alueella, mutta monet järvet ovat liian ravintoköyhiä ylläpitääkseen poikueita. Tämän takia monilla järvillä ei ole poikueita ollenkaan.

Telkkäpoikueet hyödyntävät erityisesti sellaisia järviä, joissa on runsaasti sukeltavia selkärangattomia, kuten sukeltajakovakuoriaisia, sekä isoja lentäviä selkärangattomia, kuten vesiperhosia ja päivänkorentoja.

Sukeltajakuoriaisia ja niiden toukkia.

Puolisukeltajasorsat; sinisorsa, tavi ja haapana, esiintyvät usein samoilla järvillä, eli ne jakavat saman ekologisen lokeron. Niiden syömä ravinto kuitenkin eroaa toisistaan. Sinisorsapoikueet suosivat rehevämpiä järviä, joilla on runsaasti suuria lentäviä selkärangattomia, kun taas tavipoikueet hakevat ravinnokseen pieniä lentäviä selkärangattomia, kuten erilaisia kaksisiipisiä hyttysiä. Kaksisiipiset ovat yleisiä erityisesti uusilla kosteikoilla ja tavi onkin usein tällaisten kosteikoiden pioneerilaji.

Kosteikoissa elää monenlaista pientä selkärangatonta, mm. hankajalkaisia ja siiroja.

Aikuiset haapanat ovat kasvinsyöjiä ja myös poikuevaiheessa haapanat suosivat reheviä järviä. Erityisesti kuitenkin sellaisia järviä, joilla on paljon pieniä lentäviä hyönteisiä. Sinisorsalle ja haapanalle kelpaavia kasvillisuudeltaan rikkaita järviä on kuitenkin harvassa. Karussa boreaalisessa maisemassa majava onkin tärkeä tekijä: järvet, joista puuttuu rehevä kasvillisuus, voivat kehittyä majavan tulvan aikaan kasvillisuudeltaan soveliaiksi myös haapanalle ja sinisorsalle. Majava voi siis lisätä poikueille sopivien järvien määrää muutoin karussa boreaalisessa luonnossa.

Lue lisää:

Nummi, Paasivaara, Suhonen & Pöysä 2013: Wetland use by brood-rearing female ducks in a boreal forest landscape: the importance of food and habitat

Nummi & Holopainen 2014: Whole-community facilitation by beaver: ecosystem engineer increases waterbird diversity

Do ducks have teeth?

Sorsan metsästyksen kestävyydestä ei voida sanoa Pohjois-Euroopassa juuri mitään

Metsästyksen kestävyyden arviointiin tarvittaisiin tietoa metsästettävän kannan koosta ja sen tuotosta, kuin myös metsästyssaaliin määrästä. Euroopassa nämä tilastoinnit ovat kuitenkin puutteellisia. Sorsakantojen koosta on vain talviaikainen suuria epävarmuuksia sisältävä arvio. Ainoastaan Suomessa ja Tšekissä havainnoidaan kansallisella tasolla sorsien vuosittainen poikuetuotto ja ainoastaan Tanskassa kerätään vuosittain siipinäytteitä metsästetystä sorsista. Suomessa siipiä on kerätty kolmen vuoden jaksoissa. Jonkinlainen saalistilastointi on lähes kaikissa maissa, mutta se on usein hyvin puutteellista ja menetelmät vaihtelevat maittain, mikä tekee vertailusta hankalaa.

Vain Suomi toteuttaa kansalliset vuosittaiset poikuelaskennat Itä-Atlantin muuttoreitillä (East-Atlantic flyway).

 

Kaikki yksilöt eivät ole populaation kasvun kannalta yhtä merkityksellisiä. Nuoria lintuja kuolee paljon ennen kuin ne saavuttavat lisääntymisiän. Vanha lintu onkin populaatiolle arvokkaampi kuin nuori. Siksi metsästys kannattaa kohdentaa nuoriin lintuihin. Mikäli lisääntymiskausi on ollut huono, on nuoria lintuja populaatiossa vähän suhteessa vanhoihin lintuihin. Tällöin metsästyssaaliin pitäisi olla pienempi, mikäli tavoitteena on kestävä metsästys, eikä kannan kasvumahdollisuuksiin haluat puuttua.

Siivistä voidaan sorsilla määrittää lajin lisäksi ikä ja sukupuoli.

Sekä Suomi että Tanska kuuluvat Itä-Atlantin muuttoreitille (East-Atlantic flyway). Suomessa syntyneet sorsat muuttavat usein Tanskan kautta tai pysähtyvät sinne talvehtimaan. Juuri julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin, heijastuuko sorsien poikuetuoton vaihtelu Suomen tai Tanskan metsästyssaaliissa tai saaliin ikäjakaumassa. Tutkimuksessa tarkasteltiin kolmea yleisesti metsästettävää lajia: tavia, haapanaa ja telkkää.

Tanskassa on käynnissä jatkuva siipinäytekeräys ja Suomessa siipiä on kerätty kolmen vuoden jaksoissa.

Suomessa saalismäärät vaihtelivat telkän kohdalla vuosittaisen poikuetuoton mukaan, mikä on metsästyksen kestävyyden kannalta hyvä tulos. Vastaavasti telkän poikuemäärän kasvu näytti olevan suuntaa-antavasti yhteydessä nuorten osuuteen siipinäytteissä. Suomen siipinäyteaineisto on kuitenkin vain kuusi vuotta pitkä, joten tulokset ovat sen osalta hyvin epävarmoja. Tavin ja haapanan osalta vastaavaa yhteyttä ei löytynyt. Tanskassa haapanasaalis kuitenkin kasvoi, kun nuoria lintuja oli saaliissa paljon. Sitä mikä on kestävä saalismäärä, ei tässä tutkimuksessa voitu tarkastella. Suomen poikuelaskennat kuitenkin osoittavat laskevaa trendiä kaikilla näillä lajeilla ja samalla aikavälillä myös metsästyssaaliit ovat laskeneet. Vastaavasti Tanskassa tavin ja haapanan saalismäärät ovat pysyneet vakaina, mutta telkkäsaalis on laskenut sielläkin.

Tutkimus osoitti, kuinka vaikeaa nykyisillä tiedoilla on arvioida sorsanmetsästyksen kestävyyttä edes osalla muuttoreittiä, Pohjois-Euroopassa. Suomen poikuetuotto ei näkynyt Tanskan tai edes Suomen saalismäärässä tai -jakaumassa. Metsästyksen kestävyyden arviointiin tarvittaisiinkin tietoa populaatioiden muutosta, sekä lisääntymismenestyksestä laajemmalla alueella ja saaliin jakautumisesta muuttoreitin varrella.

Lue lisää:

Holopainen ym. 2018. Associations between duck harvest, hunting wing ratios and measures of reproductive output in Northern Europe. European Journal of Wildlife Research

Golfkenttien salattu luonto

Viileä aamuilma on nostattanut nurmen pienille kastehelmille. Viheriö kylpee häilyvän usvan ja joka puolella välkkyvien helmien loisteessa. Pian viheriön valtaavat suhisevat pallot ja niiden perässä kulkevat golffarit, mutta pienen hetken paikka kuuluu vielä muille.

Hiekkaharju Golfin vesiesteet tarjoavat elinympäristön monimuotoiselle lajistolle, lainattu sivulta http://www.hieg.fi

Vantaalla sijaitseva Keimola Golf on oikea lintu- ja sammakkoeläimien paratiisi. Suurimmalla vesiesteellä pesivät laulujoutsen (Cygnus cygnus), telkkä (Bucephala clangula), kaksi mustakurkku-uikkuparia (Podiceps auritus) sekä vesistön läheisyydessä palokärki (Dryocopus martius). Mustakurkku-uikkujen määrät ovat vähentyneet maailmanlaajuisesti ja laji on Suomessa luokiteltu vaarantuneeksi. Suomen kanta on pienentynyt 1980-luvun 3000-6000 pesivästä parista 1200-1700 pesivään pariin.

Yhdessä pienimmistä vesiesteistä puolestaan elävät kaikki Suomen sammakkoeläinlajit erittäin uhanalaista rupimanteria (entiseltä nimeltä rupilisko, Triturus cristatus) lukuun ottamatta. Keväällä kyseisessä vesistössä kurnuttavat kilpaa rusko- (Rana temporaria) ja viitasammakko (Rana arvalis) sekä rupikonna (Bufo bufo). Manteri (entiseltä nimeltään vesilisko, Lissotriton vulgaris) puolestaan ei kurnuta, mutta sen soidinasuiset koiraat tuovat tropiikin värejä muuten hyvin ruskean väriseen maisemaan.

Soidinasuinen manterikoiras on keväisin kosteikkojen väriläiskä. © Mia Vehkaoja

Juhannuksen tienoilla golfkentillä käykin kova kuhina. Kuivalla maalla golffarit nauttivat kesäsäässä urheilusta ja veden äärellä puolestaan kuoriutuneiden lintu- ja sammakkoeläinpoikasten kehitys on kovassa vauhdissa. Golfkentät tarjoavat poikasille paljon ravintoa, sillä vesiesteillä elävät myös lukuisat selkärangattomat; hyttysten, sääskien ja vesiperhosten toukat sekä viherlevät ja eläinplanktonit. Aurinkoiset vesistöt ovat erityisesti sammakkoeläinten suosiossa, sillä korkeammat lämpötilat vauhdittavat nuijapäiden kehitystä. Linnunpoikasille otollisia ympäristöjä ovat taas vesistöt, joissa on runsas rantakasvillisuus (esimerkiksi kaisloja ja saroja), mikä auttaa niitä suojautumaan pedoilta.

Runsas rantakasvillisuus suojaa vesilintujen poikasia, kun taas avoimuus nostattaa veden lämpötilaa ja vauhdittaa nuijapäiden kehitystä. ©Mia Vehkaoja

Golfkentät toimivat kosteikkojen eläimistön keitaina erityisesti kaupunkiympäristöissä, joissa suurin osa kaupunkikosteikoista on eristyneinä saarekkeina toisistaan. Vesiesteet puolestaan tarjoavat miltei esteettömän siirtymisen kosteikkojen välillä ja elintilaa lukuisille lajeille. Uusien golfkenttien suunnittelussa ei tällä hetkellä huomioida luontoa yleisesti ottaen laisinkaan. Mieleen kuitenkin nousee ajatus tai haave siitä, mitä saisimme aikaan, mikäli suunnittelussa huomioitaisiin luonto edes 10 % panostuksella. Keimola Golfiinkin on rakennettu hieman sattumalta täydellinen vesieste monimuotoiselle linnustolle. Suurimman vesiesteen keskelle on jätetty saari, jossa kasvaa kymmenkunta puuta ja pensasta. Juuri tällä saarella pesivät ainakin laulujoutsen ja telkkä.

Suomalaisten golfkenttien suunnittelusta ovat vastanneet niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin suunnittelijat. Keimola Golfin kentät on suunniteltu Iso-Britanniassa, mikä lisää ihmetystä kentän korkeaan biodiversiteettiin. Nykyään golfkenttien suunnittelussa ollaan ainakin osaksi siirrytty käytäntöön, jossa arkkitehti suunnittelee aluksi vain kenttien reitit, jonka jälkeen suunnittelua jatketaan paikan päällä rakennettaessa. Tällainen suunnittelutapa mahdollistaisi, että kentän toteutuksessa voitaisiin huomioida myös luonnon tarpeet.

Vesi- ja metsäsaarekkeiden suunnittelussa voitaisiin hyvin pienillä asioilla lisätä eläin- ja kasvilajien viihtymistä. Esimerkiksi mikäli jokin osa vesiesteen rantaviivasta ei tule suoranaisesti kiinni kenttään, voitaisiin tuohon rannan osuuteen jättää tiheämpää puustoa ja pensastoa sekä tuon osion rantakasvillisuuden voisi jättää niittämättä. Näin on esimerkiksi juuri Keimola Golfilla tehty. Tällaisten pienten asioiden huomioiminen ei edes aiheuttaisi lisäkustannuksia. Lisäksi suurin osa golffareista nauttii lajista, koska saavat olla ulkona ”luonnossa”. Luontoa huomioimalla golffarit tosiaan harrastaisivat lajiaan enemmän luonnossa.

Sinnikkäät kansalaistieteilijät keräävät arvokkaita aikasarjoja

Pentti Runko rengastaa telkän poikasta.

Samalla kun tutkijat kamppailevat pätkärahoituksen kanssa, on luonnosta kiinnostuneiden kansalaistieteilijöiden joukossa sinnikkäitä pitkäaikaisten aineistojen kerääjiä. Sitkeä ja järjestelmällinen tiedonkeruu voi mahdollistaa esimerkiksi ilmastonmuutoksen tai sukupolvien yli menevien ilmiöiden tutkimuksen. Molemmat näistä edellyttävät pitkien aikasarjojen keräämistä – ja se vaatii paljon aikaa ja vaivaa. Seuraavaksi esittelen kaksi hienoa kansalaistutkimusta, jotka on tehty puhtaasta kiinnostuksesta luontoon.

 

Suomalaisen palomiehen käsien läpi on kulkenut jo 16 000 telkkää

Maaninkalainen Pentti Runko on kerännyt telkistä aineistoa järjestelmällisesti jo moneen tieteelliseen tutkimukseen. Vuodesta 1984 lähtien Runko on rengastanut hämmästyttävät 16 000 telkkää ja kiertänyt useamman sata pesäpönttöä joka vuosi.

Telkät tekevät pesänsä pönttöihin (video), jotka Runko tarkastaa useamman kerran vuodessa nähdäkseen onko pönttöön munittu, arvioidakseen munien kuoriutumisajankohtaa, pyydystääkseen naaraat ja rengastaakseen poikaset (video).

 

Rengastuksen jälkeen telkän poikanen pääsee takaisin pönttöön.

Vastajulkaistussa artikkelissa hyödynnettiin Rungon aineistoa vuosilta 1984–2014. Tuona aikana Runko ehti rengastaa 14 000 telkkää. Näiden joukossa oli 141 naarasta, jotka oli rengastettu poikasina ja löydetty myöhemmin alueelta pesimästä. Aineiston perusteella oli siis mahdollista seurata naaraiden eloa kuoriutumisesta lisääntymiseen. Koska naaraiden elämän ensiviikkojen olosuhteet ovat tiedossa, voidaan niiden vaikutusta naaraiden loppuelämään tutkia. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että ankarat olosuhteet elämän alkuvaiheessa voivat vaikuttaa koko loppuelämän ajan, esimerkiksi lisääntymismenestykseen (video telkän elämän ensiloikasta).

Tutkimuksessa pystyttiin tarkastelemaan lisääntymisen aloitusvuosien jakautumista telkkäpopulaatiossa. Suurin osa naaraista aloitti lisääntymisen kaksivuotiaina, mutta 44 % siirsi aloitusta tuleville vuosille. Elämän alun kylmyys ei vaikuttanut naaraiden tulevaan lisääntymismenestykseen, sen sijaan kahden ensimmäisen talven ankaruus vaikutti pesinnän ajoitukseen vuoden sisällä, mutta ei aloitusvuoteen. Ilmeisesti naarailla on menetelmiä, jotka puskuroivat elämän alussa koettujen ankarien olosuhteiden vaikutusta lisääntymiseen. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös lisääntymisen ajoitusta vuosien sisällä ja voitiin osoittaa, että ensipesijät aloittivat lisääntymiskautensa keskimääräistä myöhemmin.

Telkkänaaraiden elämää ja tekoja seurataan Maaningalla tarkasti (video).

Toisessa tutkimuksessa perehdyttiin 405 Rungon rengastamaan telkkään ja niiden jälkeläisiin. Tutkimuksessa osoitettiin, että naaraan kunnolla on merkitystä lisääntymismenestykseen. Vanhat, aikaisin pesivät naaraat, joilla oli hyvä kunto ja suuret poikueet tuottivat eniten jälkeläisiä populaatioon. Mitä myöhemmin naaras muni, sitä vähemmän populaatio hyötyi. Tutkimus osoitti myös, että naaraat tuppaavat säätämään lisääntymisen aloitusta jäänlähdön mukaan. Naaraiden joustavuuden välillä oli kuitenkin eroja. Koska aikaisin pesivät lisääntyivät paremmin, tutkimuksessa pääteltiin luonnonvalinnan suosivan aikaisia pesijöitä.

Rungon aineistosta on voitu myös osoittaa ilmastonmuutoksen vaikutus lintujen pesintäaikatauluun. Viimeisen 30 vuoden aikana Maaningan telkät ovat aikaistaneet hautomistaan peräti 12 päivällä.

 

Kottaraiskannat ovat harventuneet Euroopassa.

45 vuotta kottaraistutkimusta paljasti ilmastonmuutoksen viljelijän takapihalta

Tanskassa julkaistiin vastikään tutkimus, jossa hyödynnettiin maitotilallisen Peder V. Thellesenin keräämää tietoa hänen rengastamistaan 12 000 kottaraisesta. Thellesen rengasti kottaraisia 27 pöntöstä 45 vuoden ajan ja kirjasi näiden tiedot tarkasti muistiin. Aineisto osoitti, että tutkimusjakson aikana kottaraisten pesintä on aikaistunut noin yhdeksällä päivällä. Tämä ero havaittiin sekä kesän ensimmäisessä että toisessa poikueessa. Tulos heijastelee hyvin huhtikuun lämpötilojen nousua. Thellesenin aineisto viittaa myös ongelmiin kottaraisten vuoden kierrossa. Kottaraiset tuottivat koko ajan yhtä paljon munia ja poikasia, mutta pönttöjen asutusaste on ollut laskusuunnassa viime vuosina. Kottaraiset ovat olleet Euroopassa yleisiä, mutta nyt ne ovat vähentyneet rajusti, myös Tanskassa. Kehityksen takana epäillään olevan maatalouden muutokset, erityisesti karjanlaidunnuksen vähentyminen. Karjan myötä kottaraiset ovat menettäneet hyönteisrikkaat ruokailumaat.

 

Lue lisää:

Clark, R. G., Pöysä, H., Runko, P. and Paasivaara, A. 2014. Spring phenology and timing of breeding in short-distance migrant birds: phenotypic responses and offspring recruitment patterns in common goldeneyes. Journal of Avian Biology.

Fox, T. and Heldbjerg, H. 2017. Ornithology: Danish dairy farmer delivers data coup. Nature.

Pöysä, H., Clark, R. G., Paasivaara, A. and Runko, P. 2017. Do environmental conditions experienced in early life affect recruitment age and performance at first breeding in common goldeneye females? Journal of Avian Biology.

Kari S. Maattisen telkkävideoita Youtubessa

Thellesen, P.V. Common Starling Sturnus vulgaris clutch size, brood size and timing of breeding during 1971-2015 in Southwest Jutland, Denmark. The Danish Ornithological Society Journal.

YLE 2016: Lintuharrastaja on uhrannut kevätlomansa telkänpoikasille jo 30 vuoden ajan – ”Se voisi olla Suomen kansallislintu”.

YLE 2013: Linnut pesivät nyt viikkoja aikaisemmin kuin 1980-luvulla