Puumat ekosysteemi-insinööreinä

Biologit ympäri maailmaa ovat tottuneet kuulemaan esitelmiä siitä, kuinka majava toimii luonnon ekosysteemi-insinöörinä. Majavan nostattama tulva edesauttaa lukuisten lajien selviytymistä pohjoisen karussa luonnossa. Moni biologi on myös kuullut, kuinka sudet hyödyttävät puro- ja jokilaaksojen kasvillisuutta vähentämällä laiduntavien kauriiden ja hirvien määrää. Nyt ekosysteemi-insinöörien näyttämölle on noussut aivan uusi laji: puuma (Puma concolor).

 

Puuma on Amerikan mantereilla elävä kissaeläin, jonka elinalue on kaikista alueen maaeläimistä laajin. Sen elinalue ulottuu Kanadan pohjoisimmista territorioista, kuten Yukonista, aina Etelä-Amerikan Andeille saakka. Puumat ovat hyvin kaikkiruokaisia petoja. Niille kelpaavat niin hyönteiset kuin suuret hirvieläimet, kuten hirvet ja biisonit. Yleensä puumat eivät jaksa syödä suuria saaliitaan kokonaan, vaan jättävät jälkeensä puoliksi syötyjä raatoja.

Puuman elinalue on laajin kaikista Amerikan mantereiden maaeläimistä. Kuvassa tyypillistä puuman elinympäristöä Teksasissa.

Juuri nämä hylätyt raadot ovat puumien luoma ekosysteemi. Monet kovakuoriaiset hyödyntävät raatoja jossain tai useammassa elämänvaiheessaan. Yleisiä elämänvaiheita, joissa raadot nousevat tärkeiksi, liittyvät esimerkiksi lisääntymiseen, kuten paritteluun, munintaan ja toukkien kehitykseen. Pohjois-Amerikassa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että erityisesti puumien tappamat suuret eläimet ovat tärkeitä niin kovakuoriaisille kuin pienille raadonsyöjäselkärankaisille, kuten opossumille, supikoiralle ja pesukarhulle.

Big Bendin kansallispuistossa Teksasissa tehdään vuosittain yli 150 puumahavaintoa.

Yksi puuma tappaa viikossa keskimäärin 1,4 eläintä ja tuottaa noin 38 kilon edestä raatoja. Suurin osa kovakuoriaislajeista ja –yksilöistä valloittaa raadon ensimmäisen viikon sisällä sen kuolemasta. Runsaimpana puumien tuottamissa raadoissa esiintyy Thanatophilus lapponicus –lajia (”pohjoinen raatokuoriainen”). Kokonaisuudessaan puuman tuottamista raadoista löydettiin 215 eri kovakuoriaislajia.

Big Bendin kansallispuiston 8000 hehtaarin alueella elää reilu 20 puumaa.

Mielenkiintoista on, että puumien tuottamissa raadoissa ei esiinny vain raatokuoriaisia, vaan niistä löytyy myös täysin kasvisravintoon suuntautuneita lajeja. Esimerkiksi kärsäkkäitä (Curculionidae) esiintyy puumien raadoissa huomattavasti. Tämä saattaa johtua siitä, että puumien saaliit ovat pääosin kasvinsyöjiä. Kuoleman jälkeen kasvinsyöjien mahan sisältö (eriasteisesti sulanut kasviravinto) houkuttaa paikalle myös kärsäkkäitä.

Amerikkalaiset tutkijat havaitsivat yllätyksekseen, että puuman jättämissä raadoissa esiintyi huomattavasti kärsäkkäitä (kuvassa), jotka ovat kasvinsyöjiä.

Huippupedon toimiminen ekosysteemi-insinöörinä asettaa sen populaation säätelylle haasteita. Jos huippupedon määrää pyritään tarkoituksen mukaisesti vähentämään taikka kokonaan poistamaan alueelta, aiheuttaa se haasteita siitä riippuvaisten eläinten selviytymiselle. Puuman tapauksessa huippupedon katoaminen vähentää lukuisten kovakuoriaislajien yksilömääriä. Nämä kovakuoriaiset tuottavat myös ekosysteemipalveluita. Ilman hajottajia (eläin- ja kasvimateriaalin) maapallo hukkuisi kuolleeseen ainekseen.

Lisätietoa: Barry J.M. ym. 2018: Pumas as ecosystem engineers: ungulate carcasses support beetle assemblages in the Greater Yellowstone Ecosystem. Oecologia

Sormet poikki – toiminta mahdotonta?

Vielä noin 15 vuotta sitten Helsinki oli jopa maailmanlaajuisesti malliesimerkki toimivista vihersormistaan. Vihersormilla tarkoitetaan alueen läpi kulkevia viheralueita (metsät, niityt, puistot), jotka muodostavat yhtenäisiä käytäviä. Luonnonvaraiset eläimet käyttävät näitä metsäkäytäviä elinympäristöinään sekä siirtymiseen uusille elinalueille. Tosin monissa maailman kaupungeissa ei enää voida puhua käytävistä, vaan pikemminkin eristäytyneistä metsä- ja viherlaikuista.

2000-luvun alkupuoliskolla Helsingillä oli viisi toimivaa vihersormea. Ne ulottuivat Itämeren rannikolta enemmän tai vähemmän pohjoiseen päin. Pikkurillin virkaa hoitava viherkäytävä ulottui Ruoholahdesta merenrantaa myötäillen Töölöön ja Meilahden läpi kohti Konalaa ja Vantaan Linnaista. Nimetön puolestaan koostui yhtenäisestä Keskuspuistosta; aina Töölönlahden rannalta Paloheinään ja Vantaan Ylästöön. Vanhankaupunginlahden tietämille ulottuivat keski- ja etusormenpäät. Ensin mainittu enemmän pohjois-eteläsuuntaisesti ja jälkimmäinen lounas-koillinen suuntaisesti. Peukalonpäänä toimi Vartiosaari, josta viherkäytävä jatkui Östersundomia kohti. Nuuksion ja Östersundomin kansallispuistot yhdessä Pohjois-Vantaan kanssa muodostavat kämmenen, johon sormet kiinnittyvät.

Yksi Helsingin viherkäytävistä lähtee Töölönlahdelta keskuspuistona kohti pohjoista. ©Sari Holopainen

Toimivat viheryhteydet ovat eliöiden elinehto. Ne muodostavat ekologisen verkoston, jota ilman lukuisten lajien, kuten esimerkiksi korpiorvokin (Viola epipsila), tähtitalvikin (Moneses uniflora), rupikonnan (Bufo bufo), saukon (Lutra lutra) ja liito-oravan (Pteromys volans), selviytyminen on vaakalaudalla. Viherkäytävien avulla niin kasvi- kuin eläinlajit pääsevät leviämään ja liikkumaan ympäristöstä toiseen. Lisäksi ne ovat monien lajien elinympäristöä. Viherkäytävien katkeaminen voi aiheuttaa esimerkiksi eläinten liikennekuolleisuuskeskittymän. Suuri liikennekuolleisuus sekä liikkumisen estyminen ympäristöjen välillä voivat pahimmillaan aiheuttaa paikallispopulaatioiden katoamisia. Paikallispopulaatio ensin pienenee pienenemistään, koska mistään ei myöskään pääse leviämään uusia yksilöjä pienenevään populaatioon. Lopulta populaatio kuolee pois.

Toimiva ekologinen verkosto ei ole vain eläinten elinehto, vaan myös ihmisten etu. Eläinten liikennekuolleisuuskeskittymät aiheuttavat ihmisille liikenneturvallisuusriskin. Varsinkin suurikokoisten eläimien, kuten hirvieläimien, liikennekuolleisuus uhkaa myös ihmisten terveyttä.

Helsingin kaupunkiluonto koostuu viherkäytävistä. Luonnolla ja sen monimuotoisuudella on myös positiivinen vaikutus asukkaiden hyvinvointiin. Kaupunkiluonto tarjoaa ihmisille virkistäytymis- ja luonnonhavainnointipaikkoja. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että kaupunkien asukkaat kokevat luonnon erityisen elvyttäväksi kaupunkiympäristöksi. Lääkärien määräämät metsäretket ovat vähitellen nousseet yhdeksi stressin ja masennuksen hoitokeinoksi.

Vanhankaupunginlahden lähettyviltä lähtee kaksi viherkäytävää Toinen käytävistä suuntautuu enemmän pohjoiseen päin ja toinen viistosti koilliseen. ©Sari Holopainen

Monimuotoinen kaupunkiluonto vähentää myös allergioita ja astmaa. Allergiat ja kaupungeissa eläminen on yhdistetty toisiinsa jo kymmeniä vuosia sitten. Kaupunkien rakennetun ympäristön pinnoilla elää huomattavasti köyhempi mikrobisto kuin luonnossa. Kaupungeissa ihmiset eivät saa tarpeeksi monimuotoista mikrobialtistumista eikä tästä johtuen heidän suolistossaan ja ihollaan elä yhtä monipuolinen mikrobisto kuin maaseudulla elävillä ihmisillä. Tällöin ihmisen puolustusjärjestelmä on huomattavasti alttiimpi allergioiden ja astman kehittymiselle. Jotta kaupunkienkin asukkaat altistuisivat edes jossain määrin yhtä monipuolisesti mikrobistolle, tulisi kaupungeissa olla toimivia ja monipuolisia viheryhteyksiä.

Nykyisistä satelliitti- ja karttakuvista voidaan havaita, että Helsingin kaikki viisi vihersormea ovat poikki. Niitä halkovat moottoritiet ja erilaiset rakennukset. Helsinki ei siis ole kyennyt takaamaan eläimistölleen eikä asukkailleen toimivia viheryhteyksiä. Toki moottoriteiden ali tai yli voidaan rakentaa vihersiltoja tai alikulkukäytäviä sumppukohtien helpottamiseksi, mutta ne eivät silti täysin korvaa yhteneviä ja toimivia viherkäytäviä. Väestön keskittyminen pääkaupunkiseudulle on uhka niin luonnon monimuotoisuudelle kuin ihmisten terveydellekin.

Metsäpeuran uusi tuleminen

Peura (Rangifer tarandus) asuttaa laajaa aluetta pohjoisella pallonpuoliskolla. Alalajeja on nykytietämyksen mukaan 14, joista moni elää eristäytyneenä ilman kontaktia muihin alalajeihin. Metsäpeura (Rangifer tarandus fennicus) on Euroopan Unionin alueen ainoa peuran villinä elävä alalaji, ja sitä esiintyy ainoastaan Suomessa ja Venäjällä. Siksi alalajia on kutsuttu myös suomenpeuraksi. Aikojen saatossa metsäpeura on ollut tärkeä riistaeläin Suomessa, jossa sitä on pyydetty mm. edelleen maastosta löytyvillä pyyntikuopilla. Liiallinen metsästys johti alalajin katoamiseen ensin Ruotsista ja 1800-1900 –lukujen taitteessa myös Suomesta. Kuhmoon muodostui kuitenkin 1950-luvulla uusi kanta Venäjältä vaeltaneista yksilöistä.

Metsäpeurahirvas Seitsemisessä.

Maailmanlaajuisesti peura luokitellaan vaarantuneeksi ja kokonaiskannan arvioidaan pienenevän. Kullakin alalajilla on kuitenkin myös oma uhanalaisuusluokituksensa, ja Suomen tasolla metsäpeura arvioidaan silmälläpidettäväksi. Kanta kokee ihmisten aiheuttamia paineita. Elinympäristön muutokset, liikenne, mökkeily ja moottorikelkkailu ovat esimerkkejä metsäpeuraan kohdistuvasta ihmistoiminnasta. Myös suurpetojen saalistuspaine voi olla kovaa. Koska alalajia esiintyy Euroopassa ainoastaan Suomessa, maahamme kohdistuu tiettyjä suojeluvelvoitteita.

Vuonna 2016 Suomessa käynnistyi kunnianhimoinen hanke metsäpeuran palauttamiseksi entisille elinalueilleen Seitsemisen ja Lauhanvuoren kansallispuistojen maisemiin. Projekti on EU:n Life-hanke, jossa yhteistyötä tekevät useat tahot Metsähallituksesta Korkeasaaren ja Ranuan eläintarhoihin. Tavoitteena on perustaa kaksi uutta metsäpeurakantaa Pirkanmaalle ja Etelä-Pohjanmaalle.

Palautusistutushankkeessa Seitsemisen ja Lauhanvuoren kansallispuistojen alueille rakennettiin totutustarhat, joihin tuotiin metsäpeurauroksia (hirvaita) ja –naaraita (vaatimia). Osa näistä aikuisista pyydystettiin villinä Kainuusta, osa tuotiin eri eläintarhoista. Yksilöitä tuodaan lähivuosina lisää, sekä luonnosta että eläintarhoista. Näin pyritään varmistamaan palautettavan kannan mahdollisimman suuri geneettinen vaihtelevuus. Totutustarhoissa yksilöitä ruokitaan mm. jäkälällä ja poronrehulla, jota ne syövät luonnosta saamansa ravinnon lisäksi. Ensimmäiset vasat syntyivät viime keväänä. Toistaiseksi peurat pysyttelevät vielä totutustarhoissa, mutta tavoitteena on vapauttaa ensimmäiset yksilöt vuoden 2019 aikana. Tällöinkin niille tarjotaan esimerkiksi kovan talven sattuessa ylimääräistä ruokaa.

Metsäpeurat ruokinnalla.

Suurisuuntaisissa nisäkkäiden palautushankkeissa on usein totuttava yllättäviin tilanteisiin. Metsäpeurahankkeessa tällainen ennakoimaton tapahtuma toteutui, koska keväällä 2018 syntyneistä viidestä vasasta kaikki ovat suurella todennäköisyydellä uroksia (vasojen sukupuolia ei ole vielä kyetty vahvistamaan). Lajin luontaisen käyttäytymisekologian mukaisesti naaraita syntyy kantaan hirvaita enemmän, jotta haaremityyppinen yhden hirvaan ja usean naaraan ryhmäytyminen on mahdollista. Palautusistutusten pienessä kannassa sattumalla oli kuitenkin suuremmat näpit pelissä ja kävikin päinvastoin. Totutustarhojen kantoja täydennettiin kuitenkin lokakuussa 2018 vielä kolmella lisänaaraalla.

Kesällä 2018 syntyneet vasat totutustarhassa.

Hankkeen aikana ennallistetaan lisäksi metsäpeuralle soveltuvia metsä- ja suoalueita. Tehtävänä on myös varmistaa, etteivät metsäpeura ja poro kohtaa luonnossa. Metsäpeura on oma alalajinsa ja poro taas toisen alalajin eli tunturipeuran kesytetty muoto. Alalajit kykenevät kuitenkin risteytymään, eli metsäpeuran suojelussa on varmistettava, ettei toisen alalajin perimää pääse populaatioon. Muuten vaarana on metsäpeuran geneettisen puhtauden vaarantuminen.

Syksyllä rykimä- eli kiima-aikaan metsäpeurat muodostavat ryhmiä, joissa on yhden lisääntymiskykyisen hirvaan lisäksi useita naaraita ja näiden eri-ikäisiä vasoja. Rykimän jälkeen laumat vaeltavat kohti talvilaidunalueita, joille kerääntyy useita laumoja.

Totutustarhan arkea ja hankkeen kuulumisia voi seurailla Facebookissa ja hankkeen internet-sivuilla ja vuonna 2018 vajaa parikymmentä suomalaista pääsi jopa metsäpeurapaimeneksi viikon ajaksi. Paimeneksi pääsee todennäköisesti myös tämän vuoden aikana, eli kannattaa ahkerasti seurata hankkeen sivustoja ja sosiaalista mediaa. WWF:n Luontolive-kamera näyttää kesällä reaaliaikaista kuvaa metsäpeurojen suosimasta suomaastosta. Kameraan tallentuneita parhaita paloja voi myös käydä katsomassa WWF Suomen Youtube-kanavalla.