Mitä sorsanpoika syö?

Sorsan poikaset kasvavat nopeasti. Vain parissa kuukaudessa munasta kehittyy lintu, joka lentää tuhansia kilometrejä. Sulkien kasvattaminen vaatii paljon proteiineja. Mistä sorsan poikaset sitä saavat?

wetland-ecology-group_university-of-helsinki_ducklings

Sorsanpoikasilla on monia menetelmiä etsiä ravintoa.

Kosteikolla käydessäsi olet ehkä huomannut, että siellä on paljon selkärangattomia. Ilmassa pörrää hyttysiä, sudenkorentoja ja perhosia. Moni lentävistä hyönteisistä aloittaa kuitenkin elämänsä vedestä. Toukat kehittyvät vedessä, ennen kuin kuoriutuvat ja lähtevät lentoon. Lentävät hyönteiset lepäilevät usein kosteikon kasvien varsilla. Sekä lentävät että uivat selkärangattomat ovat sorsien ruokaa.

wetland-ecology-group_university-of-helsinki_invertebrates_mosquito

Hyttysen toukkia eri kehitysvaiheissa. Toukat kehittyvät vedessä.

 

Kosteikkoja kansoittavat monenlaiset selkärangattomat pienestä eläinplanktonista suuriin kovakuoriaisiin. Ne kaikki ovat sorsan ruokaa. Sorsista on selkärangattomille kuitenkin myös hyötyä, sillä sorsat levittävät selkärangattomia kosteikolta toiselle: aikuiset yksilöt ja munat voivat kulkeutua sorsien höyhenissä tai suolessa pitkiäkin matkoja.

Se mitä sorsa syö, riippuu sen lajista. Eri lajit ovat erikoistuneet erilaiseen ravintoon ja esimerkiksi nokan lamellien (hammasmainen siivilärakenne) koko vaihtelee lajeittain. Puolisukeltajat ja sukeltajasorsat hakevat ravintonsa eritavoin. Pienetkin sukeltajasorsien poikaset kykenevät hakemaan ravintoa veden pohjasta.

wetland-ecology-group_university-of-helsinki_greylag-geese_lamellar

Nokan lamellien tiheys vaihtelee lajeittain. Lamelleja käytetään ravinnon siivilöintiin.

Naaraiden tehtävänä on löytää hyviä ruokailualueita poikueilleen. Poikueet voivat liikkua pitkiäkin matkoja pesäpaikalta hyville ruokailuapajille. Suurin osa Euroopan sorsista pesii boreaalisella alueella, mutta monet järvet ovat liian ravintoköyhiä ylläpitääkseen poikueita. Tämän takia monilla järvillä ei ole poikueita ollenkaan.

Telkkäpoikueet hyödyntävät erityisesti sellaisia järviä, joissa on runsaasti sukeltavia selkärangattomia, kuten sukeltajakovakuoriaisia, sekä isoja lentäviä selkärangattomia, kuten vesiperhosia ja päivänkorentoja.

wetland_ecology_group_univeristy-of-helsinki_dytiscidae

Sukeltajakuoriaisia ja niiden toukkia.

Puolisukeltajasorsat; sinisorsa, tavi ja haapana, esiintyvät usein samoilla järvillä, eli ne jakavat saman ekologisen lokeron. Niiden syömä ravinto kuitenkin eroaa toisistaan. Sinisorsapoikueet suosivat rehevämpiä järviä, joilla on runsaasti suuria lentäviä selkärangattomia, kun taas tavipoikueet hakevat ravinnokseen pieniä lentäviä selkärangattomia, kuten erilaisia kaksisiipisiä hyttysiä. Kaksisiipiset ovat yleisiä erityisesti uusilla kosteikoilla ja tavi onkin usein tällaisten kosteikoiden pioneerilaji.

wetland-ecology-group_university-of-helsinki_aquatic-invertebrates

Kosteikoissa elää monenlaista pientä selkärangatonta, mm. hankajalkaisia ja siiroja.

Aikuiset haapanat ovat kasvinsyöjiä ja myös poikuevaiheessa haapanat suosivat reheviä järviä. Erityisesti kuitenkin sellaisia järviä, joilla on paljon pieniä lentäviä hyönteisiä. Sinisorsalle ja haapanalle kelpaavia kasvillisuudeltaan rikkaita järviä on kuitenkin harvassa. Karussa boreaalisessa maisemassa majava onkin tärkeä tekijä: järvet, joista puuttuu rehevä kasvillisuus, voivat kehittyä majavan tulvan aikaan kasvillisuudeltaan soveliaiksi myös haapanalle ja sinisorsalle. Majava voi siis lisätä poikueille sopivien järvien määrää muutoin karussa boreaalisessa luonnossa.

Lue lisää:

Nummi, Paasivaara, Suhonen & Pöysä 2013: Wetland use by brood-rearing female ducks in a boreal forest landscape: the importance of food and habitat

Nummi & Holopainen 2014: Whole-community facilitation by beaver: ecosystem engineer increases waterbird diversity

Do ducks have teeth?

Mainokset

Sorsan metsästyksen kestävyydestä ei voida sanoa Pohjois-Euroopassa juuri mitään

Metsästyksen kestävyyden arviointiin tarvittaisiin tietoa metsästettävän kannan koosta ja sen tuotosta, kuin myös metsästyssaaliin määrästä. Euroopassa nämä tilastoinnit ovat kuitenkin puutteellisia. Sorsakantojen koosta on vain talviaikainen suuria epävarmuuksia sisältävä arvio. Ainoastaan Suomessa ja Tšekissä havainnoidaan kansallisella tasolla sorsien vuosittainen poikuetuotto ja ainoastaan Tanskassa kerätään vuosittain siipinäytteitä metsästetystä sorsista. Suomessa siipiä on kerätty kolmen vuoden jaksoissa. Jonkinlainen saalistilastointi on lähes kaikissa maissa, mutta se on usein hyvin puutteellista ja menetelmät vaihtelevat maittain, mikä tekee vertailusta hankalaa.

Vain Suomi toteuttaa kansalliset vuosittaiset poikuelaskennat Itä-Atlantin muuttoreitillä (East-Atlantic flyway).

 

Kaikki yksilöt eivät ole populaation kasvun kannalta yhtä merkityksellisiä. Nuoria lintuja kuolee paljon ennen kuin ne saavuttavat lisääntymisiän. Vanha lintu onkin populaatiolle arvokkaampi kuin nuori. Siksi metsästys kannattaa kohdentaa nuoriin lintuihin. Mikäli lisääntymiskausi on ollut huono, on nuoria lintuja populaatiossa vähän suhteessa vanhoihin lintuihin. Tällöin metsästyssaaliin pitäisi olla pienempi, mikäli tavoitteena on kestävä metsästys, eikä kannan kasvumahdollisuuksiin haluat puuttua.

Siivistä voidaan sorsilla määrittää lajin lisäksi ikä ja sukupuoli.

Sekä Suomi että Tanska kuuluvat Itä-Atlantin muuttoreitille (East-Atlantic flyway). Suomessa syntyneet sorsat muuttavat usein Tanskan kautta tai pysähtyvät sinne talvehtimaan. Juuri julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin, heijastuuko sorsien poikuetuoton vaihtelu Suomen tai Tanskan metsästyssaaliissa tai saaliin ikäjakaumassa. Tutkimuksessa tarkasteltiin kolmea yleisesti metsästettävää lajia: tavia, haapanaa ja telkkää.

Tanskassa on käynnissä jatkuva siipinäytekeräys ja Suomessa siipiä on kerätty kolmen vuoden jaksoissa.

Suomessa saalismäärät vaihtelivat telkän kohdalla vuosittaisen poikuetuoton mukaan, mikä on metsästyksen kestävyyden kannalta hyvä tulos. Vastaavasti telkän poikuemäärän kasvu näytti olevan suuntaa-antavasti yhteydessä nuorten osuuteen siipinäytteissä. Suomen siipinäyteaineisto on kuitenkin vain kuusi vuotta pitkä, joten tulokset ovat sen osalta hyvin epävarmoja. Tavin ja haapanan osalta vastaavaa yhteyttä ei löytynyt. Tanskassa haapanasaalis kuitenkin kasvoi, kun nuoria lintuja oli saaliissa paljon. Sitä mikä on kestävä saalismäärä, ei tässä tutkimuksessa voitu tarkastella. Suomen poikuelaskennat kuitenkin osoittavat laskevaa trendiä kaikilla näillä lajeilla ja samalla aikavälillä myös metsästyssaaliit ovat laskeneet. Vastaavasti Tanskassa tavin ja haapanan saalismäärät ovat pysyneet vakaina, mutta telkkäsaalis on laskenut sielläkin.

Tutkimus osoitti, kuinka vaikeaa nykyisillä tiedoilla on arvioida sorsanmetsästyksen kestävyyttä edes osalla muuttoreittiä, Pohjois-Euroopassa. Suomen poikuetuotto ei näkynyt Tanskan tai edes Suomen saalismäärässä tai -jakaumassa. Metsästyksen kestävyyden arviointiin tarvittaisiinkin tietoa populaatioiden muutosta, sekä lisääntymismenestyksestä laajemmalla alueella ja saaliin jakautumisesta muuttoreitin varrella.

Lue lisää:

Holopainen ym. 2018. Associations between duck harvest, hunting wing ratios and measures of reproductive output in Northern Europe. European Journal of Wildlife Research

Eläinmaailman vaeltajat – susi ja supikoira taittavat matkaa halki Euroopan

Omaa reviiriään etsivät petoeläimet voivat liikkua pitkiäkin matkoja kumppania ja tyhjää sekä tarpeet täyttävää aluetta etsien. Samalla ne tulevat helposti levittäyneiksi alueille, joilla niitä ei ole ennen tavattu, tai joista ne ovat jostain syystä aikoinaan kadonneet. Euroopassa on menossa tällä hetkellä parikin erityyppistä petolajin alueiden valloitusta: susi on palaamassa entisille asuinalueilleen, kun taas vieraslaji supikoira valloittaa uusia elinalueita.

Suomen susikanta on lähihistoriassa keskittynyt Itä-Suomeen, mutta vahvan kauriskannan ansiosta susi on saanut jalansijan myös Länsi-Suomesta.

Susi metsästettiin suuresta osasta Suomea sukupuuttoon 1900-luvun alussa ja sama kohtalo sudella oli myös monissa muissa Euroopan maissa. Itäisessä Euroopassa susia säilyi ja suojelun ansiosta laji on nyt palaamassa eurooppalaiseen luontoon. Tanskassa sudet lisääntyivät nyt ensimmäistä kertaa 200 vuoteen. Viimeisenä susi palasi Belgiaan viime talvena. Suomen lähihistoriassa susia esiintyi lähinnä idässä, mutta nyt ne ovat tekemässä paluuta myös Länsi- ja Etelä-Suomeen tiheiden kauriskantojen houkuttelemana. Susien liikkumisen määrästä on esitetty epäilyjä, mutta tutkimusten mukaan sudet ovat varsin tehokkaita vaeltajia. Jopa susia paljon pienemmät supikoirat voivat liikkua pantatutkimusten mukaan satoja kilometrejä vain kuukausien aikana.

Pienikokoinen supikoira taivaltaa yllättävän pitkiä matkoja.

Supikoira levisi Suomeen Neuvostoliiton läntisistä osista, jonne sitä istutettiin turkiseläimeksi. Supikoirien liikkeistä on saatu tietoja esimerkiksi satelliittipantojen avulla. Lapissa GPS-pannoilla on varustettu niin sanottuja Judas-supikoiria. Supikoira vaeltaa, kunnes löytää kumppanin ja jää paikalleen. Tämän jälkeen kumppani lopetetaan ja Judas-supikoira jatkaa taas vaellustaan. Pannat ovat paljastaneet supikoirien kykenevän yllättävän pitkiin vaelluksiin. Kittilän Sirkassa pannoitettu supikoira teki alkuvuodesta 2016 reippaan Lapin vaelluksen kiertäen Lemmenjoen kansallispuistossa ja koukaten myös Urho Kekkosen kansallispuistoon. Yhteensä 600 km vaellus päätyi takaisin Kittilän Sirkkaan alle puolen vuoden päästä lähdöstä. Supikoiralle vesistötkään eivät ole este, vaan se liikkuu sujuvasti pitkiä matkoja uimalla. Saaristossa pannoitetut supikoirat uivat näppärästi saarelta toiselle, eivätkä kaihda suuremmallekaan selälle lähtemistä. Seurannat antavat arvokasta tietoa supikoiran kannanhallintaan. Haitalliseksi vieraslajiksi määritellyn supikoiran leviämistä Euroopassa yritetään estää ja esimerkiksi Lapin Judas-supikoirien avulla pyritään torppaamaan lajin levittäytyminen Ruotsiin ja Norjaan. Esimerkiksi Norjan rannikolle päästessään supikoiralla voisi olla tuhoisa vaikutus merilintukolonioissa.

Sudet hävitettiin Tanskasta vuonna 1813, mutta vuonna 2017 siellä tavattiin taas lisääntyvä lauma. Tämä susi elää Kööpenhaminan eläintarhassa.

Jos lyhytjalkainen supikoira pystyy vaeltamaan satoja kilometrejä, sitä paljon isompi susi taittaa helposti vieläkin pidempiä matkoja. Esimerkiksi Saksassa Berliinin eteläpuolella pannoitetut sudet ovat kiertäneet Eurooppaa laajasti. Eräs pantasusi tavattiin parin vuoden päästä Pohjois-Tanskassa. Linnuntietä matkaa uudelle elinalueelle tuli yli 700 km. Toinen pannoitettu susi vaelsi puolessa vuodessa Vilnaan. Tutkijat laskivat suden kävelleen matkallaan ainakin 1500 km, päätyen linnuntietä noin 800 km päähän pannoituspaikasta. Kuukaudessa susi taittoi parhaimmillaan yli 750 km (vertailukohtana: vastaava matka on Hangosta Rovaniemelle, tai Joensuusta Kokkolaan ja takaisin). Mikäli tämän suden pannoituspaikan ympärille piirretään 800 km säteinen ympyrä, katetaan iso osa keskistä ja eteläistä Eurooppaa. Ympyrän pohjoisreuna ulottuu lähes Tukholmaan, itäinen osuu Vilnaan, läntinen Pariisiin ja eteläinen pitkälti Rooman eteläpuolelle. Eurooppaan palaaville susille välimatkat eivät siis vaikuttaisi olevan ongelma, vaan yksi susi voisi teoriassa kävellä yhden vuoden aikana Euroopan laidalta toiselle.

Lähteet ja lue lisää:

Fiona Schönfeld: Return of Wolves to Germany – distribution, population dynamics and conflicts. Hochschule Weihenstephan-Triesdorf. Game and Wildlife Habitat Management Course 2014.

Marko Svensberg: Pohjoismainen supikoirahanke. Luonnon- ja Riistanhoidon Säätiön kevätinfo 2018.

Yhteispohjoismainen supikoirahanke Life+

SEIS – Supikoiran etenemiselle Lapissa

Supikoirien tullimies ylläpitää ”Salpalinjaa” Suomen ja Ruotsin rajalla – linja on vielä pitänyt. YLE Helmikuu 2017

Pioneering wolf becomes first sighted in Belgium for a century. The Guardian Tammikuu 2018

Kuka hiippailee sorsan pesällä?

Wetland ecology group_University of Helsinki_supikoira_raccoon dog_vieraslaji

”Alussa ovat sorsa, pesä ja muna. Niitä vaanivat monet pedot, joiden tunnistamiseen nykytekniikka tuo uutta varmuutta, kirjoittaa Sari Holopainen.”

Lue Nesslingin blogista Sarin kirjoitus sorsien pesäpedoista.

Kuinka hirvieläimiä lasketaan?

Hirvieläimet ovat Suomessa merkittävä riistavara. Kestävä metsästys edellyttää kantojen seurantaa ja hirvien laskentamentelmät ovatkin Suomessa hyvin pitkälle kehittyneitä. Pienempien hirvieläinten kohdalla seuranta hakee vielä muotoaan. Rovaniemen Riistapäivillä kuultiin esitykset sekä hirvien lentolaskennoista Pohjois-Suomessa, että pienten hirvieläinten laskentojen kehittämisestä.

Valkohäntäkauris on alun perin pohjoisamerikkalainen laji, joka tuotiin Suomeen 1930-luvulla. Kauris lajin kotiseudulla Marylandissa.

Hirvien lentolaskennat toimivat Pohjois-Suomessa

Hirvikantaa arvioidaan Suomessa pääasiassa hirvihavaintokorttien ja lentolaskentojen perusteella. Luonnonvarakeskuksen mallit huomioivat lisäksi vuosien välisen yhteyden. Riistapäivillä Jyrki Pusenius kertoi Luonnonvarakeskuksen koordinoimista hirvien lentolaskennoista Pohjois-Suomessa. Laskennat aloitettiin vuonna 2014. Laskennoissa hyödynnetään ns. etäisyysmenetelmää hirvikannan arvioinnissa. Siinä hirvien määrä päätellään niiden havaintotodennäköisyyden perusteella. Juuri laskentalinjalla olevat hirvet havaitaan varmasti, mutta mitä kauemmaksi linjasta mennään, sitä suurempi osuus hirvistä jää havaitsematta. Havaituista hirvistä voidaan laskea etäisyysjakauma, jonka avulla hirvien todellinen määrä voidaan arvioida. Linjat ovat 2 km välein ja ne asetetaan ympäristön gradientteja vastaan.

Mitä lähempänä laskentalinjan keskustaa hirvi on, sitä todennäköisemmin se lentolaskennoissa havaitaan.

 

Hirvien havaittavuuteen ja siten myös laskentaan vaikuttavat ympäristötekijät. Pohjoisemmassa Lapissa latvuspeittävyys on pienempi, joten siellä laskennat voidaan toteuttaa 2-paikkaisilla helikoptereilla. Eteläisimmissä osissa latvuspeittävyys kasvaa, ja koneeseen tarvitaan useampi silmäpari. Käytössä on siksi 4-paikkainen helikopteri.

Hirvien laskennat ovat tammi-helmikuussa, eli laskennoilla tavoitetaan kanta metsästyskauden jälkeen. Havainnot ovat tarkempia, jos hirviä on paljon. Vähäisillä hirvimäärillä vaihtelua ja epävarmuutta tulee malleihin enemmän. Metsästäjien havaintoihin verrattuna lentolaskennat näyttävät tuottavan suurempia hirvitiheyksiä. Näin tapahtuu etenkin niillä alueilla, joilla on paljon hirvien talvehtimisalueita. Laskennoilla tuotetaan tietoa niin kannankoon arviointiin kuin metsästäjien arvion kalibrointiin. Kun hirvien sijainti tiedetään, voidaan tietoa käyttää myös vahinkojen ennaltaehkäisyyn.

 

Pienille hirvieläimille uusia suunnitelmia

Metsä- ja valkohäntäkauriiden saalismäärät ovat kasvaneet reippaasti viime vuosikymmeninä. Niiden kantojen seuranta on kuitenkin haastavaa, eikä luotettavia koko maan kattavia menetelmiä toistaiseksi ole. Mikael Wikström esitteli Riistapäivillä pienten riistaeläinten kannanhoidon kehitystoimia. Kauriskantojen tiheydessä on suurta vaihtelua alueiden välillä, ja yhdeksi syyksi tähän on ehdotettu heikkoa kannanhoidon suunnittelua. Hirven kannanhoitojärjestelmää voitaisiin ehkä hyödyntää myös kauriiden kohdalla. Nyt kannanhoidon malleja ollaankin kehittämässä. Kantojen kehitystä pitäisi seurata paitsi metsästyksen kannalta myös haittojen takia. Pienten hirvieläinten aiheuttamat liikenne- ja erikoisviljelmien vahingot voivat olla paikallisesti merkittäviä. Kannanarvioissa voitaisiin seurata tiheyden, sukupuoli- ja ikäjakauman lisäksi myös vasatuottoa. Ensimmäisiä pilottihankkeita kannanarvioinnin menetelmiin onkin jo testattu. Kokeilussa ovat olleet niin riistakamerat, ulosteiden DNA-testit kuin havaintokortit. Myös kolaritilastoja on hyödynnetty.

 

Valkohäntäkauriit ovat tehokkaita lisääntyjiä. Naaraalla voi olla jopa kolme vasaa.

Metsästäjille tehdyn kyselyn perusteella kannanhoitoon on intoa.  Metsästäjien koulutus valikoivaan verotukseen toimii tärkeänä osana kannanhoidon kehityksessä. Koulutuksen tavoitteena on, että metsästäjä tietää miten metsästystilanteessa voi vaikuttaa kantaan. Muun muassa eläimen iän tunnistaminen on tärkeää valikoivaan verotukseen tähdättäessä.

 

Lue lisää:

Jyrki Pusenius: Hirvien lentolaskenta Pohjois-Suomessa. Riistapäivät 2018.

Mikael Wikström: Pienten hirvieläinten kannanhoidon kehittäminen. Riistapäivät 2018.

Luonnonvarakeskus: Hirvikannan arviontimenetelmä

Syökö laulujoutsen haapanan habitaatin?

Laulujoutsenen paluu on yksi suomalaisen luonnonsuojelun menestystarinoita. Vielä vähän aikaa sitten laulujoutsen oli harvinainen erämaiden lintu, mutta nyt sen toitotusta kuulee joka puolella Suomea. Joutsen on suuri lintu, ja tarvitsee paljon ravintoa. Joutsenet syövät erilaisia kasveja. Ne kaivavat järvien pohjasta juuria ja nyhtävät versoja. Esimerkiksi järvikortteen on huomattu olevan sille mieluisaa evästä.

Laulujoutsenen kanta on runsastunut viime vuosina reippaasti.

Järvikortteen seassa ruokailee muitakin lajeja. Esimerkiksi haapanapoikueet hakeutuvat järvikortteikkoon etsimään selkärangattomia. Aikaisemmin tänä vuonna julkaistussa tutkimuksessa havaittiin järvikortteen kuitenkin olevan katoamassa niin suomalaisilta kuin ruotsalaisiltakin järviltä. Syytä tälle ei tiedetä, mutta yhdeksi mahdolliseksi syyksi on esitetty lisääntynyttä kortteen laidunnusta. Voimakkaasti runsastuneet laulujoutsenet kuluttavat kortekasvustoja tehokkaasti, joten senkin syyllisyyttä epäiltiin. Samaan aikaan haapana on vähentynyt huolestuttavasti.

Juuri julkaistu tutkimus hyödynsi 60 suomalaisella ja ruotsalaisella järvellä tehtyjä lintulaskentoja ja kasvillisuuskartoituksia 90-luvun alusta sekä vuodelta 2016. Tutkimuksen järvet kattavat boreaalista aluetta laajasti Ruotsin Skoonesta Suomen Lappiin. Tutkimuksen aikavälillä näkyy selvästi joutsenkannan kasvu. Tutkijat selvittivät, voisiko laulujoutsen olla haapanan taantumisen takana joutsenten myllätessä haapanoille mieluisaa kortehabitaattia. Tutkimuksessa käytettiin pariaikaisia laskentoja, joten mahdolliset poikueaikaiset muutokset eivät tulleet ilmi.

Joutsenet ovat laiduntajia, ja isoina lintuina ne tarvitsevat runsaasti kasveja selviytyäkseen.

Tutkimuksen mukaan laulujoutsenet tosiaan vaikuttivat suosineen kortteellisia järviä vielä 1990-luvulla, mutta enää tätä yhteyttä ei ole. Siinä missä joutsenten käyttämien järvien määrä on kasvanut kannan kasvun myötä, on kortejärvien määrä laskenut dramaattisesti. Joutsenella ja kortteen katoamisella järviltä ei kuitenkaan näyttäisi olevan yhteyttä, sillä kortetta on kadonnut myös niiltä järviltä, joilla joutsenia ei tutkimuksessa havaittu. Joillakin joutsenten valtaamilla järvillä korte on sen sijaan runsastunut.

Haapanan käyttämien järvien määrä on vähentynyt, mutta se ei ole ollut voimakkaampaa niillä järvillä, joille myös joutsenet ovat tulleet. Itseasiassa haapana ja joutsen näyttäisivät käyttävän samoja järviä, joten niiden välillä on positiivinen korrelaatio. Vaikka haapanan on todettu suosivan kortteisia järviä, haapanoiden katoaminen järviltä ei myöskään näyttäisi olevan yhteydessä kortteen katoamiseen. Vaikka haapana siis näyttäisi ensisijaisesti käyttävän kortejärviä, se pystyy hyödyntämään myös muitakin järviä. Toisaalta tutkijat spekuloivat sillä, että tutkimuksessa ei tarkasteltu kriittistä poikueaikaa, jolloin kortteen tarjoamat mahdollisuudet ravinnonhankintaan olisivat erityisen tärkeitä.

Lue lisää:

Pöysä et al. 2017. Recovering Whooper Swans do not cause a decline in Eurasian Wigeon via their grazing impact on habitat. Journal of Ornithology.

Pöysä et al. 2017. Habitat associations and habitat change: seeking explanation for population decline in breeding Eurasian wigeon Anas penelope. Hydrobiologia.

Blogiteksti: Häviää haapana, katoaa korte

Sinnikkäät kansalaistieteilijät keräävät arvokkaita aikasarjoja

Pentti Runko rengastaa telkän poikasta.

Samalla kun tutkijat kamppailevat pätkärahoituksen kanssa, on luonnosta kiinnostuneiden kansalaistieteilijöiden joukossa sinnikkäitä pitkäaikaisten aineistojen kerääjiä. Sitkeä ja järjestelmällinen tiedonkeruu voi mahdollistaa esimerkiksi ilmastonmuutoksen tai sukupolvien yli menevien ilmiöiden tutkimuksen. Molemmat näistä edellyttävät pitkien aikasarjojen keräämistä – ja se vaatii paljon aikaa ja vaivaa. Seuraavaksi esittelen kaksi hienoa kansalaistutkimusta, jotka on tehty puhtaasta kiinnostuksesta luontoon.

 

Suomalaisen palomiehen käsien läpi on kulkenut jo 16 000 telkkää

Maaninkalainen Pentti Runko on kerännyt telkistä aineistoa järjestelmällisesti jo moneen tieteelliseen tutkimukseen. Vuodesta 1984 lähtien Runko on rengastanut hämmästyttävät 16 000 telkkää ja kiertänyt useamman sata pesäpönttöä joka vuosi.

 

Rengastuksen jälkeen telkän poikanen pääsee takaisin pönttöön.

Vastajulkaistussa artikkelissa hyödynnettiin Rungon aineistoa vuosilta 1984–2014. Tuona aikana Runko ehti rengastaa 14 000 telkkää. Näiden joukossa oli 141 naarasta, jotka oli rengastettu poikasina ja löydetty myöhemmin alueelta pesimästä. Aineiston perusteella oli siis mahdollista seurata naaraiden eloa kuoriutumisesta lisääntymiseen. Koska naaraiden elämän ensiviikkojen olosuhteet ovat tiedossa, voidaan niiden vaikutusta naaraiden loppuelämään tutkia. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että ankarat olosuhteet elämän alkuvaiheessa voivat vaikuttaa koko loppuelämän ajan, esimerkiksi lisääntymismenestykseen (video telkän elämän ensiloikasta).

Tutkimuksessa pystyttiin tarkastelemaan lisääntymisen aloitusvuosien jakautumista telkkäpopulaatiossa. Suurin osa naaraista aloitti lisääntymisen kaksivuotiaina, mutta 44 % siirsi aloitusta tuleville vuosille. Elämän alun kylmyys ei vaikuttanut naaraiden tulevaan lisääntymismenestykseen, sen sijaan kahden ensimmäisen talven ankaruus vaikutti pesinnän ajoitukseen vuoden sisällä, mutta ei aloitusvuoteen. Ilmeisesti naarailla on menetelmiä, jotka puskuroivat elämän alussa koettujen ankarien olosuhteiden vaikutusta lisääntymiseen. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös lisääntymisen ajoitusta vuosien sisällä ja voitiin osoittaa, että ensipesijät aloittivat lisääntymiskautensa keskimääräistä myöhemmin.

Telkkänaaraiden elämää ja tekoja seurataan Maaningalla tarkasti (video).

Toisessa tutkimuksessa perehdyttiin 405 Rungon rengastamaan telkkään ja niiden jälkeläisiin. Tutkimuksessa osoitettiin, että naaraan kunnolla on merkitystä lisääntymismenestykseen. Vanhat, aikaisin pesivät naaraat, joilla oli hyvä kunto ja suuret poikueet tuottivat eniten jälkeläisiä populaatioon. Mitä myöhemmin naaras muni, sitä vähemmän populaatio hyötyi. Tutkimus osoitti myös, että naaraat tuppaavat säätämään lisääntymisen aloitusta jäänlähdön mukaan. Naaraiden joustavuuden välillä oli kuitenkin eroja. Koska aikaisin pesivät lisääntyivät paremmin, tutkimuksessa pääteltiin luonnonvalinnan suosivan aikaisia pesijöitä.

Rungon aineistosta on voitu myös osoittaa ilmastonmuutoksen vaikutus lintujen pesintäaikatauluun. Viimeisen 30 vuoden aikana Maaningan telkät ovat aikaistaneet hautomistaan peräti 12 päivällä.

 

Kottaraiskannat ovat harventuneet Euroopassa.

45 vuotta kottaraistutkimusta paljasti ilmastonmuutoksen viljelijän takapihalta

Tanskassa julkaistiin vastikään tutkimus, jossa hyödynnettiin maitotilallisen Peder V. Thellesenin keräämää tietoa hänen rengastamistaan 12 000 kottaraisesta. Thellesen rengasti kottaraisia 27 pöntöstä 45 vuoden ajan ja kirjasi näiden tiedot tarkasti muistiin. Aineisto osoitti, että tutkimusjakson aikana kottaraisten pesintä on aikaistunut noin yhdeksällä päivällä. Tämä ero havaittiin sekä kesän ensimmäisessä että toisessa poikueessa. Tulos heijastelee hyvin huhtikuun lämpötilojen nousua. Thellesenin aineisto viittaa myös ongelmiin kottaraisten vuoden kierrossa. Kottaraiset tuottivat koko ajan yhtä paljon munia ja poikasia, mutta pönttöjen asutusaste on ollut laskusuunnassa viime vuosina. Kottaraiset ovat olleet Euroopassa yleisiä, mutta nyt ne ovat vähentyneet rajusti, myös Tanskassa. Kehityksen takana epäillään olevan maatalouden muutokset, erityisesti karjanlaidunnuksen vähentyminen. Karjan myötä kottaraiset ovat menettäneet hyönteisrikkaat ruokailumaat.

 

Lue lisää:

Clark, R. G., Pöysä, H., Runko, P. and Paasivaara, A. 2014. Spring phenology and timing of breeding in short-distance migrant birds: phenotypic responses and offspring recruitment patterns in common goldeneyes. Journal of Avian Biology.

Fox, T. and Heldbjerg, H. 2017. Ornithology: Danish dairy farmer delivers data coup. Nature.

Pöysä, H., Clark, R. G., Paasivaara, A. and Runko, P. 2017. Do environmental conditions experienced in early life affect recruitment age and performance at first breeding in common goldeneye females? Journal of Avian Biology.

Kari S. Maattisen telkkävideoita Youtubessa

Thellesen, P.V. Common Starling Sturnus vulgaris clutch size, brood size and timing of breeding during 1971-2015 in Southwest Jutland, Denmark. The Danish Ornithological Society Journal.

YLE 2016: Lintuharrastaja on uhrannut kevätlomansa telkänpoikasille jo 30 vuoden ajan – ”Se voisi olla Suomen kansallislintu”.

YLE 2013: Linnut pesivät nyt viikkoja aikaisemmin kuin 1980-luvulla